Kirjoitukset avainsanalla läsnäolo

Taatusti tiedät tunteen, kun odotukset alkavat nousta. Ja ne nousevat usein etenkin lomien läheisyydessä. 

 

Erityinen odotus voi liittyä makuuhuoneen puolelle. Ajatus yhteisestä ajasta, rentoutumisesta… Lapsiperheessä etenkin tilanne voi olla toinen. Loma ei ensinnäkään ole lepoloma ja toiseksi pelkkä paine tai tietoisuus kumppanin lisääntyneistä seksitoiveista voi jäädyttää halut ja koko tunnelman. 

 

Eräällä luennollani eräs äiti huikkasi, että heillä hän oli ratkaissut tilanteen rakastelulla ennen lomaa. Siten hän sai lomailla ”rauhassa”, mikä parhaassa tapauksessa jopa mahdollistaa rakastelun lomalla. Koska ollut niitä paineita.

 

Tämä ei silti ole vain lapsiperheiden haaste. Sama paineen tunne voi näivettää halun ilman, että on lapsia sekoittamassa pakkaa.

 

Sinkkukin voi kokea paineen "harrastaa villiä seksiä" lomalla. Vaikka voi olla, että hän vain haluaisi rentoutua ja unohtaa koko deittisirkuksen. Toisaalta hyvän seksikumppanin löytymiseen ei riitä Tinderin avaaminen ellei ole pirun hyvää onnea. Sinkun kannattaakin kiinnittää huomiota tulevatko paineet seksiin ulkoapäin vai itseltä. 

Itse annan ohjeeksi seksuaaliterapeuttina pohtia, miksi ylipäätään haluat rakastella? Mitä kaipaat ja toivot kumppaniltasi? Voisiko lomalla ”seksipaineen” sijaan keskittyä olemaan kumppanille se paras ystävä, olemaan lähellä ILMAN PAINEITA seksistä? Tai sinkkuna nauttimaan rauhassa ystävien seurasta?

 

Ensinnäkin läheisyys on usein se, mikä uupuu. Ja sitä me lähes kaikki kaipaamme, kukin omalla tavallaan. Millaisesta läheisyydestä sinä nautit? Tai minkälaista kosketusta kaipaat? Entä kumppanisi? Keskittykää ihan rauhassa läheisyyden ja kosketuksen kautta tulevaan hyvään oloon, ilman että sen tarvitsee johtaa seksiin.

 

Toiseksi puhukaa! Kertokaa paineen luomista tunteista. Uskaltakaa puhua myös siitä, mikä tuntuu pahalta tai ikävältä kaikkien toiveiden rinnalla. Avoimuus poistaa turhia oletuksia, laskee suojamuureja ja auttaa teitä olemaan TE. Jos ei ole kumppania kenelle puhua, mieti olisi lähipiirissä joku kenen kanssa voisit jakaa syvimpiä fiiliksiäsi?

 

Kolmanneksi seksi ei ole hyvän loman mittari, mutta ei sen kannata antaa olemassaolollaan pilata lomaa! Keskittykää mieluummin yhdessäoloon – aitoon läsnäoloon kumppanille. Ja jos seksin saralla on haasteita, hakekaa ulkopuolista apua tarvittaessa. Loma voi olla hyvä hetki aloittaa tämä keskustelu. 

 

Kannattaa myös pohtia kaipaatko omaa aikaa? Olen huomannut, että osa tuttavapiirini naisista on lomaillut yksinään perheen mennessä mummolaan. Sekös jos mikä on nostanut hymyn huulille. Uskon, että tuo hyvä olo heijastuu myös rakkauden rintamalla. 

 

Asiat, joista nautit tuovat sinulle hyvää oloa ja auttavat rentoutumaan. Se kaikki vaikuttaa myös seksuaalisuuteen. Joten anna itsellesi ja mahdolliselle kumppanillesi lupa tehdä asioista, joista te nautitte - niin yksin kuin yhdessä. Näillä puheilla, nauti syysLOMASTA ihana lukijani! Olet ansainnut sen. <3

*Lomalla voit kokeilla tehdä suositun parisuhdetestini, minkä löydät täältä.

*Kuvat Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (2)

Omenapuuro

Rakastelua vain sen vuoksi, että on jokin tietty aika vuodesta, vaikkapa se loma, ei kyllä houkuttele. Rakastelu siksi, että molemmat haluavat, kuullostaa paremmalta :D Edellisessä suhteessa seksi oli pakkopullaa, en kokenut olevani haluttava ja useamman vuoden selkäkipu+jalan hermokipu eivät auttaneet asiaa.

Jossain vaiheessa suhdetta kadotimme toisemme ja unohdimme miten toiselle tehdään hyvää. Läheisyys katosi ja haleja sain, jos itse halasin, mutta siitäkin ex pyrki irrottautumaan mahd pian.
Lomaseksipaineet ulottuivat myös vkonloppuihin...

Nyt kun vierellä on uusvanha mies, on ollut virkistävää päästä tutustumaan toiseen uudelleen ja tuntea rakkaus rakkaani sormenpäissä, jotka tutkivat kroppani jokaista sopukkaa.
Rakastelu ei ole pakkopullaa, halu on molemminpuolista ja halauksia annetaan toisillemme ihan ilman pyytämättä ^-^

Puhuminen omista haluista toisen kanssa ja kertomalla mieltä painavista asioista pääsee pitkälle :) Paljon pidemmälle kuin olemalla vaiti. Jos puhuminen ujostuttaa, niin joskus pimeä huone voi auttaa.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Omenapuuro. Ihana kuulla, että uusi suhteesi on antanut luvan keskittyä haluun ja toiseen ihmiseen "lomapaineiden" sijaan. Olet ihan asian ytimessä. Olisikin tärkeää löytää yhteinen tila, missä arki ja loma sekoittuvat suloisesti yhteen. Tärkeimmäksi nousi yhteys toiseen ja siitä kumpuava halu olla toisen lähellä. Puhuminen on hyvä apu päästä toisen luo ja vieläkin lähemmäs. <3

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö! Nämä ovat  meidän lasten lempikirjoja, jotka olemme itse ostaneet tai saaneet lahjaksi. Joissakin kirjoissa vaan on jotain, mikä saa lapset hakemaan ne hyllystä uudelleen ja uudelleen. Eikä edes iällä ole väliä. 

 

Näitä kirjoja luetaan yleensä, kun aloitellaan kirjojen lukemista 1-3-vuotiaana. Riippuen lapsesta lukemisen voi aloittaa jo ennen 1-vuotissynttäreitä. Näitä tulevat kuuntelemaan vielä meidän 9-vuotias koululainen ja 4-vuotias keskimmäinen, kun niitä luetaan 1,5-vuotiaalle kuopuksellemme.

 

Eipäs possu – Richard Scarry

 

Loistava kirja, jopa tunnetaitojen opetteluun. Miten yhden ihmisen kiukku voi vaikuttaa koko perheeseen. Ja lopussa Eipäs possu saa vielä opetuksen, mikä saa etenkin jo hieman isommat lapset pohtimaan, kannattaako kiukutella.

 

Suuri kuvien ja sanojen kirja – Ole Könnecke

 

Täältä kirjasta löytyy niin paljon sanoja, ihmeteltävää ja opeteltavaa. Löytyy kodin kaikki huoneet, aakkoset, värit ja eläimet. On vuodenajat ja kaikki ihanat menopelit lentokoneesta paloautoon. Kaikki meidän lapset rakastavat tätä. Kirja kestää selkeästi kovaakin kulutusta.

 

Minua ei nukuta enkä ikinä mene nukkumaan! – Lauren Child

 

Lapset tulevat sohvalle aina, kun tätä luetaan. Välillä uhmakas 2- tai 3-vuotias on tätä jopa toivonut. Ja ihan oikeasti. Tämä kirja on auttanut myös uniuhmaan! Kerronta on hauska ja kuvitus mielenkiintoinen. Vauvatkin ovat meillä jaksaneet katsella tätä.

 

 

Puppe osaa laskea – Eric Hill

 

Tämän kirjan kanssa nuo meidän mussukat ovat oppineet laskemaan kymmeneen. Toimii. On luukkuja ja hyvät isot kuvat. Sopii hyvin myös pottakirjaksi.

 

Rikun, Roopen ja Ringon seikkailut – Mauri Kunnas

 

Kunnon reissukirja! Tämä on kulkenut mukana niin mummolassa kuin kesälomareissuilla ympäri Suomea. Neljä erilaista tarinaa, juuri sopivan mittaisia iltasaduiksi. Tämän avulla lapset ovat opetelleet värejä, numeroita kuin asioita avaruudesta. Aikuisellekin mukava kirja.

 

Joululoma on loistava hetki hakea kirjastosta kasa hyviä kirjoja kotiin tai mummolaan. Olen itse kirjastojen suuri fani. On ihana istua alas rauhassa, ottaa lapsi syliin ja lukea. Se on aitoa läsnäoloa, joka tuottaa iloa ja hyvää oloa. Nämä viisi ovat meidän lapsille rakkaita kirjoja ja itse osaan ne murun kanssa melkein ulkoa. Melkein kyllästymiseen asti... ;)

 

Hauskoja lukuketkiä ja rentouttavaa joululomaa kaikille ihanille lukijoilleni. <3

 

*Vinkatkaa kommentteihin ihmeessä teidän lasten suosikkikirjoja. =)

Kommentit (2)

Ina

Loistavia vinkkejä 2-vuotiaalle, kiitos! Meillä menee toistaiseksi parhaiten kaikki, missä on musiikkia: nukkumiseen meillä auttaa Soiva tuutulaulukirja, josta soitan musiikkia molemmille lapsille sen jälkeen, kun olen laulanut läpi oman repertuaarini. Nyt pienimmällä on menossa auto- ja pottakirjavaihe. Richard Scarry toimii muuten yllättävän pitkään, 5-vuotias toivoo sitä välillä edelleen iltasaduksi. Mikko Mallikas on yksi klassikko, jota haettiin just kirjastosta iso pino, se naurattaa sekä 5-vuotiasta että äitiä.

Puhu muru

Noi musiikki kirjat on kyllä hyviä. Ne vaan melkein aiheuttavat meillä joukkotappelun, kun on sopiva päivä. ;) Meillä on kanssa tuo pottailuvaihe alkamassa nuorimman kanssa ja taas täytyy kahmia kirjoja siihen avuksi. Kuopus on selkeästi eläinfani, joten Scarrya varmaan luetaan enemmänkin. Täytyykin ottaa noi Mikko Mallikkaat tuolle 4-vuotiaalle kokeiluun. Vaikka voi olla, että kun on tyttö kyseessä hän haluaa Minttu-kirjat. Kiitos vinkeistäsi Ina!

Ja kaikille lukijoilleni tiedoksi. Vahva suositus Inan Inahduskirjat blogiin, jos kaipaat hyviä lukuvinkkejä. Ina on myös ihanan Syliin-kirjan kirjoittaja, josta kirjoitin syksyllä blogiini.  =)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat