Kirjoitukset avainsanalla juhla

Meillä vietettiin sunnuntaina esikoistyttäremme rippijuhlia. Koska tämä kesä on ollut näin lämmin, sateeton ja ihana, saimme järjestää kunnon puutarhajuhlat. Juhlijoita oli reilut 70 ja kaikki sujui juuri niin, kuin olin suunnitellutkin: juhlat olivat kauniit, rennot ja iloiset. Itselleni jäi kaunis muisto hienosta päivästä - oli mahtavaa saada kaikki läheiset ihmiset koolle. Paikalla oli jopa yhdeksästä kummilapsestamme kuusi ja saimmekin otettua hienon yhteisvalokuvan. Nyt on vähän haikea mieli, kun kaikki on ohi... Onneksi muistojen lisäksi jäi kuvia, joita katselemalla voi vielä palata juhlatunnelmiin.

 

Mäntsälän komea kirkko seisoo korkealla kirkonmäellä. 

Päivä oli helteinen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Viritimme pihapöytiä pitkin pihaa sekä varjoon että aurinkoon. 

Naapureilta lainattu juhlateltta antoi näissä juhlissa suojaa sateen sijaan auringon paahteelta. Toinen naapuri lainasi pitkän pöydän ja penkit sekä liinat kaikkiin pöytiin. 

Poimin metsästä sylillisen luonnonkukkia ja yhdistelin niitä Kukkatalo Helmililjasta ostamieni leikkokukkien kanssa. Sain jokaiseen pöytään kauniin kesäisen kukka-asetelman. 

Päivänsankari maalasi vesiväreillä kukka-aiheiset kutsukortit vieraille. Sama kukkateema jatkui myös muualla koristeluissa. Pöytään pääsi myös kaapin perukoille unohtunut kastekynttilä. 

Juhlamenun suunnittelussa piti käyttää luovuutta, sillä lämmin sää ja rajalliset kylmäsäilytystilat asettivat omat haasteensa... Yllättäen hodarikoju oli melkeinpä juhlien suosituin paikka!

Upeat kakut olivat järvenpääläisestä Festa Zannoni -pitopalvelusta. Festa Zannonin Oona teki samanlaiset kakut, joihin ihastuin ystäväni tyttären ylioppilasjuhlissa pari viikkoa sitten. Kaikki kakut olivat valmiiksi gluteenittomia ja laktoosittomia, joten kaikki vieraat saivat syödä samaa herkkua. Toinen kakku (kuva yllä) oli Suklaahalfnakedcake eli suklainen puolinakukakku. Sen päällä oli suklaavalutus, karhunvadelmia sekä macaron-leivoksia ja välissä mascarpone-pistaasimoussea. Toinen kakku (kuva alla) oli Mascarponejuustokakku, jonka päällä oli tuoreita marjoja. Kakut olivat sekä kauniita ja tyylikkäitä että herkullisia. Niissä oli hauska italialainen twisti, mikä sopii meille Italia-faneille erinomaisesti. Myös Festa Zannonista saamamme palvelu oli ensiluokkaista - voin lämpimästi suositella kyseistä pitopalvelua teille muillekin! 

Kolmas kakku oli sankarin itsensä tekemä valkosuklaa-mansikka-juustokakku (kuva alla). Myös se oli suussasulava ja kaunis.

 

Päivänsankari oli kaunis sinisessä mekossaan ja upeassa kampauksessaan. Kampauksen teki Salon Sistersin Pipsa, joka on muuten uusi kampaajani ja loistava sellainen. Muistatteko vielä, kun tuskailin uuden kampaajan löytymistä kampaajapostauksessani? Kauas ei tarvinnut lähteä etsimään, sillä Pipsa löytyi entisen kampaamoni viereisestä liikkeestä...

Vaikka juhlien järjestämisessä on oma hommansa, on se vaivan väärti. Tsemppiä kaikille kesän juhlia järjestäville ja mukavaa juhannusviikkoa juuri sinulle <3

Kommentit (2)


Kuva: James Forbes.


Taas on se aika vuodesta, kun saa pukeutua parhaimpiinsa ja nauttia juhlatunnelmasta. Mutta tunnetko pukukoodit ja tiedätkö mihin asuun pukeutua? Iltapukuun, juhlapukuun vai riittääkö sittenkin vain pikkumusta? Entäpä sitten asusteet - saako kansallispuvun kanssa laittaa roikkuvat korvakorut tai napata mukaan lempikäsilaukun? Netistä löytyy onneksi useita käteviä oppaita, jotka neuvovat oikealle polulle. Seuraavassa on lyhyt selviytymisopas, siltä varalta, että juuri nyt tuskailet juhla-asusi kanssa…



Kuva: Olo Eletu.
 

  1. Lue kutsusta, mikä on juhlien pukukoodi. Se löytyy yleensä kutsun lopusta ja sillä tarkoitetaan miehen pukua, joka puolestaan määrittää naisen asun. Kellonaika antaa lisävihjeitä asun valintaan. Jos juhla on ennen klo 18, puku on arkisempi. Jos juhla on klo 18 jälkeen, pukeudutaan juhlavammin. Tosin tämä on ensimmäinen sääntö, jota rikotaan ihan tahallaan. Esimerkiksi saketti on perinteisesti päiväpuku, mutta monesti sitä pidetään myös illalla, koska se sopii mainiosti esimerkiksi sulhasen puvuksi.
     
  2. Tumma puku voidaan pukea niin päivällä kuin illallakin. Usein se väljentää frakki -pukukoodia. Tumma puku voi miehellä olla musta, tummansininen tai tummanharmaa. Vaaleanharmaa kravatti on väreistä juhlavin. Naiselle tumma puku tarkoittaa kevyttä jakkupukua, leninkiä tai leninki-jakku -yhdistelmää. Myös sen pikkumustan voi pukea tumma puku -koodin juhliin. Asun tulee kuitenkin ylettyä ainakin polveen saakka ja se voi olla myös täyspitkä. Asun kankaan ja korujen tulisi mielellään olla laadukkaat. Asun kanssa puetaan ohuet sukkahousut, paljaat sääret eivät ole oikein sopivat. Jalkineet ovat sirot, samoin laukku. Iltalaukku on pienempi, päivälaukku voi olla pieni olkalaukku. Korut ovat illalla näyttävämmät, kuin päivällä.
     
  3. Smokki on yleensä illalla käytettävä puku. Smokki on useimmiten musta tai tummansininen. Smokki -pukukoodi tarkoittaa naiselle täyspitkää tai polvipituista iltapukua tai juhlavaa housuasua. Jos iltapuku on pitkä, sen ei pitäisi olla yhtä juhlallinen, kuin juhlapuku on.  
     
  4. Juhlapuku- ja frakkipukukoodit ovat kaikista juhlavimmat. Juhla on silloin yleensä klo 18 jälkeen (paitsi akateemisissa tilaisuuksissa se voi olla myös päivällä). Naisen puku on juhlapuku eli täyspitkä, juhlavasta materiaalista valmistettu puku. Asuun voi yhdistää hansikkaat sekä parhaimmat ja näyttävimmät korut. Kengät ovat sirot ja juhlavat, eikä niitä sukkahousuja tai stay up -sukkia saa unohtaa… Pitkät hiukset pitäisi olla etiketin mukaan kiinni juhlapuvun kanssa, mutta tätäkin sääntöä näkee rikottavan. Ehkäpä kokonaisuus ratkaisee.
     

Lisäksi joskus kutsussa tai tilaisuuden ohjelmassa voi olla pukeutumisvinkkeinä koodit Casual ja smart casual. Ne eivät ole virallisia pukukoodeja. Casualilla tarkoitetaan tummaa pukua rennompaa pukeutumista. Smart casual on puolestaan casualia astetta siistimpi versio. Miehelle tällöin hyvä vaate voi olla esim. suorat housut, kauluspaita ja pikkutakki. Naiselle sopiva vaihtoehto on mekko, hame tai housut bleiserin tai neuletakin kanssa. Asu riippuu tilaisuuden luonteesta ja asun kantajasta.

Niin, ja sen kansallispuvun kanssa ei voi laittaa suosikkikoruja, vaan sen kanssa puetaan vain pukuun kuuluvia asusteita. Kansallispuvun voi kuitenkin pukea minkä tahansa koodin juhliin, kunhan vain pariskunta pukeutuu samantasoisesti. Eli nainen ei voi pukeutua kansallispukuun, jos mies pukeutuu esimerkiksi tummaan pukuun.

Jos pukeutuminen tuntuu hankalalta, kannattaa vain kuivata tuskahikensä, tehdä parhaansa koodia noudattaakseen ja pukea yllensä ne kaikista tärkeimmät: hymyn ja ystävällisyyden. Kun viihtyy asussaan ja kehossaan ja kantaa itsensä ylpeäsi, asu kuin asu näyttää hyvältä.

Iloista ja rentoa juhlakautta sinulle <3

 

Lähteet:

https://pukeutumisopas.com/tilaisuuden-aika-ja-puku/
https://www.yhteishyva.fi/arjen-apu/pukeutumiskoodien-abc/0577130


Kuva: Allan Filipe-Santos-Dias
 

 

Kommentit (6)

Pihakonttorin Susan
Liittynyt29.8.2017

Apua, nyt vasta huomasin, ettei aiemmin kirjoittamani vastaus sinulle näykään täällä. Anteeksi!
Kiitos kommentista. Oikeassa olet. Juuri, kun olin kirjoittanut tekstin huomasin tv:ssä tasavallan presidentin puvussa, vierellään vaimonsa kansallispuvussa...

Terveisin, Susan

Vierailija

Mitenkäs jos laittaa tumman pikkutakin niin tuleeko pukukoodi täytetyksi jos laittaa mustat nahkachapsit jalkaan

Seuraa 

Pihakonttorissa tarinoidaan elämästä kuvin ja sanoin. Pihakonttoristi etsii maailmasta kauneutta ja harmoniaa ja haluaa jakaa iloa ja vinkkejä myös muille. Tarinat syntyvät elämästä: ihmisistä, työstä, opiskelusta, matkoista, kodista, sisustuksesta, puutarhasta - mistä milloinkin.

Blogiarkisto