Kirjoitukset avainsanalla lapsi

Sillä yhtenä hetkenä olet pikkuinen piltti, ihmisjyvä joka kieppuu ympäriinsä tuoksuen märältä villalta, syysomenilta, lastenshampoolta, mudalta ja hiekalta.

Ja seuraavassa hetkessä olet näppylänaamainen kapinallisenplanttu, joka haisee jalkahieltä ja runkkaukselta ja haluaa repiä maan tasalle kaikki koulut. Minusta olisi kuitenkin mukavaa että joku rakastaisi minua, vaikka olen varsinainen Hessu Hopo ja hontelon varteni päässä keikkuu nolostuttavan omapäinen kulli.
– Kjell Westön romaanista Leijat Helsingin yllä

 

Miten varautua siihen, että oma pikku muru ei ole enää niin pieni? Aikuinen on voinut monta vuotta lempeästi hymyillä lapsen hassuille kysymyksille pimpistä ja pippelistä tai siitä mistä lapset tulevat. Mutta sitten tapahtuu jotain, lapsi kaivautuu huoneeseensa ja ovi on lukossa. Se hetki voi olla tyttären kuukautisten alku, pojan nenäliinamytyistä täyttynyt roskis, ainainen sähköhammasharjan surina lukitun oven takana tai nuoren ensimmäisen seurustelukumppani.

 

Tässä kohtaa saattaa iskeä paniikki. Se on voinut iskeä jo aiemmin, kun lapsi on taaperona julkisella paikalla intoutunut leikkimään vehkeillään. Mutta nyt moni vanhempi viimeistään miettii, että pitäisi varmaan puhua murrosiästä ja seksiasioista.

 

Samaan aikaan pään voivat täyttää monenlaiset kysymykset. Tumputtaako nuori liikaa? Mitä jos minun lapseni on homo? Mitä jos nuoripari harrastaa seksiä? Tai katsooko nuori salaa pornoa?

 

Voi olla, että vanhemman omassa lapsuuskodissa seksiasiat olivat täysin vaiettu asia tai omaan seksuaalisuuteen liittyy syystä tai toisesta ristiriitaisia tunteita. Eikä koulussa terveystiedon kirjassa ollut kuin yksi kappale ihmisen biologiaa, joka annettiin kotiläksyksi. Toisaalta osa vanhemmista suhtautuu avoimesti seksuaalisuuteen ja etsii lisää tietoa, kun sitä tarvitaan.

 

Tässä vaiheessa ollaan jo myöhässä asioista puhumisen suhteen. Mutta asioihin voi silti vielä vaikuttaa. Seksuaalimyönteinen kasvatustapa ei tarkoita vain seksiasioista puhumista, vaan seksuaalisuuden huomioimista ja tiedon antoa kaikissa lapsen ikävaiheissa ikään sopivalla tavalla.

 

Onneksi seksuaalikasvatusta tapahtuu läpi elämän, vaikkei sitä suunnittelisikaan. Jokainen kerta, kun vanhemmat pitivät omaa vauvaansa hellästi sylissään, hurrasivat taaperon pottapissalle tai kertoivat 5-vuotiaalle kolmannen kerran, miten vauva syntyy, oli seksuaalikasvatusta.

Jotta voi puhua nuoren kanssa rakkaudesta, murrosiästä ja seksiasioista, vanhemman olisi hyvä tehdä ”pieni suuri itsetutkiskelu”: Mitä minä ajattelen rakkaudesta? Miten hyvin tunnen murrosiän vaiheet? Onko itsetyydytys hyvä vai huono asia? Saako nuoren tyttö- tai poikaystävä olla yötä meillä? Mikä on kantani nuorten seksikokeiluihin? Mitä porno minulle merkitsee? Mitä ajattelen sukupuolen- ja seksuaalisuuden moninaisuudesta?

 

Oman pohdiskelun jälkeen näistä asioista olisi hyvä puhua mahdollisten muiden perheeseen kuuluvien aikuisten kesken. Mitä me ajattelemme? Erilaiset ajatukset ja arvot olisi hyvä puhua auki. Sillä yhteinen linja luo turvaa nuorelle.

 

Ei vanhemman tarvitse tietää kaikkea. Kirjastosta ja netistä löytyy nuorten seksuaalisuuteen liittyvää tietoa niin nuorta kuin itseäkin varten. Myös seksologian ammattilaisilta voi kysyä neuvoa mieltä painavista asioista. Nuori kaipaa ennen kaikkea turvallista aikuista, joka on läsnä ja antaa silti tilaa olla rauhassa.

 

 

*Tämä kirjoitus on ihka ensimmäinen blogipostaukseni ja se on julkaistu Sexpon nuorille suunnatussa Seksiboxi -blogissa 14.8.2014. Olin tuolloin yksi Seksiboxi blogin kirjoittajista ja työskentelin Sexpo-säätiöllä vapaaehtoistyön ohjaajana ja seksuaalineuvojana.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Kuvat Pixabay

Kommentit (0)

On lapsen perhetausta ja kasvatus millainen tahansa, tulee lapsen tehtyä tyhmiä. Kaikki ei mene aina hyvin. Lapsi tai nuori ei edes ehkä huomaa, miten ajautui ongelmiin. Mokailun ja hölmöyksien kierre voi alkaa pikku hiljaa tai siihen voi ajautua hyvin nopeasti.

 

Yritän luoda lapsilleni rohkeuden pyytää apua. Niin myös oma äitini opetti minulle. Se oli minulle iso voimavara nuoruuden myrskyissä.

 

Päiväkoti-ikäisten lasten kanssa on vielä helppoa, kun lapsen lisäksi vaihdetaan myös kuulumiset tuttujen hoitajien kanssa. Päivän kaveririidat tai muut törttöilyt on jo selvitetty päiväkodin hoitajien kanssa.

 

Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, niin sitä isommiksi ongelmat ja haasteet kasvavat.  Koululaisen kanssa saattaa olla aivan pihalla siitä, mitä hänelle oikeasti kuuluu. Wilmaviestejä tulee, kun tulee, koska ei opettajakaan tiedä kaikkea, mitä lapselle koulupäivän aikana tapahtuu. Vanhemman mahdollisuus jutella opettajan kanssa on vain vanhempainilloissa ja vanhempainvartissa. Jos lapsi ei avaudu vanhemmilleen, ei vanhempi tiedä paljoakaan lapsen kuulumisista.

 

Joten puhua pitäisi ja mieluiten ajoissa! Siksi yritän kysellä joka päivä kuulumisia. Vastaukset ovat usein varsin ”yksitavuisia” murahduksia, etenkin jos kavereita on kylässä. Esikoisen olemus paljastaa sanoja paremmin, jos jokin asia painaa mieltä. Levottomuus ja kiukku kertovat usein, että nyt on jokin vinossa.

 

Kävimme läpi meidän neljäsluokkalaisen kanssa ensimmäisen hieman isomman haasteen tänä syksynä. Hänelle oli valtava kynnys pyytää apua.

Ilta meni kokoajan jotain riitaa selvitellessä hänen kanssaan. Itselläkin meinasi mennä hermot. Komentaminen ja kiukustuminen vei tilannetta vain pahemmaksi. Vasta kun pienet saatiin nukkumaan, valot sammuivat ja rauhoituin itsekin, tilanne muuttui.

 

Ensin alkoi lohduton nyyhkytys. Sohvatyynyjen alta hän sai sanottua, miksi ei halua enää mennä kouluun. Minä otin heti yhteyttä opettajaan ja asia lähti aukeamaan. Mikä helpotus näkyi lapsen kasvoilta!

 

Opettaja, minä ja lapseni muodostimme vahvan tiimin, jossa lapsen oli turvallista olla heikko ja pyytää apua. JA HÄN SAI APUA.

 

Olin niin valtavan iloinen, että lapseni näki konkreettisesti, että silloinkin pitää puhua, kun nolottaa tai on itse toiminut väärin. Hän oppi, että aikuisiin voi luottaa ja avunpyyntö kannattaa. Suurkiitos lapseni ihanalle opettajalle hyvästä kasvatuskumppanuudesta!

 

Toivottavasti saamme olla murun kanssa lapsiemme turvatyynynä vaikeissakin paikoissa. Haluamme olla vanhemmat, joille voi tulla kertomaan mistä vain. <3

 

 

*Millaisia kokemuksia sinulla on itse avunpyytämisestä tai oman lapsen avunpyynnöistä? Keneltä sinä pyysit apua lapsena tai nuorena vaikeissa tilanteissa? Vai ajatteletko, että lapsen pitää oppia pärjäämään itse? Jos sinulla on joku oma hyväksi koettu kasvatusvinkki, niin kirjoita se ihmeessä tähän.

*Kuvat Pixabay

Kommentit (0)

”Tuomas Kurttila muistuttaa, että pienen lapsen suhteesta omaan kehoon syntyvät turvataidot, joista on hyötyä koko elämän ajan. Itsetunto rakentuu voimakkaasti sen varaan, mitä omasta kehostaan ajattelee. Jos lapsi tai nuori ei pidä omaa kehoaan arvokkaana, hän joutuu elämässään helpommin seksuaalisesti kaltoinkohdelluksi.” (HS 7.9.17)

 

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila nosti lasten seksuaalikasvatuksen esille eilen Helsingin Sanomien haastattelussa ”Seksuaalisuudesta pitää puhua jo päiväkodeissa - Aikuisten asenne liian torjuva” . Hän sanoi suoraan sen, mitä ammattilaiset ovat tienneet jo kauan. Seksuaalikasvatusta tarvitaan osaksi varhaiskasvatusta suojelemaan lapsia.

 

Seksuaalikasvatusta tapahtuu kotona ja päiväkodeissa koko ajan, halusimme tai emme. Jokainen vessakäynti, utelias kysymys, aikuisen katse tai hymähdys ovat seksuaalikasvatusta. Ei ole ihan sama, miten lapsen housuun pissaamiseen suhtaudutaan. Tai miten häntä katsotaan, kun hän kirmaa nakuna huoneeseen.  Tai sanotaanko pimppiä pimpiksi vai etupyllyksi. 

 

Muodostuuko seksuaalisuudesta lapselle iloinen vai häpeällinen asia on aikuisten vastuulla. 

 

Varhaiskasvatuksessa on loistava mahdollisuus huomioida lapsen seksuaalinen kehitys ja käsitellä sitä ikätasoisesti leikin sekä arkisten tilanteiden kautta. Emme saisi hukata näitä loistavia mahdollisuuksia. 

 

Lapselle on tärkeää opettaa jo pienestä asti kehon osien oikeat nimet, se mitä tarkoittaa omat rajat ja mitä tehdä, jos joku ei niitä kunnioita. Jokaisen lapsen olisi tärkeää opetella arvostamaan omaa ja toisen kehoa. Tunnetaidot opettavat nimeämään tunteita ja tunnistamaan, mitä toisista asiat tuntuu. Aikuisten tulisi kertoa lapselle, että kaikesta saa puhua ja apua saa pyytää. 

 

Miksi aikuiset sitten suhtautuvat torjuvasti? Syy on tiedon puute.

 

Tiedon puute aiheuttaa turhia pelkoja, ennakkoluuloja ja oletuksia. Seuraukset näkyvät muun muassa aikuisten asenteissa negatiivisessa valossa. Moni sekoittaa edelleen lasten ja aikuisten seksuaalisuuden keskenään, vaikka ne ovat ihan eri asia. Lapsella ei ole aikuisen kaltaista seksuaalista halua eikä toivetta kumppanista.

 

Varhaiskasvatuksen henkilöstö tarvitsee koulutusta lapsen seksuaalisuudesta aivan samalla tavalla kuin he opiskelevat muita lapsen kasvuun liittyviä asioita. On ymmärrettävää, että aihe voi tuntua vaikealta ilman koulutusta ja oikeaa tietoa. 

Seksuaalikasvatuksen tiellä ei saisi olla tietämättömyys ihmisen seksuaalisesta kehityksestä, koska kyse on lapsen oikeudesta. WHO on julkaissut jo vuonna 2010 seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa. WHO:n mukaan seksuaalikasvatus alkaa jo syntymästä ja sen pitäisi jatkua ikätasoisesti läpi lapsuuden. Suomi voisi olla tässä edellä kävijä ja ottaa seksuaalikasvatuksen osaksi varhaiskasvatusta koko maassa.

 

Yhdessä vanhemmat ja varhaiskasvatuksen henkilöstö voivat antaa lapselle tietoa, neuvoja ja luvan kysyä seksuaalisuudesta. Samalla he voivat tukea toisiaan vaihtamalla arkisia kuulumisia lapsen tekemisistä.

 

Kaikki me haluamme, että lapsemme saisi mahdollisimman hyvät eväät elämään. Yhdessä vanhempien, päiväkodin ja neuvolan tiedoilla voimme saada paljon hyvää aikaiseksi. <3

 

 

*Väestöliitolla on varhaiskasvatukseen sopivat seksuaalikasvatus eli kehontunnekasvatus materiaalit. Nämä sopivat hyvin päiväkotien käyttöön.

 

*Jokaisessa päiväkodissa olisi hyvä olla henkilökunnan käytössä Raisa Cacciatoren ja Susanne Ingman-Fribergin (toim.) kirja Keho on leikki – Avain luonnolliseen seksuaalikasvatukseen alle kouluiässä. Kerätkään kirjaan rahat vaikka vanhempaintoimikunnan kanssa!

 

*Mitä mieltä sinä olet – pitäisikö varhaiskasvatukseen kuulua myös seksuaalikasvatus? Miksi?

 

*Kuvat Pixabay

Kommentit (2)

Raisa

Viisaasti kirjoitettu Marja!
Tärkeää asiaa joka jokaisen varhaiskasvatuksessa päättävän tulisi lukea!

Puhu muru

Kiitos palautteestasi Raisa. Se tuntuu hyvälle. Olen täysin samaa mieltä, että varhaiskasvatuksen ammattilaisten olisi hyvä pienin askelin ottaa haltuun seksuaalikasvatusta oman itsensä sekä lasten takia. Myös lasten vanhemmat tarvitsevat heitä tuekseen. =)

Kaikki alkoi odottamattomalla tavalla, sillä alussa oli menetyksen pelko. Kätilön sanat ennen synnytystä kirjoitettiin kehooni: "Varaudu siihen, että vauvasi voi kuolla synnytyksessä."

 

Olin täynnä rakkautta, mutta en uskaltanut rakastaa. 

 

Purin huulta itkien sisäänpäin muiden edessä. En halunnut olla heikko muiden edessä. Ääneen itkin vain yksin potilashuoneessani.

(Kuvat ovat otettu samana päivänä, kun poikani syntyi. Raskausviikkoja oli silloin takana rv 31+4 ja poikani painoi 1600g.)

 

Joka hetki olin kateellinen muille äideille heidän vauvoistaan, joita he kantoivat kotiin kaukaloissa sairaalan pihalla. Välillä tuntui, että sain yksin kannettavaksi ihan liikaa. Saisinko edes omaa pientäni kotiin ikinä?

 

Kaiken hulluuden huippuna, minun huoneesi laitettiin tuore äiti vauvansa kanssa kaksi päivää poikani syntymän jälkeen. Yötä päivää kuuntelin tuon toisen vauvan itkua ja ajattelin, etten kestä sitä. Miten rumia ajatuksia voikaan ajatella tuollaisena hetkenä?

 

 Tsemppasin itseäni katselemalla digikamerasta kahta kuvaa, jotka olivat pienestä pojastani. Tunnustelin miltä äitiys tuntui.

 

Koko sairaala-aika oli rankka, mutta sain kulkea kohti rakkautta. Hoitajat olivat lempeitä ja tukivat minua äitiyden hapuilevilla ensi metreillä. Päivä päivältä poikani vahvistui, sain alkaa hoitaa häntä ja pitää sylissäni. Imetys yhdisti meidät lopullisesti. Rakkaus voitti pelon menettämisestä.

(Kuvassa poikani on ensimmäistä kertaa vauva-uinnissa 5kk ikäisenä.)

 

Muistan, mitä ajattelin tuolloin kymmenen vuotta sitten. Toivoin, että minulla olisi kristallipallo, josta näkisin tulevaisuuteen. Näkisin, miten kaikki menee pienen keskospoikani kanssa. Miltä hän mahtaa näyttää 4-vuotiaana? Tai 10-vuotiaana? Miten koulu sujuisi?

 

Nyt tiedän mitä kristallipallosta olisi näkynyt. Olisin nähnyt iloisen ja taitavan pojan, jonka kanssa olen saanut kasvaa keskellä rakkautta. Haluaisin lohduttaa tuota nuorta äitiä, joka olin kymmenen vuotta sitten ja sanoa: "Usko itseesi, ota rohkeasti muiden apua vastaan - kaikki menee hyvin. " ❤️

(Kuva on tuorein kuva pojastani. Nyt hän on 10-vuotias.)

 

*Voit myös lukea aiemman postaukseni aiheesta Äidiksi yllättäen.

*Onko sinulla ollut samanlaisia tunteita, kun olet saanut vauvasi? Oletko pelännyt rakastaa? Voit kirjoittaa kommentteihin kokemuksesi, jos haluat. Aiemmissa postauksissa olen huomannut ja saanut palautettakin, että ihmisille on tärkeää lukea muiden samanlaisista tai samankaltaisista kokemuksista. <3 

Kommentit (15)

Puhu muru

Kiitos. <3 No pikkumies oli kyllä ihan MINI. En tiedä ootko sä ikinä nähnyt sitä kuvaa, missä hän nuken kanssa? Ovat kuin kaksi marjaa! ;) 

Puhu muru

Ihanaa, että sullakin on jo niin iso pieni ihmisen taimi! <3 On nuo pienet niin sisukkaita. Onnea teidänkin 10-vuotiaalle ja kiitos kommentistasi! =)

Puhu muru

Kiitos ihanasta palautteestasi Nicola. Se lämmittää aina yhtä paljon mieltä. <3  Kävin tuossa katsomassa myös blogiasi ja tykkäämässä sitä facebookissa. Jatka samaan malliin! Kirjoittaminen tekee mielellekin hyvää. =)

Hh

Mulla oli samoja tunteita kun esikoinen syntyi ja joutui teholle toiseen sairaalaan. Olin pitkään varma, että lapsi viedään multa vielä pois ja ei musta äitiä tullutkaan ja jälkeenpäin ajateltuna tämä vaikutti vauva-aikaan. Onneksi vaikeasta asfyksiasta huolimatta meillä on terve 3 vee ja pikkuvelikin, jonka synnytys ja sairaala-aika paikkasi haavoja.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Hh. <3 Sairaala-aika vauvasi kanssa oli varmasti rankka. Tuo mitä kerroit, kuulostaa niin tutulta. Samoja pohdintoja ja haavoja. On onneksi ihana huomata, että meillä molempia nuorempien sisarusten syntymät ovat parantaneet noita haavoja. Antaneet korjaavia kokemuksia. Yritetään molemmat nähdä itsemme armollisesti. Toimimme varmasti niin hyvin äiteinä silloin kuin osasimme juuri niissä olosuhteissa. Kaikkea hyvää perheellenne. <3

Janzku

Meillä syntyi 2010 pieni prinsessa rv 24+6 700g syntymäpainolla..alussa kyllä.pelkäsi rakastaa.mutta oltiin jo aikanaan päätetty että jos selvitään aktiivihoidon rajalle niin selvitään kaikesta...nyt likka aloitti juuri eka luokan <3

Puhu muru

Kiitos kokemuksenne jakamisesta. Teidänkin tyttö on ollut noin pieni ja pienillä viikoilla. Alku oli varmasti todella pelottavaa - kaiken kaikkiaan. Miten niin hauraasta ihmisen taimesta saadaan autettua pikku hiljaa vahvistuva vauva.  Siinä on aina jotain niin ihmeellistä. Ihan varmasti teidän päätöksestä ja asenteesta on ollut apua. Ja nyt teillä on sitten pieni eka luokkalainen. Niin ihana selviytymistarina! <3 Toivottavasti koulu on lähtenyt hyvin liikkeelle. Pitäkää rakkaudesta huolta. <3

Akv

Meillä 32+5 ja 36+1 syntyneet pojat nyt 1,5v ja 7,5kk. Esikoinen rupsahti erittäin yllättäen ja suht nopeasti eikä yhtään oltu osattu varautua.. olo oli aika ns lamaantunut olihan se ihan super ihana jne mutta se järkyttävä pelko joka esti innostumasta liikaa.. kaikista inhottavinta oli ne koneet mitkä piipitti lasten vierellä yleensä turhaan ja sai aikaan melkein sydämin.. vieläkin jos sen äänen kuulee tulee sellainen ahistava olo.. nyt poika on reipas ja iloinen ikäänsä vastaava joskin siro :) nuorempi oli Senverta iso että selvisi valohoidolla ja "miljoonilla" verikokeilla :) ovat itseasiassa nyt aika saman kokoisia ja periaatteessa samaa vaatekokoa käyttävät :D

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Juu - ne piipittävät laitteet. Ja kun et kuule laitteita, mietit niitä. Yöt valvot puhelinta. Se epätietoisuus on rankkaa. Sydäntä lämmittää kuulla, että teillä on kaikki mennyt hyvin vaikka pojat ovat olleetkin pieniä. <3 <3 <3

Vierailija

Kuopukseni syntyi hätäsektiolla istukan osittaisen irtoamisen vuoksi 35+6. Ei siis mitenkään hirveän pieni, mutta lastenosaston kautta viereeni. Paino vauvalla tippui viisi pvää, vaikka pidin kiinni sovituista maitomääristä, jotka pumppasin. Purin hammasta aina ruokaa itselleni hakiessa yhteiseltä pisteeltä, etten olisi purskahtanut itkuun muita hyvinvoivia vauvoja ja äitejä nähdessäni. Huoneessani itkin paljon. Mieli oli musta mutta onneksi noista päivistä ja öistä selvittiin.
Kiva blogi sulla, aitoa asiaa:)

Puhu muru

Kokemuksesi oli varmasti rankka. Ja tuo alun vauvan painon putoaminen saa olon niin epävarmaksi, pahimmillaan epäonnistuneeksi. Hormonit saa mielen muutenkin herkäksi ja muiden "onni" korostuu. Oli hyvä, että uskalsit itkeä. Itkusi sai tulla tulla ulos. Onneksi te molemmat selvisitte haastavan alun jälkeen hyvin.  <3

Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja palautteesta. <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat