Kirjoitukset avainsanalla hyvä olo

”Salin toiselta puoleltakin tunnen hänet. Kun käännän katseeni en voi kuin liimaantua seuraamaan hänen jokaista elettään. Se jokin hänessä saa minut hulluksi halusta vuodesta toiseen.”

-mies 56v.

 

Miten säilyttää seksuaalinen halu omaa kumppaniaan kohtaan on kysymys, johon janoaa vastausta niin toimittajat kuin seksuaaliterapia asiakkaanikin, ja aiheesta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja. Itse sivusin aiheutta vahvasti myös tuoreessa kirjassani Iso O - matkaopas huipulle.

 

Halu ja halun dynamiikka ei päästä ihmistä helpolla. Siihen sekoittuu biologiaa, mielen maisemaa, arjen murusia – ja jotain millä ei ole selkeää muotoa. Yksi asia on varma, kohtele kumppaniasi hyvin. Kohtele häntä niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Toisen halua voi ruokkia teoilla.

 

Oli suhteen muoto millainen tahansa, seksuaalinen halu ei roihua alkuhuuman jälkeen itsestään eikä se ole irrallinen muusta elämästä. Se vaatii alastuloa pilvilinnoista ja aitoja tekoja. Pysähdy siis miettimään, mitä sinä voisit tehdä? Mitä toivoisit kumppaniltasi? Oletteko ikinä puhuneet  halusta?

 

Kolmen lapsen äitinä voin suositella, että anna toisen nukkua ja tee hänelle aamupalaa. Se on halpa ja romanttinen tapa huomioida toinen. Vielä kun herätät hänet lempeillä sanoilla ja suudelmilla. Voipi olla, että herätät myös uinuvan halun.

Kate Taylor sanoi kirjassaan Ihana Orgasmi, että naisen tulee tuntea olonsa hyväksi halutakseen seksiä. Mies taas tarvitsee seksiä tunteakseen olonsa hyväksi. Minä haluan pitää nuo molemmat lauseet, molemmilla sukupuolilla. Riippuu päivästä kummassa järjestyksessä hyvä olo tulee.

 

Olen huomannut itse, että hyvä olo tekee ihmisestä vastaanottavaisen. Toisen halu pitää pystyä vastaanottamaan, luomaan siitä oman nautinnon yllyke, joka lietsoo himoa. Kyse on yhteydestä toiseen ja samaan aikaan itsekkyydestä. On myös mahtavaa huomata, miten oma halu sytyttää toisen haluamaan vielä lisääkin! 

 

Halu haluaa tekoja. Halu viestii hyvinvoinnistasi. Halu kertoo suhteestasi. Ole rehellinen ja valmis tutkimaan, mitä sinun halusi kaipaa. Vain sinä olet halusi paras asiantuntija. Se tiedetään, että onnellisissa, seksuaalisesti vireissä heterosuhteissa tärkeässä roolissa on sopivasti itsekäs nainen. * <3

 

Mikä tuo sinulle hyvää oloa, mikä saa halusi hyrräämään? Oletko kertonut toiveistasi kumppanillesi?

*Lähde: Happy end. Maaret Kallio & Osmo Kontula (2015) WSOY

*Kuvat Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (2)

Womanor..

Miten opettelisi olemaan seksuaalisesti terve nainen, kun kärsii rintojen kehityshäiriöstä (tubulaaristet rinnat ja aplasia). Sen jälkeen kun murrosikä alkoi, ei ole tainnut olla päivääkään etten olisi paininut tämän asian kanssa. En oikein tunne itseäni naiseksi, mutten mieheksikään. Lapsen imettäminen ei onnistunut vaikka olisin todella halunnut. Äitiys on koetuksella. Kaksi parisuhdetta on ollut, toinen olemassa edelleen. Parisuhde kärsii. Peilikuvani on oksettava, kaiken muun hyväksyn ihan hymyssä suin, selluliitit yms. Mutta nämä "rinnat". Olen ihan erilainen kuin muut naiset, enkä todellakaan hyvällä tavalla. Enkä tarkoita nyt että katselisin mitään median luomia ihanne kuvia vaan ihan uimahallien suihkuosastoilla muiden äitien joukossa tunnen suurta nöyryytystä ja häpeää. Olen aika yksin tämän asian kanssa. Ei sitä ymmärrä toinen nainen eikä varsinkaan mies. Ja enhän minä voi mieheltä kieltää tarvetta katsoa ja ihailla kauniita rintoja. Se on miehelle niin luonnollista. Mustasukkaisuus... Haluaisin itsekin vain olla sellainen, normaalirintainen, vaikka ihan pienetkin.. Naisen rintakehähän on myös pienirintaisilla eri näköinen kuin miehillä tai lapsilla. Minulla rintakehä näyttää lähinnä siltä, että olen suuri lihava lapsi. Tai manboobsit. Olen siis yrittänyt lihottaa, nii kuin on neuvottu. Rintarauhanen on teelusikan kokoinen. Nännit ovat yhtä suuret kuin vadelmat, joka lisää koomisuutta. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet on helpommin sanottu kuin tehty, kun kokee olevansa vääränlaisessa kehossa eikä ole edes transseksuaali. Vaikka en muutoinkaan muodoiltani järin naisellinen ole. Seksisuhteita minulla ei ole koskaan ollut koska en ole niihin halunnut lähteä, olen säästänyt itseäni niiltä miesten kommenteilta ja ihmetykseltä tai haluttomuudelta.

Eihän sitä vaatteet päällä kukaan tiedä, ikävä yllätys tulee vasta makuuhuoneessa. En halua että tulee kesä ja bikinikausi. Rinnat ovat pienet 2-3cm halkaisijaltaan olevat ulokkeet jotka sijaitsevat rintalihaksen alapuolella, roikkuvan nahanpäässä. Kuin pikkuruiset kivekset. Rintalihakset näkyy erillisenä. Olen useasti toivonut että ne vain leikattaisiin kokonaan pois että voisin unohtaa ne. Minua sitäpaitsi pidettäisiin taistelijana, jos kuviteltaisiin että rintasyöpä on vienyt rintani. Implantteja en halua terveyssyistä.

Ei näitä pysty hyväksymään vaikka haluaisi. Ne vaikuttaa ihan koko elämään. Aamulla ensimmäisenä mielessä ja illalla viimeisenä kun menee nukkumaan. Rintaliivit, mitkään eivät sovi. Rintaliivien ostaminen on muutenkin aina sellainen asia, joka saa minut itkemään ja lähes oksentamaan. En kuulu naisten osastolle. Jos joudun sängyssä paljastamaan rinnat, tunnen suunnatonta häpeää, haluaisin kuolla. Sama koskee terveystutkimuksia. Pystyisin elämään helpompaa elämää jos ei olisi seksiä eikä naisten juttuja. Seksi tuo aina asian mieleen, joten yritän tehdä ihan kaikkea muuta ja välttää mitään seksuaalisuuteen ja rintoihin liittyvää. Miehelle se tuskin on ok, mutta vajoan aina suunnattoman pahoinvoinnin valtaan jos joudun asian kanssa kasvotusten.

En ole koskaan tutkinut rintojani, koska en halua koskea niihin. Niiden muoto muistuttaa lähinnä lehmän nännejä, kuin rintaa, kun kumarrun. Ne ovat kaukana toisistaan. Väliin jää varmaan 15 senttiä tyhjää tilaa. Nuorempana rukoilin että ne vielä kasvaisi ja kehittyisi sellaiseksi kuin muilla. Niin ei kuitenkaan koskaan käynyt, nyt olen 26 ja koen että en ole vielä edes kasvanut naiseksi, kun alan jo vanhentua. Ne eivät tule muuttumaan koskaan normaaleiksi, vaan elän asian kanssa loppuelämäni. Ja kukaan ei varmaan voi edes ymmärtää, millaista henkistä taistelua jokaikinen elettävä päivä on. Ehkä sitten helpottaa kun on vanha, eikä sukupuolisuus enää ole niin tärkeää.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Womanor.. Kokemukseni jakaminen herätti paljon tunteita. Halun lohduttaa ja sanoa sinulle, että sinä olet riittävä. Kerroit siitä henkisestä kivusta, mitä koet rintojen tähden. Puhuit oksettavasta peilikuvasta, hyväksymisen vaikeudesta ja siitä, ettet halua koskea rintoja. Mainitsit myös miten kokemuksesi vaikuttaa parisuhteeseen vahingollisesti.

Toivoisin, että hakisit apua terapiasta etkä jäisi asian kanssa yksin. Uskon, että se että joku kuulisi sinua ja lähtisi kanssasi kulkemaan matkaa kohti kehollista hyväksyntää olisi tärkeää. Sinulle voisi olla hyvä löytää terapeutti, joka on seksuaaliterapeutti ja psykoterapeutti. Jos haluat voin antaa sinulle muutaman terapeutin nimen. Voit laittaa minulle meiliä puhumuru@gmail.com

Toivon sinulle kaikkea hyvää. <3

On kulunut neljä viikkoa elämäntaparemontin aloituksesta. Kaksi viikkoa siitä oli lomaa ja nyt kaksi viikkoa on ollut töitä. Voin sanoa, että olo paranee koko ajan! 

 

Halusin muuttaa elämässä ruokailutottumuksia, lisätä liikuntaa, nukkua paremmin, vähentää työstressiä ja tuoda elämään lisää ihania asioita.

 

Mietit varmasti miten se sitten näkyy. Eli faktaa tiskiin.  

 

  • Turvotukset ovat vähentyneet rajusti. Lähinnä turvottaa, jos syön kaksi kertaa pastaa samana päivänä. Painoni on myös pudonnut kolme kiloa ja keho tuntuu ”tiivistyneen”. Paras mittarini – lempifarkkuni eivät enää ahdista. Jee!!!! Tiukan alun jälkeen olen jo kaksi kertaa antanut itseni syödä myös vähän herkkuja – ei kuitenkaan övereitä.
  • Liikunnan määrä on pysynyt hyvin 3-5 kerrassa / vko, tekemällä noin 20-60 min treenejä. On ollut tärkeää sisäistää ajatus, että kaikilla treeneillä on merkitystä. Eikä kaikkien tarvitse olla pitkiä.
  • Uniasiat ovat ainoat, jotka ovat ihan rempallaan. Arjen alettua loman jälkeen, lasten yövaeltelu vain paheni. Sekä 2-vuotias, että 5-vuotias tulevat käytännössä joka yö viereen. Luulen ja toivon, että tämä on väliaikaista ja liittyy päiväkodin aloitukseen. Olen myös imettänyt öisin.
  • Työasioissa olen tehnyt isoja päätöksiä. Luovuin Suomen Seksologisen Seuran puheenjohtajuuden pestistä ja ilmoittauduin psykoterapiaopintojen valmistaviin opintoihin (30op.) Helsingin avoimeen yliopistoon. Kohti omia unelmia meno luo intoa, joka on minulle tärkeää työssäni.
  • Ihania asioita – hmm. Minisieniretki murun kanssa ja kaupassa kaksin. Muutaman ystävän tapaamisia, mikä tuo aina iloa. Olemme myös koko perhe suunnitelleet tulevaa matkaamme. On niin suloista nähdä lapsetkin niin innoissaan!

 

Raportoin jatkossakin teille fiiliksiä, hyviä hetkiä ja retkahduksia. Luulen, että se tsemppaa minua ja toivottavasti jotakuta teistäkin. Tehdään yhdessä hyvästä olosta osa ruuhkavuosia elävien perheiden arkea. Pienin askelin ja lempeydellä. <3

 

 

*Ennen ja jälkeen kuvia en ole ottanut, koska en ole vain laihdutuskuurilla. Luulen, että paras muutos näkyy kokonaisuudessa. On vain uskallettava olla itselleen rehellinen joka päivä. 

*Jos haluat kommentoida, kysyä jotain tai kertoa omasta "remontistasi" - anna palaa. =)

Kommentit (0)

Lapset halaavat. Keskimmäinen on itku kurkussa ja vauva turvallisesti mummon sylissä. Vauva katselee meitä vähän ihmeissään. Isoin halaa ja menee takaisin Legojen pariin. Minulla alkaa olla jo malttamaton olo. Äkkiä heipat, ovesta ulos ja autoon. Auto käyntiin ja vilkutukset. Sitten tie on meidän. Melkein vuorokausi aikaa olla yksin ja kaksin. 

 

Tunteet heittelevät laidasta laitaan. Olen aivan innoissani, aurinko paistaa ja vapaus murun kanssa maistuu paremmalla kuin muistin. Huomaan silti pienen kaihoisan piston rinnassani kun mietin mummolaan jääneitä lapsia. Maisemat vilistävät ohitse ja puhua pulputan murulle. Huomaan, että kukaan ei puhu kilpaa kanssani. Muru toteaa, että nyt kuunnellaan sitä musaa, mitä me halutaan. Ja volume kovalle! Naurattaa.

 

Pysähdymme rituaalinomaisesti irtautumaan lapsista muutaman kymmenen kilometrin päässä mummolasta. Väsymys painaa. Siihen auttaa huoltoaseman energiajuoma. En ole juonut sitä varmaan kuin viimeksi silloin, kun oltiin ulkona ennen kuopuksen odotusta. Samalla poltamme muutaman savukkeen. Olo on samallalailla paheellinen kuin teininä. Me tiedämme tekevämme jotain tuhmaa. Se vaan parantaa fiilistä. Ennen toimimme salaa vanhemmiltamme ja nyt lapsiltamme.

 

Sanon ääneen sen, mikä on hieman tabu. Minusta on ihan mahtavaa olla vuorokausi ilman lapsia. Vaikka hetki sitten oli kaihoisa mieli. Nyt tuntuu sairaan hyvälle. Ei ole ikävä, tiedän että huomenna palaamme heidän luo. En aio soitella mummolaan, he pärjäävät kyllä. Keskityn vain itseeni ja muruun. Olen niin odottanut tätä vapauden tunnetta. Viimeksi teimme tällaisen reissulla kesällä 2014, ennen kuin kuopuksemme ilmoitti tulostaan.

 

Muru on miettinyt jo pari päivää, jos tulee jättimäinen väsymys kesken illan. Minä yleensä jaksan vaikka olisi mikä, saan jotain kummaa energiaa omasta ajasta. Siksi raivostun helposti, jos muru väsähtää. Mutta on totta, että väsymys voi tulla. Me ollaan valvottu öisin jo useampi kuukausi, arki vie omat mehunsa ja työ loput. Rakkaudenhoito ei silti saisi olla paniikkia aiheuttava ponnistus. Yritämme puhua. Minä lupaan ottaa rauhassa ja antaa murulle luvan olla väsynyt. Muru lupaa yrittää toimia niin, että väsymys säästyisi seuraavaan aamuun, kun saa nukkua. 

 

Mieli tekee töitä ja olo vapautuu pikku hiljaa. Odotan innolla hotellia ja illan bileitä. En halua olla lähelläkään lapsiperheitä vaan ihanassa aikuisten rauhassa. Haluan jo päästä suihkuun, murun viereen sängylle ja laittautumaan iltaa varten. Olen kirjaimellisesti innoissani! Jalassa on korkokengät, lempparivaatteet ja vaatehuoneesta on kaivettu esiin suosikki villakangastakki.  Illaksi laitan vielä ihanammat vaatteet ja meikkiä nassuun. Saan taas käyttää vaatekaappini aarteita, jotka eivät ole sopineet äitiyslomaan ja leikkipuistoon menoon. Saan siitäkin lisää energiaa itseeni.

 

 

Puhumme ja puhumme koko automatkan. Puhumme työasioista, lapsista, haaveista, rakkaudesta… Huomaan ajattelevani, että miten upea tyyppi vieressäni istuu autossa. Ja on muuten komea. Pakko hehkuttaa, murullekin miten ihanaa on olla kaksin taas. Hän on samaa meiltä. Pusuttelemme autossa kuin vastarakastuneet. Käsi toisen reidellä matka jatkuu kohti määrän päätä.

 

Hotellilla saamme alkajaisiksi lasit kuohuvaa ja tunnelma on kuin kuherruskuukaudella. Äkkiä hotellihuoneeseen muru! Jos ei mentäisikään mihinkään vaan oltaisi ilman rihman kiertämää, iho ihoa vasten huomiseen huoneenluovutukseen asti? Sitäkin, mutta on hyvä myös lähteä vähän rimpsalle kun siihen on mahdollisuus.

 

Ilta oli täynnä iloa, rakkautta, intohimoa, tanssia, naurua, sopivasti alkoholia, kohtaamisia mukavien ihmisien kanssa ja kunnon pizzat illan päätteeksi. Voi miten mahtavaa irrotella yhdessä! Aamulla poskissa tuntui nauraminen vaikka päähän hieman koski. Kokeilimme vanhaa kikkaa päänsäryn voittamiseksi. Se toimi hyvin. Kannattaa kokeilla. 

 

Montakohan kertaa sanoin vuorokauden aikana rakastavani murua? Tai kuinka hottis hän on? Tai kuinka kivaa minulla juuri hänen kanssaan? Murun rakkauden tunnustukset ja kauniit sanat tallennan syvälle mieleeni. Ne tuntuvat nyt hyvälle ja auttavat myös hetkinä, jolloin rakkaus ei roihua niin kuin nyt.

 

Huomaan, että kirjoitukseni täyttyy hehkutuksesta ja huutomerkeistä. Olen vielä tätä kirjoittaessanikin perustiistaina aivan innoissani. Työt sujuu sutjakammin. Tunnen itseni äitinä paljon pitkäpinnaisemmaksi ja voi miten ihanaa on ollut pitää lapsia sylissä. Kun on lapsistakin hetken erossa huomaa paremmin, mitä aarteita meillä on. Kotiin oli hyvä palata yhdessä ja seuraavana aamuna oli ihana tunnelma. Vaikka lapsia harmittaa, kun äiti ja isi menee kahdestaan se on tärkeää. Ja he oppivat siihen, että äiti ja isi tulevat aina takaisin. 

 

Miten ihanaa meillä olikaan ja miten rakastunut olo minulla on. Niin kuin kirjoitin Instagramiin: ”Väsyttää, mutta sydän hymyilee.”

 

Muistakaa hoitaa rakkauttanne lukijat. Se on kaikkein arvokkainta lapsillennekin. Hoitakaa rakkautta arjessa, mutta myös juhlassa. Pitäkää sitä hyvänä kuin rakkainta asiaa maailmassa. On tärkeää osata olla kaksin ja nauttia siitä. Rakkaudenhoitoon kannattaa panostaa, sillä ennuste on erinomainen. Vaikka huulet saattaa mennä ruvelle pusuista. <3

Kommentit (8)

Sexpon vuosikurssi 2015-16

Niin hehkuva kirjoitus, ihana!!!!Tosi tärkeää hehkuttaa myös vanhempien keskinäistä aikaa. Toisiaan rakastavat vanhemmat ovat lapsen paras turva. Joku viisas onkin sanonut, että lapset elävät vanhempien välisestä lämmöstä.

Puhu muru

Kiitos kovasti kommentistasi. En jaksa uskoa vanhoihin suomalaisiin sanontoihin, missä onni pitää kätkeä. Uskon enemmän siihen, että hyvä lisää hyvää. Ja rakkaus on ainoastaan hieno asia. Pientenkin lapsien vanhemmat voivat olla rakastuneita vuosienkin yhdessä olon jälkeen. ❤️

Fiinix

Ihana innostava teksti! Teillä on ollut huippua laatuaikaa, harvinaista herkkua ja kyllä kannatti :) Tiedän niin noi fiilikset lähtemisestä ja kotiin paluusta. Samanlaisia tunteita koen oman mieheni kanssa, vaikkei ole lapsia, niin 12 vuoden matkalla on ihanaa, kun joskus pääsee irti koiralaumasta ja saa olla kaksin ilman velvollisuuksia!

Puhu muru

Kiitos Fiinix. :) Uskon, että kotoa ja arjesta irtautuminen tekee aina hyvää. Oli sitten perheessä lapsia, koiria tai vain kaksi aikuista. Oman kumppanin näkee usein eri tavalla vieraassa ympäristössä. Ja eipähän tarvitse pohtia tiskejä tai pyykkejä. Meille pikku kuherteluloma teki kyllä tosi hyvää. Nyt vaan nautitaan tästä ja aletaan haaveilla seuraavasta pikku lomasta. Pitäkää tekin huolta rakkaudesta ja koirista. <3

Vierailija

Ihan arjen keskelläkin voi pusutella ja halia ja lasten nähden. Ei parisuhteenhoito tarvitse olla kalenteriin merkattu suoritus.

Puhu muru

Sä olet Vierailija ihan oikeassa. Arjen keskellä on tärkeää pusutella ja halia lasten nähden. Arki on kuitenkin rakkauden perusta. Eikä mikään laatuaika korjaa suhdetta, mitä ei muuten hoideta. Rakkauden eteen täytyy tehdä töitä koko ajan. Ja onhan se lapsille ihanaa nähdä vanhempien suukottelua ja halailua. Vanhempien suhde on aina malli aikuisten parisuhteesta lapsille. Mikäs sen ihanampaa kuin näkyvästi toisiaan rakastavat vanhemmat. Kiitos viisaasta kommentistasi. =)

Liinax

Mitäs sitten, jos ei ole sellaista tukiverkkoa, johon lapset voisi yöksi jättää? Olen tutustunut erinäisiin palveluihin, kuten kunnan kotipalveluun ja MLL:n lapsenvahtipalveluun, mutta sellaista ei saa jos perheen tilanne ei ole riittävän kriisiytynyt. Meillä vauva täytti juuri vuoden, joten loppuraskaus mukaan lukien alkaa olla tosi kauan kun on viimeksi oltu kahden. Vauva kiljuu yöt läpeensä, joten mies ja esikoinen nukkuu edelleen toisessa päässä taloa. Onko tällaisen ajan jälkeen muka jotain parisuhdetta olemassa? Vaikea uskoa. Mihin lapset voi jättää yöksi, jos ei ole sopivaa sukulaista tai ystävää, joka hommasta selviytyisi?

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Liinax. Olet ihan oikeassa, että on vaikea olla kahden, jos ei ole turvaverkkoa. Se varmasti turhauttaa ja harmittaa teitä. Mahdolliset muut hoitovaihtoehdot vaihtelevat kunnittain ja aina niitä ei ole paljoa tarjolla, niin kuin olet huomannut. Parisuhteenne on varmasti kovilla sillä elätte pikkulapsiperheen raskaimpia vuosia. Lisäksi vauvanne vielä valvottaa, mikä on ajanut teidät nukkumaan erillään.

Olisiko mahdollista, että yrittäisitte pienillä asioilla pitää arjessa rakkautta yllä? Väsyneenä on vaikeaa huomioida toista, mutta jos välillä tekee asioita, mikä osoittaa kumppanille, että minä vieläkin välitän sinusta. Ja rakastan sinua. ❤️

Suosittelen ottamaan asian puheeksi myös neuvolassa. Sexpo-säätiöllä on ilmainen neuvontapuhelin, minne voi soittaa ja keskustella parisuhteeseen sekä seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Toivon, ettet jää asian kanssa yksin. Rakkauden eteen kannattaa taistella. ❤️

Juoksua, joogaa, koripalloa, salitreeniä, kotijumppaa… Olen pohtinut treenaanko pienen vauvan äitinä hyvien pakaroiden takia vai hyvän olon takia. Haluaisin olla niin aikuinen, että treenaisin vain hyvän olon takia. Mutta en ole. Minussa asuu myös turhamaisuus.

 

Haluan näyttää hyvälle. Olen lukenut Cosmopolitan lehteä siitä asti kun se alkoi ilmestyä 2000-luvulla ja maailmankuvani on varmasti muokkaantunut sen mukana. Cosmon merkitys on muuttunut elämässäni, mutta kauneusihanteet lehden sivuilta ovat piirtyneet verkkokalvolleni iäksi. Ja olen raaka ennen kaikkea itseäni kohtaan. Muille olen paljon armollisempi. Olen niin lapsellinen, että olen jopa haaveillut minishortsien käytöstä ensi kesänä. Viime kesänä en niihin mahtunut raskauskilojen takia, mutta nyt mahdun. Ja olen siitä superonnellinen.

 

Tiedän, että raskauskiloille on hyvä syy ja vauva on suuri lahja. Minusta tuntuu silti väärältä ja epäreilulta lihoa niin paljon. Olo on kuin minulla olisi rasvapuku päällä. Olen itse siellä alla, mutta en näy eikä tunnu oikealta. Valokuvat ahdistaa, kaikki ihanat vaatteet ovat liian pieniä. Ja onhan muutos valtava. Vajaan vuoden aikana melkein 30 kiloa lisäpainoa on paljon! Ei siitä pääse mihinkään. Se ei muuta suhdettani vauvaani, joka on ihmeellinen. Se muuttaa minun suhdetta itseeni. Ja se on vaikeaa.

 

Nyt varmaan joku miettii, miten syön raskaana tai treenaanko silloin. Syön raskaana enemmän kuin normaalisti ja herkutkin maistuu paremmin. Syöminen on osasyy kiloihini. Olen kuitenkin jokaisen raskauden aikana treenannut. Nyt kolmannenkin kohdalla pelasin koripalloa vielä raskausviikolla 20. Sitten jatkoin salilla käymistä, uimista, äitiysjoogaa ja kävelyä omaa kehoa kuunnellen. Pyöristyn silti komeasti. Olen vain todennut, että näin kehoni toimii. Laihduttamaan en silti rupea raskaana.

 

On ihana huomata pitkästä aikaa, miten muru ei voi olla seuraamatta katsellaan minua kun olen vähissä vaatteissa. Tiedän, että hän pitää näkemästään. Mutta se ei yksin riitä. Jotta voin olla haluttava, minun pitää itse kokea olevani sitä. Pikku hiljaa tuntuu siltä. Ja treenaaminen auttaa siihen. Raskauskilot ovat pudonneet pikku hiljaa ja treeni kiinteyttää kehoa. Urheilun tuomat endorfiinit saavat olon tuntumaan hyvälle ja peilin armollisemmaksi. Siitä se lähtee. Kun minusta ei enää tunnu muumimammalta löydän itsestäni seksin jumalattaren pyykkivuorista välittämättä. Ja muru kyllä huomaa eron minussa.

Vauvapalstat ja äitiryhmät ovat täynnä tuoreiden äitien treenaamiseen liittyviä ketjuja. Olen jo vähän oppinut katsomaan, mitä luen ja mitä en lue. Osalla on todella upea kroppa jo viikko synnytyksen jälkeen ja he eivät edes näytä synnyttäneiltä. Olen onnellinen heidän puolestaan. Minulle se kuitenkin aiheuttaa välillä katkeruuden kyyneliä. Tuntuu lähes pahalta katsoa noita kuvia ja sitten omaa peilikuvaa.  

 

Minulle sopii paremmin lukea treenausketjuja, joissa äideillä on samanlainen kokemus raskauskiloista. Se helpottaa ja antaa toivoa. On ihana tietää, etten ole ainoa ja joku tietää, miltä minusta tuntuu. Vaikka nuo äidit ovat tuntemattomia, he ovat tärkeitä minulle. Sieltä saadut treenivinkit ovat olleet myös hyviä. Joskus on myös hyvä sanoa edes kirjoittamalla kuinka harmittaa ja nauraa ”yhdessä”. Toisen äidin antamat lohduttavat tai kannustavat sanat ovat arvokkaita.

 

Tapasin tutun äidin eilen ruokakaupan edessä. Olin itse tulossa juoksulenkiltä, niin kuin hänkin omaltaan. Hän kertoi, miten lenkki oli auttanut aamuiseen kiukkuiseen oloon. Minä olin aivan samaa mieltä. Jo pelkkä masentava maanantai voi kääntyä paremmaksi kun hölköttelee vaunujen kanssa, tekee muutaman askelkyykyn ja venyttelee.

 

Vaikka haluan ne ihanat timmit pakarat, litteän vatsan ja viimeiset raskauskilot pois, ei kyse ole silti vain turhamaisuudesta. Kyse on oikeasti myös hyvinvoinnista. Ei se ole huono asia, jos äiti on hyvässä kunnossa. Kauppakassit jaksaa kantaa paremmin ja pari lastakin menee ohessa kolmanteen kerrokseen. Mieliala kohenee. Parisuhde eheytyy, kun nauttii itsestään ja mieli on virkeämpi. Lapset saavat samalla hyvän mallin liikunnasta nauttivasta äidistä.

 

Mikset sinäkin alkaisi treenaamaan? Ei ponnari liian kireällä vaan oman fiiliksen mukaan. Älä aloita liian kovaa lankutushaastetta vaan anna vatsalihaksien palautua rauhassa. Voit kysyä vaikka neuvolantädiltä pääsisitkö tapaamaan fysioterapeuttia. Hän voi neuvoa sinut alkuun.

 

Ja jos vain mahdollista, ota mukaasi äitikaveri. Yhdessä treenaaminen on hauskempaa. =)

Kommentit (2)

Niini

Tiedän niin tuon raskauskilo-masennuksen. Esikoisesta pamahti 17kg aikoinaan ja nyt odotan kaksosia rv 23 ja nyt on jo tullut 18 kg. Ja en varmasti ole syönyt epäterveellisesti, vaan olen jättänyt suolan, rasvan ja mm. leivän pois. Mutta joka aamu vaaka näyttää enemmän ja enemmän, ihan sama miten olisi vaan salaattia tai puuroa syönyt edellisenä päivänä. Mulla keho vaan varastoi ihan kaiken ja kerää nestettä ihan hirveesti raskaana. Aineenvaihdunta on ihan seis, en edes hikoile lähes ollenkaan, eikä tähän mikään auta. :(

Tosin yritän lohduttautua sillä, että esikoisen synnytyksen jälkeen paino tippui kahdessa viikossa 14kg ja lähtöpainossa olin vaunulenkkien ansiosta ristiäispäivänä. mutta nyt jo stressaa nämä uudet kilot, kun voin veikata, ettei kolmen alle 2,5v. lapsen kaa jää aikaa urheilulle kunnolla. Siks rukoilen, että nää nykyiset kilotkin ois lähinnä nestettä, mit saa nähä, miten tässä vielä käy.

Puhu muru

Niini. Kiitos kirjoituksestasi. Sun tarinasi kuulostaa niin tutulle. Paino vain nousee ja nousee. Oot vielä ihan uuden edessä kun odotat kaksosia. Olet kyllä hienosti päässyt omiin mittoihin esikoisen kanssa. Liikunta jää tosiaan vähemmälle kun on enemmän lapsia, mutta hyötyliikunta kasvaa kohisten.

Minua on auttanut, kun olen puhunut tästä. Myös nämä blogikirjoitukset ovat auttaneet ja sen huomaaminen, että löytyy muitakin. Sinäkin tiedät miltä minusta tuntuu ja se helpottaa. Eniten sattuu niiden ihmisten sanat, jotka eivät yhtään ymmärrä mistä puhun. Yritä nauttia raskaudestasi ja anna kehollesi aikaa. Pääset varmasti taas mallailemaan lempi farkkujasi kun kuukaudet kuluvat. :)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat