Tarina uskomusten vaikutuksista


 

 

Kuvitelkaapa tilanne, jossa norsunpoikanen sidotaan köydellä kiinni pieneen puuhun. Aluksi norsu pyristelee ja riuhtoo kaikin voimin. Jossain vaiheessa norsu luovuttaa ja huomaa kaiken riuhtomisen olevan turhaa. Aika kuluu ja norsu kasvaa isoksi. Ja vaikka norsulla olisi kaikki voima riuhtaista puu kumoon, voi norsua huoletta pitää kiinni samassa puussa. Se ei enää yritä päästä irti. Sille on muodostunut uskomus.

Meillä ihmisillä on samankaltaisia uskomuksia. Jotkut voivat olla kannustavia ja eteenpäinvieviä: “pystyn mihin vain, kun todella yritän ja teen työtä sen eteen". Toiset voivat olla rajoittavia: “On parempi, kun ei odotta liikoja elämältä. Eipähän tule ainakaan pettymään!” Sillä, minkälaisia uskomuksia meillä on, on yhteys siihen miten maailman näemme ja koemme.

Uskomuksilla on suuri vaikutus myös parisuhteisiimme. Minkälaisia valintoja teemme, minkälaisia ihmissuhteita meillä on, minkälaisen kohtelun “arvoisia” uskomme olevamme.  Jos esimerkiksi uskoo, ettei löydä kunnollista ja kannustavaa kumppania, on helpompi hyväksyä vähättelevä kohtelu kumppanilta.

Aikoinaan omat uskomukseni parisuhteesta olivat rakentuneet eronneiden vanhempieni ja omien pettymyksien pohjalta. Kokemukset parisuhteista eivät olleet antaneet liikaa toivoa onnelliselle perhe-elämälle. Muistan ajan, kun söpöilevien pariskuntien näkeminen riipaisi. “Tuskin tuo kauan kestää” ajattelin, koska oma kokemukseni oli sen mukainen.

Jossain vaiheessa ymmärsin, miten voimakkaita ja rajoittavia uskomuksia nuo olivat. Pysähdyin ajattelemaan, että miten minun kannattaa ajatella asioista.

Aloin kiinnittää huomiota pitkiin, onnellisiin parisuhteisiin ympärilläni. Ja niitä löytyikin yllättävän paljon. Se oli sittenkin mahdollista. Söpöileviä pareja nähdessäni päätin ajattella, että noin mekin vielä söpöilemme, kun prinssini on löytynyt. Ja muiden onnen katseleminen vahvisti uskoa siihen, että se voisi olla mahdollista omallakin kohdalla.

Noo, se mitä tapahtui, on tainut tässä blogissa jo käydä teille ilmi:))

Tämä oli henkilökohtaisin bloggaus, mitä olen kirjoittanut, mutta jotenkin tuntui nyt tärkeältä jakaa. Toivon, että oma tarinani antaisi toivoa etenkin teille, joilla oma kulta on vielä toivelistalla. Niin se minullakin oli joskus, (itseasiassa monta pitkää vuotta) mutta kaikki se “odottaminen” kannatti.

 

Aikaa h-hetkeen: 35 päivää (niin vähän!)

Tunnelma: Kutkuttava

 


 


 

 

 

Kommentit (10)

Annukka ja Janne
Liittynyt8.3.2013

Juu, vuosia vierähti täälläkin, mutta jälkeäpäin se on ollut tosi voimauttava kokemus! Kiitos paljon kommentista <3

Annukka

Vierailija

Kiitos, tämä oli ehdottamasti blogin tähän asti paras postaus, koska tästä huokuu elämänmaku ja aitous. Totta kai saa söpöillä kun on menossa naimisiin, mutta Me Naisten lukijoissa on paljon myös meitä, joilla on tällä hetkellä vaikea elämäntilanne. Haluamme kuulla paitsi onnistumisista, myös siitä polusta millä onnelliseen nykytilaan on päästy. Kirjoitit vaihtaneesi näkökulmaa. Affirmoitko myös? Kaukanko kesti kun aloit huomata positiivisia muutoksia elämässäsi? Tuliko takapakkia? Jos, niin minkälaista?

Kaikkea hyvää teille molemmille! :)

T. Aiemmin tätä blogia kritisoinut, lämpenevässä oleva lukija

Annukka ja Janne
Liittynyt8.3.2013

Kiva kuulla, että olet meidän blogille lämpenemään päin! :))

Juu, on sitä kaiken moista mahtunut elämään. Ehkä voisi myös tuoda niitä elämän kuoppia esille, ja sitä, miten niistä on noustu. Olen juu käyttänyt affirmaatioita, moniamonia keinoja, harjotuksia, kursseja, tekniikoita. Ja matka jatkuu toki yhä! Välillä on tullut takapakkia, tai voisi sanoa, että pientä ponnistusvoiman hakemista;) Kun katsoo taaksepäin, takapakit ovat usein olleet juuri ennen niitä isoja askelia eteepäin. Ehkä tästä aiheesta voisi tehdä myös oman bloggauksensa?

Jannelta myös paljon terkkuja Sinulle! 

Annukka

 

Vierailija

Ihana postaus!

Tosin tuo mitä norsut kokevat yhä edelleen esim. Thaimaassa turistien viihdyttämisen vuoksi ei ole niin ihanaa, vaan hyvin surullista :(

Mukavaa viikon jatkoa!

Annukka ja Janne
Liittynyt8.3.2013

Kiitos kommentista! <3

Totta, minustakin se on hyvin surullista. Toivottavasti asiat pian muuttuvat, ja kiitos kun nostit tärkeän asian esille! Meillä kaikilla on oma korsi, vaikka välillä tuntuu, että se on hyvin pieni, niin yhdessä voimme saada keon aikaiseksi :)

Annukka

Seuraa