“Miehen tyylitaju ei ole ollenkaan sitä luokkaa, että miestä pitäisi päästää vihkisormuskauppaan omin päin”

Aikaa h-hetkeen: 62 päivää

Tunnelma: onnellinen ja rakastunut

 

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni päätynyt lukemaan erilaisten hääsivustojen keskustelufoorumeita. Mielessäni oli hakea pientä rohkaisua ja lisäinfoa Annukan kosimiseen. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Hämmennyin pahanpäiväisesti siitä, miten iso joukko naisia oli sitä mieltä, että miehen ei missään nimessä kannattaisi mennä itse ostamaan sormusta. Jotkut pitivät jopa loukkaavana, jos mies valitsisi sormuksen, jota nainen joutuu(?) loppuelämänsä kantamaan. Miehiä neuvottiin kosimaan leikkisormuksella, ja jättää aidon rinkulan hankkiminen naisen valinnaksi.

Hetken aikaa mietin, pitäisikö tosiaan veistellä tuohinen leikkisormus, kuten keskustelupalstoilla neuvottiin. Vaikka maalaispoika olenkin, arvelin veistotaitojeni olevan sen verran ruosteessa, että hommasta ei olisi tullut yhtään mitään. Olisi tuntunut surkealta antaa Annukan avattavaksi rasia, jossa olisi ollut sormusta vain etäisesti muistuttava tai siksi kutsuttava juttu (Annukka: olisin sulanut semmoiseenkin).

Toki foorumeilta löytyi henkilöitäkin, jotka pyrkivät rauhoittelemaan meitä hädissään olevia miehiä, ettei sillä ole niin väliä, millainen se sormus on ja miten kosii: “Nyt rohkeesti vaan toimintaan miehet, se on juuri oikein mitä teette, kyllä se teitä rakastaa, jos rakastaa”.  Mutta näistä kommenteista ollut apua kasvavaan epävarmuuteen. Ainoa asia mitä nettikeskusteluista jäi käteen oli se, että tämä olikin nyt astetta vakavampi paikka. Tarvitsin asiantuntijalausuntoa.

Lähdin etsimään vastauksia keskustan isoista sormusliikkeistä, jotka mainostivat ovissa ja ikkunoissa erikoistuneensa juuri näihin ongelmatilanteisiin. Mutta se oli pettymys. Sormuskauppiaat jakoivat ympäripyöreitä vastauksia siitä, että voi tehdä näin tai noin, miten vain, kunhan vain sormus hankitaan heiltä. Kauppiaat eivät selvästäkään suhtautuneet tilanteeseeni riittävällä vakavuudella. Aivan kuin tämä olisi ollut jokin arkinen asia. 

Aloin huolestua. Epäonnistumisen riskit (Annukka: hä?!) tuntuivat olevan kaikissa tapauksissa liian korkeat. Jos hankin sormuksen etukäteen, se voisi olla väärän näköinen tai pahimmassa tapauksessa jopa loukata morsianta. Jos taas veistelen tuohisen kiehkuran, se voisi olla pettymys. Jos taas kosisin ilman sormusta “mennäänks naimisiin”, voisi se tuntua liian lattealta.

Tämän jälkeen tein kuitenkin valinnan. Päätin, että meni syteen tai saveen, se sormus on ostettava etukäteen. Yrittäjähenkisenä uskallan ottaa hallittuja riskejä, jos mahdollisuus on suuri. Ajattelin, että yllätyksenä tuleva sormus tekisi Annukkaan vaikutuksen, sillä onhan hän samanlainen hassu romantikko kuin itsekin ja näissä asioissa perinteinen ja vanhanaikaisia asioita arvostava. Tavoitteeksi tuli vain löytää sormus, joka on mieleen ja on yllätys.

Sitten keksin pyytää yhteistä ystäväämme Sohvia apuun. Pyysin häntä selvittämään, minkälainen sormus olisi Annukan mieleen. Sohvi uteli minulta, mihin tarkoitukseen sormus tulisi. Tunnustin, että nyt on tosi kyseessä. Ja nyt ei enää voi sössiä, se on menoa.

Sohvi onnistui selvittämään, että keltakultainen sormus olisi Annukan mieleen. Annukka ei osannut aavistaa, mitä tuleman pitää. Marssin vielä yhteen liikkeeseen. Täällä oli myyjä, joka ymmärsi asian vakavuuden ja mieluisa sormus löytyi. “Sormuksesta se ei ainakaan tule jäämään kiinni” myyjä vielä rohkaisi ja toivotti onnea, kun poistuin timanttisormus taskussa.

Myöhemmässä bloggauksessa Annukka kertoo, miten sormus otettiin vastaan. Sen voi jo päätellä, että sormus kelpasi - ja myös sen antaja :)) 

Kommentit (10)

Vierailija

Awww :D Olen vissiin henkisesti teini; puna helahti poskille kun niin ihastuksissaan tätä luki.

Vierailija

Oma mieheni osti vihkisormuksen minulle aivan itse. Se oli ja on edelleen tärkein ja rakkain koruni ja aivan täydellinen.

Tanja

Seuraa