Kirjoitukset avainsanalla väsymys

”Ei helvetti, näin ei voi jatkua. Minä kuolen rikkinäisiin öihin ja väsymykseen.”

 

Olen jollain tasolla pettynyt itseeni. Niin pitkään vaalin, uskottelin ja autoin itseäni eteenpäin ajatellen että saan taaperoni imetyksen loppumaan luonnollisesti. Toivoin, että lapsi olisi luopunut rinnasta omaan tahtiin. Väsymys vei kuitenkin voiton. Tai oikeastaan oma hyvinvointini.

 

Nyt tuli raja vastaan 3 vuoden ja 4 kk kohdalla. Minun on pakko saada imetys loppumaan vaikka siinä on paljon hyvää. Olen alkanut huomaamaan itsessäni syvemmän väsymyksen merkkejä. En esimerkiksi palaudu enää yhtä hyvin kuin tähän asti. Ärsyynnyn ajoittain imetykseen, mikä on uutta. Ärtyneisyys ylipäätään on lisääntynyt ja vaikuttaa koko perheeseen.

Ehkä aika on nyt oikea? Koen järjetöntä haikeutta imetyksen lopettamisesta, että alan nytkin itkemään kirjoittaessani. Aikaisemmin lopettamispäätöksen teko tyssäsi haikeuden tunteeseen, mikä palautti minut takaisin imettämään silmät ristissä väsymyksestä. 

 

Vaaka on painunut uuteen asentoon. Vapaus ja helpotus pitkän imetyksen loppumisesta tuntuu painavammalta. En tiedä, onko osa kyynelistä onnen kyyneliä? Toiveita kunnon pitkistä yöunista ja uudenlaisesta läheisyydestä kuopuksen kanssa?

 

Kyyneleet kuuluvat yhden vaiheen loppumiseen.

 

Meille ei enää tule vauvaa vaikka sisälläni asuu aina ikuinen vauvakuumeilija. Meidän voimamme riittää näihin ihanaan kolmeen lapseen ja sen päälle jää sopivasti voimia yllättäviä tilanteita varten. Haluaisin niin tuntea vielä ne pienet potkut masuni sisällä, synnytyksen hurjan voiman kehossani ja vastasyntyneen hamuavan rintaani.

 

Se sattuu luopua tuosta kaikesta, päästää irti yhdestä niin upeasta ja samaan aikaan rankasta elämänvaiheesta. Voiko se olla nyt jo ohi? Onko minulla todella edessä elämäni viimeinen imetys?

Mielessäni on pyörinyt sana luopuminen. On luovuttava, jotta voin ottaa uuden vaiheen vastaan. Muuten uudelle ei ole tilaa. Oletko samaa mieltä?

 

Meidän on kuopuksen kanssa irtauduttava uudella tavalla toisistamme, jotta hän saa itsenäistyä taas palan lisää. Imetyksen luoma side on hurjan voimakas, niin voimakas etten ikinä olisi osannut kuvitella sitä. En edes tiedä, onko minulla sanoja kuvata miten syvän yhteyden se voi luoda kahden ihmisen välille. Miten monta tunnetilaa olemme käyneet yhdessä läpi iho ihoa vasten?

 

Ja kohta se kaikki on vain kaunis muisto. Muistoissa se piirtyy varmaan vielä kauniimpana kuin todellisuus, kun pikku hiljaa unohdan kaikki rintaraivarit, yöimetykset ja ”tissiiiiii, tisssiiii” –huudot ruokakaupassa. Muistan vain pienen lämpimän käden, joka hakee tutun tien rinnalleni ja onnellisen huokaisun ensimmäisen imaisun jälkeen.

Uskon, että me olemme kuopus valmiita tähän ja vieroitus on nyt alkanut. Olemme matkalla uuteen vaiheeseen ja uusiin seikkailuihin. Jokainen nyt vuodatettu kyynel on suurta rakkautta meidän kauniista imetystaipaleesta. Olen ylpeä meistä ja kehostani. Tulihan tässä imetettyä kaikkien kolmen kanssa yhteensä reilut kuusi vuotta. <3

 

P.s Rinnalta vieroitus on nyt menossa ja lähtenyt hyvin käyntiin. Teen kyllä vielä postauksen kun olemme valmiit ja  imetys on todella loppu. Olemme jo kuopuksen kanssa sopineet, että sitten juhlitaan! <3

*Olisi kiinnostavaa kuulla, että miten sinä lopetit imetyksen? Minkä ikäinen hän oli, miten se meni? Mikä sai sinut tekemään päätöksen? Tiedän, että aihe on arka eikä ole tarkoitus loukata ketään. Kaikilla ei vaan imetys onnistu syystä tai toisesta, mutta olemme kaikki ihan yhtä hyviä äitejä silti. Imetys ei määritä äitiyttä. Minulle vaan on ollut vaikeaa imetys lopettaminen ja olisi kiinnostavaa kuulla muiden tarinoita imetyksen lopettamisesta.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (9)

Tarjuska

Terveydellisistä syistäni loppui imetys 4v2kk ulkopuolisen "käskystä". Olin halunnut lopettaa lapsentahtisesti ja se oli järkyttävän suuri suru itselle ja myös ihanalle, rakkaalle tissihirmulle. Pahin tuska ja itku kesti itsellä 2 viikkoa ja vieläkin toisinaan koen haikeutta. Se side minkä imetys saa aikaan on ihmeellinen. Olen toki onnellinen imetyksen kestosta, kun se vihdoinkin kolmannen kohdalla onnistui❤
Tsemppiä teille!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta Tarjuska. Oli varmasti järkytys joutua lopettamaan imetys "käskystä" niin kuin mainitsit, etenkin kun olit ajatellut ihan muuta. Haikeus jää varmaan jollain tavalla, uskoisin. Tuntuu kuin se kertoisi omalla tavallaan niistä syvistä tunteista, mitä imetykseen liittyy. En tiedä lähdettä, mutta luin joskus miten intiaanit sanovat että imetys luo elinikäisen siteen ihmisten välille. 

Kahteen aiempaan imetykseen lopettamiseen verrattaessa lapsen ikä tekee oman juttunsa. Yli kolme vuotiaan kanssa surua ja luopumista käydään läpi myös yhdessä. Me voimme puhua ja halia, toki kuopus välillä suuttuu kun joudun tuottamaan pettymyksen. Toivottavasti mekin pääsisimme eteenpäin tuollaisella kahden viikon suru ja tuska ajalla. Haikeus saa jäädä. Nyt tälle itkulle ei ole vielä loppua. <3

-TIINA-

Juuri lopetin imetyksen kun vuosi tuli mittariin kuopukselle. Lopettamisen kanssa kipuilin, mutta varmasti osittain myös siksi että pieni joutui päivähoitoon kun minulle tarjoutui unelmaduuni. Imetin kuopusta yhtä pitkään kuin esikoista, mutta se harmittaa etten hänen kanssaan saanut ollakaan kotona niin kauan kuin esikoisen. Vieroitus taisi lopulta olla tuskallisempaa äidille kuin lapselle, vaikka melkoinen tissitakiainen olikin. Vieroitusta tehtiin pitkään, kerrasta en olisi pystynyt lopettamaan. Nyt kun iskä oli lasten kanssa kotona minun lähdettyä töihin, on ollut ihana nähdä miten pienin saa lohdutusta myös tasavertaisesti isältään kun äitin tarjoamaa lohtumaitoa ei ole enää saatavilla!<3 Loppu hyvin, kaikki hyvin, pääsin kuitenkin yhden vuoden tavoitteeseeni töistä huolimatta!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta -TIINA-. Sinulla olosuhteet vaikuttivat imetyksen lopetukseen. Siihen varmasti liittyi kipuilua, luopumista ja uuteen elämänvaiheeseen siirtymistä. Minusta on hienoa, että otit unelmatyön vastaan ja kumppanisi on nyt kotona. Ja imetys taipaleesi oli hieno, voit olla oikein ylpeä siitä.

Odotan itsekin innolla tuota, miten imetyksen loppumisen jälkeen kuopus saa lohtua meiltä tasavertaisesti. Uskon, että murukin huomaa eron. <3

Jaana

Kahden lapseni kohdalla molemmilla suurin syy imetyksen lopetukseen on ollut halu saada vauvat nukkumaan paremmin öisin. Tyttö söi rintaa kymmenen kertaa yössä tai söi ja söi kuhan vain olin hänelle tuttina. Lähdin töihin hänen ollessa vuoden joten oli helppo lopettaa imetys sen myötä. Poikaa imetin vuoden ikäiseksi ja sitten väsyin yöheräilyihin. En ole osannut lopettaa pelkkiä yösyöttöjä vaan olen hiljalleen lopettanut koko imetyksen. Minulle imetys on aina aika kuluttavaa että jos en huolehdi syömisistä laihdun helposti liikaa. En voi kuin ihmetellä miten voi imettää monta vuotta, mutta hienoa ja ihan kunnioitettava asia kuitenkin!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos oman imetyskokemuksesi jakamisesta Jaana. Imetys on hyvin yksilöllinen asia ja kokemus, joten niitä ei kannata verrata. Olet toiminut minun mielestäni täysin oikein, kun olet kuunnellut itseäsi. Omien voimien puntaroiminen on äärimmäisen tärkeää. 

Minulle tämä oli oikea hetki lopettaa imetys. Yöheräilyjä on ollut, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Joskus olen jopa nukkunut kokonaisen yön. Kolmen lapsen kanssa käy helposti niin, että kun jokaisen herää johonkin kerran niin siinä onkin jo kolme herätystä... 

Äitien jaksaminen ja uni ovat tärkeitä. Joten ei podeta syyllisyyttä! <3 

Vierailija

Kiitos kun jaoit tämän! Pitkä, yli 1,5 vuoden kestävä imetys on edelleen suhteellisen harvinaista ja vielä, väittäisin, pieni tabu. Minulla 2 v 9kk poika, imetys jatkunut tähän asti. Nyt, mikä saa pohtimaan lopettamista, on tahtoikäisen kovat paineet antaa "tissiää, tissiäää" milloin missäkin tilanteessa. Toki eniten kotona, sohvalla, mutta otteet voi olla aika raisut, ja rinnalla haluttaisiin oleilla vähän pidempäänkin. Isoksi kasvamisessa tuttu tissi tuo lohtua, ja sehän juuri on hellyyttävää.

Yöimetys ei ole ongelma. Poika nukkuu samassa sängyssä ("sivulaiva"-systeemillä) vieressä, joten satunnaiset "tissiäää" pyynnöt öisin eivät väsytä. Tissi suuhun, hetki kainalossa ja taas nukutaan.

Mitenhän tämä päättyy? Nyt olen alkanut jutella pojalle, että kun ollaan aika isoja, ei enää ole tissiä. Oma haikeus on suuri. Tuntuu luopumiselta, juuri kuin otsikossa kirjoitat.
Ja kuva kertoo kaiken: pörröpää taapero äidin kainalossa, turvassa, äiti läheisyydestä nauttien. Haikeaa ajatella, että joskus se on ohi!

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Ihana kuulla, että koit kirjoitukseni tärkeäksi. <3 Ja kiitos itsellesi, että kirjoitit palan teidän imetysmatkaa. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että ei pitkistä imetyksistä kauheasti puhuta ellei olla "oikeassa" seurassa. Minun onneni oli eräs ystävä joka imetti molempia tyttöjään yli 3-vuotiaaksi. Hän oli niin läheinen, että se normalisoi minullekin pitkän imetyksen. Myöhemmin tutustuin vielä Imetyksen tuen työntekijöihin ja tukiäiteihin - heiltä olen saanut paljon tietoa sekä vahvistusta. Kun epäilijöitä tuli tiesin, että tämä on oikein vaikka muut sanoisivat mitä. 

Luopuminen on ollut todella haikeaa, tunne menee luihin ja ytimiin. Jokin niin tärkeä vaihe on loppu. Nytkin alkaa kyyneleet kohoamaan silmiin. Tästä viikosta tulee ensimmäinen kokonainen viikko kun en enää imetä. Ja voi miten ikävä minulla meidän yhteisiä hyviä hetkiä. Tissi on ollut kovin rakas pienellekin ja välillä kuopus haluaa taputella "ihanaa tissiä". Sydän pakahtuu onnesta silloin, näen ja tunnen miten rakas muisto imetyksestä on hänelle jäänyt.

Anna sinä ajan kulua ihan rauhassa. Unohda "ikärajat", kuuntele kehoasi ja lasta. Imetys on kaunis ja luonnollinen asia, mille pitäisi antaa sille kuuluva arvo. Vapaus valita. Ja uskon, että hyvän imetyskokemuksen jälkeen jokin ikävä jää. Nauttikaa te yhteisistä imetyshetkistä, etenkin niistä hyvistä ja rauhallisista. <3

Vierailija

Kauniisti kirjoitettu vastaus, kiitos! Tiesin kyllä ennen vauvan saamista, että pitkäkin imetys on biologiselta kannalta normaalia, jopa kuuteen vuoteen asti. Koin kuitenkin outona ajatuksen isommasta lapsesta tissillä, liian "hippinä" minulle. Kun imetys vain jatkui, ja ongelmitta, en kuitenkaan halunnut sitä väkisin lopettaa...ja aika vierähti. Nyt taas on seesteisempi kausi, rajuimmat tissin vaatimiset ovat ohi (pari kuukautta sitäkin kesti), ja imettely on taas mukava yhteinen hetki ennen ja jälkeen päiväkotipäivien. Vielä hetkinen tätä onnea riittää <3 Kiitos neuvosta, koetan tuulettaa päästäni pois ikärajat ja kuunnella kehoa ja lasta. Ei muuta. 

Väsymys on seurausta univajeesta. Se on jotain, joka ei välttämättä näy, mutta tuntuu monella tasolla. Olo on kuin olisi sumussa, tavallisetkin asiat voivat tuntua vaikeilta ja tunteet ailahtelevat. Keskellä ruuhkavuosia väsymys on tuttu vieras. Se voi kuitenkin piinata muissakin elämäntilanteissa esimerkiksi stressin tai haitallisten iltarutiinien seurauksena. Unentarve myös arvioidaan helposti väärin

 

Kaikkien eron partaalla olevien olisi syytä pysähtyä miettimään, onko kyseessä univajeen aiheuttama ongelmien vyyhti. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni eronnut tunnistaa jälkikäteen yhdeksi tekijäksi väsymyksen. Ja kuinka monelle on etukäteen lempeästi kerrottu, että lasten valvominen ei välttämättä lopu vauvavuoteen. 

 

Ei ole ihan sama, miten meidät huomioidaan väsyneinä.

 

Meidän jokaisen olisi tärkeä tunnistaa väsymyksen syitä ja vaikutuksia parisuhteen kannalta. Vastaanotollanikin tullaan välillä siihen tulokseen, että ongelmien juuret ovat väsymyksessä. Kumppanille ei yksinkertaisesti ole enää riittänyt energiaa, toisinaan ollaan oltu jo siinä pisteessä, ettei enää jaksa olla kuin muuta kuin paskamainen toiselle.

 

Olen joskus miettinyt, että enkö jaksa olla enää kotona murulle ystävällinen kun kaikki voimat ovat jo käytetty työpäivän aikana? Vaikka tiedän, että muru rakastaa juuri minua sellaisena kuin olen, en voi käyttäytyä miten vain. Edes väsyneenä. 

 

Mietit varmasti, mitä minä sitten voisin tehdä?  Tärkeintä olisi järjestää aikaa nukkumiselle univajeesta kärsivälle kumppanille. Jos molemmat kärsitte univajeesta, täytyy luonnollisesti vuorotella. Resepti on yksinkertainen, mutta toteutusta täytyy luovia olemassa olevien resurssien mukaan. Onko teillä mahdollisuutta nukkua rauhallinen yö, niin että toinen vie lapset esimerkiksi mummolaan? Tai voisiko toinen mennä esimerkiksi airbnb-asuntoon, ystävän luokse tai hotelliin yhdeksi yöksi?

Jos perheessä on lapsia kannattaa pysähtyä miettimään, onko heidän yöunien parantamiseksi jotain tehtävissä. Lapset ovat erilaisia, mutta ilta- ja nukkumaanmenorutiineilla voidaan parantaa lapsen unia. Lisäapua vanhemmat voivat pyytää esimerkiksi neuvolasta. Aina omat keinot eivät vain riitä, eikä siinä ole mitään pahaa. Avunpyytäminen on rohkeutta!

 

Jokaisen univajeesta kärsivän aikuisen kannattaa suunnata katse myös elintapoihin. Työ voi seurata kotiin asti ja nakertaa aikaa illoista sekä öistä. TV-katselu, netissä surffailu, pelaaminen, kännykän käyttö tai urheilu liian myöhään voi vaikeuttaa unen saantia sekä heikentää unenlaatua. Myös ruokailutottumuksilla on merkitystä. (Lähde: Aki Hintsa: Voittamisen anatomia)

 

Väsyneenäkin voi kysyä itseltään, auttaako tässä kumppanin vaihto vai uni? Jos vastaat jälkimmäisen, yritä lähteä yhdessä kumppanisi kanssa pohtimaan, miten saisitte nukuttua paremmin rakkauden nimissä. <3

 

*Miten uni on vaikuttanut sinun parisuhteeseen tai muihin ihmissuhteisiin? Voit jakaa kokemuksesi tai kommentoida muuten kirjoitusta. 

 

Tietoa univajeesta

 

Syyt

 

Univaje syntyy, kun ihminen nukkuu vähemmän kuin hänen unentarpeensa olisi. Lapsen  tai lapsien yöllinen heräily voi olla merkittävä syy vanhempien univajeelle. Toistuvaa yöheräilyä esiintyy 10-15% lapsista. (Duodecim

 

Tunnista

 

Univaje näyttäytyy ärtymyksenä, aloitekyvyn sekä muistin heikentymisenä. Univaje vaikuttaa myös haitallisesti mielialaan. (Lähde: Oivauni) Univaje vaikuttaa myös monin tavoin elimistön toimintaan ja aineenvaihduntaan.  (Lähde: Duodecim)

 

Tunnista vaikutukset parisuhteessa

 

Amerikkalaistutkimuksen (Amie A.Gordon, Serena Chen – Kalifornian yliopisto) mukaan jo yhden yön univaje aiheuttaa haasteita parisuhteelle eikä hyväkään parisuhde tunnu hyvältä. Empatiakyky kumppania kohtaan laskee ja riitojen selvittäminen muuttuu haastavammaksi.

 

*Suosittelen lukemaan myös kiinnostavan jutun lapsen unesta Helsingin Sanomista "Uni on taito, joka lapsen pitää oppia - Näin pääset irti nukutuskierteestä ja tuet lapsen unta kehitysvaiheiden mukaisesti"

*Kuvat Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (0)

Rakkaus omaa työtä kohtaan antaa hurjat voimat. Into on voiman bensa. Sitä vain kahmii töitä adrenaliinin virratessa suonissa. Voimat eivät silti ole rajattomat, vaikka itsestä tuntuisi supersankarilta. 

 

Sain omien voimien rajallisuudesta karun opetuksen viime viikolla. 

 

Flunssana se alkoi. Yritin tsempata ja vetää sovitut työjutut sekä kirjaani liittyvät haastattelut. Suoritin parhaani mukaan, yritin olla tuottamatta pettymystä kenellekään. Mukauduin uusiin tilanteisiin ja näytin parhaat puoleni. Hymyilin vaikka aina ei olisi hymyilyttänyt. Olin se reipas tyttö, josta olin saanut kiitosta ennenkin.

Samaan aikaan muru oli työmatkalla ja koko arjen pyöritys oli vastuullani. On aivan eri asia ottaa lasten ilot, surut ja kiukut vastaan yksin.  Olisin kaivannut murua, kuuntelemaan minua ja pitämään sylissä. Mutta ei auta itku markkinoilla, joka päivä sama ralli alkoi alusta.

 

Rakkaus omaa työtä kohtaan ei enää riittänyt. Salakavala painava väsymyksen viitta alkoi laskeutua harteilleni tukahduttaen tuota rakkautta. 

 

Päivä päivältä olo paheni, kunnes yhtenä iltapäivänä makasin 40 asteen kuumeessa kotona. Tajusin, etten pysty hakemaan lapsiani päiväkodista. Kehoni oli täydessä hälytystilassa. Voimat aivan kirjaimellisesti loppu. 

 

Olin ylittänyt rajan, vaikka kehoni oli yrittänyt varoittaa. Sekä henkinen että fyysinen raja tuli vastaan. 

 

Ystäväni onneksi riensi apuun ja huolehti kaikesta. Hän haki lapset, teki ruuan ja passitti minut päivystykseen lempeästi mutta päättäväisesti. Kuume ei enää laskenut edes lääkkeillä. Sille oli iso syy. Keuhkokuume. 

 

Lääkäri katsoi minua silmiin ja kysyi: kai sinä ymmärrät, että keuhkokuumeen kanssa ei leikitä.

Tuli aika päästää irti ja perua työkeikat, seksuaaliterapia-asiakkaat sekä unohtaa blogi. Kieriskelin syyllisyyden tunteessa, toisaalta olo oli helpottunut. Tunsin myös henkistä uupumusta vaikka olin nauttinut viimeiset viikot kaikista uusista haasteista. Pakkolepo oli salaa kaivattu tila.

 

Keho on viisas. Kunhan ihminen kuuntelisi sitä. Vaikka itse työssäni opetan tai vähintäänkin neuvon, miten omaa kehoa pitää kuunnella, sokaistun itsekin elämän edessä. Se on inhimillistä. 

 

Toivon silti, että opin tästä jotain. Niin kuin osteopaattini sanoi: "sinun täytyy ottaa kehosi viesti vakavasti.” Kehoni on ainoa todellinen kotini. Ja rakastan elämää yli kaiken. Joten, jos haluan murun kanssa rypistyä ja rakastaa, minun on opeteltava kuuntelemaan kehoni viestejä. Opettele sinäkin. <3

*Oletko sinä joskus unohtanut kuunnella kehoasi? Mitä siitä on seurannut? Opitko sinä kokemuksesta jotain? Ehkä voit jakaa muillekin lukijoilleni jonkun oman oivalluksesi? Ja niin kuin aina, jos postaukseni herättää ajatuksia, kirjoita rohkeasti kommentti. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat Muru <3

Kommentit (6)

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos Hanna / Yli pyykkivuorten kommentistasi ja tsempeistä. <3 Nyt ollaan jo voitonpuolella. Jos oma virheeni auttaisi jotain toista huomaamaan edes hieman aikaisemmin kehon viestit, se olisi hienoa. Ruuhkavuosien keskellä tahti on helposti aika hurja. Tsempit siis kaikille, ketkä sitä tarvitsevat!

Vierailija

Mielestäni on vähän omituista puhua sairastamisesta ikään kuin se olisi joidenkin virheiden tai väärän elämäntavan seurausta. Lapseni aloitti syksyllä päiväkodin, ja sieltä kulkeutuu kotiin kaikki mahdolliset taudit. Olemme sairastaneet puoli vuotta niin, että pisimmät terveet jaksot välissä ovat pari viikkoa. Ja minähän olen kotiäiti, elämääni ei voi kuvata kovin hurjaksi. Lääkärissä ravataan, ja lääkäri minua ystävällisesti informoi, että sairastamisemme on tilastollisesti normaalia - tässä taaperoiässä rakennetaan vastustuskykyä, ja silloin sairastaa taapero ja koko perhe. Ja kun paljon sairastaa, niin elimistö ei pääse koskaan kunnolla palautumaan ja vastustuskyky on koko ajan heikko. Ja se on tietysti otollinen maaperä kierteen jatkumiselle.

Ja kyllähän minä kuuntelen kehoani. Kun TAAS aamulla tuntuu kurkkukipu, niin tiedän, että otetaan rauhallisesti. Mutta asioiden pitää hoitua silti. Kaupassa on käytävä, ruokaa laitettava ja pyykit pestävä.

Lääkärin mukaan mitään ei ole tehtävissä, tätä kestää, kunnes helpottaa. Kehon kuuntelu ei auta, eikä tästä mitään voi oppiakaan. Ehkä voin ottaa lapsen takaisin kotihoitoon, mutta sama odottaa, kun päiväkodin aloittaa uudestaan.

Ystävältäni leikattiin juuri munuaissyöpä. Hän eli hyvin tasaista ja tervettä elämää. Voidaanko sanoa, että kehon raja tuli vastaan, ja hänen olisi pitänyt höllentää ajoissa. Höllentää mistä?

Voihan joskus olla niin, että vetää itsensä aivan piippuun, ja jos elimistö on kovin stressaantunut, niin vastustuskyky on heikko ja sairaudet iskee helpommin. Mutta kyllä pääsääntöisesti näen, että ihmiset vaan sairastuvat, ja sille ei juurikaan voi mitään. Ei, vaikka miten kuuntelisit kehoasi, ja elät rauhallista ja tervettä elämää. Tulee vähän "yksinkertaistettu" olo, jos tämäkin asia pistetään oman toiminnan piikkiin. "Et sitten kuunnellut kehoasi, ja ymmärtänyt höllätä. No, ota nyt ainakin opiksesi."

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kommentistasi Vierailija. Nostit tärkeän näkökulman esille. En missään nimessä tarkoittanut, että kaikki sairastumiset liittyvät siihen, ettei ihminen kuuntele omaa kehoaan.

Tämä kirjoitus oli täysin omaa pohdintaa oman sairastumiseni syistä. Minun kohdalla todennäköisesti syy oli juuri pitkittynyt stressi, siitä seurannut flunssa ja levon puute. En ole ammatiltani lääkäri, enkä millään tavalla pätevä sanomaan kuka sairastuu ja miksi. Omaa elämääni sen sijaan haluan tutkia uteliaana. Ja auttaa esimerkiksi asiakkaitani tutkimaan omaa elämäänsä.

Keskellä ruuhkavuosia on tärkeä olla lempeä itseä kohtaan. Ja tunnen hyvin sen tunteen, että sairastumisia tulee ja menee vaikka kuinka yrittää niitä ehkäistä. Mutta kyllä se helpottaa. Meidän perhe on nähnyt jo valoa tunnelin päässä, kun nuorinkin on jo täyttämässä kolme. Pienet eivät pysy pieninä iän kaiken.  Tsemppiä arkeenne. <3

rossaaja

Ennen joulua sairastuin ensin kovaan yskään, sitten selkää koitteli noidannuoli ja lopulta takareidessä/pakarassa vihloi piriformis. Jälkikäteen ajateltuna ymmärrän noiden oireiden olleen kehon tapa kertoa että nyt ei ole treenaaminen, treeniolosuhteet, palauttelu, lepo, ravinto ja uni tasapainossa. Jännä miten pitkälle sitä pitää mennä ennenkuin tajuaa hidastaa ja muuttaa tahtia...

Puhu muru
Liittynyt2.1.2018

Kiitos kokemuksesi jakamisesta rossaaja. Tarinasi kulku kuulostaa niin tutulta. Ihmisen hyvinvointi on niin monen asian summa, että itse olen ainakin arjessa huomannut miten se välillä unohtuu. Kun yritän pitää huolta syömisestä ja treenistä, huomaan että nipistän yöunista. Tai jos saan rästityöt tehtyä, tajuan että olen syönyt huonosti. Liian kauan kun tuo oravanpyörä pyörii ja tahti vain kiihtyy.... Ai jai. Ehkä näistä pienistä ja isoista "pysäytyksistä" pitäisi olla kiitollinen omalle keholle. <3

Tietokoneelle ponnahtelee meilejä vaikka pitäisi lähteä jo. Koululainen soittelee kännykkään uudelleen ja uudelleen. Työkaveri pyytää vielä juttelemaan. Vessaankin pitäisi ehtiä ja sitten kilpajuoksu päiväkodille! Kääks!

 

Pinna on kireällä jo valmiiksi kiireen takia. Silloin kummasti alkaa ärsyttää hitaasti ajavat kanssaautoilijat tai hidastelevat mummut ratikassa. Nälkä saa masun kurnimaan ja päiväkodilla odottaa rakkauden nälkäiset lapset. Syli ei meinaa riittää ja päälle saa vielä kunnon kuravelli kuorrutuksen.

 

Mielessä pyörii, ehkä pitäisi vielä käydä kaupassa vaikka olemme jo kaaoksen partaalla?

 

Melkein jokainen ruuhkavuosia elänyt tietää tämän klassikon. Tilanteen, mikä toistuu arkipäivinä, kun kaikki kokoontuvat yhteen kotiin. Minä ainakin tiedän. Ja muru tietää.

 

Kodin eteiseen tulo kulminoi tilanteen. Itkua, kiukkua ja ärräpäitä leijuu ilmassa. Joka paikassa tuntuu olevan kenkiä ja haalareita sikin sokin. Ja samaan aikaan pitää yrittää saada kaikki käsienpesulle.

 

Nälkää on monenlaista kotiin tullessa. Rakkauden nälkää – sitä eivät pode vain lapset. Kun on oltu koko päivä erossa, äidin lähellä on ihana olla tai isin syliin käpertyä. Ja kun on niin pirun kiire ja nälkä, lapsi jää yksin kiukuttelemaan sohvalle Pikku Kakkosen ääreen. Usein siitä alkaa sisarusten välinen nahina. Ja hetken päästä olohuone on kuin pyörremyrskyn jäljiltä.

Kuinka monta kertaa olen itsekin joutunut vain sanomaan, että on pakko laittaa ruokaa?

 

Hetkonen. Jos tässä kohtaa pitäisi edes viiden minuutin sylihetken? Sylihetken, josta KAIKKI saavat nauttia. Koko porukka sohvalle. Hetki paikallaan ja lähekkäin. Ei tähän aina pysty, mutta itse ainakin yritän lisätä tätä. Kosketuksen nälkää ei saisi laiminlöydä!

 

Kauhea ruuan nälkä ei ole leikin asia. Joten sylihetken jälkeen on KIIRE. Minä alan ainakin kiukutella, muru lopettaa puhumisen ja lapset alkavat meillä tapella entistä enemmän, jos nälkä kasvaa liian suureksi. Eikä kenelläkään ole kivaa.

 

Omalle kumppanille voi antaa vielä muutaman minuutin keittiössä. Hali, pussaa tai hiero hetki hartioita. Joskus on ihanaa, että toinen vain sanoo: ”Minä hoidan ruuan tänään, mene sinä lasten kanssa köllimään sohvalle.”

 

Jokainen perheenjäsen kaipaa myös huomiota. Yksi äärimmäisen tärkeä kysymys: ”Miten päiväsi on mennyt?” Tästä Jari Sinkkonenkin muistutti kasvatusohjeissaan. Se on tärkeää kysyä omalta kumppaniltakin. Tähän kysymykseen liittyy ihan valtava lataus. Kysyjä sanoo samalla, että minua kiinnostaa, miten sinun päiväsi on mennyt. Olet tärkeä minulle.

 

Voisikohan kello viiden kriisi varautua hieman? Kyllä. Tuttu viisas ja vanhempi terapeuttikollegani kertoi, että tästä aiheesta puhutaan usein jopa terapia vastaanotolla. Ei ole leikin asia, kun aikuiset laiminlyövät syömistään ja siksi raivoavat päivästä toiseen puolisolleen. Tai lapsilleen.

 

Tuskin nälkä aina koko syy on. Mutta jos ei olisi nälkä, pinna olisi pidempi ja siitä hyötyy koko perhe. Voisitko varata töihin banaanin tai vaikka proteiinivanukkaan välipalaksi?

 

Lapsillekin kannattaa varata pientä syötävää, jos ruoka venyy yli viiden. Meillä kuopuksen kanssa tämä on vielä helppo, kun imetän. Isommalle tytölle minulla on usein mukana esimerkiksi rusinoita ja pähkinöitä. Isoveljellä on koulurepussa aina välipalakeksi.

 

Ja ehkä itselleni paras neuvo terapeutti kollegaltani. Älä pingota. Ei tarvitse olla täydellinen vanhempi. Pois nutturapäisestä tiukkapipoisuudesta. Jos on ollut pitkä ja kiireinen päivä kaikilla pinaattiletut hillolla ovat ihan ok. <3

 

* Jaa sinäkin parhaat selvitymisohjeesi kello viiden kriisiin. Tai tarina, miten kello viiden kriisissä voi käydä. Tsempataan taas toinen toisiamme. =)

Kommentit (10)

KT

Just tänään aamulla puhuttiin tästä meidän 2v vasukeskustelussa.

Välillä on tosiaankin sellainen kello viiden kriisi täällä, etten tiedä kuka olisin eniten halin tarpeessa; itse vai pojat. Joskus kriiseillään jo kotimatkalla, kun voimat ei meinaa riittää enää yhteenkään askeleeseen. Kanna siinä sitten kauppakasseja ja tenavaa hartioilla.

Vaikka itsekin (valitettavasti) sorrun välillä siihen lapsen tasolle kiukuttelemaan ja huutamaan, on kaikista paras hoitomuoto kuitenkin nimenomaan se syli. Ja ruoka.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi KT. =) Se on ihan pirun rankkaa, ei me olla varmaan ainoita vanhempia ketkä sortuu joskus huutamaan ja kiukuttelemaan. Työ, päiväkotiin meno ja kaupan kautta kotiin. Siinä ovat kyllä halin tarpeessa kaikki. Tosi hienoa, että sä oot ottanut tuon puheeksi päiväkodillakin. Ehkä mun täytyy ottaa susta mallia ja puhua kanssa tästä päiväkodilla.

Mä oon välillä miettinyt, että onko nää kello viiden kriisit niitä, mitkä "unohtaa"? Kello viiden kriisit vetää joskus niin maitohapoille henkisesti ja fyysisesti. Sitten joskus hamassa tulevaisuudessa voisi katsoa tsempaten nuorempia, mitkä käy tätä samaa vaihetta läpi. 

Samaa mieltä. Syli ja ruoka. Toimii! Kirjataan ylös. <3 

Vierailija

Kriisi voi olla vällillä isonkin oloinen. Varsinkin silloin, kun kaipaa sitä oman rakkaan syliä kaikkein eniten - ja tietää pääsevänsä siihen seuraavan kerran ehkä ensi viikolla... Töitä tehdään eri aikaan ja tai toinen tekee välillä vuorotta. Itse olen ollut tämä kotona kaiken stressin kantava osapuoli pitkään, mutta viimeksi töihin lähtiessäni rakkaani sanoi surullisesti: "kun sinä olet koko ajan töissä." Teen kuitenkin vain normaalia työaikaa, keskimäärin aavistuksen vajaata 40 tuntia viikossa. Siksikin tuon lauseen kuuleminen satutti. Rakkaallani oli edessä lasten nukuttaminen, syöttäminen ja kylmä aviovuode. Oman raskaan viikon jälkeen. Tiedän sen olevan rankempaa yksin, kun yhteinen aika on ollut muutenkin vähissä.

Meillä on kriisit onneksi yleensä pienempiä kuin koko rappukäytävän äänellään halkovia. Tosin meillä ei ole rappukäytävääkään :) Kriisit on yleensä aamulla pahimmillaan, kun kiire, väsymys ja stressi sekä nälkä painavat. Miksi ei voisi tulla toimeen lyhyemmillä unilla, jotta jaksaisi herätä aamuisin pari tuntia ennen lähtöä valmistamaan itseään ja rakkaitaan päivään? Miksi ei voisi aina viedä lapsia yhdessä aviopuolison kanssa hoitoon?

Oma rauhoittuminen on yleensä paras tapa hoitaa ongelma. Lapset reagoi aikuisen kiireeseen ja stressiin. Heidän temperamenttinsa voivat olla niin erilaisia, että sitä on vaikea ymmärtää välillä. Se ei vain helpota itsellä ainakaan stressaavaa kellonkatsomista. Sylihoitoa saa kuitenkin onneksi lapsiltakin, hekin ovat jo oppineet antamaan äitille haleja silloin tällöin. Ne eivät ole yhtä turvallisia kuin puolison antamat, mutta ehkä sitä rakkaampia! <3

Puhu muru

Kylläpä kirjoitit viisaasti ja se herätti paljon ajatuksia, Vierailija. Kiitos lämpimästi kommentistasi. <3

Vastaukseni on kestänyt, koska tällä viikolla on ollut melkein yhtä kello viiden kriisiä murun lähdettyä työmatkalle. On ollut huutava pula toisesta sylistä, haleista ja nopeasta "ruokapalvelusta". Tuo on niin totta, mitä lopussa sanoit, että oma rauhoittuminen on paras apu. Kyllä! Vaikka se ei ole aina kovin helppoa...

Se on hankalaa parisuhteelle ja perheelle, kun vanhemmilla on erilaiset työrytmit. Vaatimukset kovenevat ja monessa kohtaa joutuu joustamaan puolin ja toisin. Ja sitten tulee sanottua ikävästi, niin kuin itsekin kerroit esimerkin kun puolisosi oli sanonut, että olet aina töissä. Luulenpa, että hän tarkoitti enemmänkin: "Tarvitsisin sinua enemmän lähelleni. Mutta ymmärrän toki, että teet töitä koska haluat pitää huolta perheestämme."

Voimia teille arjen aherrukseen ja kello viiden kriiseihin. Haaveillaan yhdessä jaksamisesta hieman lyhyemmillä yöunilla. =)

P.s Lasten halit ovat kyllä ihania ja niistäkin saa voimaa. Meillä on käytössä myös ryhmähalit. <3 

Vierailija

Keinoja mietitty tähän. Ruoka valmistettu aiemmin, ainoastaan lämmitys. Myös salaatti tehty etukäteen jos mahdollista. Porrastettu sisääntulo: ensin 6-v sisällä käsinpesun kautta. Sitten kun eteinen tyhjä pikkuveli sisään, vanhempi auttaa riisumisesaa, samalla tulee läheisyyttä. Päivän kuulumisia kysellään kaikilta jo autossa paluumatkalla, jatkuen ruokapöydässä. Välillä toinen vanhempi kävelee puolen kilometrin kotimatkaa toisen lapsen kanssa ja toinen tulee autossa toisen lapsen kanssa. Näin lapsi saa vanhemman huomion. Lapset osallistuu myös pöydän kattamiseen, tiskikoneella tyhjennykaeen ja tyttöön ja vasta sitten saa katsoa pikkukakkosta (taulukko kotitöistä, millä kerätään rahaa luokkaretkeö varten). Eilen pelasin pihalla 10 min jalkapalloa pikkuveljen kanssa, mies lämmitti ruokaa samaan aikaan sisällä. Hyvin sujui. On vuosien harjoittelun tulosta että suuremmat riidat useimmiten välttyy porrastamalla ja läheisyydessä. Aikuisen oma hetki tulee kun lapset kattoo sitä pikku kakkosta.

Puhu muru

Kiitos Vierailija hyvistä ja käytännön läheisistä vinkeistä! Niistä tosiaan välittyi, että teillä on harjoiteltu kotiin tuloa. <3

Noissa on kyllä paljon hyvää. Ruuan etukäteen valmistelu, sisääntulon porrastus, jokaisen omat hetket. Ja aikuisten hetki Pikku Kakkosen ääressä. Täytyy itsekin kiinnittää tähän huomiota, kun saan murun kotiin ja päästään taas kahden aikuisen voimin tätä arkea pyörittämään. 

Tsemppiä teillekin arjen hulinoihin, vaikka teillä tuo kuullosti kyllä varsin järjestelmälliseltä. =)

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Westend Mum. Ja olet aivan oikeassa. Ennakointi on ihan kultaa! =) Tsemppiä teillekin arjen pyöritykseen.

Vierailija

Meillä ei ole mitään "kello viiden kriisiä". Mies hoitaa aamun, hän tekee aamiaisen, siivoaa keittiön, petaa vuoteen ja vie lapset. Koska itse lähden aiemmin töihin, on minun vuoroni hakea lapset, antaa heille välipalaa, panna astianpesukone, pyykkikone ja sen jälkeen kuivuri päälle ja olla vaan lasten kanssa ja  valmistella illallista.

Kun mies tulee kotiin, juomme kahvit ja sitten on vuorossa harrastukset. Illallinen on meillä noin kello 19.00. Yleensä ruoka on muhinut uunissa pari tuntia ja tarvitsee vain sekoittaa salaatti.

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. =) Todella hienoa kuulla, että on lapsiperheitä missä kello viiden kriisiä ei ole olemassa. Kommenttisi perusteella, teillä on selvästi hyvin suunniteltu tuo arjen rutiini. 

Meillä tuollainen on vain unelmointia, sillä teemme murun kanssa molemmat täysin työajatonta työtä. Töihin liittyviä aikatauluja välillä muutetaan päivän aikanakin eikä aina ennakointi ole mitenkään mahdollista. Tosin myönnän, että olemme välillä aika suurpiirteisiä.

Mutta onneksi perheitä on monenlaisia, kaikki yhtä oikeita ja hyviä omalla tyylillään! <3

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat