Kirjoitukset avainsanalla äiti

Voin heti myöntää, etten ole pullantuoksuinen äiti. Minulle ei ole sopinut erityisen hyvin kotiäitiys. Parhaimmillani olen, kun voin toteuttaa itseäni sekä äitinä että naisena. 

 

Se on vaatinut perheeltä joustoa. Viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti tehnyt töitä urani eteen ja muru on ottanut enemmän vastuuta perheestä. Minusta se on hyvä asia, haluan näyttää lapsille, että naisen ja miehen roolit ovat joustavina.

Parasta minussa on että olen äiti, joka rakastaa perhettään avoimesti – halii, suukottaa ja puhuu rakkaudesta. Haluan myös näyttää, että rakastan itseäni ja murua. Välillä olen nopeasti kiihtyvä ruutitynnyri mutta olen onnistunut kehittymään eli ruutitynnyri on rauhoittunut kokoajan! Osaan pyytää anteeksi ja lauhdun nopeasti. En ole kodinhengetär, ja meillä saa olla villakoiria. 

 

Muru opetti minut nauttimaan rakkaudesta ennen pakkoa tehdä kotitöitä, ne kyllä ehtii hoitaa myöhemminkin. 

 

Minusta äiti saa olla välillä ”huono äiti”. Ei äidin tarvitse aina jaksaa hymyillä ja tehdä kaikkea toisten vuoksi, uhrautua. Toki poden syyllisyyttä ja huomaan kateuden tunteita, saatan verrata itseäni eri tavoin toisiin äiteihin. Minusta kuitenkin sopivasti epätäydellinen äiti on ihanan armollinen lapsillekin, hekin tietävät ettei tarvitse olla täydellinen!

Toivon, että lapset muistuvat minut äitinä joka oli läsnä. Kotona, harrastuksissa, koulujutuissa, apuna ihmissuhteissa. Äitinä jolle voi kertoa kaiken, joka sanoo: ”Sinä selviät tästä.” ”Me selvitämme tämän.” Haluan antaa lapsilleni sisäisen uskon siihen, että he selviävät ja osaavat tarvittaessa pyytää apua muilta.

 

Tärkeänä sokerina äitiyden kakussa on leikkiminen, heittäytyminen – rakkaus liikuntaan, luontoon sekä kirjoihin. Yritän säilyttää uteliaan suhtautumisen maailmaan vielä mummunakin ja toivon, että se tarttuu lapsiinkin! Minä voin olla välillä nolo, se ei saa estää minua kokeilemasta uusia juttuja! 

 

Yritän taistella lasteni nähden epäonnistumisen pelkoa vastaan ja kääntää sen voimaksi.

Sukupolvien ketjun vahvuuden tunteen hyvin äitienpäivänä, mikä on taas tulevana sunnuntaina. Me olemme tulleet jostakin, meillä on juuret. Menneisyydellä on merkitys tässä hetkessä. 

 

Sinä ja minä, me jatkamme tavalla tai toisella tuota ketjua. Äitiys ei ole missään nimessä ainoa tapa, sukupuu kasvaa ja muotoutuu monin eri tavoin.

 

Olen saanut toivomani kolme ihanaa lasta. Nyt kun lapset kasvavat he tuottavat sanoillaan ja teoillaan myös kuvaa minusta äitinä. Yhdessä luomme heille muistot minusta heidän äitinään, tarinan heidän lapsuudestaan. <3

*Millaisena äitinä sinä toivot, että sinut muistetaan? Kerro kommenteissa toiveestasi olit sitten äiti, äidin kaltainen, mummo tai vaikka nainen joka vasta haaveilee vauvasta. Ja oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideillä ja äitien kaltaisille ihmisille! Äitiys ei ole vain biologiaa. Tsekkaa myös viime kevään kirjoitukseni Kaikki äitini <3 ja tarina, miten minusta tuli äiti eli Äidiksi yllättäen

*Kuvat ovat omasta albumista. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (0)

”Ensimmäinen ajatus oli, että miksi äiti on lähtenyt lapsensa luota. En mahtanut sille ajatukselle mitään. Onneksi hänen entinen kumppaninsa kertoi tilanteesta avoimesta, jotta sain eväät ymmärtää.”

 

Uusi suhde. Kaksi yksinhuoltajaa, molemmilla yksi lapsi - yhdessä uusperhe. Ja kuvioissa yksi etä-äiti. Tilanne vaati hieman sulattelua ja totuttelua. Olisi ollut niin paljon kysymyksiä, joiden vastaukset olisivat tehneet arjesta selkeämpää. Ja parisuhteen rakentamisesta helpompaa.

 

En missään vaiheessa halveksinut tuota toista äitiä. En halunnut varastaa hänen lastaan, vaan ainoastaan pitää huolta.

 

Näin lapsen ikävän, ahdistuksen ja surun - lohdutin. Samalla näin ilon uudesta perheestä ja pikku sisaruksesta. Se oli arkista rakkauden opettelua meille kaikille. Olimme yhtäkkiä "kokonainen" perhe!

 

Toinen ”ylimääräinen” vanhempi ruokkii, pyykkää, auttaa läksyissä ja pyörittää arkea. Eikä se riitä, on myös henkinen kasvatusvastuu. Mutta mitään oikeuksia ei ole. Kaikessa olet se ulkopuolinen, jota ei kuunnella vaan lähinnä arvostellaan. Se on raskas paikka. 

Minun tarinassani etä-äiti kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Hän ei halunnut puhua puhelimessa, nähdä tai jutella kanssani. Ainoastaan kritiikkiä tuli miehen kautta ja oletukset saivat jyllätä. Toivoin aina, ettei lapsi kuulisi kritiikkiä. Välillä purin omaa kiukkuani ja turhautumistani mieheen, välillä purin vain hammasta.

 

Viimeinen niitti oli se, kun lapsi halusi kutsua minua vara-äidiksi. Se oli liikaa etä-äidille.

 

Olin sanonut lapselle, että voit kutsua nimelläni tai millä sanalla haluat. Ajatus oli minusta kaunis, hänellä oli äiti, yksi ja ainoa. Minä olin se arjen varahenkilö, jota tämä lapsi kaipasi. Aikuinen nainen, josta pystyi peilaamaan omaa naiseksi kasvua ja halaamaan, kun kaipasi syliä.

 

Erojen jälkeen on vaikea hyväksyä kumppaneiden uusia puolisoita hoitamassa lapsia. Haluan kuitenkin haastaa jokaisen aikuisen miettimään, onko se väärin, että lasta rakastaa joku muu aikuinen? Keneltä se on pois, jos joku muukin huolehtii hänestä kuin omastaan? Vai onko kyse vain aikuisen itsekkyydestä? Mustasukkaisuudesta, kateudesta? Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä - keneltä se on pois, jos ex-puoliso saa rakastua uudelleen? 

 

Toki on tilanteita, joissa kaikilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Mutta lähtökohtaisesti, voisimmeko toimia lapsen etua ajatellen toisia aikuisia kunnioittaen?

 

Blogin tarina on oma kokemukseni vuosien takaa. Vieläkin minulla on ikävä sitä pientä lasta. Nyt hän on jo aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori. Luonnollisesti kun suhteemme päättyi miehen kanssa, myös minun ja lapsen välit katkaistiin. Muutaman kerran hän on soittanut salaa minulle. Itkua pidätellen, olen muistuttanut häntä, ettei vanhempien selän takana kannata touhuta salaa. Hänellä on aina paikka sydämessäni. <3

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Oletko sinä ollut uusperheen ”varaäiti” tai ns. uusi lähi-äiti? Miten sinut on otettu huomioon? Onko tilanne toiminut hyvin vai onko ollut haasteita? Oletko tai oletko ollut etä-äiti? Voit avata minulle ja muille, sinun näkökulmaasi? Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Etä-äidin blogiin. Hän nostaa rohkeasti esiin Etä-äidin fiiliksiä ja kokemuksia sekä muidenkin tarinoita.

*Kuvat Pixabay. Koska en voi kysyä lupaa, en halua käyttää omia valokuvia noilta vuosilta.

Kommentit (4)

Etä-lähi ja puoliäiti

Avoimuus ja rehellisyys edellisestä parisuhteesta ja niiden loppumisen syistä on mielestäni uuden parisuhteen onnistumiselle äärettömän tärkeää ja se, että vedetään yhtä köyttä. Jos se uusi suhde rupeaa rakoilemaan, kun paineita tulee pahimmillaan molempien entisten puolisoiden suunnasta aletaan olla aika heikoilla.

Puhu muru

Kiitos mahtavasta asian tiivistyksestä Etä-lähi ja puoliäiti. <3 Kokemuksesi syvä ääni kuuluu hyvin kommentissasi, tiedät mistä puhut. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Avoimuus ja rehellisyys ovat ylipäätään hyvin tärkeitä asioita, kun rakennetaan intiimiä parisuhdetta. Silloin jokainen saa olla juuri se kuka on, ilman suojauksia. 

Jyllannin suomineito

Olen itse äitipuoli sekä mieheni etälapselle että etä-äidin lapselle. (Bonuslapsi asuu siis meillä) Vuosien aikana suhteeni lasten äiteihin on ollut hankalaa, turbulenssia, helpompaa ja kehittyvää. Voin sanoa kokemuksesta, että se ottaa aikaa. Ja se vaatii paljon sopeutumista (paljon!)juurikin äitipuolelta, joka  on sillanrakentajan roolissa. Tunnistan hyvinkin tuon "paljon vastuuta, mutta ei oikeuksia"-kohdan, jota kokee todennäköisesti jokainen äitipuoli. Siinäkin pitää jossakin vaiheessa osata puhua asiasta suoraan, ja vaatia niitä oikeuksia. 

Tulin surulliseksi, miten suhteesi bonuslapseesi katkesivat. Jos aikuiset olisivat suurempia ja avoimempia kaikenlaiselle rakkaudelle, näin ei olisi tarvinnut käydä. Se että vastaanotamme rakkautta muilta, ei vähennä sitä keneltäkään toiselta. Päinvastoin. Toivon että löydät vielä joku päivä yhteyden entiseen bonuslapseesi. :)

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Jyllannin suomineito. Sinä tosiaan tunnistit tunteeni ja olen itse tarponut samanlaista, mutta omanlaista tietä. Olen kanssasi aivan samaa mieltä, että jossain vaiheessa äitipuolena on tärkeää vaatia myös oikeuksia. Se on koko perhe (suuressa mittakaavassa) etu. Onneksi teillä rakkaus on kantanut ja uusperheesi on koossa edelleen. Voimia ja rakkautta tulevaisuuteenkin. <3

Ihanaa, että nostit esiin tuon hiljaisen ja vaietun toiveeni. Toivon todella, että vielä jonain päivänä saisin häneen yhteyden. Tai edes kuulisin, mitä hänelle kuuluu. Tuo pieni tyttö ei unohdu vaikka on jo melkein nainen.  Oli ihanaa olla edes se ohikiitävä hetki hänen varaäitinsä. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat