Kirjoitukset avainsanalla kuolema

Kokosin teille iltalukemiseksi viisi eniten tunteita herättänyttä blogipostaustani. Osa näistä saattaa nostaa esiin vahvoja tunteita, joten kannattaa ihan rauhassa kuulostella omia tuntemuksiasi. 

 

TOP 5 tunteita herättävät postaukset 

1. Pakotettuna

"Sain lukijaltani tarinan, joka menee luihin ja ytimiin. Tarina, jota lukiessa tunnen vihlaisun sydämessäni monestakin syystä. Seksuaalinen väkivalta parisuhteissa on edelleen tabu, ja  uhriksi joutuneen vaiettu kivulias salaisuus. Lukijani halusi omalla tarinallaan rikkoa tätä hiljaisuutta. "

2. Kaksi elävää vauvaa ja yksi kuollut - kohtuun kuollut vauva on osa perhettämme 

"Vauvastamme näkyi miten lähellä elämä oli vielä ollut. Elämä oli kuin ilmapallo, joka karkaa ja sitten sitä ei lopulta enää näe. Kuinka olisin voinut repiä sen elämän jotenkin takaisin? "

3. Uudelleen toisen luokse <3

"Kun yhteyden toiseen kadottaa, se usein katoaa pikku hiljaa. Siksi toisen luokse pääseminenkin tapahtuu pienin askelin. Molempien on tärkeää kohdata itsensä ja oma pahaolo, jotta voi pyytää toista tukemaan ja lähelle. Joskus se vaatii jopa terapiaa."

4. Äidiksi yllättäen

"Aika kului vauhdilla ja kaikki sujui hyvin. Voin mainiosti ja masu kasvoi. Jouduin kuitenkin yllättäen sairaalaan kovien supistusten alettua raskausviikolla 27. Kaikki tapahtui nopeasti ja minut siirrettiin ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan kätilö mukana. Olin kai shokissa. Ambulanssista soitin työnantajalleni ja ilmoitin, että maanantaina en tule vetämään uimakouluja."

5. "En ole kertonut tätä kenellekään"

"Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas."

 

Mitä ajatuksia nämä postaukset sinussa herättää? Onko jokin näistä sinulle erityisen tärkeä? Mikä postaukseni on koskettanut sinua kaikken eniten kautta aikojen?

 

Minua itseäni ovat koskettaneet vuosien varrella kaikkein eniten lukijoideni koskettavat kokemukset, joita olen saanut kunnian kertoa blogissani. Kiitos teille kaikille. <3

 

* Haluaisitko jakaa oman kokemuksesi blogissani? Laitathan minulle meiliä osoitteeseen puhumuru@gmail.com ja pohditaan yhdessä millainen kirjoitus siitä tulisi. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

Kommentit (1)

Äitini eli tavallisen, hyvän lapsuuden maatilalla. Oli äiti, isä ja isoveli. Hänen, ja koko perheen aurinkoinen kesä muuttui kuitenkin synkkien pilvien ilmaannuttua horisonttiin.

 

Isoveli, joka oli juuri päässyt ripiltä, oli kalpea jo kesällä. Ensimmäisen kerran hän pyörtyi syksyllä isopapan hautajaisissa, jolloin äitini muistaa kysyneensä: ”Mikä sulla on broidi?” Äitini oli tuolloin 12-vuotias. 

 

Perheen valtasi huoli. Käynti sairaalassa vahvisti huolen aiheelliseksi. 

 

Isoveljellä oli leukemia eli verisyöpä. Tuolloin elettiin 1970-lukua, eivätkä syöpähoidot olleet vielä samalla tasolla kuin nykyään. Alussa oli toivoa, seuraavana kesänä elämä tuntui jopa olevan lähellä normaalia. Mutta ei kuitenkaan.

 

Tuli joulu. Ja sairaala kutsui taas isoveljeä. Syöpä näytti ruman voimansa nuoren eloisan pojan elämässä. Se luikerteli koko perheen elämään, täyttäen sen huolella, selviämisellä ja hiipuvana toivona. 

 

Mitään ei ollut enää tehtävissä.Oli jäljellä enää viimeiset hetket ennen lopullista luopumista. 

 

Isoveli kuoli pääsiäislauantaiina mammani ja äitini pidellessä häntä kädestä. Hän oli kuin vaipumassa vain uneen, rauhallisena ja kauniina. Äitini on sanonut, että ei silloin tajunnut, ettei isoveli heräisi enää koskaan. Jäljelle jäi valtava suru. Isoäiti haki apua jumalasta, isoisä itki yksin hiljaa isoveljen huoneessa. Äitini yritti olla vahva nähdessään vanhempiensa tuskan ja ikävän.

 

Uuden suunnan elämään antoi isoäitini raskaus. Se oli kuin valo pimeässä.

 

Äitini on isovanhempieni kanssa muistellut isoveljeä puheissaan läpi elämäni. Äitini isoveljen kuolema on ollut läsnä kauniina, mutta kipeänä muistona. Suru on ollut käsinkosketeltavaa,  ja se on näkynyt kyyneleinä poskilla. Olen itsekin itkenyt tuota minulle tuntematonta enoa, joka poissaolostaan huolimatta tuntuu läheiseltä. Tiedän, miten tärkeä hän oli. Miten paljon rakkautta ja kaipuuta elääkään hänen muistossaan.

Joskus suurin mahdollinen suru voi tuoda mukanaan jotain hyvääkin. Isoveljen kuolema nosti rakkauden merkityksen äitini perheessä uudelle tasolle. Arjessa se tarkoitti rakkauden näyttämistä kumppanille ja lapsille ilman kiirettä. Minulle se on näkynyt koko elämäni. Olen saanut kasvaa isovanhempieni ja äitini rakkaudessa. Syliin on aina päässyt ja iltaisin on annettu hyvänyönsuukot.

 

Isoveljen luona on jo hänen isänsä, minun isoisäni. Siellä jossain, missä te olette – teitä ei ole unohdettu. Suruun sekoittuu aina myös rakkautta. Ja kiitollisuutta yhteisistä hetkistä. Minunkin lapset tietävät, keitä te olette ja miten paljon teitä on rakastettu. <3

 

Voimia kaikille, jotka sitä tarvitsevat surun keskellä. <3

 

*Voit jakaa oman kokemuksesi surusta tähän, jos haluat. Tai voit kommentoida tekstiäni. Muistetaan kaikki aiheen herkkä luonne, ettei loukata toisiamme. 

*Kuvat Pixabay.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

Kommentit (8)

Jyllannin suomineito

Tämä oli aivan uskomattoman kaunis teksti. Miten kuolemasta voikin kirjoittaa näin, elämän ja ilon kautta? ❤️🙏

Puhu muru

Kiitos Jyllanin suomineito. <3 Ehkä se joku kauneus tulee äitini ja isovanhempieni tarinoista. Kaikki se rakkaus ja menetys on niin käsin kosketeltavaa. 

Marsa.

Veljeni teki itsemurhan ollessaan reilu parikymppinen - ja minun ollessa kolme. Luonnollisestikkaan en muista häntä, mutta suren sitäkin enemmän. Milloin sitä, että en tuntenut häntä, milloin ikävää ja milloin elän mielikuvassa millaista olisi lapsuuteni ollut, jos isoveljeni eläisi..

Puhu muru

Kiitos Marsa kokemuksesi jakamisesta. <3 Olet ollut kovin pieni, kun veljesi kuoli mutta pienikin lapsi aistii surun. Tuossa iässä tunteet ovat vielä enemmän kehollisia. Koko tapahtuma on varmasti muuttanut lapsuuttasi, mistä mainitsitkin. Suru tosiaan vaihtelee muotoaan ja sitä mitä milloinkin suree. On varmasti ollut raskasta välillä olla noiden kaikkien kysymysten äärellä, mihin ei saa ikinä vastausta. Voimia sinulle. <3

Vierailija

Oli ihana teksti! Pisti itkemään, koska minulla on pikkuveli kuollut kun olin itse vasta neljä ja hän kaksi vuotta. Toi pintaan kaikkea mitä voisi olla, mutta ei ole. Toisaalta hänen on parempi olla siellä nyt. Perheessäni rakkaus on hyvin näkyvää myös, aina on aikaa haleille ja hellyydelle ja tuelle.

Puhu muru

Kiitos palautteestasi ja oman kokemuksesi jakamisesta Vierailija. Tarina varmasti koskettaa, kun on oma kokemus. Olet ollut vielä pieni, kun veljesi on kuollut. Mutta ne muistot pysyvät vaikka suru muuttaa muotoaan. Ihana kuulla, että teidän perheessäkin on aina aikaa haleille, hellyydelle ja tuelle. Se kertoo, että rakkautta on paljon. <3 

Unensieppaajat

Kaunis kirjoitus.❤

Meillä myös mun isovanhemmat elää puheissa ja muistoissa,nuorempi lapsi ei koskaan ehtinyt tavata isomummia- tai pappaa. Kerron paljon tarinoita omasta lapsuudesta,se helpottaa hiukan omaakin ikävää.

Puhu muru

Kiitos palautteestasi ja kokemuksesi jakamisesta Unisieppaajat. Puheissa nuo voimme tosiaan kuljettaa läheisiämme mukanamme, vaikka he eivät olisi enää keskuudessamme. Lapsillesi se on hieno lahja saada kuulla sinun rakkaista isovanhemmistasi. Samalla kerrot tarinoita sukupuustanne. <3

Tuttu tarina monelle suomalaiselle. Nyt se tapahtui ystävälleni. Äiti ja isä ja jo aikuiset lapset, lapsenlapsia. Äiti kuolee, ja isä jää leskeksi. 

 

Aluksi perhe suree yhdessä menetettyä äitiään. Suru on yhteinen ja yhdistää kaikkia. Isä, joka on myös isoisä, hoitaa lapsenlapsia ja kaipaa elämää ympärilleen. 

 

Kaikki heittää kuitenkin häränpyllyä vain reilun puoli vuotta äidin kuoleman jälkeen. 

 

Isällä alkaa olla kokoajan menoa. Hän tuntuu salailevan jotain. Lapset ovat välillä jopa huolissaan onko kaikki hyvin. Mutta mikään salaisuus ei pysy salassa. Niin ei tämäkään.

 

Salamyhkäisyyden taustalla on uusi naisystävä. Viriilit seitsemänkymppiset ovat löytäneet toisensa netin tähtitaivaan alta. Ja romanssi on roihahtanut. He puhuvat rakkaudesta. Se saa aikuisten lasten karvat pystyyn.

 

Lapset ovat järkyttyneitä. Nyt jo??!!!!

 

Juurihan äiti kuoli. Lapsilla on surutyö vielä menossa eikä äidin paikka ole vielä vapaana. Ja nyt isällä on UUSI NAINEN! Järki sanoo, että rakkaushan on ihana asia. Ja isällä on oikeus rakastua. Mutta silti se sattuu. Onko isä jo unohtanut äidin? Oliko hänellä tuo nainen jo aiemmin? Miksi hän ei enää halua hoitaa lapsenlapsia?

Viimeinen niitti on, kun isä ilmoittaa puolen vuoden seurustelun jälkeen menevänsä naimisiin kuukauden päästä. Vaikka kukaan ole nähnyt edes koko naista! Isään ei tahdo saada mitään kontaktia, ja tilanne on monimutkainen kuin sotkuinen lankakerä.

 

Pinnalla on hirveä raivo, ketutus, pettymys ja tarve tulla kuulluksi.

 

Miksi isä ei halua edes kuulla aikuisten lastensa fiiliksiä? Pelko siitä, että hajoaako koko perhe tähän, leijuu ilmassa? Häviääkö lastenlasten rakas mummola? Olo on ihan kädetön. Ja häät tulevat vastaan kuin pimeä talvi, halusit tai et.

 

Itse pystyn seuraamaan tilannetta ulkopuolelta, eikä minulla ole tunteet pelissä. Se antaa järjelle tilaa. Ammattilaisena haluan katsoa asioiden taakse ja avata sekä tutkia pelkojen, pettymyksen ja ärtymyksen syitä. Kaikkien osapuolien olisi tärkeä saada kertoa omista tunteistaan, mutta muistaa että se ei tarkoita syyttelyä.

 

Kyse on silti tarinan isän elämästä. Hän on aikuinen, joka saa nauttia omasta elämästään. Voi olla myös tärkeää hengähtää hetkeksi ja miettiä, jos olisi isän pöksyissä. Ja toisaalta, isä ja tuleva vaimo voisivat miettiä, miltä aikuisista lapsista tuntuu. Tai miltä tuntuu lapsenlapsista, kun pappa ei enää ehdi leikkimään heidän kanssaan? Suru on läsnä äidin kuolemasta perheessä loppuelämän. Jollain tavalla haluan nähdä rakkauden elämän rikkautena ja kannustaa muitakin siihen. Vaikka sitten pienin askelin. <3

 

 

*Mitä mieltä olet tilanteesta? Oletko ollut itse vastaavassa tilanteessa? Osaisitko antaa jonkun hyvän neuvon ystävälleni? Uskon, että vertaistuella olisi tässäkin hetkessä tärkeä rooli. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

*Kuvat Pixabay

Kommentit (2)

Vierailija

Ei minusta ole antamaan vertaistukea, kun en ole kokenut tai nähnyt läheltä vastaavaa. Ymmärrän kyllä ystäväsi hämmennyksen. Itsestäni tuntuu hiukan hämmentävältä, että julkkisterapeutti T. H. hehkuttaa uutta rakkauttaan 5 kuukautta vaimonsa äkillisen kuoleman jälkeen. Naistenlehdissä hän kertoo löytäneensä "unelmiensa naisen". Miltäköhän se tuntuu edesmenneen vaimon läheisistä? 

Puhu muru

Kiitos kommentistasi Vierailija. Ei nuo tilanteet ole kovin yksinkertaisia. Kaikissa keskusteluissa, mitä itse seurasin somessa tästä postauksesta tuli hyvin ilmi se, että jokainen toivoo leskellekin onnea sekä uutta rakkautta. Samaan aikaan etenkin ne, jotka ovat kokeneet vähän vastaavia tilanteita myös ymmärtävät reaktiota. Tuo esimerkki, minkä itse toit esille on ihan osuva. Lähiomaisesta voi tuntua vaikealta suhtautua uuteen suhteeseen, kun oma suru on vielä ihan alussa. Olisi silti tärkeää, ettei ympäristö tuomitse vaan antaa tilaa jokaiselle ihmisille elää omaa elämäänsä. 

Seuraa 

Puhu muru blogin kirjoittaja on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström, jolla on vastaanotto Sexpossa. Hän on myös toinen Pannaan menemään -kirjan kirjoittajista ja naisten orgasmeista kertovan Iso O - matkaopas huipulle kirjan kirjoittaja. Blogissaan Marja kirjoittaa rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisen elämästä. Aiheet kuuluvat Marjan elämään vahvasti murun ja kolme lapsen kautta. <3
www.marjakihlstrom.fi

Seuraa somessa

Facebook

Ota yhteys bloggariin

puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat