Kirjoitukset avainsanalla pelko

Loppuuko seksi jossain vaiheessa? Mistä tiedän koska se loppuu? Mutta miten käy parisuhteen sen jälkeen? Uskaltaako tätä edes ajatella?!!

 

Teinille kolmekymppinen on jo vanha pieru, joka yrittää olla vain nuorekas uudella hiustyylillään. Kolmekymppisestä eläkeläiset ovat Tallinnan laivat täyttävää kuorolaulajien heimoa. Näin karrikoiden.  

 

Vanhenemisen vaiettu kuuma peruna on seksi. Tai oikeastaan seksuaalisuus.

 

Harva huutaa ”jihhuu", kun pyytää keskustelemaan vanhenemisesta. Kun aiheeseen pureutuu syvemmin voi kurkkuun nousta pala, uskallanko edes ajatella seksielämääni yli 60-vuotiaana? Onko syy, että pelkään niin helvetisti se, etten ole edes varma haluanko tietää vastausta? 

 

Geriatrian professori Jaakko Valvanne kertoi ET-lehden haastattelussa täydellisen esimerkin aiheen välttelystä. Hän oli menossa pitämään Mitä keski-iän jälkeen –seminaaria, johon vävypoika oli todennut: ”Ei mitään.”

Aika moni tietää, että vanhuuteen kuuluu fyysisiä muutoksia. Minulla tulee ensimmäisenä mieleen vaihdevuodet. Kauniit uurteet, joita rypyiksi kutsutaan täyttävät ihon kuin se olisi kartta eletystä elämästä. Keho, joka ennen oli vahva ja taipuisa muuttuu salakavalasti heikosti sekä jäykäksi. 

 

Hyviä uutisia. Seksin ei tarvitse loppua ellet itse niin halua. Tutkijat eivät ole määritelleet seksielämälle parasta ennen päivämäärää. Seksuaaliterveysklinikan artikkelin mukaan 60-vuotiaiden ja sitä vanhempien ihmisten seksuaalinen halu ei häviä ennen kuin kuolemaan, ellei vakavat psyykkiset tai fysiologiset ongelmat sitä estä. 

 

Terveys on yksi pääroolien esittäjistä tässä elämän viimeisessä näytöksessä. Toinen on ihmissuhteet. 

 

Erik H. Eriksonin kehityspsykologian teorian mukaan ihmisen viimeinen kehitysvaihe on vanhuudessa eheytyä tai kokea epätoivo. On aika tarkastella mennyttä elämää. Osa meistä kokee sen olleen antoisa, mutta osa kokee sen olleen epätyydyttävää. Tämä pätee myös meidän seksuaalisuuteemme.

 

Keskustelin jo eläkkeellä olevan naisen kanssa kampaajalla ja hän kertoi, miten paljon parisuhde vaikuttaa hänen omaan seksuaalisuuteensa. Kun toisen kanssa on hyvä olla, halu olla lähellä ja vieläkin lähempänä säilyy hehkuen kauniisti osana elämää. Toisaalta hänen edesmennyt ystävättärensä oli kokenut nautintoa ihan itsekseen vanhuuden päivillä, kun kumppania ei enää ollut.

 

Olit sitten nuori tai vanha, pysähdy ja pohdi. Älä pelkää, vaan kohtaa mielikuva vanhuudestasi. Tietty määrä virheitä täytyy elämässä tehdä, mutta voimme vaikuttaa joka päivä siihen että saisimme vanhuudessa kokea tyytyväisyyden tunteen eletystä elämästä. Minkä pienen asian sinä voisit tehdä tänään, jotta nauttisit elämästä? <3

Voit kysyä itseltäsi muutaman kysymyksen. Tee se pilke silmäkulmassa, mutta tunne sen syvä ulottuvuus.

  1.  Osaanko kuvitella päivää, jolloin itsetyydytät viimeisen kerran? 
  2. Uskotko seksillä olevan parasta ennen päivämäärä? Miksi?
  3. Oletko puhunut ikinä kumppanisi tai ystäviesi kanssa seksuaalisuudesta vanhuudessa?
  4. Miten voisit elää elämääsi niin, että koet seksuaalisuutesi voimavarana vielä vanhana?
  5. Visioi itsellesi unelmien vanhainkoti. Kuuluuko sinne esimerkiksi lukko oveen, laadukkaat hieromasauvat kera liukasteiden, eroottinen kirjallisuus? Yhteinen huone oman kumppanin kanssa?

 

*Mitä ajatuksia kirjoitus herätti sinussa? Kommentoi rohkeasti!

*Voi olla haastavaa ammattilaisenakin kohdata seksuaalisuus omassa työssään. Suosittelen lämpimästi kaikille iäkkäämpien ihmisten kanssa työskenteleville Sexpon Työkaluja terapeuteille koulutusta – Ikääntyminen ja seksuaalisuus

*Kuvat Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä.

Kommentit (4)

Lady D

Olen 59 nainen, kumppanini on 50 v mies. Olen aina ollut hyvin seksuaalinen, mutta en ole ikinä kokenut niin suurta halua ketään kohtaan, kuin nyt, vaikka olenkin aina saanut hyvää seksiä myös avioliitossa. Uskon, että meidän halu on molemminpuolista, koska suhde on kestänyt jo monia vuosia. Seksi on ihan tajunnan räjäyttävää! Hyvät naiset, nauttikaa, 60 v ei ole seksielämän loppu, joillekin se voi jopa sen alku! Ainakin minä aion nauttia siitä vielä monia vuosia.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Lady D ihanan tarinasi jakamisesta. <3 Kirjoituksestasi huokuu rakkauden ja nautinnon sanoma, joka varmasti välittyy muillekin. Olet siinä niin oikeassa, että jokaisella on lupa nauttia iästä riippumatta. Jatka sinä nautinnon ihanilla poluilla - upeaa, että olet löytänyt ne! <3

Anonyymi215

Olen lähellä seitsemääkymmentä ja meillä on aina ollut kiihkeä seksielämä. Pari vuotta sitten mieheni ei enää pystynytkään. Kokeiltiin Viagraa, mutta se ei auttanut hänellä. Nyt hän tyydyttää minut käsin ja suulla, mutta kuinka kaipaakaan kunnon panoa.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Anonyymi215. Ikävä kuulla, että olet joutunut kumppanisi kanssa luopumaan yhdestä seksielämänne tärkeästä osasta. Muutos ei varmasti ole ollut helppo. Toivottavasti sinun on mahdollista keskustella siitä kumppanisi kanssa. Jos asia vaivaa jatkuvasti, suosittelen seksuaaliterapiaa. Ihmisten reagoiminen muutoksiin on aina yksilöllistä, eikä avun hakemisessa ole mitään hävettävää vaan se on rohkeutta.

Kaiken luopumisen keskellä minua ainakin ilahduttaa kuulla, että teillä on ollut noin pitkään kiihkeä seksielämä. Toivottavasti se löytää nyt uusia muotoja ja jatkuu nautinnollisena. <3

Rakkaus on yksi niistä asioista, miksi työni seksuaaliterapeuttina on niin järjettömän mielenkiintoista. Jokainen uusi asiakas, joka astuu terapiahuoneeseeni, tuo mukanaan uniikin oman tarinansa. Tiedän, ettei ole olemassa yhtä tarinaa tai yhtä tapaa rakastaa. Ja silti minutkin voi vielä yllättää housut kintuissa siviilissä ihmettelemässä jotain rakkauden muotoa.

 

Todennäköisesti nyökyttelet. ”Kyllä, ei ole olemassa yhtä tapaa rakastaa.”

 

Mutta samaan aikaan olemme valmiita tuomitsemaan ihan helvetin kovaa ihmiset, jotka rakastuvat tai rakastavat hieman eri tavalla kuin minä itse. Tästä on lukuisia esimerkkejä jo pelkkä some pullollaan. Olet varmasti kauhistellut jonkun parin suurta ikäeroa? Tai jonkun ylivilliä viriiliyttä rakastaa useampaa ihmistä? Tai jotain ihmistä, joka on rakastunut uuteen ihmisen, vaikka on parisuhteessa? Saatat olla aivan nokka rullalla, jos joku väittää olevansa itsellinen ja kaipaavansa vain seksiä ystävien lisäksi.

Kukaan meistä ei tiedä miksi nuo ihmiset ovat rakastuneet. Millaista suhdetta tai rakkautta he kaipaavat elämäänsä. Millainen heidän taustansa on, ja mitä siitä on syntynyt kun nuo ihmiset ovat löytäneet toisensa.

 

Silti moni meistä on valmis jopa vihaamaan noita itselle tuntemattomia ihmisiä.

 

Mitä jos kääntäisit katseesi peiliin. Ja pohtisit, miltä sinusta tuntuu, kun katsot itseäsi silmiin? Nouseeko vihan tunteet muiden rakkauden näkemisestä omasta rakkauden kaipuustasi? Kivusta, jonka koet kun ei ole ketään ketä rakastaa. Ehkä yksinäisyyden pelosta? Oman elämän ajatteleminen ja kivun tai pelon myöntäminen voi sattua niin paljon, että haluat työntää asian kokonaan mielestäsi. Vihaaminen on helpompaa.

Voit yrittää työstää noita vihan tai pelon tunteita itseksesi ja ystävien kanssa tai voit lähteä hakemaan apua terapiasta. On hyvä myös kiinnittää huomio siihen, mitä voi itse tehdä tässä ja nyt. Vastalääkkeenä toimii myös rakkauden tuomat onnellisuushormonit, joita voi lisätä itsekin elämäänsä. Rakkauslääkäri Emilia Vuorisalmi  kirjoitti tänään Istangram-tililleen Docemiliaan ohjeita, miten sinäkin voit nauttia dopamiinin, serotoniinin, oksitosiinin ja endorfiinien tuomasta hyvästäolosta.

 

”Muutamia vuosia sitten sain rakkaus­tieteisiin perehtyessäni ahaa-elämyksen. Ymmärsin, että rakkauden kaipuu johtuu siitä, että onnellisessa parisuhteessa saamme optimaalisen määrän onnellisuushormoneja eli dopamiinia, serotoniinia, oksitosiinia ja endorfiineja.

Tämä perustila luo meille levollisuuden ja turvallisuudentunteen. Se auttaa meitä nukkumaan paremmin sekä suojaa stressiltä ja monilta sairauksilta. Tällöin ajatuksemme ovat kirkkaat ja pelot pysyvät helpommin taka-alalla.

Mietin miten tuohon tasapainoiseen tilaan voisi päästä ilman parisuhdetta?

Ensimmäinen askel oli pysähtyminen ja ­itsensä kuunteleminen. Kuka olen ja mitkä asiat ovat ­minulle tärkeitä? Mistä lapsena haaveilin ja mitä tekisin, jos rahalla ei olisi merkitystä? Mitä haluaisin arkeeni lisätä ja missä näen itseni viiden vuoden päästä?”…

…Kun elämä tuntuu raskaalta, mieti, mitkä pienet asiat voisivat lisätä onnellisuuden ja kiitollisuuden tunnetta. Pelkän ajatuksen voimalla saatamme käynnistää positiivisen kierteen. Se voi nostaa meidät ­tasolle, josta emme uskaltaneet edes haaveilla. <3”

-Emilia Vuorisalmi

 

Sinäkin todennäköisesti haluat rakastaa enemmän kuin vihata. Eikö niin? <3

 

*Kuvat Pexel ja Panu Pälviä

*Herättääkö postaus sinussa ajatuksia? Voiko viha muiden suhteista johtua omasta rakkauden kaipuusta? Kommentoi rohkeasti, mutta olethan asiallinen.

*Rakkaustieteestä kiinnostuneen kannattaa tutustua Emilia Vuorisalmen kirjaan Sekaisin LOVEsta. Emiliaa voit seurata myös Instagramissa nimellä Docemilia.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. Voit linkata kommenteissa myös oman instatilisi, etsin aina uusia seurattavia! 

Kommentit (2)

Vierailija

Tunsin usein haikeutta sinkkuna kun näin pariskuntia. Nyt olen onnellisesti naimisissa, mutta tunnen haikeutta nähdessäni lapsiperheitä, koska meillä ei ole lapsia. Harvoin viha on pelkkää vihaa vaan siellä taustalla on paljon ja juuri siksi sitä tunnetta kannattaa pohtia. Usein sieltä taustalta löytyy pettymystä, pelkoa, surua. Mitä rakkaushormoneihin tulee niin hormonit voivat myös johtaa harhaan. Minä tunsin edellisessä parisuhteessani välillä aivan uskomatonta symbioosia ja tuntui, että jos olen tämän toisen kanssa niin mikään ei voi minua satuttaa. Se oli petollinen tunne, koska oikeasti suhde oli onneton ja väkivaltainen. Noiden omituisten hormonien ja tunteiden takia kesti niin kauan päästä siitä irti. En nykyisessä suhteessani tunne tuollaista kaikkinielevää symbioosia, mutta mietin, että ehkä se onkin hyvä asia. Meillä on hyvä suhde. Välittämistä, lämpöä, läheisyyttä. Tulemme hyvin toimeen ja riitelemme harvoin. Silloinkaan en ikinä pelkää, että toinen kävisi käsiksi. Minä en ollut tässä suhteessa aluksi omalla mukavuusalueellani ollenkaan. Oli vaikea käsittää, että asiat voivat olla hyvin. Eikä mikään parisuhde oikeasti suojaa meitä sairauksilta tai onnettomuuksilta, mikäli ne ovat tullakseen. Mutta hyvässä suhteessa tuollaiset asiat pystyy käsittelemään paremmin. Varsinkin jos on taipuvainen läheisriippuvuuteen tai on ollut ongelmallisissa suhteissa niin rakkaushormonit voivat tehdä tepposet. Tämä oli minun oivallukseni.

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Vierailija. On äärimmäisen rohkeaa myöntää, että on tuntenut haikeutta muiden onnesta. Moni meistä on varmasti kokenut noita samoja tunteita. Itse olen huomannut keskellä lapsiperheen ruuhkavuosia, että katson haaveillen lapsettoman pariskunnan perään. Se miten kipeää tuo haikeus tekee riippuu aina ihmisestä.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että harvoin viha on vain vihaa. Ja parisuhteessa, jos missä erilaiset pelot vaivaavat meitä. Mitä enemmän yritämme kätkeä niitä ja selviytyä, sitä enemmän ne tulevat esiin jonkun toisen tunteen mukana kuin valeasussa.

Hienoa, että olet omassa elämässäsi tehnyt havaintoja ja oppinut tunnistamaan, millaisten asioiden kanssa sinun kannattaa olla tarkkana rakkaushormonien keskellä. Olet ehdottomasti ansainnut turvallisen rakkauden, jossa oman kumppanin kanssa saa vain olla. <3

Tämä on lukijani tarina eli vieraskynäkirjoitus. Kiitoksia tarinasi jakamisesta. <3 

Tutustuin mieheen alkuvuodesta Tinderissä. Olin vastikään itse eronnut pitkähköstä suhteesta ja elin itseni löytämisvaihetta: tutustuin itseeni uudelleen ja tarkoituksenani oli opetella olemaan itsekseni, tutustua uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, harrastaa seksiä ja nauttia elämästäni.

 

Suhde alkoi pikkuhiljaa. Viestittelimme toisillemme parin viikon ajan ja juttelimme elämistämme, avauduimme. Hän kertoi olevansa naimisissa naisen kanssa, mutta suhde ei toiminut; oli kommunikaatio-ongelmia ja henkinen läheisyys puuttui. Pystyin samaistumaan hänen tilanteeseensa. Olinhan itse juuri eronnut suhteesta, jossa oli ollut paljon samanlaisia elementtejä. Hän ehdotti tapaamista mutta kieltäydyin. Mies oli naimisissa ja kahden lapsen isä.  

 

Tyrmäyksestäni huolimatta hän jatkoi viestien lähettelyä pienen tauon jälkeen ja haastoi keskustelemaan. Keskustelumme olivat rikkaita ja monipuolisia, niiden aikana ja niiden jälkeen aloin pikkuhiljaa kokea suurta yhteyttä häneen. Aloin vähitellen tuntea, että hänessä on jotain erityistä, myös arvomme ja ajatuksemme kohtasivat. Yhteenkuuluvuuden tunne pelotti, mutta kiehtoi samalla suunnattomasti. 

 

Keskustelut johtivat siihen, että hän lopulta sai tahtonsa läpi. Tapasimme luonani ja siitä alkoi varsinaisesti suhteemme. Hyvin nopeasti olin myyty, kemiamme kohtasivat täydellisesti myös makuuhuoneen puolella. Tuntui epäreilulta, olin tavannut unelmieni miehen mutta hänen elämäntilanteensa vuoksi suhteemme tulevaisuus oli synkkä.

 

Mies kertoi suhteistaan aiempiin kumppaneihinsa. Kaksi lasta olivat eri suhteista, joihin liittyi omat oudot tarinansa. Kaikki hänen kertomansa tarinat elämästään kuulostivat järkeviltä, vaikka ne olivatkin erikoisia. Silti pieni ääni päässäni sanoi jo tuossa vaiheessa, että jotain on pielessä.

 

Mies otti lopulta avioeron, olimme tunteneet muutaman kuukauden. Ero oli riitaisa. 

 

Arkemme alkoi ja pääsimme vihdoin pois kaikesta salailusta, pääsimme aloittamaan yhteisen elämämme rakentamisen. Hänellä oli suhteemme "virallistuttua" kova kiire edetä. Itse halusin tutustua rauhassa. Rauhallisuuteni turhautti miestä. Hän oli esimerkiksi valmis muuttamaan yhteen kanssani lähes heti. Pidin kuitenkin pääni enkä suostunut hänen painostukseensa asian suhteen. Tästä olen yhä edelleen kiitollinen.

 

Keskustelimme paljon ja kiivaasti esimerkiksi hänen entisistä suhteistaan ja yleisesti ihmisten käyttäytymisestä. Kyseenalaistin hänen toimintaansa, vaadin selityksiä, perusteluja, koska alitajuntaisesti havaitsin hänessä vilppiä. Mies kertoi lopulta pettäneensä ex-vaimoansa useiden muiden naisten kanssa, vaikka olikin kertonut suhteemme alussa, että olen hänen ainoa "syrjähyppynsä" ikinä. 

 

Pettämistunnustuksen lisäksi suhteemme oli jo alkanut muuttua. Hän alkoi muuttua. Hän oli kertonut jo aikaisemmin pahasta tavastaan rikkoa tavaroita suuttuessaan, tapaa, jota hän ei ollut saanut yrityksistään huolimatta kitkettyä pois. Ensimmäisen kerran tavaraa rikkoutui noin kuuden kuukauden kuluttua tapaamisestamme. Yritin keskustelun avulla avata näitä tilanteita hänen kanssaan jälkikäteen mutta ilman menestystä. Halusin keskustella ja analysoida tapahtunutta. 

Hän löi nyrkillä puurolautasen halki lasten ollessa samassa pöydässä, toisella kerralla oman tietokoneensa. Nämä "riidat" johtuivat nalkuttamisestani ja havaitsinkin tuntevani syyllisyyttä, kun hän oli rikkonut tavaroita. Hän sai minut tuntemaan, että vika on minussa. 

 

Arkemme oli kiivasta ja perustui hyvin pitkälti hänen tunnetiloihinsa. Jos hän oli hyvällä tuulella, arki oli ihanaa, aivan mahtavaa ja parasta, mitä olen koskaan kokenut. Jos hän  oli  huonolla tuulella, joutui hänen kanssaan olemaan ikäänkuin "varpaillaan". Pian aloinkin huomata itsessäni fyysisiä oireita: päänsärkyä, painon tunnetta rinnassa ja unettomuutta. Lisäksi olin hyvin itkuherkkä ja syytin kaikesta hormoneita. Välillä mietin, että olen tulossa hulluksi. 

 

Lopulta fyysiset oireet herättivät minut. Ymmärsin etten ole se ihminen, joksi olen muuttunut hänen kanssaan. Kehoni viestitti minulle, etten voi hyvin. Oikeasti olen iloinen, vahva ihminen enkä onneton "parka", joksi olin muuttunut. Tein päätöksen ja jätin hänet. Kerroin hänelle, että en aio jatkaa suhdetta, jossa joudun elämään pelossa. 

 

Eroilmoitukseni jälkeen tapasimme kahvilassa. Paikan olin valinnut mahdollisimman julkiseksi, sillä pelkäsin hänen olevan arvaamaton. Hän saapui tapaamispaikkaan naama mustelmilla, tyynenrauhallisena. Hän kertoi voineensa niin huonosti, että hänen oli pakko ollut satuttaa itseään. Tämän tapaamisen jälkeen hän lähetti minulle painostavia viestejä noin viikon ajan. En vastannut viesteihin. 

 

Eron jälkeen laitoin viestiä hänen molemmille ex-kumppaneilleen ja lapsiensa äideille. Paljastui, että suhde molempiin oli toistanut samaa kaavaa kuin minun suhteeni häneen. Näissä suhteissa hän oli myös pahoinpidellyt molemmat naisensa, vaikka oli minulle väittänyt ettei koskaan ole satuttanut ketään. Aikaisemmissa suhteissaan hänen alkoholinkäyttönsä oli ollut runsasta ja seksuaalikäyttäytymisensä holtitonta. 

Keskustelujen perusteella lähes kaikki, mitä hän oli kertonut edellisistä suhteistaan oli ollut muunneltua totuutta. "Väkivaltainen" ex-tyttöystävä, hänen esikoisensa äiti, paljastui esimerkiksi pelottomaksi naiseksi, joka oli noussut vastustamaan kumppaninsa mielivaltaa. Tämä oli aikaisemmissakin suhteissaan käyttäytynyt itsetuhoisesti, jos ei ollut saanut tahtoansa läpi. Suhteissa oli ollut pelkoa, manipulointia, henkistä väkivaltaa.

 

Olin tyrmistynyt kuulemastani, toisaalta ymmärsin ja näin kaiken nyt kirkkaasti. Kaikki merkit olivat olleet edessäni. Intuitio varoitti minua jo suhteen alussa, mutta en kuunnellut. Suhteen jälkeen kärsin paniikkikohtauksen tapaisista pelkokohtauksista ja unettomuudesta noin kuukauden, laihduin muutaman kilon. Olin hyvin ahdistunut, sillä nyt ymmärsin, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi pitäytynyt omassa tahdossani. Olisin muuttanut yhteen hirviön kanssa, olisin jossain vaiheessa joutunut pahoinpidellyksi ja petetyksi. Hän olisi etsinyt tämän jälkeen itselleen uuden naisen, uuden "uhrin" ja kaava olisi toistunut.

 

Suhde opetti minulle sen, että pystyn rakastamaan. Koskaan en ole tuntenut olevani yhtä onnellinen ja toisaalta niin onneton kuin hänen kanssaan suhteen alussa. Opin myös kuuntelemaan itseäni ja luottamaan omaan fiilikseeni ihmisistä. Intuitio kertoo paljon, kun siihen luottaa, asioilla on aina kaksi puolta eikä kaikki ole sitä, miltä se vaikuttaa tai  miltä sen"halutaan vaikuttavan”.

 

VINKKI: Suhteen jälkeen luin kaksi kirjaa, joista oli mieletön apu itselleni. Ne käsittelivät narsistin kumppanin tai muun lähellä eläneen ihmisen kokemusta. Ensimmäinen oli  Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren Sata tapaa tappaa sielu (2013)  ja toinen Outi Nevalinnan Juoksukengät (2016).

 

 

*Voit kommentoida vieraskynäkirjoitukseni nostamia fiiliksiä. Oletko itse ollut  vastaavanlaisessa suhteessa? Jos haluat jakaa oman tarinasi blogissani vieraskynäkirjoituksena, laita minulle rohkeasti meiliä puhumuru@gmail.com ja jutellaan lisää.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

*Kuvat Pixabay

Kommentit (4)

Huono homma

Kurja juttu. Olen kuitenkin sitä mieltä, että syypää löytyy peilistä. Tiesithän alkavasi suhteeseen varatun miehen kanssa. Jos mies on valmis pettämään nykyistä puolisoaan, miksi hän olisi rehellinen sinulle? Toivoisin syvästi, että varatut ihmiset jätettäisiin rauhaan, kyllä ensin on kyettävä eroamaan ja sitten saa toimia kuten haluaa. Tuossa vain alentaa itsensä ja aiheuttaa suurta tuskaa sivullisille, todennäköisesti myös itselle.

Puhu muru

Ymmärrän pointtisi Huono homma. On kuitenkin ikävää, että lähdet tuomitsemaan ihmisiä. Asioita kannattaa aina tarkastella monesta näkökulmasta ja ottaa avuksi empatia. Jokainen olkoon toki vastuussa omasta elämästään. Ja niinhän kokemuksensa jakanut nainen toimikin. On hyvä muistaa, että virhearviointeja sattuu kaikille. 

Vierailija

Eikö teot voi tuomita, vaikkei ihmistä tuomitsi? Kärsimyksen tuottaminen sivullisille ei ole eettistä toimintaa ja on sekin voitava sanoa ääneen.

Puhu muru

Kyllä teon voi tuomita. Usein se vaan muuntuu täällä netissä hyvin henkilökohtaisiksi syytöksiksi ja asiallinen linja unohtuu. Olen myös blogissani halunnut pitää linjan, missä ei tuomioita jaella. Ne voi kirjoittaa sitten jonnekin muualle. 

”Yhtenä päivä tajusin, että en tunne enää mitään häntä kohtaan.” 

 

Näin eräs tuttavani sanoi minulle, ennen kuin jätti kumppaninsa. Vastaavanlaisia lauseita olen kuullut myös terapiavastaanotollani. Niiden äärelle kannattaa aina pysähtyä ennen kuin jatkaa eteenpäin. Muuten saattaa toistaa samoja ”virheitä” uudelleen ja uudelleen. 

 

Rakkauden alkuhuumassa ei voi kuvitellakaan, että eläisi ilman toista. Saati, että rakkaus loppuisi joskus. Jotain kuitenkin tapahtuu, usein monia pieniä asioita, ja pikkuhiljaa tunneyhteys katkeaa. Ne kuuluisat rakkauden langat katkeavat, mistä olen aiemminkin puhunut postauksessani Uudelleen toisen luokse <3.

 

Olen itsekin kituutellut suhteessa, jossa rakkaus on hiipunut hiljalleen, kunnes se on sammunut. En tiedä, onko syy ollut pelko olla yksin vai tottumus, että eroaminen on pitkittynyt. Vai enkö vain  ole halunnut huomata koko tilannetta? 

 

Kerran olen jopa lopettanut suhteen ja samana päivänä sännännyt toisen syliin. Niin järjettömän peloissani olin. Tekisi mieli sanoa, niin tyhmä olin! En kohdannut pelkoani. Enkä myöskään saanut korjattua ongelmaa. Siitä seurasi monta pettymystä ja särjettyjä sydämiä. 

 Eron lähestyessä voi kohdata monenlaisia pelkoja. Joku pelkää, ettei ikinä enää löydä ketään. Oma kumppani saattaa tunteidenkin hiipumisen jälkeen tuntua niin tutulta ja turvalliselta, että hänestä luopuminen tuntuu mahdottomalta. 

 

Mieli täyttyy kaikenlaisista selityksistä liittyen yhteisiin huonekaluihin, sukulaissuhteisiin, talouteen tai lomasuunnitelmiin. Pelko, että kumppani romahtaa, jos hänet jättää,  valtaa mielen. Toisen kivun näkeminen voi ahdistaa jo etukäteen suunnattoman paljon.

 

Kehotan ystäviänikin usein käymään edes kerran juttelemassa ammattilaisen kanssa eroon liittyvistä ajatuksista. Heille pystyn itsekin olemaan vain ystävä. Ammattilaiselle puhuminen kannattaa, sillä kukaan läheisesi ei pysty pitämään omia tunteitaan ja ajatuksiaan neutraaleina eroasiaan liittyen. Ammattilaisen kanssa voi rauhassa tuulettaa tunteita ja viisaiden kysymysten kautta saada uusia oivalluksia. 

 

Pieni hengähdys ja harkinta on paikallaan ennen suuria päätöksiä. Ja jos rakkaus on todella loppunut, eteenpäinmeno voi olla palvelus teille molemmille. Se voi olla kaunein rakkauden teko, kun antaa toisen mennä ja rakastua vielä uudelleen toiseen ihmiseen. Vaikka irtipäästäminen sattuisi alussa ihan helvetin paljon. <3

 

 

*Oletko kokenut rakkauden loppumisen? Kaikki rakkauden langat ovat vain katkenneet ja tunneyhteys on kadonnut? Miten olet ratkaissut tilanteen? Oletko löytänyt vielä tien toisen luo? Vai ovatko tienne eronneet.? Voit jakaa kokemuksesi tähän, jos haluat. Sinun tarinasi, voi olla jollekin toiselle hyvin tärkeä. Ja muistetaanhan lempeys muita kohtaan, vaikka jonkun tarina ärsyttäisi sinua – blogini ei ole paikka, jossa tuomitaan muita.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

*Kuvat Pixabey

Kommentit (14)

Kipuilua

Meillä oli aikoinaan paljon ongelmia exän kanssa. Silti itse halusi vain taistella ja taistella, mutta ei koskaan edes harkittu terapiaa. Oli kaksi pientä lasta.
Lopulta se päätös vaan oli tehtävä, ero. Ja se päätös oli vaikein ikinä! Nyt hajoaa lasteni perhe, miksi haluan kasvattaa lapseni ilman ydinperhettä? Vihaavatko lapseni minua sen takia myöhemmin? Entä jos kuitenkin jäisin, lasteni takia? Ehkä asiat ei kuitenkaan ole niin huonosti? Ei! Kyllä ne olivat ja me ei pystytty niitä asioita selvittämään enää mitenkään. Olin katkeroitunut, vihainen.
Exä löysi uuden heti erottua, itsekkin löysin elämäni suurimman virheen. Mutta, nyt 5v myöhemmin ollaan exän kanssa todella hyvissä väleissä. Exäni vaimo on yksi maailman kultaisimmista ihmisistä jonka tiedän. Olen itse omalla tahollani naimisissa. Voimme vierailla toistemme luona, kahvitella ja viettää muuten vain aikaa. Ero oli paras asia mitä pystyimme tekemään, koska nyt lapsillamme on vanhemmat jotka pitävät yhtä ja taistelevat yhdessä lastemme puolesta. Toki nyt on tullut se vaihe, että miksi äiti ja isä ei ole enää yhdessä, mutta olemme kertoneet, että asiat on paremmin näin. Olemme hyviä ystäviä ja katkeruus menneisyydestä on poissa. Kipeää se teki, mutta nykyään olen onnellinen, että uskalsin lähteä.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Kipuilua. Toit tärkeän näkökulman esille, oman elämänne kautta. Joskus ero voi todella olla askel parempaa vaikka se tekisi todella kipeää. Se voi rauhoittaa tilanteen ja tuoda ihmisiä jopa lähemmäs toisiaan. On todella hienoa, että olette hyvissä väleissä ja uusilla kumppaneillakin on omat tärkeät paikkansa. Lapsetkin varmasti arvostavat sitä. Rakkauden ympäröimänä on hyvä kasvaa, vaikka ei olisikaan ydinperheessä. <3

Suny

Meillä ensimmäisen puolen vuoden jälkeen mies ei enään ollutkaan "halailijatyyppiä". Tulimme muuten hyvin toimeen, olimme parhaita ystäviä. Itselläni rakkauteen kuuluu kuitenkin paljon koskettelua ja huomioimista. Jaksoin "kerjätä" rakkautta ja huomiota jopa 2vuotta. Tämä aika oli raskasta, sillä tunsin etten riittänyt ja pelkäsin että olisin huono. Toinen ei halunnut näyttää rakkauttaan useimmiten. Itsetuntoni kärsi ja tästäkin kumppanini ruoti minua.
Lopulta en enää jaksanut yrittää, mutta tämäkin vaihe kesti ainakin puoli vuotta, jonka aikana valmistauduin henkisesti eroon. Kun asia tuli puheeksi, olivat molemmat omilla tahoillaan valmiita ja ero oli täysin kivuton.
Nyt olemme vain hyvät ystävät ja tunnen olevani heti onnellisempi ja itsevarmempi kuin pitkään aikaan!

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Suny. Kerrot rohkeasti suhteesta, jossa ei ollut kaikki hyvin, mutta silti se jatkui. Niin se menee monella muullakin. Tuo vaihe oli varmasti raskas monella tapaa ja ristiriitainenkin. Ehkä sillä kaikella oli oma merkityksensä ja eron hetkellä olitte valmiita. Kirjoituksestasi kuuluu myös oma prosessisi, olet selvästi käynyt itseksesi läpi, miksi kaikki meni niin kuin meni. 

Ihana kuulla, että olette nyt hyviä ystäviä ja sinä olet onnellinen sekä itsevarma. Elämä taitaa taas hymyillä. <3

Pakosta yhdessä

Elän tällä hetkellä tuota tunteetonat elämää. Toki tunteita on mutta vain negatiivisia. Sen verran huono olo tässä avioliitossa että en todellakaan haluaisi olla tässä.
Valitettavasti yhteinen asuntolaina ja sen mukana iso kiinteostö jarruttaa oman elämän aloittamista.
Näen asian niin että kaksi erillään onnellista vanhempaa on parempi kun yhdessä onnetonta.
Toinen roikkuu vielä kiinni ja se tekee asian vielä rankemmaksi.
Lasten ei todellakaan ole hyvä olla sellaisessa ympäristössämissä vanhemmat voi huonosti.
Asialle ei aina vaan voi mitään kun yhteiset velat ja muut velvollisuudet painaa.
Tietenkin haluaisin lähteä lasten kanssa pois mutta se vaan ei ole mahdollista.
Haluan myös että lapset saa olla isänsä kanssa mutta minä en hänen kanssa halua elää.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Pakosta yhdessä. Elämäntilanteesi on haastava tällä hetkellä. Tunsin surua lukiessani "pakon" sanelemasta tilanteestanne. Taloudelliset seikat voivat joskus aiheuttaa loukun, josta ei vain pääse noin vain pois. 

Olisi hyvä, että saisit kuitenkin jonkun kanssa purkaa omia ajatuksiasi. On rankkaa pitää kaikkea sisällään ja yrittää selviytyä jokaisesta päivästä negatiivisten tunteiden keskellä. Niin kuin sanoit, se on lastenkin etu jo vanhemmat voivat hyvin.

Voit soittaa esimerkiksi Sexpo-säätiön maksuttomaan puhelinneuvontaan. Siellä vastaa aina koulutettu seksuaalineuvoja tai seksuaaliterapeutti. Heidän kanssaan voi käydä läpi omia tunteita luottamuksellisesti. Uskon, että se auttaisi sinua jaksamaan. Voit myös kumppanillesi ehdottaa, että hänkin soittaisi. Myös oman kunnan pariterapia tai perheterapia mahdollisuuksia kannattaa tarkastella. Osassa kunnista seurakunta tarjoaa maksuttomia palveluita. Myös neuvolan kautta kannattaa kysyä.

Toivottavasti tilanteenne selviää mahdollisimman pian ja pääsisitte rakentamaan uutta elämää eri osoitteissa, niin kuin toivot. Voimia sinulle. <3

Sexpon puhelinneuvonta

Mosaiikki

Oman eroni olisi pitänyt tapahtua aikaisemmin. Voimme kaikki pahoin. Mutta pelko esti minua tekemästä päätöstä. Toivoin salaa, että tapahtuisi jotain niin räikeää, että voin ottaa siitä syyn eroon. Lopulta ex-mieheni otti ja lähti karmit kaulassa kahden tunnin varoitusajalla. Olisinpa uskaltanut erota aikaisemmin. Exäni on vaikea ihminen ja alistuin elämään toisen elämää ja mukautumaan toisen vaatimuksiin. Hänellä on sairaus ja hän tarvitsee sitä eikä siedä tätä. Hän kävi terapiassa työssä saamiensa vammojen tähden, mutta ei halunnut perhettä mukaan, vaikka se kaikki vaikutti meihin myös. Nyt ex voi paremmin, mutta ei hän mihinkään muutu. Häntä täytyy osata käsitellä ja olen joutunut opettelemaan uudelleen vetämään rajat sille, mitä suostun ottamaan vastaan. Eromme alussa olin se syyllinen, jonka takia liitto ei onnistunut, mutta välillä ex ymmärtää oman isänsä myös. Lapsen tähden olen tekemisissä hänen kanssaan, ja pidän ystävällisen mutta asiallisen linjan. Ex kuvittelee että olemme ystäviä. Onneksi hän nykyään tapaa lastamme ja käytännöt sujuvat, mutta edelleen hänen mielipiteensä on hyvin vahva ja on tilanteita, joissa hän tahallaan laittaa kapulaa rattaisiin, voidakseen hallita elämäämme. Onneksi asumme eri paikkakunnilla.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Mosaiikki. Olet joutunut käymään pitkän tien ex-kumppanisi kanssa. Syyllisyyden tunteiden kanssa taistelu on varmasti ottanut koville. Toivottavasti osaat nähdä jo tilanteen armollisemmin. Parisuhteessa on aina kaksi, eikä kaikki ole silloin vain sinun vikasi. Ja jälkikäteen moni asia näkyy selkeämmin. Myös se, että olisi pitänyt erota aiemmin. Ehkä joku muu saa voimaa omaan päätökseensä kirjoituksesi tukemana.

On kuitenkin hyvä, että olette nyt eronneet. Olet selvästi ottanut elämäsi haltuun ja pidät rajoistasi huolta. Rajattoman ex-kumppanin kanssa se vie varmasti vieläkin voimiasi. Mikä on ikävää. Kaikkien haasteiden keskellä olet kuitenkin mielestäni toivonut todella hienosti ja lapsien etu on ollut mielessäsi. Pidä jatkossakin itsestäsi ja lapsista huolta. <3

Vierailija

Olemme eronneet puolisoni kanssa. Meillä oli lapsemme syntymää ennen jo vaikeita hetkiä, ja aloin huomata millainen ihminen toinen oikeasti oli, jotenkin heräsin ns. todellisuuteen. Meillä oli ollut epävarmuutta suhteessa jo aiemmin, mutta olimme sinnikkäästi yhdessä ja halusimme yrittää vielä ja olla yhdessä kuitenkin. Mietin aikalailla välillä että, jos toinen muuttuukin tai käytös muuttuu. No lapsemme synnytyksen jälkeen ongelmat lisääntyivät, riitelimme todella usein ja olimme uupuneita ja väsyneitä, sekä stressaantuneita. Kaikki oli uutta ja tuntui, että olimme muuttuneet lapsen myötä kumpikin. Mutta sekin etten tuntenut oloani enää omaksi itsekseni ja hyväksi hänen kanssaan ja seurassaan. Meidän parisuhteen ongelmat kasaantuivat ja paisuivat, huomasin myös että kumppanini ei aio muuttua ja en itsekään tunnu muuttuvan paremmaksi ja samantyyliseksi enää.. olimme erillämme toisistamme ja tuntui että välillemme oli kasvanut syvä kuilu, emmekä enää halunneet edes yrittää vaikka itse kävin terapiassa, niin tuntui että hoidin itseäni siellä enkä suhdetta parempaan kumppanin kanssa. Ja se että jos toinen yrittää, niin mitä se loppujen lopuksi pelastaa siltä suhteelta. Tunnen oloni paremmaksi ja onnellisemmaksi yksin, kuin siinä suhteessa, ehkä alan pääsemään irti kahleista ja synkästä varjosta yläpuolellani, sekä pikkuhiljaa löytämään itseni takaisin. Emme aio enää palata yhteen, pystymme onneksi lapsen takia olemaan hyvin väleissä ja sopimaan asioista ja se on mielestäni tärkeintä.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Vierailija. Aika ennen eroa, kuulostaa kovin raskaalta ja symbolinen kuvauksesi syvästä kuilusta kuuluu sanoissasi. Joskus on aivan oikein päästää irti kahleista. Aina ei mikään taistelu tai yritys riitä, tilanteet eivät ole niin yksinkertaisia. Harva haluamalla haluaa erota.

Olen onnellinen puolestasi, että olet löytämässä itsesi uudelleen. Jos tykkäät yhtään lukea kirjoja esimerkiksi Bruce Fisherin kirja Jälleenrakennus on todella hyvä ja voi auttaa omassa pohdiskelussa eron jälkeen. Se löytyy todennäköisesti kotikuntasi kirjastosta. Ja lapsenne ja teidän molempien kannalta, todella hienoa, että olette hyvissä väleissä. Yritä kääntää kasvosi rohkeasti aurinkoon synkkien vaiheiden jälkeen. <3

Vierailija

Me molemmat olimme sitä mieltä jo heti alussa että "Eroa ei saa tulla."
Nyt olemme olleet avioliitossa jo melkein 50 vuotta ja olemme kavaneet niin yhteen että ei vois ajatellakaan eroa.
Miten tähän on päästy? Se asenne jo että ero ei ole mielestämme oikea tie, vaan että asat täytyy selvittää ja yrittää ratkaista, kuusi kaksion auttanut. Kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen ovi avautuu. Näin sen olemme me yhdessä kokeneet

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. Teillä on ollut pitkä taival yhdessä. Onnittelut siitä. Minunkin isoäitini ehti olla isoisän kanssa naimisissa 50 vuotta, kunnes isoisä nukkui pois. Jotain kaunista pitkissä liitoissa on. En kuitenkaan halua ammattilaisena tai yksityishenkilönä romantisoida pitkiä liittoja liikaa. Arvostan mielipidettäsi, mutta en itse allekirjoita sitä.

Kaikki suhteet eivät parane tai ongelmat ratkea vaikka kuinka haluaisi. Joskus ihmiset ovat vain vääränlaisia toisilleen tai ongelmat liian suuria. Rakkaus voi olla yksinkertaisesti loppunut, eikä ole halua enää palata toisen lähelle. On hyvä asia nykymaailmassa, että kenenkään kanssa ei ole pakko olla ja on vapaus erota. Vanhempien onnellisuus vaikuttaa vahvasti myös lapsiin ja onneton tai riitaisa ilmapiiri ei ole lapsienkaan etu.

Vierailija

Kysyt, että mistä tietää, että rakkaus loppuu? Minusta sinun pitäisi kysyä myös, että mistä tietää, että rakkaus alkaa?
Rakkaudella ei ole virallista määritelmää ja tuntuu, että tänä päivänä joka ikinen ihastuminen, huuma, himon tunne, läheisyyden kaipuu, itsensä peilaaminen toisen kautta, hedonismi, narsismi ja jopa itsetuhoisuus voidaan nimetä "rakkaudeksi". Paras neuvo, jonka olen koskaan saanut on: "Rakkaus ei ole tunne, substantiivi. Rakkaus on verbi." Avioliitto ei lopu silloin kun kumpikin rakastaa (verbi) eikä keskity erilaisiin hormonien säätelemiin tunteisiin, jotka vaihtelevat hetkittäin, päivittäin ja vuosittain. Suhde pysyy hyvänä silloin kun kumpikin keskittyy päivittäin rakkauden TEKEMISEEN, eli rakkauden tekoihin. Rakkaus on sitä, että tekee rakkauden tekoja. Ei mitään muuta. Jos ei tee rakkauden tekoja, ei rakasta. Voi himoita, haluta, tuntea hellyyttä, tuntea vetoa, mutta rakkaus motivoi rakkauden tekoihin. Ei siis anneta rakkauden kärsiä inflaatiota ja tunnistetaan aito rakkaus: se on voima, joka motivoi molemmat rakkauden tekoihin arjessa ja juhlassa, joka päivä. Ja se ei sammu eikä vaihtamalla parane.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. Näkökulmasi on tärkeä. Eikä rakkauden määritelmää varmaan voi kukaan ihan lopullisesti määritellä. Olen useassa blogitekstissäni puhunut rakkauden teoista, toisen huomioimisesta, kunnioittamisesta ja arvostamisesta. On selvää silti, että ihminen kaipaa myös esimerkiksi intohimoa ja läheisyyden kaipuuta. Kaikissa tilanteissa kuitenkaan rakkauden teotkaan ei riitä. Voi olla, että toinen jo päästänyt irti tai kahden ihminen välinen kuilu on kasvanut liian suureksi.

En itse lähde tuomitsemaan ketään tai sanomaan, että rakkaus kestää, jos siitä pitää huolta. Tämä on elämää ja elämä voi yllättää. Haluan mieluummin kulkea rinnalla ja pohtia, miksi tähän pisteeseen tultiin. Ja mihin suuntaan ihminen haluaa jatkaa matkaansa.

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat