Nyt seuraa vinkki teille, jotka haluatte nauttia hyvästä ruoasta, musiikista sekä yöpyä vanhaan navettaan rakennetussa hotellissa ja saunoa aidossa savusaunassa. 

Krapi on pitkän historian omaava tila Tuusulan Rantatien alkupäässä. Ensimmäiset karttamerkinnät siitä ovat jo 1600-luvulta. Krapi on yksi Tuusulan kirkonkylän seitsemästä perintötalosta. 1800-luvulla taloa isännöi Henrik Krapi. Hänen poikansa Karl August Michelsson Krapi siirsi talousrakennuksen aittoineen nykyiselle paikalleen ja rakennutti uuden päärakennuksen.

Nykyään Krapi on eläväinen Tuusulanjärven kulttuurikaramelli, jota luotsaa osaava porukka. Krapi tarjoaa mm. korkeatasoisia konsertteja, jotka nyt korona-aikaan on siirretty Pajasta pihalle puutarhaan. Kannattaa kysyä pakettia, jossa on sekä hotelliyöpyminen että konserttiliput!

Pihapiirin rakennuksia voi vuokrata kokoustiloiksi tai vaikkapa oman perhejuhlan pitopaikaksi.

Tilan päärakennuksessa toimii ravintola Krapihovi, jossa on yleensä runsas kattaus sesongin parhaita herkkuja: kesällä kesäruokaa, jouluna joulun herkut, talvella maailman parhaat blinit jne.

Krapi laajentui hankkimalla itselleen myös Onnelan alueen. Sielläkin on tarjolla majoitustilaa, kokoustiloja, rantasauna jne.

Kesäravintola Mankelissa voi nauttia maittavan lounaan. Iltapäivällä ja illalla tarjolla on kesäisen ruokalistan herkkuja. 

Normaalisti Krapilla on myös kesäteatteri, mutta nyt koronan takia se on suljettu. Onneksi keikat pyörivät puistossa!

Tuure Kilpeläinen viihdytti innokkaasti tanssivaa ja mukana laulavaa yleisöä Karavaaninsa kanssa keskiviikkona. Torstaina lauteille kiipesi Olavi Uusivirta. Lue koko keikkakalenteri täältä ja tule viihtymään!

Mukavaa päivää sateesta huolimatta juuri sulle <3

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Pihakonttorissa tarinoidaan elämästä kuvin ja sanoin. Pihakonttoristi etsii maailmasta kauneutta ja harmoniaa ja haluaa jakaa iloa ja vinkkejä myös muille. Tarinat syntyvät elämästä: ihmisistä, työstä, opiskelusta, matkoista, kodista, sisustuksesta, puutarhasta - mistä milloinkin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018