Kirjoitukset avainsanalla tunteet

Kokosin teille iltalukemiseksi viisi eniten tunteita herättänyttä blogipostaustani. Osa näistä saattaa nostaa esiin vahvoja tunteita, joten kannattaa ihan rauhassa kuulostella omia tuntemuksiasi. 

 

TOP 5 tunteita herättävät postaukset 

1. Pakotettuna

"Sain lukijaltani tarinan, joka menee luihin ja ytimiin. Tarina, jota lukiessa tunnen vihlaisun sydämessäni monestakin syystä. Seksuaalinen väkivalta parisuhteissa on edelleen tabu, ja  uhriksi joutuneen vaiettu kivulias salaisuus. Lukijani halusi omalla tarinallaan rikkoa tätä hiljaisuutta. "

2. Kaksi elävää vauvaa ja yksi kuollut - kohtuun kuollut vauva on osa perhettämme 

"Vauvastamme näkyi miten lähellä elämä oli vielä ollut. Elämä oli kuin ilmapallo, joka karkaa ja sitten sitä ei lopulta enää näe. Kuinka olisin voinut repiä sen elämän jotenkin takaisin? "

3. Uudelleen toisen luokse <3

"Kun yhteyden toiseen kadottaa, se usein katoaa pikku hiljaa. Siksi toisen luokse pääseminenkin tapahtuu pienin askelin. Molempien on tärkeää kohdata itsensä ja oma pahaolo, jotta voi pyytää toista tukemaan ja lähelle. Joskus se vaatii jopa terapiaa."

4. Äidiksi yllättäen

"Aika kului vauhdilla ja kaikki sujui hyvin. Voin mainiosti ja masu kasvoi. Jouduin kuitenkin yllättäen sairaalaan kovien supistusten alettua raskausviikolla 27. Kaikki tapahtui nopeasti ja minut siirrettiin ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan kätilö mukana. Olin kai shokissa. Ambulanssista soitin työnantajalleni ja ilmoitin, että maanantaina en tule vetämään uimakouluja."

5. "En ole kertonut tätä kenellekään"

"Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas."

 

Mitä ajatuksia nämä postaukset sinussa herättää? Onko jokin näistä sinulle erityisen tärkeä? Mikä postaukseni on koskettanut sinua kaikken eniten kautta aikojen?

 

Minua itseäni ovat koskettaneet vuosien varrella kaikkein eniten lukijoideni koskettavat kokemukset, joita olen saanut kunnian kertoa blogissani. Kiitos teille kaikille. <3

 

* Haluaisitko jakaa oman kokemuksesi blogissani? Laitathan minulle meiliä osoitteeseen puhumuru@gmail.com ja pohditaan yhdessä millainen kirjoitus siitä tulisi. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (1)

”Mitäpä jos sä hankkisit silarit?” totesi kerran eräs nuori mies minulle seksin jälkeen. Oli kuulemma entinenkin tyttöystävä hankkinut ja oli niin kivasti tuonut vauhtia petipuuhiin.

 

Olin itse lähinnä järkyttynyt tuon törpön kommentista. Silti se aiheutti peiliin vilkaisun. Onko tisseissäni jotain vikaa?

 

Tissikeskustelu tuntuu olevan loputon maraton, jota ei pääse karkuun. Kohta lehdet alkavat taas huutaa kesämekkojen, bikinien ja tissivakojen perään. Parhaimmista löytyy kuvat ja muotoja ihaillaan kilvan. Osalle naisista munkit, tissit, lollot – millä nimellä rintoja ikinä kutsummekaan, on kärsimyksen paikka, huomasi Taina Kinnunen tutkimuksessaan*. Tisseistä johtuva paha olo puhututtaa naisia myös seksuaaliterapiavastaanotollani.

 

Naiset kuvailivat Kinnusen tutkimusaineistossa, miten rinnat aiheuttivat puutteellisuuden tunteen ja vaikuttivat omaan seksuaaliseen itsetuntoon negatiivisesti. Visuaalisuus oli heille tärkeä osa seksuaalisuutta. Yli puolet tutkimukseen osallistuneista naisista kertoi, että he olivat saaneet kuulla huomautuksia rintojensa epätäydellisyydestä. Rintojen suurennusleikkauksen jälkeen he kokivat kärsimyksen helpottavan ainakin hetkellisesti.

Itse pähkäilin tänään pitkän aikaa voinko laittaa kesämekon, jonka alle en laita rintaliivejä. Mitä jos nännit näkyvät liikaa? Ja kun päätin, että voin, aloin pohtia näyttävätkö rintani ihan latistuneilta ja mekko hassulta sen seurauksena. Kun kerroin tästä ystävälleni, hän ymmärsi heti mistä puhun. 

 

Isompirintainen ystäväni olisi voinut käydä saman pohdinnan itsensä kanssa päättyen siihen, että voinko laittaa tämän mekon olematta liian tyrkky. 

 

Minä olisin ehkä kaivannut hieman lisää tissejä ja ystäväni hieman vähemmän. Miksi? Itsemmekö vai muiden takia?

 

Katsoin sattumalta tänään Yleltä lyhytelokuvan nimeltä Tissit. 16 minuuttia draamaa siitä, miten tissit vaikuttavat naisten välisiin suhteisiin sekä naisten ja miesten väliseen jännitteeseen. Ja erityisesti, miten tissit vaikuttavat naisen käsitykseen omasta vartalostaan. Lyhytelokuvan oli ohjannut mies, Teemu Nikki, ja jäin pohtimaan myös, miten paljon elokuvassa oli kyse miehen oletuksesta siitä, mitä nainen kokee?

 

”Lyhytelokuva Pipsasta, joka kyllästyy siihen, että kaikki miesasiakkaat töissä valitsevat aina Kaarinan kassan. Pipsa epäilee sen johtuvan Kaarinan isoista rinnoista ja päättää tehdä asialle jotain.” 

(Kuvaus Yle Areenan sivuilta)

 

Päätin mennä googleen. Mitä ihmiset kirjoittavat tisseistä netin keskustelupalstoilla? Ja kyllä siellä kirjoitetaan!  ”Minkälaiset tissit ovat parhaat seksiin?” ”Tissit vai perse?”  ”TISSIT, TISSIT, TISSIT – Ihannenainen” ”Ihana nainen, MUTTA pienet rinnat” ”Saako naisella olla pienet rinnat?” ”Miksi naisilla on pienet rinnat?

Minua kiinnostaa kovasti, mistä tämä naisten kateus  rintoihin liittyen johtuu. Liittyykö se evoluutiobiologiaan ja kilpailuun parhaista miehistä? Vai onko kyse kulttuurisesta kysymyksestä, amerikkalaistuneesta kehokulttuurista, jossa suuria rintoja ihaillaan luonnollisuuden kustannuksella? Voidaanko media haarukoida syylliseksi? Vai onko kyse hyväksynnän tarpeesta? Toiveesta olla haluttavan katseen kohde?

 

Mitä mieltä te olette? Suosittelen muuten katsomaan tuon Teemu Nikin lyhytelokuvan Tissit. Ja pohtimaan niitä tunteita, joita se herättää. Tai mitä, jos ottaisit tissit keskustelunaiheeksi ystäviesi kanssa? Olen kirjoittanut aiemmin blogiini Yhden naisen rintojen tarina postauksen, jossa pohdin omaa suhdettani rintoihini. Millainen on sinun rintojesi tarina?

 

* Artikkeli ”Silikoni-implantit omaksi iloksi” Taina Kinnunen (s.160-182) kirjasta Seksuaalinen ruumis (toim.) Taina Kinnunen, Anne Puuronen (2006) Gaudeamus

*Kuvat Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (22)

Vierailija

Näin tuon lyhytelokuvan. Enkä pystynyt yhtään samaistumaan tahi ymmärtämään pointtia. En mitenkään pysty käsittämään, että tissit olisi erityisen tärkeät. Saati kiinnostavat. Siis aikuisena.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vierailija. Kyse voi olla esimerkiksi kehonkuvasta, minkä kanssa voi olla ollut haasteita ihan nuoruudesta lähtien. Kehonkuva taas voi olla hyvin sidoksissa omaan seksuaalisuuteen. Ikävät kommentit, vertailu ystäviin, tietynlaisen kuvaston seuraaminen... Syitä voi olla monia. Pienet rinnat aiheuttivat paljon ikäviä tunteita esimerkiksi tuon postauksessa mainitsemani Taina Kinnusen haasteltavilla. 

Mutta toki meillä kaikilla saa olla oma mielipiteemme. Ja et varmasti ole ainoa, joka kokee tuon fiiliksen ettei saa kiinni lyhytelokuvan pointista tai siitä miksi tissit ovat niin erityisen tärkeät.

15-v.

Joo samaa mieltä! Muutenkin tää blogi sopis paljon paremmin jonnekin teinilehteen, korkeintaan Cosmopolitaniin. Siellä vois bloggaaja rauhassa muiden keskenkasvuisten kanssa surkutella rintojaan.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Näitä asioita voi tarkastella hyvin monesta näkökulmasta 15-v. Jos tyylini ei miellytä sinua, kukaan ei toki pakota sinua kirjoituksiani lukemaan. Yleensä se, että jokin asia hieman ärsyttää kertoo myös jostain. Sinun kannattaakin tarkastella sitä.

Mare ja murut Barcelonassa

Olisi hieman naiivia väittää, että ulkonäöllä ei ole mitään väliä. Jollekin se asia voi olla rinnat, jollekulle joku toinen. Minusta tässä blogissa lämpimästi ja ajatuksella tuodaan eri puolia seksuaalisuudesta ja parisuhteesta esille. Kiitos näistä!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Mare ja murut Barcelonassa. Olen samaa mieltä kanssasi, että ulkonäköön liittyviä haasteita ei voi sivuuttaa noin vain. Kehonkuvaan liittyvä häpeä on tutkimuksienkin mukaan yksi isoimpia häpeän aiheita naisille. Kiitos sinulle ihanasta palautteesta. Se lämmittää mieltä. Onneksi kaikkia ei tarvitse miellyttää, kunhan on itselleen rehellinen ja kuuntelee omaa ääntä. <3

Liian isot?

Ymmärrän ongelman. Näin kesän tullen ja vaatteiden pienennyttyä olen miettinyt noita meloonin kokoisia tissejäni taas useammin kuin talvella huppareiden ja muiden alle "piiloutuessani". Minulle F-kuppi on liian iso, kun teininä totuin pitkään olleeseen B:hen. Hiljalleen ne siitä kasvoi ja raskauksien ym. kohdalla se tuntui luonnolliselta. Asia on vain siitäkin "pahentunut" (no joo, maitoakin tulee vielä pari vuotta imettämisen loputtua) ja kuppikoko on sama muillakin perheen/suvun naisilla. Teininä tuo B-kuppi tuntui liian isolta, mutta siihen tottui muutamassa vuodessa. Kun muillakin alkoi rinnat kasvaa enkä enää ollut "ainoa isorintainen". Olin nyttenkin (E-kupin aikaan vuosi sitten) jo melkein hyväksynyt tilanteen, vaikken siitä pitänytkään. Sitten työkaverini viattomasti kysyi, eikö minua häiritse tissieni jatkuva näkyminen. Ovatko ne niin tyrkyt, että ne häiritsevät? Onko kyse kateudesta vai ihan oikeasti tyrkkyisyyden näköisestä olemisestani? Kysyjällä on kaipaamani B/C-kuppi, joten kateus ei tuntunut minusta luonnolliselta. Jos käytän edes vähän tavallista kesäpaitaa, näkyvät tissini aina. Eikä ympäri vuoden voi pooloja ja huppareita pitää mittarin näyttäessä +30. En ole uskaltanut kysyä asiaa hältä, ettei hänen tarvitse alkaa miettiä omaa kuppikokoaan yhtään enempää. Minä miettisin itsekin sitten varmasti vain enemmän. Mieheltäni olen asiaa tiedustellut, mutta hänen vastauksensa ovat ympäripyöreitä. Hän ilmoitti aikoinaan yli kymmenen vuotta sitten, ettei pidä isorintaisista naisista ja silloiset B/C-kokoiset olivat jo aika isot. Kotikasvatusta ehkä silloinen kommentti ja siedätystä nyt ainakin sen jälkeen monta vuotta. Toisaalta, jos rintani tästä jollain ihmeellä pienenisivät äkkiä, jäisin niitä varmaan kaipaamaan. Yhdessä on kuljettu kuitenkin jo vajaa kymmenen vuotta ensimmäisen raskauden alettua. Silti, ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella ja minun kohdallani se puoli on jo elämässäni varmaan takana päin, vaikka kolmekymppiä on ohitettu vasta jokin aika sitten.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Liian isot? Ihanaa, että kirjoitit omaa pohdintaasi noin rohkeasti. Minun oma mielipiteeni on, että jokainen ihminen saa käyttää kesävaatteita - oli sitten, pieni, iso, lihava, laiha, pitkä, lyhyt, isorintainen tai pienirintainen. Kesävaatteet ja ylipäätään omien vaatteiden valinta on jokaisen oikeus. 

Saat varmasti kateutta osaksesi isojen rintojen takia. Ja niin kuin kuvailit, se voi olla ihan nurinkurista jos itse haaveilee pienemmistä rinnoista, niin kuin mainitsit. Toki isot rinnat ovat "esillä" enemmän, mikä voi omalta osaltaan aiheuttaa hämmennystä mutta ei sinun sen takia tarvitse hupparia pitää. Rintoihin tuntuu latautuvan ihan valtavasti tunteita niin naisilla kuin miehilläkin. Ja syitä on monia. Jos työkaverisi kanssa voi asian ottaa puheeksi kahden, voi keskustelu olla oikein antoisakin. Minusta naisten olisi tärkeää etenkin toisten naisten kanssa puhua rohkeasti ja vähentää oletuksia. Se helpottaisi varmasti myös kateuden tunteen kanssa.

Ehkä tärkeintä on kuitenkin itse yrittää opetella olemaan omia rintoja kohtaan lempeä. Opetella pitämään niistä ja nauttimaan, jos vain mahdollista. Omaan sisäiseen puheeseen voi ja kannattaa yrittää puuttua sekä opettaa sitä lempeämmäksi. Niin kuin sanoit, jos rintasi nyt pienenisivät voisit jäädä silti niitä kaipaamaan. <3

Heidi

Tää on mielenkiintoinen asia, varsinkin kun itse en ole koskaan kokenut ongelmaksi omien rintojen kokoa. Aina ollut tosi pienet, varmaan a-kuppi, en tiedä koska en ole koskaan käyttänyt rintaliivejä. Mielestäni esim petipuuhien aikana isot rinnat näyttää koomisilta kun ne heiluu ympäriinsä, ja liikunnassa ne on vain tiellä. Nykyään raskauksien ja imetystä jälkeen rinnat jotain b-kuppia ja ihan ok näin, ei haittaa vaikka vähän pienemmät olisi mutta ei yhtään isommat ainakaan.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Heidi. Kirjoituksesi oli tärkeä, koska se muistuttaa siitä etteivät kaikki pieni rintaiset naiset surkuttele kohtaloaan. Pienet rinnat voivat olla juuri ne ihanimmat ja omien toiveiden täyttymys. Syitä sille miksi pidämme ja emme pidä rinnoista on monia.

Sinä mainitsit myös pienien rintojen yhden erinomaisen puolen. Olen samaa mieltä, että urheillessa pienet rinnat ovat loistavat. Allekirjoitan sen henkilökohtaisen kokemuksen varjolla. 

Jokaisen naisen olisi hyvä miettiä myös omien rintojen hyviä puolia. Jos tuntuu, ettei niitä löydy ja asia vaivaa mieltä kannattaa hakea rohkeasti apua. Oli kyse sitten mistä kehonosasta tahansa se voi aiheuttaa niin suurta pahaa mieltä, ettei sen yli pääse enää yksin ja positiivisilla ajatuksilla. 

Seurailija

Siis ensin on pakko sanoa, että oon seurannut tätä sun blogia pitkään ja tykkään ihan älyttömästi sun kirjotus tyylistä ja näistä tärkeistä aiheista mistä kirjotat.

Kuulun itse näihin naisiin, jotka miettivät usein "voi kun nää olis vähän isommat". Kun yläkoulussa rinnat alkoivat kasvaa, kuulin paljon kommenttia siitä kuinka olen lauta ja huutelua kuinka minun pitäisi kasvattaa tissit. Osalla oli jo ihan kunnon meloonit, kun itse yritin valita kaupassa sopia rintaliivejä ja voinko todella käyttää niitä. Olin todella laiha, heittelin alakäyrillä ja haaveilin aina, että saisin isommat tissit. Lohduttelin itseäni aina 13v saakka, kun kasvan isommaksi kyllä ne siitä kasvavat.

Nyt 21.vuotiaana on vain todettava, että eivät ne rinnat sieltä mihinkään kasvaneet. Tunnen suuria itsetunto ongelmia, tottakai kun ikää on tullut on myös muotoja ja ehkä myös hieman liikaa painoa. En edelleenkään ole ylipainoinen, vaan ihan normaali, mutta tuntuu todella vaikealta löytää hyvin istuvia vaatteita. Minulla on myös ongelmana, että turpoan todella helposti joistain ruuista ja silloin tuntuu että kaikki näkevät vain mahani ja rintani näyttävät entistä pienemmiltä. (Sukulaiset ovat myös huudelleet kehostani, kun en olekkaan enää se luuviulu niinkuin yläkoulussa).Luulen kuitenkin suurimman ongelman olevat yläkoulussa kuullut huutellut, koska monesti nään silmissäni tiettyjä kohtia kun niitä huuteluita on tullut.

Toisaalta en voisi myöskään elää selkäongelmieni vuoksi myöskään isojen rintojen kanssa, joten tämä ajattelu on hieman ristiriitaista. Isommat rinnat olisivat kivat, mutta en missään tapauksessa ikimaailmassa ottaisi implantteja :)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja ihanasta palautteesta Seurailija. Osasit hienosti avata sitä, mistä tunne ettei omat rinnat ole hyvät kumpuaa. Oma kehitys, vertailu muihin ja muiden sanomat ikävät kommentit liittyen rintoihin vaikuttavat meihin naisiin. Kenenkään ei pitäisi joutua kuuntelemaan arvostelua omasta ulkonäöstään. Kommentit varmasti ovat satuttaneet sinua ja jättäneet haavoja.

Omaa kehoa voi ja kannattaa yrittää tarkastella eri näkökulmista. Pohtia amerikkalaisen rintoja ihailevan kulttuurin ulkopuolelta, millaiset minun rintani ovat. Hyvinvointi on yksi näkökulma, minkä toitkin. Isot rinnat voisi tuoda sinulle lisää selkäongelmia. Osa naisista on hienosti nostanut esiin myös näkökulman rinnoista lasta varten. Imetys voi luoda uuden käsityksen rintojen hyvin tärkeästä merkityksestä, missä niiden ulkonäkö ei ole ratkaiseva tekijä. Myös mahdollisen oman kumppanin rakastava ja haluava katse, voi antaa korjaavan kokemuksen.

Rintasi muuttuvat vielä paljon elämän aikana. Anna itsellesikin lupa muuttua ja nähdä naiseus sekä seksuaalisuus syvemmin kuin vain ulkoisten tekijöiden kautta. <3

Brene Brown käsittelee naisten häpeää käsittelevässä kirjassaan En olekaan yksin. myös ulkonäköön liittyvää häpeää. Suosittelen kirjaa lämpimästi. 

Vierailija

Mun tissit on (tai oli ennen raskautta ja imetystä, nyt vielä isommat) kokoa 90F ja ne on roikkunu siitä asti ku ne kasvo. Silti oon aina rakastanu niitä ja tissit ovat muutenkin mielestäni kauniita. Nyt lapsen ja 1,5 vuoden imetyksen jälkeen tissit roikkuu edelleen ihan yhtä paljon ja on entistä isommat ja rakastan ja arvostan niitä vielä enemmän! <3 Hooray for boobies!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Vierailija tästä ihanan positiviisesta kommentista! Sen soisin kaikille naisille, että oli ne rinnat sitten millaiset vain, että niitä voisi itse arvostaa ja rakastaa. <3 

Nainen39

Ei tissien koolla ole niin mitään merkitystä. Onko se naisten luuloa ja miesten manipulaatiota.veikkaan että kyseessä on pieni osa ihmisistä jotka saavat äänensä kuuluviin.seksuaalisuus on ihan muuta. kuten me kaikki aikuiset tiedämme ;). Minulla itselläni on ollut isompana c - kupit, normaalisti isohko b kuppi, ja viimeiset kymmenen vuotta pieni B. koska olen itse pienessä koossa. pidän itsestäni näin. mekot yläosassa tarvitsevat kaarituet istuakseen. muutoin en oikeastaan paljonkaan käytä kaarituettuja tai edes pushuppeja, just mietin onko pienillä tisseillä liian härskiä olla kesä ilman rintsikoita ja totesin et kyllä se vähän on ;) tissit ne on pienetkin tissit :) Feministi mussa jotenkin älähtää oli tisseihin liittyvä sovinistiläppä sitten naisen tai miehen suusta.Media on aika isossa roolissa siinä, kuinka näytetään kaikenkokoisia naisvartaloita...siinä on menty eteenpäin mielestäni. itse esteetikkona pidän pienistä rinnoista . c kuppia ei ikävä ;)!Voin lihottaa itseni c kuppikokoon ja omistaa isot tissit, mutta mieluiten olen pieni minä. c kuppi on ajalta raskaus ja raskauskilot...silikonien otto on jokaisen henkkoht asia, ne ottaa jos se auttaa oman seksuaalisuuden/ naisellisuuden järkeilemiseen? Itse en ole nainen joka vertailee itseään muihin , tarkka kropastani ollut kyllä :). 

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Nainen39. Jokainen tänne tullut kommentti on ollut minusta äärettömän arvokas, niin sinunkin. Toit hyvin esiin, miten paljon enemmän seksuaalisuus on kuin naisen rinnat. Oman surun, kivun tai huonon itsetunnon kanssa taistellessa, sitä ei välttämättä muista - mutta jos se edes vähän lohduttaisi.

Toit mielenkiintoisella tavalla oman tarinasi kautta esille, miten naisen keho muuttuu ja yllättää. Kuppi koko tosiaan voi elää! Ja aina se hetki, kun kuppi on suurin ei ole oma ihanne. Sinäkin nautit vartalostasi juuri nyt, hoikempana ja pienempänä. Tunnistan hyvin fiiliksesi oman elämäni kautta. Ihana kuulla, että puhut niin positiivisesti itsestäsi. <3

Vierailija

Mielenkiintoinen aihe ja niin ajankohtainen omassa perheessäni. Olen 14-v nuoren tytön äiti, ja tunnen suurta tuskaa tyttäreni puolesta, sillä hänelle huomautellaan isoista rinnoista koulussa lähes päivittäin ja vielä erityisesti tyttöjen toimesta. Hän on muuten siro ja pienikokoinen, mikä toki vielä korostaa c-kupin rintoja. Toivon, ettei tämä muuttaisi hänen minäkuvaansa tai aiheuttaisi stressiä ja itsetunnon puutteita, mutta teini-ikäiselle tilanne on varmasti todella haastava. Yritän kehua ja kannustaa kotona ja puhumme asiasta avoimesti. Itselläni ei vastaavaa kokemusta ole, olen aina ollut ennemminkin pienirintainen ja ihmettelen mistä tuollainen kommentointi johtuu. Onko se kateutta? Vai sitä, että mikä tahansa erilaisuus on helppoa ottaa kiusankohteeksi?

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Vierailija kommentistasi. Mahtavaa, että nostit esille myös kehittyvän, nuoren naisen kokemuksen äidin roolista käsin. On todella epäreilua ja väärin, että tyttäresi joutuu kuuntelemaan huomauttelua rinnoistaan lähes päivittäin. Syitä siihen voi olla monia kuten kateus, minkä mainitsit, uteliasuus, hämmennys, tietämättömyys, ihastukset. Asia varmasti painaa mieltäsi ja voi huolestuttaa. On todella hienoa, että voitte puhua asiasta kotona ja olet hänen tukenaan.

Itse kuulen tyttäresi koululla selkeän seksuaalikasvatuksen tarpeen. Nuoret kaipaavat tietoa murrosiän muutoksista, siitä myllerryksestä mikä käy mielessä, tunnetasolla ja oman identiteetin muuttuessa. Seksuaalisuus kuohahtelee, kiinnostaa aivan uudella tavalla ja oma sekä muiden kehot muuttuvat. Yhtäkkiä on lapsuuden ja aikuisuuden välillä, eikä aina tiedä mikä haluaisi olla. Silti toisen muuttuvaa kehoa pitäisi AINA kunnioittaa, niin sanallisesti kuin koskemattomuuden kautta. Jokaisen keho on arvokas, eikä toinen saa rikkoa sen rajoja. 

Jos tilanne painaa mieltäsi, asia kannattaa ottaa puheeksi esimerkiksi tyttäresi oman opettajan, koulun terveydenhoitajan tai kuraattorin kanssa. Jos koululla on mitään resursseja kannattaa yrittää kysyä, voisiko koululle pyytää ulkopuolisen seksuaalikasvattajan. Teen itsekin sellaisia keikkoja ja nuoret tykkäävät niistä kovasti. Voit laittaa minulle meiliä puhumuru@gmail.com, niin voin myös kysellä onko paikkakunnallasi seksuaalikasvattajia. 

Aikuinen

Olen ollut aina pienirintainen. Varhaisin muisto lienee ala-asteelta, kun itkin salaa sitä ettei ne kasvaneet. 3 lapsen jälkeen nelikymppisenä suurennutin rintani implanteilla. Minulle tämä oli yksi elämäni parhaimmista asioista. Tein sen itseäni varten. Nyt vartaloni on sopusuhtainen, näyttää siltä kuin kuuluukin. Tunnetta on vaikea kuvailla.. ennen leikkausta en koskaan olisi voinut vitsailla tissihuumorilla, en ottaa osaa kavereiden keskusteluun tisseistä,en kekkuloida vapaasti biksuissa.. Rintani ovat todella luonnollisen oloiset, kukaan ei ole kommentoinut niistä mitään. Joka aamu ihailen niitä ja kiitän itseäni tuosta satsauksesta.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Aikuinen kommentistasi. Minulle tuli hyvä fiilis kun luin kirjoituksesi. Sinä kuuntelit omaa fiilistäsi, toimit ja sait elämääsi jotain erityistä. Tyytyväisyys omaan kehoon ja seksuaalinen itseluottamus ovat tärkeitä asioita.

 Olit varmasti harkinnut asiaa pitkään ja punninnut päätöstä. Uskon, että jossain tilanteissa on aivan oikea ratkaisu suurennuttaa rinnat. Hienoa, että voit aamuisin katsella ihaillen peilikuvaasi. <3 

Ps. Jos haluat kertoa tarinasi lukijoilleni, kirjoittaisin siitä mieluusti blogitekstin. Olen keskustelut erään naisen kanssa mahdollisesta kirjoituksesta rintojen pienennysleikkaukseen liittyen. Olisi kiinnostavaa tuoda ihmisille aitoja kokemuksia, miksi nainen päättää ottaa rintojen suurennukset tai pienennyttää rintansa. Voit laittaa halutessasi minulle meiliä puhumuru@gmail.com

Vierailija

Se miten kehonsa kokee, varmaan riippuu siitä millaisia mielipiteitä yleensä kehoista ympärillään kuulee -jostain syystä mieleeni ei koskaan tullut nuorempana että pitäisi olla pahoillaan pienistä rinnoista (A-kuppi), isot eivät olleet silmissäni mitenkään haluttavat enkä niitä edes koskaan ajatellut. Ei vaan pienirintaisena elänyt isojen maailmassa. Iät myötä kuppikoko on kasvanut ja ymmärrän, että onhan isoissakin ihan hauskat puolensa. Molempi parempi, ja tärkeintä olisi, ettei minkään tyyppisiä haukuttaisi. Ei isoja eikä pieniä. Turha laittaa ihmisiä kuuntelemaan ikäviä juttuja ruumiinosistaan ja siitä miten jotkut niitä epävarmuuksissaan mielessään arvostelevat. Sehän on ihan höpöhöpöä, levittää vana negatiivisuutta. Ainoa mihin kannattaa rinnoissa panostaa on itsensä rakastaminen ja hyvä itsetunto.

Samavain

Koin teini-iässä kovasti kateutta kavereilta rintojen vuoksi, kun ne kasvoivat äkkiä kooltaan suuremmiksi kuin muiden, vaikkakaan ei miksikään jättimäisiksi. On ollut parempi laittaa kokonaan välit poikki, koska tuollaisella naljailulla on ihan muut syyt kun minun tissini.
Enemmän itseäni on kyllä jäänyt kaivamaan äitini reaktiot kehitykseeni. Minulla on pari isosiskoa enkä ole todellakaan viimeinen lapsikatraastamme, mutta äitini oli jotenkin vaikea hyväksyä rintojani. Kun olisin halunnut jo kehittyneille rinnoille uudet nätit rintaliivit, niin sain käyttää siskojen vanhoja. Sen ikäiselle olisi ollut hyvinkin tärkeää päästä ostamaan niitä ihan omia eikä käyttää muiden vanhoja jo suhteellisen kulahtaneita. Joskus äiti osti minulle sitten itse rintsikoita, lähinnä toppeja, jotka olivat jo ostohetkellä ihan liian pieniä. Onneksi jossain vaiheessa kesätyörahoilla sain jo omiani, mutta tästä on kuitenkin jäänyt vähän kaihertamaan, että mikäköhän äitini syy tälle oli. Ainakin kuukautisia odotettiin joka tytön kohdalla, että ihan selvä asia murrosikä ja kehittyminen minunkin kohdallani oli.

PETTYMYS. Kirvelevä, kuumottava, koko kehon läpi menevä isku vyön alle. Hetken aikaa oloni oli jopa epätodellinen. ”Mitä helevettiä?!” Unelmani oli jo niin lähellä, että olin mielikuvissani jo elänyt sitä. Ja yksi puhelu murskasi sen. 

 

Finaalissa meitä oli neljä ja kaksi valittiin. Eli jaettu hopea tuli. Eipä pahemmin lohduta. Sama fiilis kuin aikanaan koripallossa SM-hopea. Häviö on häviö. Ja minä haluan voittaa.

 

Puhelun ajan pinnistin, kuuntelin tarkkaan ja kysyin perustelut. Sain oikeastaan aivan ihanan palautteen ja paljon kannustusta tulevaan. (Mikä on oman kokemukseni mukaan harvinaista.)

 

Toivotimme hyvät viikonloput ja oloni oli kuin katujyrän alle jääneellä. 

 

Päässäni pyöri, miten kerron tästä niille muutamille, jotka tietävät pettymykseni syyn. Jotenkin se tuntui vain kauhean nololta myöntää, etten ollutkaan riittävän hyvä. Tai oikea tyyppi tähän juttuun. Ihan kuin muuttuisin kokonaan ihmisenä vähän huonommaksi. Tiedätkö tunteen, jota tarkoitan?

 

Kotiin päästessäni itkuani ei enää pysäyttänyt mikään. Itkin hetken salaa, toisessa huoneessa mutta sitten menen murun luo. Tajuan, että pettymyksen ohi eikä ympäri ei jumalauta pääse mitenkään. Oli pakko mennä kohti  ja tuntea se kipu. Luopua tästä unelmasta. Surra, vihata, jossitella ja aloittaa koko ajatusrumba alusta uudelleen ja uudelleen.

 

Onneksi muru jaksoi kuunnella minua. Ja halata, ottaa syliin juuri silloin kun, en voinut puhua kyyneleiltäni. 

 

Olen päättänyt tälle vuodelle perheemme ”teemaksi” epäonnistumisten kääntämisen voitoksi. Siksi kerroin lapsille kyyneleet silmissäni, että en saanut tavoittelemaani paikkaa ja siksi me juhlimme! Päivällisen jälkeen söimme karkkia ja kerroin, kuinka ikävältä tuntuu epäonnistua. Lapset kertoivat omia kokemuksiaan. 

 

Oli outoa olla niin haavoittunut lasten edessä, mutta halusin näyttää sen heille. Ajattelen kuitenkin, ettei äidin tarvitse aina näyttäytyä vain vahvana. Olin sen hetken heikko.

 

Muru ja lapset ovat tärkein turvasatamani kaikessa. Mikään työasia ei ole heitä suurempi tai tärkeämpi. Pahimmalla pettymyksen hetkellä tunsin, että he kannattelivat minua. Ja voin onneksi jutella myös äidin, muutaman kollegan tai mentorini kanssa. Ystävän halaus tekee ihmeitä.

 

Nyt nuolen pettymyksen aiheuttamaa haavaa muutaman päivän, käyn asiaa läpi mielessäni, kirjoittamalla ja ääneen. Ja sitten on aika mennä eteenpäin. Koska tuo nyt ohimennyt unelmanikeikkani ei ole haalistanut unelmaani, aion jatkaa sen tavoittelua. Nyt vain reitti muuttui.

 

Eikä tämä onneksi ollut ensimmäinen pettymykseni. Työkeikkoja ja -paikkoja on mennyt ennenkin ohi maalisuoralla. Rakkaudessa on tullut pettymyksiä. Koripallo on varmasti opettanut kaikkein eniten. Sitä oppii vuosien varrella, että kukaan ei selviä voittajaksi ilman tappioita, mutta todelliset voittajat eivät luovuta. 

 

Enkä minä todellakaan aio luovuttaa. 

 

Eikä minulla ole hätää.  Rakas työni yrittäjänä, mikä nyt tuotti yhden pettymyksen, on unelmatyötäni joka päivä. Ihan kohta kirjavauvani Iso O –matkaopas huipulle saapuu maailmaan, mikä on YKSI TOTEUTUNUT UNELMANI! Eli kaikki on ihan hyvin. <3

*Kirjani Iso O - matkaopas huipulle julkaistaan 29.3.2018! <3

*Olisi mahtavaa kuulla teidän kokemuksia kohtaamistanne pettymyksistä. Millaisia pettymyksiä sinä olet kokenut? Tai mikä on ollut kirvelevin pettymyksesi? Miten olet siitä selvinnyt eteenpäin? Oliko sinulla joku tietty henkilö, joka antoi erityisen tärkeän tuen sinulle? Pettymyskokemuksesi voi liittyä niin työhön, rakkauteen, ystävyyteen tai vaikka lapsuuden muistoihin. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat: avauskuva Panu Pälviä, kirjani kansi Sanna-Reeta Meilahti 

Kommentit (12)

Teresa staili

Mulla kävi samantyylisesti vähän aika sitten. Ei se tosin ollut ehkä unelma duuni, mutta huippupaikka ja jäin kakkoseksi. Hetken murehdin, mutta kun istuimme päivälliselle oman pienen perheeni kanssa, se jo unohtui. Mulle on jotain muuta edessä, uskon sen. Samoin sulle :)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Teresa staili! Saakeli tuo kakkoseksi jääminen kirpaisee. Mutta niin kun sanoit perhe kyllä auttaa ja aika. Nyt kun pettymyksestä on kulunut taas muutama päivä enemmän sen jo tuntee, miten se helpottaa. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että meitä varmasti odottaa jotkin muut unelma työt tai huippupaikat! <3

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Tutulta kuullostaa :/ Mutta niin se vaan menee, että hetken kuluttua huomaat tämän olleen onnenpotku koska ilman sitä et olisi tullut valituksi vielä huikeampaan tehtävään! Ei muuta kun nenästä kiinni ja uusi sukellus :)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Katriina_ ! Sä sanoit tuon niin kannustavasti ja positiivisella asenteella, että enhän mä muuta voi kuin uskoa. Ja aion muistaa tuon sun lauseen: "Ei muuta kun nenästä kiinni ja uusi sukellus!" Et selvästi pelkää pettymyksiä, mikä on mahtavaa. <3

Hanna / Yli pyykkivuorten

Kiitos tästä! Minä olen kokenut saman monta kertaa. Yhden kerran olen kokenut sen niin, että todella tuntui kuin olisi lyöty nyrkillä naamaan. Joku työ olisi ihan jees, mutta tuo olisi ollut unelmieni täyttymys. Tuntui, että olin valmistautunut tuohon työhön koko ikäni - ja sitten he eivät halunneetkaan minua. Ei auta kuulla, että oli vahva hakija.

Kyllä se suru kestää jonkin aikaa, mutta ehkä sitten onkin jotain muuta tarjolla. Tsemppiä sullekin! Mun blogissa postauksia tammi-helmikuun postauksissa myös työttömyydestä ja ruuhkavuosien paineista.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Hanna / Yli pyykkivuorten kokemuksesi jakamisesta ja kannustuksesta. Tunnut tietävän tasan, mitä käyn läpi. Mikään kehu ei lämmitä täysin pettymyksen karvaimpana hetkenä eli hetkenä "kun nyrkki tulee naamaan" niin kuin kuvailit omaa kokemustasi. Mutta kyllä tämä helpottaa, kun ei juokse tunteita karkuun vaan ottaa ne vastaan ja katsoo silmiin. 

Käyn lukemassa sun postauksia heti kun olen saanut kirjani viimeisen kerran luettua läpi ennen kuin luovutan sen kustannustoimittajalle, joka laittaa sen painoon. Todella upeaa, että olet käsitellyt työttömyyttä ja ruuhkavuosien paineita. Nekin ovat aiheita, mistä helposti vaietaan häpeän ja syyllisyyden takia.

Uskon todella, että muuta on tarjolla. Ja niin on sullekin! =) 

TInkeri

Todella harmillista! Joskus käy niinkin, että se paikka ei jostain syystä olekaan oikea sille valitulle ja yhtenä päivänä puhelimesi soi ...

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Onhan tuokin yksi skenaario TInkeri. Mutta paikkaan valittiin siihen parhaaksi katsotut tyypit ja toivottavasti he sillä saavat sen toteuttaa. =)

Mare ja murut Barcelonassa

Kiva blogi sulla, huomaan usein lukevani😊. Minä hain aikanaan useamman kerran teatterikorkeakouluun. Kun olin sitten päässyt jatkoon, mutta en enää viimeiseen vaiheeseen.. kauheaa etsiä nimeään listasta, jossa sitä ei ole

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos palautteesta ja kommentistasi Mare ja murut Barcelonassa. Ihana kuulla, että pidät blogistani. =)

Sinäkin olet joutunut kohtaamaan isoja pettymyksiä hakiessasi teatterikorkeakouluun. Se on hyvin tyly hetki, kun on jo jatkossa mutta silti putoaa. Saati kun siihen lisätään tuo nimilista seinällä -meininki. Ilmeisesti olet löytynyt uusia unelmia lannistumatta yhden oven sulkeutumisesta. <3

Keharaakkeja ja kuninkaita

Ehkä olisi hyvä panostaa aivan ensimmäisenä rautaiseen ammattitaitoon, vastuullisuuteen sekä varoa kenen varpaille hyppelee. Kiirehtimällä kun ei synny kuin .... vauvoja. Ehkä se ihanneduuni lopulta kajahtaa, kun olet valmis tekemään aidosti töitä sen eteen.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos palautteestasi Keharaakkeja ja kuninkaita. Nostit esiin tärkeitä pointteja. Rautainen ammattitaito on hyvin tärkeää. Ensi kerralla, kun aiot jaella viisaita neuvoja ja analysoida työntekoani, älä piiloudu nimettömäksi huutelijaksi. Olet liian fiksu siihen.

Terapiavastaanotollani näen monenlaisia riitoja. Osa on hyvin äänekkäitä, osa taas hiljaisia ja nieltyjä. Joku näyttää mielipiteensä teoillaan. Niiden äärellä ei voi kuin hidastaa vauhtia. Pienin askelin selvitetään ja tutkitaan, mennään yhdessä kohti pohjimmaisia syitä riitaan.

 

Joku asiakkaani on joskus sanonut ääneen: Miten omasta rakkaasta voikaan tulla pahin verivihollinen?

 

Riita sinänsä voi tuntua kevyeltä. Mutta kun kevyitäkin riitoja alkaa kasaantumaan, niin kasaantuu myös ikäviä tunteita. Surua, vihaa, ärsytystä, kaunaa, inhoa, halveksuntaa… Siksi riitoja pitäisi jokaisen opetella aktiivisesti selvittämään, eikä ikävän paikan tullessa heti nostaisi piikkejä pystyyn tai menisi kilven alle piiloon.  

 

Näillä muutamalla pienelläkin vinkillä pääsee jo alkuun riitojen selvittelyssä. Kaikki lähtee siitä, että sinä opit tunnistamaan omaa käyttäytymistäsi ja alat muuttamaan sitä. Parhaimmillaan voit houkutella toisenkin mukaan keskusteluun, jossa ei ole voittajaan vaan te huomaatte olevanne samalla puolella.                      

 

Puhu murun viisi vinkkiä riitojen selvittelyyn:

  1.  Aktiivinen riitojen selvittäminen vaatii sykkeen laskua eli kehon ollessa hälytystilassa on turha aloittaa viisasta keskustelua. Sitä ei todennäköisesti ole luvassa. Siirry sen sijaan vaikka hetkeksi toiseen huoneeseen ja palaa sitten takaisin. Kerro tästä myös kumppanillesi, ettei hän tulkitse lähtöäsi väärin.
  2. Pohdi mielessäsi jo etukäteen, mitä sinä voisit tehdä ettei riita toistuisi. Yritä ottaa vastuuta tilanteesta ja tulla vastaan eli tehdä kompromisseja. Parisuhteessa ei voi pelata vain toisen säännöillä.
  3. Kun palaat, kerro miltä sinusta TUNTUU. Älä syyttele toista, älä arvostele hänen käytöstään. Opettele kuvailemaan, mistä pahamielesi johtui. Ja miksi pahamieli yltyi ja aloit mököttämään. Olitko esimerkiksi pettynyt? Tai koitko tulleesi loukatuksi? Koitko riittämättömyyden tunnetta`
  4. Kuuntele kumppaniasi. Älä puhu tai huuda päälle ja yritä katsoa häntä silmiin. Kumppanin turvallinen katse antaa luvan olla herkkä ja haavoittuva. Ehkä silloin on myös helpompi laskea oma puolustus ja heiluttaa valkoista rauhan lippua.
  5. Joskus pelkkä puhe ei riitä riitojen selvittelyssä, vaan voi olla tärkeää vain hiljentyä toisen vierelle ja koskettaa. Silittää, halata ja näyttää että välität. Kosketuksella voi olla uskomattoman rauhoittava voima, etenkin kun siihen lisää vielä yhden maailman tärkeimmistä sanoista anteeksi. 

Avun haku. Jos riitoja kasautuu aina vaan ja koet, ettei sinulla ole välineitä ratkoa niitä, hakekaa ajoissa apua. On olemassa maksuttomia terapiapalveluita esimerkiksi seurakunnilla tai kaupungilla sekä maksullisia yksityisellä puolella. Mitä aiemmin apua hakee sen parempi!

 

Vaikka työkseni ratkon riitoja, ei niiltä silti välty omassa elämässäkään. Kyllä minä ja muru riitelemme, etenkin jos olemme väsyneitä. Pienet väärin ymmärrykset antavat usein vain bensaa liekkeihin.

 

Olen ottanut  kotimissiokseni yrittää selvittää riidat AINA. Se ei todellakaan tarkoita, että onnistuisin siinä aina. Mutta en halua, että välillemme kasvaa ikävien tunteiden möykky. Tulevaisuus näyttää onnistunko kotimissiossani, onneksi muru on hyvä tiimipelaaja. <3

 

*Miten teillä ratkotaan riidat? Onko sinulla oma rakkauden kotimissio, jolla taistelet riitojen aiheuttamia ongelmia vastaan?

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat Pixabay

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat