Tarina kuopista elämän polulla

 

 

Vähän aikaa sitten kerroin tarinan elefantista. Nyt on vuorossa pieni tarinan kuopasta:)


Kävelen tietä pitkin.

Tiellä on kuoppa, enkä huomaa sitä.

Putoan kuoppaan.

Vie paljon aikaa ja vaivaa kivuta takaisin polulle.

Jatkan matkaani.

 

Kävelen tietä pitkin.

Nyt näen kuopan.

Putoan siihen silti.

Onneksi tiedän, kuinka sieltä pääsee ylös.

Nousen ylös edellistä kertaa nopeammin.

Jatkan matkaani.

 

Kävelen tietä pitkin.

Näen taas kuopan.

Kierrän sen.

Jatkan matkaani.

 

Kävelen toista tietä pitkin.

Kävelen tietä pitkin.

Tiellä on kuoppa, enkä huomaa sitä.

Putoan kuoppaan.

Vie paljon aikaa ja vaivaa kivuta takaisin polulle.

Jatkan matkaani.

Ja toisella tiellä tulee omat kuoppansa.

Elämänpolun ei mielestäni tarvitse olla tasainen. Siihen saa ja kuuluu kuulua monenlaisia maastoja, mutkia, ylä- ja alamäkiä maisemineen. Välillä on sateista, mutta sateen jälkeen on mahdollista nähdä sateenkaari, jota ei pelkkinä kauniina ja aurinkoisina päivinä voisi nähdä.

Virheistä oppii. Moka on lahja. Onni onnettomuudessa. Se, mikä ei tapa vahvistaa.

Sillä hetkellä, kun on syvässä kuopassa, ei välttämättä ole helppo ajatella niin positiivisesti. Minulla on ollut hetkiä, kun on surua, menetyksiä, pettymyksiä. Silloin tuppaan sanoa itselleni seuraavasti: “Tämä on parasta, mitä minulle on tapahtunut, ei vaan vielä ole pienintä hajuakaan siitä, mitä kaikkea hyvää tästä seuraa”. Nyt katson taaksepäin elämää, on menneisyydestä helppoa nähdä, mitä erilaiset kuopat ovat opettaneet ja antaneet. Ne ovat olleet hetkiä, jolloin olen tarkistanut polun suunnan ja tarttunut toimeen. Käärinyt hihat ja alkanut kipuamaan kohti aurinkoa.

Kun tarkastelen asiaa ihmissuhteiden kannalta, voin huomata monien läheisten ihmissuhteiden lähentyneen juuri silloin, kun on ollut tiukempi paikka elämässä. Kun on haavoittuvaisimmillaan ja tuen tarpeessa, pääsevät ihmiset lähelle eri tavalla, kuin jos aina “kuuluu tosi hyvää, mitä sulle?”.

Kun uskoutuu toiselle heikkona hetkenä ja saa toiselta tukea, hyväksyntää, läsnäoloa ja välittämistä, rakentuu myös luottamus siihen, että hän ei jätä tiukan paikan tullen minua yksin, vaan kulkee rinnalla tukien. Nämä ovat olleet hyvin tärkeitä, eheyttäviä kokemuksia. Ja kun luottamus ihmisiin ympärillä vahvistuu, uskaltaa itsekin heittäytyä enemmän elämän virtaan seilaamaan kohti omia unelmia ja haaveita. Ja voi purjehtia rauhallisin mielin kun tietää, että tyrskyjen tullessa on apua pitämässä purjeita pystyssä.

 

Aikaa h-hetkeen: 24 päivää

Tunnelma: pysähtynyt, mietteliäs

 


 

 

 

 

PS. Kirjoitin kuoppatarinan muistini mukaan. Toivottavasti saitte ideasta kiinni! Mentorini Matti Nokela on sen joskus kertonut.

Kommentit (0)

Seuraa