Miksi meillä on edelleen olemassa ryhmä ihmisiä, jotka eivät osaa rakentavan keskustelun mallia. Kysehän on aikalaisen perusasioista ja ihan vain ystävällisyydestä muita ihmisiä kohtaan, sekä osoitus siitä, että on olemassa kunnioitusta muitakin kuin itseään kohtaan. Näillä piirteillä pärjää ihan jokaisella elämän osa-alueella huomattavan hyvin ja kivuttomasti.

Mieleeni nousee eräs työhaastattelu. Hain kohtuullisen vaativaa työtehtävää, jossa vastuullani olisi ollut useamman projektin johtaminen. Haastattelija oli itseäni ehkä noin kymmenen vuotta vanhempi mies, jonka tärkein tehtävä oli kyseenalaistaa kaikki aiemmat tekemiseni ja arvostella kokemustani, sekä tuoda esiin heikkouksiani tuntematta minua. Hän tuntui kasvavan aina sentin tuolissaan joka kerta kun löysi minusta muka vian, joka voisi olla esteenä työssä selviytymiseen. Perustelin jokaisen väittämän tyynen rauhallisesti ja säälin samaan aikaan tätä reppana miestä. Joka kerta kun hän kasvoi tuolissaan sentin ylöspäin, kasvoin minä kaksi senttiä. Ja aloin jo hymyillä hänelle säälivästi, mutta samalla voitontahtoisesti.  Sain hänet ehkä ymmärtämään, että en häviä tätä keskustelua, mutta yritin saada hänet myös tajuamaan, ettei hänkään voita tavalla joka tuntui olevan hänelle melko tyypillinen toimintatapa. Jos hänen tarkoituksensa oli selvittää kuinka selviän paineen alla, hänen tapansa siihen oli totaalisen väärä. Ehkä joku elämän oppitunti johtamisesta oli saattanut jäädä häneltä väliin. Siinä samalla oli jäänyt ne, kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan opit myöskin. Muutaman päivän päästä soi puhelin, mutta voitte arvata, etten ottanut tätä työtä vastaan. Miksi? Koska ensivaikutelman voi pilata vain kerran.

Tähän samaan törmää edelleen satunnaisesti. Aina on joukossa joku jolle ystävällisyys ja tilanteen tasalla oleminen neutraalisti on mahdotonta. Yleensä se tulee ilmi niissä tilanteissa kun kaikki ei suju juuri tämän henkilön mielen mukaan, tai tehdään jotain joka ei olekaan hänen mielestään järkevää. Yleensä hiljaisuus astuu hetkeksi siinä vaiheessa kun hänen vittumaisuudesta ja asenneongelmastaan huolimatta asiat tehdään eri tavalla kun hän haluaa, ja jos niillä saavutetaan jonkinlainen menestys, tulos tai pieni onnistuminen. Näiden ihmisten elämä on varmaan kaikilla tasoilla vaikeaa.

Perus positiivisena ihmisenä, ihmisten negatiivisuus saa minussa aikaan allergisia reaktioita. Nämä ihmiset on mukava pitää käden mitan päässä tai jos mahdollista vielä kauempana.

Vittuilu ja yltiömäinen muiden negatiivisessa valossa dissaaminen on eri asia kuin sarkasmi. Todennäköisesti yllämainitut ihmistyypit eivät ymmärrä huumorista mitään.  Ei edes sitä sarkasmia, vaikka itse niin kuvittelevatkin.

Tähän loppuun on pakko todeta, että onneksi nykyään saa enemmän rakentavaa ja hyvää keskustelua aikaan ihmisten kanssa. Rakentava palaute myös negatiivisessa mielessä on onneksi asia, joka näyttää isossa kuvassakin melko hyvin onnistuvan.

Ja aina toisen käytöksestä oppii itsekin jotain. Ainakin sen, että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan ja joskus se vaikenee kokonaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hae blogista

Instagram