Kirjoitukset avainsanalla riitely

”Voihan kaipaus! Istun täällä lentokentän parkkipaikalla odottamassa murua työmatkalta. Miten paljon tunnenkaan rakkautta, kun ajattelen häntä. Melkein jännitän, miltä hän näyttää.  Miltä hänen huulensa tuntuvat kun kohta taas suutelemme.”

(Puhu murun -Facebooksivut)

 

Kirjoitin tuon tekstin vain pari tuntia sitten rakkauden pursuillessa rinnastani murun kotiinpaluusta. Linkitin samaan päivitykseen vähän kirjoitukseni Kaipaus voi vahvistaa arjessa haalistunutta rakkautta. Silti muutama tunti kotiinpaluun jälkeen löydän itseni mököttämästä murulle keittiössä. Miten hitossa tämä on mahdollista?

 

Ja samaan aikaan vielä niin tuttua. Ei ole ensimmäinen kerta, kun riitelemme heti kotiinpaluun jälkeen.

 

Joka päivä olen odottanut murun kotiinpaluuta. Olen tuntenut ikävän kehossani ja väsymyksen päänsärkynä. Lapsien kanssa viikko meni mukavasti, mutta viikonlopun vapaapäivinä heidänkin ikävänsä tiivistyi. Jokainen kiukutteli tasaisesti ikätasoon sopivalla tyylillä.

 

Taapero käytti suoran huudon ja itkun taktiikkaa. 6-vuotias kiukutteli, mökötti ja yritti salaa tehdä kiellettyjä asioita. Koululainen haastoi minua uudelleen ja uudelleen pelaamisesta. Josko vielä vähän saisi pelata?!! Tuntui, että järki lähtee ja kirosin murun mielessäni.

Vaihdetaan näkökulmaa. Jos katson lintuperspektiivistä, ymmärrän tilannetta paremmin. Murun tullessa kotiin vastassa oli neljä ihmistä, joista jokainen halusi tasoituksen ikävälleen. Heti tässä ja nyt. 

 

Muru oli silmät väsymyksestä sikkuralla 18 tunnin lennon jäljiltä, sitä paitsi hän tuli Balilta työmatkalta ei lomalta. Ymmärrys hänen väsymykseensä oli nolla, etenkin minulla. Huomattava, kotona olevan kumppanin marttyyri-kosto-moodi oli päällä. Päässäni vain surisee: ”Minä olen enemmän väsynyt. Olen ollut koko viikon yksin lasten kanssa.”

 

Tässä kun tätä blogia kirjoittaa autenttisessa tilassa huomaan, miten inhimillistä kotiinpaluuriitely on. Odotuksemme ovat vain olleet kohtuuttomat, viikon ikävä purkautuu ja kaikkia väsyttää. Onneksi tiedän, että kyllä tämä tästä asettuu parissa päivässä.

 

Jokaisen on vain saatava  oma annoksensa rakkautta ja unta. 

 

Aion myös pyytää murulta rauhassa anteeksi, kunhan saan hänen huomionsa hetkeksi itselleni. Ollaan siis armollisia kotiinpalaajalle ja toisaalta, ymmärretään myös kotona odottaneiden ikävää ja odotuksia. Kotiinpaluuriitely ei riko rakkautta, vaan jopa vahvistaa, kunhan selvittää riidan ja kertoo omista tunteistaan. <3

 

*Kuvat Meri Björn

* Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (2)

Askeleita isyyteen

Tunnistan tilanteen. Odotukset ovat niin kovat, että reaalielämä ei niihin pysty vastaamaan. Mutta kuten hyvin kirjoitit kotiinpaluuriitely on tosiaan inhimillistä. Ehkä niitä omia odotuksia pitää yrittää ensin asettaa uomiinsa ja antaa aikaa akuutin väsymyksen hoidolle. Tätä kautta tilanteet eivät ehkä kärjistyisi. Mutta helpommin sanottu kuin tehty :) Avoimuutta ja keskustelua - toimiva lääke tähänkin.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Askeleita isyyteen! Tuo on niin totta, että pitäisi ensiksi antaa aikaa akuutin väsymyksen hoidolle. Koska väsymys, jos mikä saa asiat menemään niin helposti sotkuun ja tunteet vain heittelehtii. Onneksi tälläkin kertaa, pikku hiljaa tilanne raukesi. Odotukset purkaantuivat sanoiksi, hellyys hoiti ikävää ja arki jatkui taas yhdessä. Aika monelle tuttu tilanne siis. Onneksi rakkaus on vahva tunne. <3

