Kirjoitukset avainsanalla pelaaminen

Minä en todellakaan ole äiti, joka olisi kiinnostunut pelaamisesta. Olen itse pelannut lapsena Super Nintendoa 1990-luvulla sisarusteni kanssa. Pelaaminen oli kivaa, mutta ei mikään ykkösjuttu.  Niinpä minun on pitänyt etsimällä etsiä kiinnostusta 9-vuotiaan poikamme pelaamiseen. Pelijutut menevät välillä ihan yli hilseen.

 

Olen juuri se tyyppi, joka ihmettelee, miksi aikuiset ylipäätään ”haaskaavat” aikaansa pelaamiseen. Toki osaan ajatella, että se on joillekin samanlainen intohimon kohde, kuin minulle esimerkiksi koripallo. Mutta silti…

 

Lapset opettavat. Niin tässäkin asiassa. Minun on ollut pakko kiinnostua. Angry Birds -peli taisi olla ensimmäinen, joka huumasi poikamme täysin. Ikää hänellä oli 5-vuotta ja peli murun iPhonessa. Peli nosti esiin hänessä suuria onnentunteita, joista mentiin nopeasti raivotilaan. Pieni ihminen eläytyi sellaisella intensiteetillä, että se melkein pelotti. Tuli myös loputon inttäminen, koska saa pelata.

 

Vuosien varrella olemme puhuneet pelaamisesta paljon tuttavaperheiden ja isovanhempien kanssa. Tuntuu, että pelaaminen on melkein kuin sää. Sitä päivitellään harva se kerta pojan kavereiden vanhempien kanssa. Ja se on hyvä. Tilanteet vaihtuvat nopeasti ja me ”muumiot” putoamme kärryiltä helposti.

Vuosia sitten saimme yhden parhaista neuvoista murun vanhemmilta: ”Tutustu aina peleihin, joita lapsesi pelaa.” He todella tietävät, mistä puhuvat. Erityisopettajina he näkivät pelaamisen hyvät ja huonot puolet.

 

Tämä neuvo on ollut tähän päivään asti arvokas. Aika haastava tosin.

 

Nyt kun poika on jo kolmasluokkalainen, emme pysty valvomaan hänen pelaamistaan kokoajan. On entistä tärkeämpää tietää, mitä ”appseja” hänen puhelimessaan on. Meillä menee edelleen kaikki lataukset aikuisten puhelimien kautta, siten että me hyväksymme tai hylkäämme latauspyynnön, ja silti hänen pitää kysyä myös meiltä lupa.

 

En tiedä, olemmeko olleet liian tiukkoja, mutta aika tiukkoja olemme olleet pelaamisen suhteen kaikki nämä vuodet. Toki välillä ollaan sovellettu. Poikamme sai omakseen minun vanhan puhelimeni ekan luokan keväällä. Sitä oli edeltänyt kuukausien itkuvirsi ”kaikilla muilla on jo puhelin…”. En olisi silloinkaan hänelle vielä puhelinta antanut.

 

Olen ollut välillä hämmentynyt tai jopa tuohtunut, miten vähän aikuiset valvovat lastensa ”kännykkäpuuhia”. Pojan koulukavereissa on paljon lapsia, jotka saavat pelata oman mielensä mukaan. Se on näkynyt esimerkiksi leikkipuistoissa paikallaan, kännykkä kädessään nököttävinä lapsina, jotka eivät leiki. Tai lapsina, jotka kokoajan pitävät puhelinta kädessä.

Mikään ohje tai käytäntö ei toimi kaikilla lapsilla samalla tavalla. Me sovellamme ja muokkaamme kännykkäsääntöä säännöllisesti. On tiettyjä asioita, joiden pitää sujua. Läksyt täytyy hoitaa eikä pelaaminen saa tehdä vihaiseksi. Ennen nukkumaanmenoa kännykkään ei kosketa. Joka päivä EI pelata. Ei edes niin, että ollaan oltu kaverin luona. Eikä pelistä saa puhua kokoajan. Kotonamme on ollut jo pitkään kännykkäparkki, joka on koko perheelle. Se toimii. Ja yhdessä pelataan säännöllisesti.

 

Pelottavinta pelimaailmassa ja kännyköissä on epätietoisuus. Miten vaarallista kännykän säteily on? Miten pelit muokkaavat kehittyvien lasten aivoja? Miten peliriippuvuusriski kasvaa, kun on aloittanut pelaamisen jo niin nuorena? Mitä kaikkea lapset tekevät salaa puhelimilla?

 

Nämä lapset kasvavat niin erilaisessa maailmassa kuin  me vanhemmat kasvoimme, että täytyy vain yrittää pysyä mukana.  Siksi kuuntelemme pojan välillä rasittavaa pelihöpinää, vaikka ei itseä kiinnosta yhtään. On minulla Pokemon Go, totta kai. Ja monta muuta peliä. Muru on meillä enemmän perillä peleistä ja tsekkaa aina uudet pelit pojan kanssa. Se on heille tärkeä yhteinen juttu.

 

Meillä on nähty painajaisiakin pelien takia, kun pojilla on ollut vanhemmille tarkoitettuja pelejä. Usein niitä on pelattu vanhemmilta salaa iltapäivisin. Olemme myös joutuneet puhumaan aikuisista, jotka alkavat puhua lapsille online -pelien kautta. Turvataitoja on pitänyt vahvistaa. Kenellekään ei saa antaa omia tietoja eikä heille tarvitse puhua. Aina pitää kertoa vanhemmille.

On silti ilahduttavaa huomata, että poikamme englannin kielen taito kehittyy hurjaa vauhtia pelaamisen ja Youtubesta katsottujen pelivideoiden myötä. Maailma on hänelle paljon enemmän auki, kun hän ymmärtää netin linkittävät ihmiset samoille tasoille. Onhan pojilla ihan sairaan hauskaa, kun he pelaavat yhdessä. Kaikki omilla puhelimillaan ja pelin kautta he ovat samassa maassa. Tunnelma on ihan katossa kuin lätkän MM-finaaleissa.

 

Pelaamisesta on tärkeää puhua oman lapsen ja hänen kavereidensa kanssa. Vanhempien yhteinen tiedon vaihto on ollut meille ainakin äärimmäisen tärkeää. Uskon, että pelaamisenkin suhteen rajat antavat turvaa. Niin, usein olen sanonut pojallemme: ”Me laitamme rajat, koska välitämme sinusta.” <3

 

*Mitä mieltä sinä olet lasten palaamisesta? Millaisia rajoja teillä on? Kaipaatko enemmän keskustelua muiden aikuisten kanssa lasten pelaamisesta?

Kommentit (4)

Ammattinörtti

Hyvä ja aiheellinen postaus - liian monet vanhemmat eivät ole tietoisia siitä kuinka realistisia ja väkivaltaisia pelit nykyään ovat.

Peleissä on ikärajat, joita on syytä noudattaa ainakin ohjeellisesti.

Puhu muru

Kiitos palautteestasi Ammattinörtti. Olen täysin samaa mieltä. Pelit vaihtuvat lapsilla tiuhaan ja perässä pysyminen ei ole aina helppoa. Siksi on minusta hyvä alusta asti opettaa, että aikuisen pitää tietää, mitä pelataan. 

Ja ikärajat. Siinä on hyvä ohjenuora, mutta noudattaminen on kyllä ihan villilänsi. Harvemmin k-15 tai k-18 peli on hyväksi kymmenvuotiaille. Yhdessä pelaamalla pääsee onneksi hyvin perille siitä, miksi pelin ikäraja on tietynlainen.

Pelikasvattaja

Hei! Hyvä kirjoitus lapsille tärkeästä harrastuksesta. Pelien kanssa pähkäilevien vanhempien tueksi on kirjoitettu kattava ja maksuton kirja, jonka voi ladata osoitteesta: www.pelikasvatus.fi

Puhu muru

Kiitos palautteestasi. =) Ja mahtavaa, että jaoit vinkkisi ilmaiseen pelikasvatukseen liittyvään kirjaan. Toivottavasti mahdollisimman moni vanhempi tutustuu siihen. Itse ainakin aion tutustua. 

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat