Elämä on kuin suklaarasia: koskaan ei tiedä, mitä saa. Näin sanoi kerran eräs peloton elämänsä aalloilla kulkija. Oikomutkanen on osittain samaa mieltä. Elämä tarjoaa meille yllättäviä tapahtumia ja isoja muutoksia sekä vaatii meiltä joskus nopeita päätöksiä ja valintaa kahden pahan tai kahden loistavan vaihtoehdon välillä. Itselleni ei reiluun kolmeen vuosikymmeneen mahdu järisyttävän surullisia elämän käänteitä, vaikka olenkin toki saanut maistaa muutaman ananaskonvehdin (yök).

_______

_______

Mietin tällaisia ajatuksia tänään, koska eilen illalla tajusin unelmoivani paljosta. Olisi kohtalon ivaa alkaa nostella rasiasta ananaskonvehteja juuri nyt, kun tuntuu, että elämän suurimmat asiat ovat vielä edessä, mutta eivät enää määräämättömän kaukana tulevaisuudessa. Olemme Mantelisilmän kanssa puhuneet oman asunnon hankinnasta ja perheen perustamisesta aiemminkin, ja odotuksemme näiden asioiden suhteen ovat suht yhteneväiset. Eilen asunnon ostaminen nousi taas puheenaiheeksi, ja tällä kertaa todella päätin marssia pankkiin ja pyytää asuntolainaa. Olen tällä hetkellä muutaman kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa, joten voi olla, etteivät pankit suhtaudu minuun suopeasti. Toisaalta lastentarhanopettajien työllistymisaste on Oulussa suht hyvä, ja kenties nämä valoisat tulevaisuuden näkymät painavat jonkin verran vaakakupissa. Ihmeellisintä tässä on se, että minua ei jaksa juuri huolettaa oma takaisinmaksukykyni. Uskon työllistyväni lto:n tehtäviin hyvin kaikkina muina aikoina paitsi kesäkuukausina, jolloin työvoiman tarve on normaalia vähäisempi.

_______

_______

Meidän ikiomassa asunnossamme olisi sauna, oma piha (pienikin riittää) ja paljon ikkunoita ja valoa. Keittiö olisi  olohuoneesta erillinen, pinnat siistejä ja kiintokalusteet uusia. Ympäristö olisi rauhallinen ja asunnossa olisi ainakin kaksi makuuhuonetta. Viimeisin kohta edustaa tietenkin yhtä suurimmista unelmista. Haave siitä, että joskus vielä kotimme toisessa makkarissa on pinnasänky ja myöhemmin ehkä kerrossänky, on viime aikoina tehnyt itsensä vahvasti tiettäväksi. Vaikka asia ei vielä vähään aikaan olekaan ajankohtainen, olen nyt todella vahvasti ja lopullisesti tajunnut lasten saamisen olevan unelmieni listalla. Ajatella, jos joskus pääsisin tuoksuttelemaan oman pikkuiseni päälakea, leikkaamaan pikkuruisia varpaankynsiä, kuuntelemaan pienen unituhinaa. Jos se joskus toteutuu, tiedän silloin saavani suklaarasiastani konvehdin, jonka makua en voi vielä kuvitellakaan. Tiedän kuitenkin jo, ettei tuon konvehdin maku millään voi olla ananas.

_______

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018