Kesäkuussa pikku hiljaa koko perhe murua lukuun ottamatta aloitti lomailun. Päivät kuluivat vauhdilla ja olemme tehneet myös muutaman retken. Heinäkuun lähestyessä alamme kaikki jo odottamaan murun loman alkua. Ensimmäinen taka-isku oli kun loman alku siirtyi viikolla. Lapset alkoivat käydä malttamattomiksi ja minä väsyä. Ilmassa leijui hiljaa: ”Koska se pirun loma alkaa. ” Suoraan sanottuna alkoi ketuttaa.

 

Loma alkoi. Ja niin alkoi riitelykin. Lapset aloittivat aamulla kinastellen ja vuoron perään parkuen. Vuoroin minulla paloi pinna ja sitten murulla. Mutta ei sekään riittänyt, riitelimme myös keskenämme. Välillä ”kevyesti” kinaten ja toisinaan jopa huusimme. Tyttömme kysyikin ensin murulta: ”Miksi sinä isi huudat niin paljon?” Ja sitten minulta: ”Miksi sinä äiti olet niin herkkä?”

 

Tilanne harmitti. Aivot olivat puolitehoiset ja pehmeät väsymyksestä. Kuopus on valvottanut ja kolmen kanssa yksin olo on vienyt voimia. Odotin valtavasti murun loman alkua ja lepoa. Ja piru se mitään lepoa ollut! Muru tuli ja sekoitti koko rytmin. Sen päälle piti vielä riidelläkin! Olin valmis ottamaan salaa äkkilähdön etelään aivan yksin.

 

 

Kaksi päivää tappelimme joka välissä. Miksi? Googlailin lomariitely artikkeleita mielenkiinnosta ja niitähän löytyi. Itsekin olisin niitä osannut nimetä, mutta joskus on hyvä lukea muiden neuvoja. Väsymys on yleinen riidan aihe lomilla ja minä olin keskittynyt vellomaan vain omassa väsymyksessäni. Oletukset ja puhumattomat odotukset nousevat myös riidan aiheiden kärkikahinoihin. Sopii meidänkin tilanteeseen.

 

Pieni häpeänpuna nousi poskilleni, kun aloin tajuamaan miten lapsellisesti käyttäydyin. Ei sekään vielä silti auttanut. Muru sanoi erään riidan päätteeksi: ”Anna minunkin olla väsynyt.” Olin ihan raivona, mutta tajusin silti olevani varsin itsekäs. Tanssin intohimoisesti vain oman väsymykseni kanssa.

 

Illalla muru tuli pyytämään anteeksi sanomisiaan ja minä sain kakistettua ulos, että sinäkin saat olla väsynyt. Me molemmat olimme väsyneitä. Sen ääneen sanominen auttoi. Takana on ollut rankka vuosi. Kolmannen lapsen vauva vuosi ja vaikka olin kotona, me molemmat teimme silti töitä. Välillä rahahuolet ovat painaneet harmaita pilviä yllemme ja vyötä on kiristelty. Hoitoapua ei ole ollut liiaksi ja keväällä lapsetkin sairastelivat enemmän. Ei mikään ihme, että olemme väsyneitä!

 

 

Odotimme molemmat lepohetkiä niin kovasti, mutta emme silti puhuneet siitä toisillemme. Me oletimme vain toisen tietävän sekä ymmärtävän. Totuus on kuitenkin se, että pitää puhua ja kolmen lapsen kanssa lepohetkiä pitää järjestää. Ne pitää sopia, vuorotella ja pyytää vielä ulkopuolista apuakin. Päätimme muuttaa ”riitelyloman” oikeaksi lomaksi.

 

Aamuisin muru on antanut minun nukkua, sillä hoidan pääosin yöheräilyt sillä jatkan vielä imetystä. Silti yritän välillä antaa murunkin nukkua pidempään. Aamun pidemmät unet vaikuttavat heti mielialaan. Päivällä on pakko alkaa jakaantua eikä mennä aina yhdessä, jotta saa levättyä. Meillä on kolme lasta ikäjakaumalla 1-vuotiaasta 9-vuotiaaseen. Silloin pitää myös miettiä toden teolla mitä voi tehdä ja miten rytmittää päivä.

 

Päätimme myös lähteä kaupungista mummolaan, jossa elämä on rauhallisempaa. Lapset vain ulos pihalle ja trampoliinille. Välillä pyöräilyä, uimaan tai serkuille kyläilemään. Apuna on mummo, pappa ja välillä isomammakin. Kuopuskin tuntuu nukkuvan pidemmät päiväunet ja yöt paremmin mummolassa. Omakotitalo antaa myös tilaa olla välillä yksin ja ottaa vaikka päiväunet kahden murun kanssa, jos mummo vahtii lapsia.

 

Loputon oletuksien viidakko on pakko selvittää ja olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet mitä haluamme tehdä. Mihin rahat riittävät. Ja mikä oikeasti on meille tärkeää. Mitkä asiat ovat lapsille tärkeitä. Mitä parisuhteemme tarvitsee ja mitä me itse tarvitsemme. Se on auttanut ja tietty kireys on alkanut helpottaa. Selkeästi meille sopii, että loman alussa otetaan ihan rauhassa ja totutella lomaan ennen kuin säntäämme kaiken maailman rientoihin.

 

Emme lähde tänäkään vuonna ulkomaille, ehkä emme edes vuokraa mökkiä mutta syömme paljon mansikoita, herneitä, olemme yhdessä ja nautimme. Lapset haluavat kaikkea, mutta minusta tuntuu, että hauskinta niiden mielestä on kastella aurinkoa ottavat äiti kylmällä vesisuihkulla. Sen he muistavat lopun ikäänsä! Ihan sairaan halpaa huvia!

 

 

Ja mitä muruun, minuun ja rakkauteen tulee on toive olla yksi yö kahden. En tiedä tanssimmeko taas villisti yökerhossa, lähdemmekö minikaupunkilomalle, olemmeko vain kotona alasti vai lähdemmekö metsään patikoimaan. Ei sillä ole edes väliä. Haluan vain saada aidosti murun itselleni, katsoa häntä syvälle silmiin, kuulla jokaisen lauseen loppuun ja uppoutua rakkauteen. Höpöttää niin kauan, että yö pimenee ja aamu taas valkenee. Maistaa viinin murun huulilta ja nukahtaa hänen syliinsä.

 

Yksi yö kahden tekee ihmeitä pienten lasten vanhemmille. Onko se sinunkin toiveesi? Sano se kumppanillesi. Kerro, mitä haluaisit tehdä. Yrittäkää järjestää lapset hoitoon ja olla kahden. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta vaivan näkö kannattaa. Hymyilevät vanhemmat ovat lasten kesälomamuistojen aatelia. <3

Kommentit (0)

Alkuhuumassa raha hädin tuskin on olemassa. Huomaat vain ihanan kumppanisi, hänen kiinnostavan persoonansa ja puoleensa vetävä ulkokuori vievät sinua. Saatat törmätä raha-asiaan vain ohimennen, kun käytte syömässä ulkona. Käytännön asiat eivät kiinnosta lemmen sokaisemaa tuoretta paria usein lainkaan.

Rahasta puhuminen on kuitenkin tärkeä osa parisuhteen pelisääntöjen läpikäymistä. Se voi tuntua romantiikan pilaavalta aiheelta tai toisen epäilemiseltä. Raha vaikuttaa jokaiseen parisuhteeseen tavalla tai toisella. Viimeistään, kun suhteessa tulee haasteita, se nousee esiin.

Seurusteluvaiheessa voi molemmilla olla oma tapa hoitaa raha-asioita. Viimeistään ennen yhteiseen kotiin muuttoa olisi hyvä käydä läpi, miten kulut jakaantuvat. Voi olla, että toinen on hyvinkin selvillä rahankäytöstään ja toinen vain elää hetkessä vailla huolen häivää. Rahaa kuitenkin kuluu asumiseen, ruokaan ja yllättäviin laskuihin.

Kuuluuko lääkärikulut molempien omiin kustannuksiin tai miten toimitaan, kun auto on toisen omistama? Jaetaanko kaikki peruskulut puoliksi ja loput ovat omaa rahaa? Tai entä jos toisen tulot ovat selkeästi suuremmat kuin toisen?  Ja elämä heittelee muutenkin. Voi jäädä työttömäksi, vammautua onnettomuudessa tai tapahtua jotain muuta yllättävää.

Olen asunut vuosien varrella viiden eri miehen kanssa yhdessä. Rahankäyttö on sujunut välillä hyvin ja helposti, kun kulutustottumukset ovat olleet samanlaiset. Silloin yhteisesti asioiden sopiminen on ollut sujuvaa ja rahasta on riidelty vähän. Ikävimmillään se on kuitenkin tarkoittanut toisen tekemisten kyttäämistä, nalkutusta ja jatkuvaa epäilyä.

Olen jopa kokenut sen, että eron sattuessa kaikki yhteisen kodin laskut jää maksettavakseni. Minä olin tehnyt asuntoon liittyvät sopimukset vain omiin nimiini, joten en  voinut kuin maksaa. Opiskelijalle se oli kova taloudellinen kolaus.

Rakastamisen lisäksi parisuhteeseen kuuluvat myös riidat. Rahankäyttö on yksi yleisimpiä riidanaiheita parisuhteissa. Se voi pahimmillaan olla repivää valtataistelua näkyvästi tai taitavaa toisen piilohallintaa. Usein sillä, jolla on enemmän rahaa, on myös enemmän valtaa. Onko se oikein? Pieni nalkutus voi olla jopa tärkeä muistutus, ettei tuhlaile. Mutta loputon nalkutus tai toisen komentelu alkaa lannistaa kumppania tai rikkoo parin yhteyden.  

Rahankäyttöön liittyvien riitojen taakse kannattaakin kurkistaa tarkemmin. Itse olen kokenut murun ajoittaiset ”tenttaamiset” epäilynä ja se on nostanut tunteen, ettei hän luota minuun. Se jos mikä tuntuu pahalle. Se pahimmillaan tekee olon, etten minä kelpaa, vaikka yritän parhaani. Onneksi puhuminen auttaa. Kannattaa myös avata nettipankit ja ottaa paperi sekä kynät esille. Rahankäytössä faktat kannattaa selvittää. Turhat oletukset vain pahentaa riitoja, joten kokeilkaa yhteistä taloussuunnitelma. Mekin olemme tätä opetelleet ja olemme huomanneet siitä olevan höytyä.

Siinä vaiheessa kun ensimmäinen lapsi syntyy, rahankäytön merkitys korostuu entisestään. Rahaa alkaa kulua enemmän jo ennen kuin vauva syntyy. Lapselle pitää vuosien varrella hankkia yhtä sun toista ja asunnon voi joutua vaihtamaan isompaan. Samaan aikaan oman perheen mallit vaikuttavat meihin enemmän. Oletko miettinyt ääneen kumppanisi kanssa? miten sinun ja hänen perheessään rahaa on käytetty? Panostetaanko enemmän asumiseen vai esimerkiksi lasten harrastuksiin? Entä aikuisten hyvinvointi ja parisuhde?

On tärkeää myös miettiä, miten kulut jakaantuu, kun toinen jatkaa työelämässä ja toinen jää kotiin. Olen kuullut perheistä, missä töissä käyvä kumppani säästää kotona olevalle eläkettä. Jos toinen on pitkään, jopa kymmenen vuotta, lasten kanssa kotona, tekee se eläkkeeseen ison loven.

Olen kipuillut paljon sen kanssa, kun omat tuloni ovat alhaiset etenkin hoitovapaalla. Saan vain muutamia satasia ja olen murun rahojen varassa. Se on aiheuttanut tunteen, ettei rahat ole minun. Tuntuu, ettei ole oikeutta ostaa mitään ”turhaa” tai vain jotain itselle tärkeää. Omassa mielessäni alkaa hiipiä syyllisyys, jo ennen kuin muru tietää edes suunnitelmistani.  Kun yritän kertoa, että asia vaivaa, ärisen jo valmiiksi. Kun tarvitsisi esittää vain kysymys: ”Saisinko tuhlata vähän itseeni muru?”

Toisaalta meillä on ollut välillä tiukkaa, niin kuin lähes kaikilla pikkulapsiperheillä. Penniä on venytetty ja säästötiliä tyhjennetty. Sitten tulee taas kausia, kun ei ole niin tiukkaa. Tiukat kaudet kiristävät helposti parisuhdetta, mutta me olemme päättäneet, ettei raha saa tulla meidän väliin. Yksi yhteinen iso päätöksemme on ollut asua vuokralla, nyt kun lapsia on syntynyt. Iso asuntolaina on tuntunut pelottavalta taakalta juuri nyt.

Rahaan liittyy tunteita, kun puhutaan parisuhteen rahankäytöstä. Jos teillä on haasteita tai jopa myrskyisää, pohtikaa tahoillanne, mistä riidat kumpuaa. Kun kysymykset on kysytty ja oletukset purettu, on aika punnita, voiko toiseen luottaa. Joskus luottamuspula johtuu ihan muusta kuin rahakäytöstä. Kaikille ei sovi yhteiset tilit ja on monia tapoja hoitaa raha-asiat. Tärkeää on kuitenkin, ettei raha ala hallita rakkauttanne. Sillä kun raha-asiat sujuu, ei niitä meinaa edes huomata suhteessa. Ja silloin jää aikaa paljon mukavammille asioille,  kuten sohvalla suutelulle, riitelyn sijaan.

Kalliit ulkomaan matkat ja lahjat eivät tee onnelliseksi, vaan aito yhdessä olo sekä toisen huomioiminen. Olen itse joutunut opettelemaan, että nyt ollaan kotona enemmän ja isommat matkat tulevat sitten, kun minäkin olen taas kunnolla työelämässä ja rahaa jää säästöön. Todennäköisesti muistelen näitä ”kotimaan” vuosia rakkaudella ja kaihomielin vielä joskus. <3

Kommentit (3)

Jenni / Ilopiikki

Raha-asiat voivat olla monimutkaisia. Olimme mieheni kanssa tosi pitkään omissa rahoissa. Ensimmäisten pidempien ulkomaanreissujen aikaan rahamme alkoivat yhdistyä. Nykyisin ei ole enää jakoa minun ja sinun rahojen kanssa. Se on mukavaa varsinkin nyt, kun pienikin on mukana touhuissa. Vaikka ei tämä  tarkoita sitä, ettei välillä rahan käyttökohteista tulisi kinaa :)

Puhu muru

Kyllä, raha-asiat tosiaan ovat monimutkaisia. Meillä kävi myöskin vähän samalla tavalla, että pikku hiljaa rahoista tuli yhteisiä. Me ollaan onneksi murun kanssa aika samanlaisia rahankäyttäjiä, mikä on auttanut. Nyt kun meillä on jo kolme lasta, niin rahaa tuntuu uppoavan lapsiin aika paljon vaikka etsisi käytettyjäkin tavaroita tai vaatteita. Sit muru ihmettelee, mihin rahat kuluu kun mä hoidan lastenhankinnat pääosin yksin. Mutta kyllä mä ostan aina välillä itselleni jotain, jos siihen on mahdollisuus. 

Kävin katsomassa sun blogia Ilopiikkiä ja se oli tosi kiva Jenni. Ja huomasin, et meillä on ihan samanikäiset lapsetkin. Munkin nuorimmainen syntyi toukokuussa 2015. Kiva kun tulit kommentoimaan. Täytyy poikketa katsomassa sunkin blogia jatkossa. =)

Jenni/Ilopiikki

Kyllä varmasti kuluu, kun yhteenkin lapseen kuluu :) Silti itsekin pitää jotain välillä saada! Kivaa, kun kävit visiitillä, tervetuloa vastaisuudessakin. Jään myös mielenkiinnolla seuraamaan kirjoitteluasi! 

Tiedän, että vauvavuosi on rankka. Tämä on jo kolmas kerta. Univelkaa, vähemmän aikaa itselle ja parisuhteelle, vähemmän seksiä sekä päälle vielä taloudellinen paine. Mitä muuta edes tarvitaan, että syntyy riitaa? Meillä ainakin nämä riittävät.

Riita lähtee milloin mistäkin. Väärällä äänensävyllä annettu pyyntö aiheuttaa loukkaantumisen. Toisen kasvatustapoihin puuttuminen tai tekemättömät kotityöt toimivat myös hyvin. Yleensä minä purkaudun jostakin. Sitten muru haluaa kostaa tai vähintään näpäyttää takaisin. Ja mököttämistä muruni rakastaa. Hän harvemmin kertoo, mistä kenkä puristaa ennen kuin tulee yli laidan.

Mököttäminen aiheuttaa välillemme ikävän välitilan. Tuntuu, että mikään ei ole hyvin. Olen aina ollut helposti räjähtävä, mutta toisaalta nopean sopimisen kannalla. Tämä on myös selkeä temperamenttiero meissä, ja uskon, että siksi emme aina ymmärrä toisiamme.

Mitkä ovat vaihtoehdot? Yleensä se, että minä pyydän anteeksi. Aina ei riitä yksi kerta. Välillä vedän herneen nenään ja alan jäkättää. ”Miksi sinä aina…” Sitten yritän hetken päästä uudelleen, kun tilanne on laantunut. Useimmiten muruni ei halua pyytää anteeksi, vaikka sitä toivoisin kaikkein eniten. Välillä huudan, että miksi sinä et tee niin?

Riita saadaan usein kuitenkin sovittua suht äkkiä. Harmillista on se, että uusi riitaa vaanii pelottavan lähellä. Mielestäni suurin syy on väsymys. Kun väsyttää koko ajan, ei jaksa pyytää kauniisti, olla empaattinen, saati sitten kärsivällinen. Ja väsyneenä unohtaa, millainen toinen ihminen oikeasti on. Millainen muruni oikeasti on.

Väsymystä ja riitoja vastaan tarvitaan yhteispeliä. Minun ja murun ei pitäisi ruveta toistemme vihollisiksi. Meidän pitäisi olla entistä enemmän samassa joukkueessa, mutta toisen syyttely ja omiin poteroihin kaivautuminen on niin helppoa. Ei ole kiva sanoa, että minä olin väärässä tai anteeksi, että loukkasin sinua muru. Etenkin, jos se pitäisi sanoa välillä monta kertaa päivässä.

Minusta tämän kaiken takaa paljastuu oudolla tavalla kelpaamattomuuden tunne, sillä näinä hankalina hetkinä kun tuntuu, että en kelpaa. En osaa enkä jaksa. Ja oma kelpaamattomuus nostaa esiin häpeän, minkä takia haluan piiloutua. Siksi haluan kaivaa sen poteron ja ryhtyä sotaan rakkaan muruni kanssa. En halua paljastua.

Häpeä on julma tunne. En lähellekään aina edes tajua, miten häpeä vaikuttaa käytökseeni, kun riitelemme. Haluaisin olla ihana, rakastava ja empaattinen kumppani. Hyvä äiti, joka jaksaa ja osaa pyytää apua. No olenko? En totisesti ole. Ehkä välillä. Väsyneenä harvemmin.

Juuri eilen meillä oli tällainen hetki. Muruni oli vihainen kun 4-vuotias tyttömme oli karannut minulta kaupungilla. Tyypillinen tilanne. Katsoin hetken muualle ja vikkeläjalkaista tyttöämme ei näkynyt missään. Hän löytyi. Kaupan leluosastolta tietenkin. Mutta muruni halusi käydä läpi ne pari muutakin kertaa, kun minulle oli käynyt vähän vastaava tilanne tytön kanssa. Se oli liikaa. Häpeä nappasi minut julmaan syleilyynsä.

Minun oli pakko lähteä illaksi ystäväni luokse. Empaattinen kohtaaminen auttoi. Mutta häpeä ei silti päästänyt irti. Miten muruni saattoi ajatella minusta niin? Olenko tosiaan niin huono äiti ja kelvoton kasvattaja hänen mielestään? Halusin vain vaipua maan alle. Ja kun yritin selvittää tätä hän oli edelleen samaa mieltä. Minussa oli syy. Minä kuulin sen niin, että minussa on vikaa.

Yritimme puhua seuraavana päivänä uudelleen ja sopia riidan.  Ja me onnistuimme. Siihen auttoi, että olimme molemmat rauhoittuneet.

Riita katkaisee pahimmillaan parisuhteessa kumppanien välisen yhteyden. Ja joskus se meilläkin tuntuu siltä, että yhteys pätkii. En aina jaksaisi pyytää anteeksi. Anteeksi pyytäminen on vaikeaa. Sillä niin en halua elää, että riitoja ei selvitetä ja ollaan vaan niin kuin mitään riitaa ei olisi ollutkaan. Sillä kun yhteys on katki riittävän kauan sen uudelleen löytäminen vaikeutuu.

Olemme harjoitelleet riitelyä nyt reilut kuusi vuotta. Riitelyä pitää mielestäni harjoitella. Outoa, mutta totta.  Ja kyllä. Me olemme kehittyneet hyvään suuntaan. Siihen on auttanut empatia, hellät halaukset, parisuhdeoppaiden luku ja ennen kaikkea anteeksi pyytämisen opettelu. Ja puhuminen. Meidän on molempien pitänyt opetella selkeästi sanomaan, mikä harmittaa.

Jos tämä yhtään kuulosti tutulta, mikset sinäkin voisi oppia kumppanisi kanssa riitelemään paremmin?  

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat