Kirjoitukset avainsanalla lapsuus

Voin heti myöntää, etten ole pullantuoksuinen äiti. Minulle ei ole sopinut erityisen hyvin kotiäitiys. Parhaimmillani olen, kun voin toteuttaa itseäni sekä äitinä että naisena. 

 

Se on vaatinut perheeltä joustoa. Viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti tehnyt töitä urani eteen ja muru on ottanut enemmän vastuuta perheestä. Minusta se on hyvä asia, haluan näyttää lapsille, että naisen ja miehen roolit ovat joustavina.

Parasta minussa on että olen äiti, joka rakastaa perhettään avoimesti – halii, suukottaa ja puhuu rakkaudesta. Haluan myös näyttää, että rakastan itseäni ja murua. Välillä olen nopeasti kiihtyvä ruutitynnyri mutta olen onnistunut kehittymään eli ruutitynnyri on rauhoittunut kokoajan! Osaan pyytää anteeksi ja lauhdun nopeasti. En ole kodinhengetär, ja meillä saa olla villakoiria. 

 

Muru opetti minut nauttimaan rakkaudesta ennen pakkoa tehdä kotitöitä, ne kyllä ehtii hoitaa myöhemminkin. 

 

Minusta äiti saa olla välillä ”huono äiti”. Ei äidin tarvitse aina jaksaa hymyillä ja tehdä kaikkea toisten vuoksi, uhrautua. Toki poden syyllisyyttä ja huomaan kateuden tunteita, saatan verrata itseäni eri tavoin toisiin äiteihin. Minusta kuitenkin sopivasti epätäydellinen äiti on ihanan armollinen lapsillekin, hekin tietävät ettei tarvitse olla täydellinen!

Toivon, että lapset muistuvat minut äitinä joka oli läsnä. Kotona, harrastuksissa, koulujutuissa, apuna ihmissuhteissa. Äitinä jolle voi kertoa kaiken, joka sanoo: ”Sinä selviät tästä.” ”Me selvitämme tämän.” Haluan antaa lapsilleni sisäisen uskon siihen, että he selviävät ja osaavat tarvittaessa pyytää apua muilta.

 

Tärkeänä sokerina äitiyden kakussa on leikkiminen, heittäytyminen – rakkaus liikuntaan, luontoon sekä kirjoihin. Yritän säilyttää uteliaan suhtautumisen maailmaan vielä mummunakin ja toivon, että se tarttuu lapsiinkin! Minä voin olla välillä nolo, se ei saa estää minua kokeilemasta uusia juttuja! 

 

Yritän taistella lasteni nähden epäonnistumisen pelkoa vastaan ja kääntää sen voimaksi.

Sukupolvien ketjun vahvuuden tunteen hyvin äitienpäivänä, mikä on taas tulevana sunnuntaina. Me olemme tulleet jostakin, meillä on juuret. Menneisyydellä on merkitys tässä hetkessä. 

 

Sinä ja minä, me jatkamme tavalla tai toisella tuota ketjua. Äitiys ei ole missään nimessä ainoa tapa, sukupuu kasvaa ja muotoutuu monin eri tavoin.

 

Olen saanut toivomani kolme ihanaa lasta. Nyt kun lapset kasvavat he tuottavat sanoillaan ja teoillaan myös kuvaa minusta äitinä. Yhdessä luomme heille muistot minusta heidän äitinään, tarinan heidän lapsuudestaan. <3

*Millaisena äitinä sinä toivot, että sinut muistetaan? Kerro kommenteissa toiveestasi olit sitten äiti, äidin kaltainen, mummo tai vaikka nainen joka vasta haaveilee vauvasta. Ja oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideillä ja äitien kaltaisille ihmisille! Äitiys ei ole vain biologiaa. Tsekkaa myös viime kevään kirjoitukseni Kaikki äitini <3 ja tarina, miten minusta tuli äiti eli Äidiksi yllättäen

*Kuvat ovat omasta albumista. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (0)

”Tuomas Kurttila muistuttaa, että pienen lapsen suhteesta omaan kehoon syntyvät turvataidot, joista on hyötyä koko elämän ajan. Itsetunto rakentuu voimakkaasti sen varaan, mitä omasta kehostaan ajattelee. Jos lapsi tai nuori ei pidä omaa kehoaan arvokkaana, hän joutuu elämässään helpommin seksuaalisesti kaltoinkohdelluksi.” (HS 7.9.17)

 

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila nosti lasten seksuaalikasvatuksen esille eilen Helsingin Sanomien haastattelussa ”Seksuaalisuudesta pitää puhua jo päiväkodeissa - Aikuisten asenne liian torjuva” . Hän sanoi suoraan sen, mitä ammattilaiset ovat tienneet jo kauan. Seksuaalikasvatusta tarvitaan osaksi varhaiskasvatusta suojelemaan lapsia.

 

Seksuaalikasvatusta tapahtuu kotona ja päiväkodeissa koko ajan, halusimme tai emme. Jokainen vessakäynti, utelias kysymys, aikuisen katse tai hymähdys ovat seksuaalikasvatusta. Ei ole ihan sama, miten lapsen housuun pissaamiseen suhtaudutaan. Tai miten häntä katsotaan, kun hän kirmaa nakuna huoneeseen.  Tai sanotaanko pimppiä pimpiksi vai etupyllyksi. 

 

Muodostuuko seksuaalisuudesta lapselle iloinen vai häpeällinen asia on aikuisten vastuulla. 

 

Varhaiskasvatuksessa on loistava mahdollisuus huomioida lapsen seksuaalinen kehitys ja käsitellä sitä ikätasoisesti leikin sekä arkisten tilanteiden kautta. Emme saisi hukata näitä loistavia mahdollisuuksia. 

 

Lapselle on tärkeää opettaa jo pienestä asti kehon osien oikeat nimet, se mitä tarkoittaa omat rajat ja mitä tehdä, jos joku ei niitä kunnioita. Jokaisen lapsen olisi tärkeää opetella arvostamaan omaa ja toisen kehoa. Tunnetaidot opettavat nimeämään tunteita ja tunnistamaan, mitä toisista asiat tuntuu. Aikuisten tulisi kertoa lapselle, että kaikesta saa puhua ja apua saa pyytää. 

 

Miksi aikuiset sitten suhtautuvat torjuvasti? Syy on tiedon puute.

 

Tiedon puute aiheuttaa turhia pelkoja, ennakkoluuloja ja oletuksia. Seuraukset näkyvät muun muassa aikuisten asenteissa negatiivisessa valossa. Moni sekoittaa edelleen lasten ja aikuisten seksuaalisuuden keskenään, vaikka ne ovat ihan eri asia. Lapsella ei ole aikuisen kaltaista seksuaalista halua eikä toivetta kumppanista.

 

Varhaiskasvatuksen henkilöstö tarvitsee koulutusta lapsen seksuaalisuudesta aivan samalla tavalla kuin he opiskelevat muita lapsen kasvuun liittyviä asioita. On ymmärrettävää, että aihe voi tuntua vaikealta ilman koulutusta ja oikeaa tietoa. 

Seksuaalikasvatuksen tiellä ei saisi olla tietämättömyys ihmisen seksuaalisesta kehityksestä, koska kyse on lapsen oikeudesta. WHO on julkaissut jo vuonna 2010 seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa. WHO:n mukaan seksuaalikasvatus alkaa jo syntymästä ja sen pitäisi jatkua ikätasoisesti läpi lapsuuden. Suomi voisi olla tässä edellä kävijä ja ottaa seksuaalikasvatuksen osaksi varhaiskasvatusta koko maassa.

 

Yhdessä vanhemmat ja varhaiskasvatuksen henkilöstö voivat antaa lapselle tietoa, neuvoja ja luvan kysyä seksuaalisuudesta. Samalla he voivat tukea toisiaan vaihtamalla arkisia kuulumisia lapsen tekemisistä.

 

Kaikki me haluamme, että lapsemme saisi mahdollisimman hyvät eväät elämään. Yhdessä vanhempien, päiväkodin ja neuvolan tiedoilla voimme saada paljon hyvää aikaiseksi. <3

 

 

*Väestöliitolla on varhaiskasvatukseen sopivat seksuaalikasvatus eli kehontunnekasvatus materiaalit. Nämä sopivat hyvin päiväkotien käyttöön.

 

*Jokaisessa päiväkodissa olisi hyvä olla henkilökunnan käytössä Raisa Cacciatoren ja Susanne Ingman-Fribergin (toim.) kirja Keho on leikki – Avain luonnolliseen seksuaalikasvatukseen alle kouluiässä. Kerätkään kirjaan rahat vaikka vanhempaintoimikunnan kanssa!

 

*Mitä mieltä sinä olet – pitäisikö varhaiskasvatukseen kuulua myös seksuaalikasvatus? Miksi?

 

*Kuvat Pixabay

Kommentit (2)

Raisa

Viisaasti kirjoitettu Marja!
Tärkeää asiaa joka jokaisen varhaiskasvatuksessa päättävän tulisi lukea!

Puhu muru

Kiitos palautteestasi Raisa. Se tuntuu hyvälle. Olen täysin samaa mieltä, että varhaiskasvatuksen ammattilaisten olisi hyvä pienin askelin ottaa haltuun seksuaalikasvatusta oman itsensä sekä lasten takia. Myös lasten vanhemmat tarvitsevat heitä tuekseen. =)

Lapsuus täynnä rakkautta. Minulla on ollut hyvä, rakastava ja huolehtiva äiti. Isä, joka palvoi, kehui ja rakasti. Olin isän tyttö pienenä. Sain myös kaksi vuotta nuoremman pikkuveljen. Mummolamme oli ihana pieni maatila, jossa vietimme paljon aikaa.

 

Lapsuuteen liittyi kuitenkin myös synkkiä värejä. Vanhempien riitoja, isän alkoholin liikakäyttöä, perheväkivaltaa ja rajua mustasukkaisuutta. Muistan ala-asteen alkumetreillä jo tajunneeni, että äitini ja isäni eivät sovi yhteen.

 

Heidän eronsa oli helpotus. Riidat vähenivät ja asioihin tuli selkeyttä. Vaikka ei erolapsena oleminen mikään juhlinnan paikka ollut. 1990-luvulla se oli vielä häpeäpilkku naamassa.

 

Pahin hetki oli, kun isä ilmoitti mukavan kesälomareissun päätteeksi muuttavansa pois. Järkytys oli suuri. Itkulleni ei tullut loppua. Ajattelin lapsen maailmassani itsekkäästi ja mietin, miten hän voi tehdä minulle näin.

 

Isän käynnit olivat odotettuja tärkeitä hetkiä. Itku tuli aina, kun isä oli lähdössä. Ikävä oli painavaa kuin lyijy. Sitten käynnit alkoivat kuitenkin vähentyä. Ja vähentyä.

 

Pikku hiljaa tulin murrosikään. Tukahdutettu ikävä ja raivo, siitä että isä jätti minut tuli pinnalle. Huusin, vihasin ja surin. En halunnut enää nähdä isää. Toisaalta huusin äidille, että muutan isän luo, kun siellä on kaikki paremmin. Vaikka tiesin, ettei isä edes ottaisi minua.

 

Kuohuva murrosikä oli jo laantumassa. Tapasin isäni yllättäen. Hän ei heti edes tunnistanut minua. Soitin hänen peräänsä ja vaadin häntä selittämään, miksi emme kuulu hänen elämäänsä. Hän sanoi, että olemme hänen mennyttä elämäänsä emmekä kuulu nykyiseen, uuteen elämään.

 

Se oli isku vasten kasvoja. Toinen isku palleaan. Hyvä kun henki kulki puhelun jälkeen. Mitä v****a isäni tarkoitti??!!! Sillä hetkellä hän hylkäsi minut. Juuri aikuisuuden kynnyksellä olevan tyttärensä.

 

Kasvatin itselleni henkisen kilven. Yritin olla välittämättä. Viha suojeli ja antoi voimaa, vaikka minulla oli paha olo.

 

Kului vuosia. Emme olleet tekemisissä. Esikoiseni synnyttyä isäni otti yhteyttä ja olisi halunnut tavata minua. Hän olisi halunnut nähdä minut ja ensimmäisen lapsenlapsensa. En ollut valmis siihen. Raivon aalto löi lävitseni, sanoin rumasti ja lopetin puhelun. Olin halunnut nähdä hänet, mutta kipu sisälläni oli liian kova.

 

Vuodet kuluivat ja tapasin murun. Elämäni muuttui, rakkaus pehmensi ja antoi voimia käsitellä menneitä. Kun aloimme odottaa tytärtämme isäni ja lapsuuteni tuli mieleen uudelleen ja uudelleen. Tiesin, että tyttärestäni tulisi aivan isän tyttö. Koin iloa ja surua samaan aikaan. Ikävöin omaa isääni. Olin välillä jopa katkera.

 

Omat huonot ratkaisuni esikoisen isän kanssa ja uusi mahdollisuuteni murun kanssa loivat pohjan armollisuudelle isääni kohtaan. Tajusin, miten vaikeaa parisuhteiden, rakkauden ja vanhemmuuden yhdistäminen on. Tilanteet tapahtuvat nopeasti ja järki hämärtyy tunteiden velloessa. Vanhempani varmasti yrittivät parhaansa.

 

En halunnut enää vihata isääni. Halusin antaa anteeksi. Tutustua uudelleen, luoda uuden suhteen ja antaa lapsilleni toisen papan. En ollut silti valmis ottamaan häneen yhteyttä. Yritin saada menneisyyteen selvyyttä vanhoja kuvia katselemalla.

 

Isä otti minuun yhteyttä kolmannen lapsemme synnyttyä. Sovimme, että he tulevat meille kylään. Jännitti ihan helvetisti. Valmistauduimme kuin valtiovierailuun.

 

Ovikello soi. Siinä hän oli vaimonsa kanssa. Tutun näköinen mies. Hän oli vanhentunut, mutta halaus tuntui samalta kuin ennenkin. Isän lämmin turvallinen halaus. Se mihin tapaamiset eron jälkeen aina päättyivät, oli nyt uuden alku.

 

Asiat eivät tapahduin kuin elokuvissa. Tapaamisia on ollut harvakseltaan, tutustuminen tapahtuu etanan tahtiin mutta isä on taas elämässäni. Ehkä jonain päivänä voimme puhua enemmän ja syvemmältä. Olen iloinen myös hänen kumppanistaan, joka on kulkenut isän rinnalla pitkään. Hänestä on tulossa kolmas mummo lapsillemme.

 

Jokaisen tapaamisen jälkeen minulle jää lämmin olo. Olen jollain tapaa kokonaisempi. Tunnistan, miten tärkeä tuo vielä vähän tuntematon isä on minulle. Tunnen, miten olen löytänyt isäni uudelleen ja se tuntuu mielettömän hyvältä. <3

 

 

*Avioerot ovat vaikeita. Rakkaus on haastavaa. Joskus eron myötä vanhempien ja lasten suhteet etääntyvät niin kuin meille kävi. Jos elämänkellossa vain aikaa riittää ei kannata kantaa vihaa koko elämää. Jos pystyt anna uusi mahdollisuus ja yritä olla armollinen. Tämä matka, jota nyt käyn, on hyvin tärkeä minulle. Uskon, etten ole ainoa avioerolapsi, joka kantaa sydämessään samaa kipua. Anna kivulle mahdollisuus sulaa pois.

 

Voit blogin kommentteihin kertoa oman tarinasi, jos haluat. Tarinoissa ja ihmisten kokemuksissa on voimaa. Kiitos jo etukäteen.

Kommentit (9)

Vuokko

Tosi hyvä, että sulla on mahdollisuus rakentaa suhde isääsi uudestaan.

Mun puolisollani on äärimmäisen vaikea suhde varsinkin äitiinsä. Vanhemmat erosivat ennen hänen syntymäänsä. Äiti mitä luultavimmin kaltoinkohteli häntä ensimmäiset 18kk, esim jättäen hänet yksin kotiin baariin lähtiessään, ja mitä luultavammin myös pahoinpiteli häntä. (social service recordit ei kerro kaikkea...). Sen jälkeen hän hylkäsi lapsensa, joka kasvoi sen jälkeen vaihdelleen neljässä eri lastenkodissa ja parissa sijaisperheessä, missä yhdessä häntä myös seksuaalisesti hyväksikäytettiin. Noin 11-vuotiaana hän päätyi asumaan isänsä luona puolisentoista vuotta, mutta sieltä hänet heivattiin ulos. Hylätyksi tulemisen tunteita oli tähän mennessä siis tullut jo hyvin monta. Nuoruusvuosina hän oli käytöshäiriöisten poikien sisäoppilaitoksessa (naughty boys school) . Lomilla hän joutui asumaan äitinsä luona, jossa häntä jälleen kerran syyteltiin ja haukuttiin ja ajettiin pois jopa kolmeksi päiväksi kerrallaan poliisien saattaessa hänet takaisin "kotiin".

Näin aikuistuttuaan hän on toiminut ammattisotilaana joutuen näkemään karmeuksia mitä me normaalit ihmiset ei voitaisi ikinä edes kuvitella tapahtuvan. Sen uran taakse jätettyään ei työnantajalta annettu mitään jälkihoitoa. Äitinsä kanssa hänellä on ollut hyvin erikoislaatuinen suhde. Lapsi aina kaipaa vanhempiensa huomiota ja rakkautta, jota hän on vielä reilusti yli kolmikymppisenä hakenut. Nyt nelikymppisenä hän on itse kahden lapsen ylpeä isä. Lasten, joita heidän isoäitinsä ei edes halua oppia tuntemaan. Koska me asutaan niin kaukana (3h lentomatkan päässä). 

Joskus tilanne on niin paha, että vanhempi ei ansaitse lapsensa "anteeksiantoa" tai ymmärrystä.

Puhu muru

Kiitos vastauksestasi Vuokko. <3 Onhan tämä hyvää aikaa tutustua isään uudelleen. Välillä tulee ristiriitaisiakin tunteita, mitkä kumpuavat pelosta. Uskaltaako todella luottaa? Ehkä se on hyvä tutustumisen tahti on hidas jo ruuhkavuosien ja välimatkan takia.

Kumppanisi tilanne on huomattavasi vaikeampi. Todella surullinen. Hiljaiseksi vetää. Etenkin kun suhde äitiin on vaikea yhteiskuntakin suhtautuu jotenkin eri tavalla. Ja nyt kun teillä on ihania yhteisiä lapsia, tämä koskettaa sinuakin syvästi. Se voi aiheuttaa monenlaisia ikäviä tunteita, kun joutuu kohtaamaan sen ettei isoäitiä kiinnosta lapsenlapset. Olen kanssasi samaa mieltä, että on myös tilanteita joissa anteeksi anto tai ymmärrys ei ole mahdollista. Jokaisen täytyy rauhassa pohtia omaa uniikkia tilannettaan ja yrittää toimia niin hyvin kuin pystyy tai vähiten huonosti. Sinä varmasti omalta osaltasi voit korjata kumppanisi haavaa rakastavana vaimona ja hyvänä äitinä lapsillesi. <3 Voimia perheellesi. Ja ihanaa joulun odotusta. <3

Vuokko

Ihanaa kuitenkin, että olet antanut mahdollisuuden. Toivottavasti isäsi osoittautuu kaiken luottamuksesi arvoiseksi. 

Omien lasten takia tilanne tietenkin on hyvin ikävä. Oman äitini kuolema on käytännössä tehnyt lapset mummittomiksi. Miehen äitipuoli kyllä muistaa lapsia, mutta ei tietenkään samalla tavalla kuin oman biologisen lapsensa lapsia. Toki miehen isäkään ei ole käynyt Suomessa sitten meidän häiden....  Onneksi oma isäni pitää huolta, että lapsilta ei puutu isovanhemman rakkautta.

Onneksi mies on hyvin fiksu ja ajattelee paljon asioita. Hänelle meidän oma pikkuperheemme on äärimmäisen tärkeä. Ja tietenkin olen hänen tukenaan hyvin paljon.

Ihanaa joulun odotusta myös teille <3

Vierailija

Voi tämä pisti ihan sanattomaksi. Aivan kuin minun tarinani, vaikkakin loppu on toinen. Välit isään katkesivat lopullisesti esikoisen ollessa pieni, eivätkä ole siitä palautuneet. Pieni osa minussa toivoo päivää jolloin isä soittaisi, mutta en anna itseni uskoa sitä tapahtuvaksi, se sattuisi liikaa.

Puhu muru

Kiitos palautteestasi. <3 Ikävää, että teidän välinne ovat katki. Ainakin tällä hetkellä. Itse sain esikoiseni jo yhdeksän vuotta sitten. Silloin en ollut tähän valmis. Mut olemme vuoden verran tavanneet ja tutustuneet. Toivon todella, että et joutuisi pettymään - mutta silti, että saisit tutustua isääsi vielä. Uudet mahdollisuudet. <3

Ikäväisiä

En yleensä lue blogeja. En oikeastaan ikinä. Mutta nähtyäni tämän julkaisun otsikon, tuli utelias olo.
Melkein tuli tippa linssiin.
Omat vanhemmat eros kun olin vasta pieni tyttö. En muista ajasta juuri mitään. Yläaste ikäiseen asti olin aina jokatoinen viikonloppu isälläni. Meillä oli aivan mahtavat välit. Olin täysin isin tyttö. Kunnes jotain tapahtui. Isä tapasi uuden naisen. Alussa hän oli mukava, kunnes hänestä paljastui itsekeskeinen ämmä. Hän haukkui äitiäni, minua, siskoani, kaikkia.
Viikonloput isällä harvenivat, jatkuvasti väheni ja väheni. Kunnes tuli loppu. En enää halunnut isän uuden naisen luo. Isää kyllä halusin nähdä, mutta en isän uutta naista.
He saivat uusia lapsia, ja heistä tulikin isin uusia lemppareita.
Olin rikki. Niin rikki kuin 15 vuotias tyttö voi olla.
Rippijuhlani oli viimeinen kerta kun olen nähnyt isäni.
Siitä asti minulla on ollut mielenterveys ongelmia. Maailman rakkain ihminen oli hylännyt minut.
Nyt ollessani 19 vuotias, en edelleen ole väleissä isäni kanssa. Olen vihainen, katkera ja surullinen. Itken miltei päivittäin ikävää.
Asun pienellä paikkakunnalla, ja törmään isääni usein esimerkiksi kaupassa. Itku tulee silmään, ja piileksin hyllyjen välissä, etten houdu kohtaamaan isää kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Olen miettinyt, että mitä jos vain soittaisin isälle. Mutta tässä vaiheessa, en ole siihen valmis.
Äitini aina sanoo, että kun saan lapsia, tai menen naimisiin, niin siinä kohtaa isällä kolahtaa. Se voi olla totta.
Olen kuitenkin lesbo. Joten lapsia tai häitä voi joutua odottaan jonkin aikaa, tai ikuisesti.
Isänpäivät varsinkin ovat raskaita.
Isällä todettiin vähän aikaa sitten syöpä, ja minua pelottaa suunnattomasti, etten ehdi sanomaan viimeistä kertaa, että "rakastan sinua isä".
En ole valmis tekemään asialle mitään.
Toivon että minun ja isäni tarina vielä jonain päivänä saa onnellisen lopun.

Puhu muru

Kiitos hyvin koskettavasta tarinastasi Ikäväisiä. Sinulla on varmasti paha olla kaikkien noiden ikävien tunteiden kanssa. Tilannetta ei ole varmaan tehnyt yhtään helpommaksi isäsi sairastuminen. Kerroit, että sinulla on ikävä isää mutta et ole valmis itse ottamaan häneen yhteyttä. Voisiko joku muu auttaa sinua? Auttava taho voi olla myös esimerkiksi jonkun kunnan, järjestön tai seurakunnan työntekijä. Toivon, että pääsisit pikku hiljaa taas isäsi kanssa puheväleihin, tutustuisitte uudelleen ja saisitte sovittua asiat. <3 Voimia. <3

Päivi

Olen myös avioerolapsi, asunut äidin kanssa joka taas on hylännyt useita kertoja tilanteissa, kun viina ja vieraat miehet kiinnostivat enemmän. Isäni on ollut tärkeä, mutta kaukana. Kuitenkin aina läsnä tiukassa tilanteessa. Sanoi joskus hyvin selvästi että " en sinua koskaan ikinä jätä". Ja se oli fiksusti sanottu. Nyt pienten poikien äitinä en pysty millään ymmärtämään äitini itsekyyttä. Vihaa ja katkeruutta tunnen, ja sen on raskasta, enkä pääse irti. Nyt asutaan taas samassa kaupungissa ja ollaan väleissä, vaan poikieni vuoksi.

Puhu muru

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Päivi. Sinullakin on ollut todella ikäviä kokemuksia lapsena. En voi edes ymmärtää, miten pahalta sinusta tuntuu. Isäsi sanoi sinulle viisaasti. Yksikin lause voi olla ihmeen voimakas. <3

Viha ja katkeruus ovat todella raskaita tunteita kantaa. Ehkä jonain päivänä tunteesi helpottuu, toivottavasti. Hienoa kuitenkin, että pystyt olemaan puheväleissä äitisi kanssa edes lastesi takia. Se vaatii sinulta varmasti paljon. Voimia.

Tämä on jatkoa Marjan ja Samin seksisuhteelle. Viime viikon perjantaina julkaisimme ensimmäisen osan. Tämä on toinen osa ja juttusarja jatkuu läpi kevään.

 

Marja: Muistatko miten suhtauduit seksuaalisuuteen lapsena?

 

Sami: Mä muistan kun katsottiin perheen kanssa yhdessä telkkaria. Aina kun tuli jokin pussauskohta, niin tuli hämmentynyt olo. Pidättelin melkein hengitystä. Mulla oli olo, että en saisi katsoa niitä kohtauksia. Hävetti olla vanhempien seurassa.

 

Sami: Onko sulla samanlaisia kokemuksia?

 

Marja: Mä olin hirmuisen utelias. Muistan kun vanhemmat joskus katsoi jotain pehmopornoo yöllä. Oltiin mummolassa ja nukuttiin kaikki pienessä telkkarihuoneessa. Sieltä mä sit yritin salaa katsoa. Ja aina jossain vaiheessa jäin kiinni ja telkkari meni kiinni. Mut ei vanhemmat olleet vihaisia vaan lähinnä huvittuneita.

 

Vietettiin paljon aikaa maalla äidin vanhempien luona.Me ollaan lukemattomia kertoja oltu nauramassa hysteerisesti laitumen vierellä, kun lehmä ja sonni ovat bylsineet. Tai kun mummolan koira karkasi aina naapuri tiloille “naisiin”. Varsin autenttista seksuaalikasvatusta. Jälkikäteen sitä keskenään ihmeteltiin ja sitten taas jatkettiin muita leikkejä.

 

Marja: Uskalsitko sä sit kysyä sun vanhemmilta mitään seksuaalisuuteen liittyvää? Mun tyttö 4v. kysyi esimerkiksi et miten äiti vauvat voi mahtua sun pimpistä ulos.

 

Sami: En mä muista, että olisin koskaan kysynyt mitään seksuaalisuuteen liittyvää. Se on kummallista, sillä meillä ei oltu yhtään ahdasmielisiä asian suhteen. Isäni käytti hyvin roskia kieltä tuttaviensa kanssa, mutta silti itse häpesin.

 

Marja: Kuulitko koskaan kun sun vanhemmat harrasti seksiä?

 

Sami: Oon mä kuullu, mutta mä en kokenut niitä ääniä yhtään ahdistaviksi. Mä yhdistin sen johonkin mistä ei tarvitse olla huolissaan. Hellyyttä en nähnyt koskaan vanhempieni antaneen toisilleen, että olisivat esimerkiksi pussanneet.

 

Marja: Voidaanko vähän palata taaksepäin? Oisin halunnut kysyä et miksi sä koit häpeän tunteen? Liittykö se aikuisten ronskeihin puheisiin vai?

 

Sami: Ehkä se oli sitä. Että mä rajoitin ja kasvatin itseäni enemmän kuin kukaan muu. Koin ehkä niin, että kilttinä poikana mun pitää hävetä seksuaalisuuttani. Ehkä puheet, joita kuulin pihapiirissämme oli mulle liikaa, kun en ihan ymmärtänyt. Koin tilanteet jotenkin uhkaavaksi ja seksuaalisuuden ahdistavaksi. Ei mua ne puheet kauan jaksanut kiinnostaa. Aloin taas leikkiä pikkuautoillani.

 

Sami: Miten sun lähipiirissä puhuttiin seksistä? Oliko se avointa vai pidettiinkö aihetta piilossa?

 

Marja: Mul on sellainen muistikuva, et ei se ainakaan piilossa ollut. Aikuiset puhui omiaan ja me joskus salakuunneltiin niitä. En mä kokenut sitä mitenkään kiusalliseksi. Mä en muista et suoranaisesti seksistä olis puhuttu. Ehkä se liittyi enemmän laajemmin seksuaalisuuteen.Mun äitini tissit puhuttivat paljon koska olivat varsin isot. Oon joskus sanonut äidille, et mulle sit tulee muuten isommat tissit ku sulle. Et kai ne aikuisten puheet jotenkin vaikuttivat muhunkin. Alakoulussa nolostelin kahvipöydässä kun äiti ja sen kaverit kyselivät kehen olin ihastunut. Sain soperrettua et Villeen ihan naamapunaisena.

 

Marja: Oliko sulla paljon ihastuksia lapsena? Kerroitko niistä kenellekkään?

 

Sami: Mulla oli tosi paljon ihastuksia. Oon leikkinyt lapsena enemmän tyttöjen kuin poikien kanssa. Vieläkin musta tuntuu, että mä oon enmmän oma itseni silloin kun oon naisten seurassa. Mä ihastuin ekaksi meidän hoitolapseen. Me leikittiin joskus pimeässä komerossa aikuisia. Sit mä muistan kun olin tokalla luokalla, niin me leikittiin yhden tytön kanssa pusuhippaa heidän pimeässä alakellarissa. Muistan sen tunteen kun pussattiin. Tuntui tosi hyvältä. Ei me sitä valot päällä oltais tehty. En kertonut ikinä kenellekään.

 

Sami: Onko sulla samanlaisia kokemuksia lapsuudesta? Miltä se tuntui, kun olit toista ihmistä lähellä?

 

Marja: Mulla oli kans paljon ihastuksia. Olin aika rasavilli poikatyttö. Kerhossa mulla oli yksi tyttökaveri ja muut olivat poikia. Tykkäsin usein ryhmän kingeistä. Kerhon päätösjuhlassa ennen kouluunmenoa olin Prinsessa Ruusunen. Prinssi oli yksi ihastuksistani ja näytelmä oikeasti päättyi kun prinssi antoi pusun minulle, Se oli ihanaa. Niin suloisen kutkuttavaa, hassua ja silti herkkää. Muistan myös, kun yksi poika oli hyvin hyvin ihastunut minuun. Poika oli tyttöjen keskuudessa hyvin suosittu, mutta minä en ollut ihastunut häneen. Sitten poika tuli leikkimään meille ja syntyi kolmiodraama. Naapurin tyttö oli ihastunut poikaan ja poika minuun ja minä halusin vain leikkiä. Ihastumiset ja tykkäämiset olivat ihanaa haavehaihattelua lapsuudessa.

 

Tykkäsin olla poikien lähellä myös leikkien muodossa. Koulun pihalla poliisi ja rosvo leikissä oli kutkuttavaa juosta karkuun tai jäädä kiinni. Pusuhippaa leikittiin myöskin paljon ja talvella painittiin lumikasoissa,

 

Marja: Millaisiin tyttöihin sä ihastuit?

 

Sami: Mä en ole ikinä ihastunut niihin luokan "kilteimpiin" tyttöihin. Ihastuin heihin, jotka olivat tavalla tai toisella mun lähellä. Hoitotyttöön, koulussa vierekkäisessä pulpetissa istuneeseen, sellaisiin iloisiin tyttöihin. Olin kova ihastumaan ylipäätään. Tytöt ihastuivat myös minuun tosi helposti. Kysyntää oli lapsena tosi paljon.

 

Sami: Puhuitteko tyttöjen kesken koskaan seksistä tai siihen viittaavasta? Ja jos niin mitä te puhuitte?

 

Marja: Meillä barbiet sekstaili vaikka ei muuten vie kauheesti siitä tiedettykään. Niillä oli villiä! Alettiin lukemaan Sinä & Minä -lehtiä ja Suosikkia aika aikaisin ja sieltä kerättiin tietoa, Paljon me vaan ihmeteltiin ja kikateltiin. Katsottiin viivottimella kuinka pitkä on 10cm penis. Tai haaveiltiin omasta poikaystävästä, suutelusta ja kosketuksesta, mistä ei vielä tiedetty mitään. Kun tuli koulun diskot odotettiin ihan hulluna et pääsee tanssimaan hitaita. Muistan et ei oltu ku varmaan 3. tai 4.luokalla ja puhuttiin keskenämme siitä ku pojilla on jotain kovaa meitä vasten. Se jäi leijumaan ilmaan, mikä se "kova" oli. 5.luokan jouluna sain lahjaksi Kroppa koppa -seksuaalikasvatuskirjan ja sit meidän tiedot kasvoi huomattavasti. Luettiin sitä yksin ja porukassa.

 

Marja: Juttelitteko te keskenänne seksuaalisuudesta? Ihastuksista, kokemuksista, kokeiluista, pornosta? Haalitteko salaa mistään esim pornolehtiä?

 

Sami: Vitsin varjolla puhuttiin. Keksittiin erilaisia pimppisanoja. Muistan että eka pornolehteni oli Anttilan-kuvasto, josta katselin alusvaatekuvia salaa. Sittemmin löysin kätköstä isäni pornolehtiä ja vhs-kasetteja, joiden etutarrassa ei lukenut, että mitä se kasetti sisältää. Muistan katsoneeni, kun vanhemmat lähtivät kävelylle. Muutaman kerran olin jäädä kiinni ja paniikissa survasin kasetin sohvan tyynyn alle, kun en ehtinyt koteloon laittaa ja toivoin, että kukaan ei istu sille paikalle sohvaa. Olisin kuollut häpeästä.

 

Sami: Minkä ikäisenä "löysit" itsesi seksuaalisesti? Ymmärsit, että joillakin teoilla ja tuntemuksilla on selvä yhteys?

 

Marja: Mä löysin itseni varsin nuorena taisin olla just kouluun menny. Se oli vahinko. Olin meidän toisessa vessassa ja huomasin kaapissa pornolehtiä. Ne olivat piilossa, mutta eivät aikuiset lasta ovelampia ole. Aloin lukemaan niitä aina kun kävin vessassa. Huomasin, että tunnen outoa kihelmöintiä, pakottavaa tarvetta kosketella itseäni. Tykkäsin tuosta oudosta tunteesta ja halusin palata aina vessaan. Kunnes yhtenä päivänä lehdet olivat poissa. Enkä mä voinut kysyä keneltäkään mihin ne oli menyt kun olin lukenut salaa lehtiä. Samaan aikaan vähän pelotti joudunko keskusteluun tämän takia. En joutunut... 

 

Seksuaalisuus on meissä aina vauvasta vaariin asti. Siksi on tärkeää tutustua omaan lapsuuteen. Seksuaalisuus on silloin erilaista kuin aikuisena, mutta se on meissä. Siihen vaikuttaa ympäristö missä elämme, ihmiset ketkä ovat ympärillämme ja tapahtumat lapsuudessamme. Millainen oli sinun lapsuutesi? 

 

*Juttusarja jatkuu ensi viikolla Samin Havaintoja parisuhteesta blogissa. Julkaisemme vuoron perään blogeissa juttusarjaa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat