Buenos tardesta vaan kaikille! Oikomutkanen kävi tänään mustikkametsässä. Ja ristus mikä reissu siitä tuli. Heräsin ja lähdin matkaan myöhään aamuyöstä kolmen tunnin unien jälkeen, jotta ei olisi niin kuuma poimia. Silti totesin autosta noustuani, että soijaa pukkaa. Jouduin toden teolla etsimään vanhaa luotettavaa mustikkapaikkaamme. Ajelin tienpätkää edestakaisin, koska en löytänyt apajalle johtavaa metsätienpuolikkaan liittymää, parkkeerasin lopulta auton kuoppaan kantojen keskelle, ja kävelin oikeaan paikkaan vain todetakseni, että hakemani liittymän vieressä oli leveä levähdyspaikka. Voi hyvät hyssykät sentään. Ajattelin kuitenkin, että haittaaks se, koska kohta saataisiin suut makiaks ja muutenkin häpi endiing.

No, voin kertoa (koska sitähän sä kysyit), että mustikat eivät olleet vielä kypsiä, eikä niitä tästä vakipaikasta tänä vuonna paljoakaan edes tule. Just dingel about it! Olin etukäteen ajatellut poimivani ainakin pari tuntia ja saavani marjoja ämpärillisen per tunti, ja kun kateelliset kyselisivät mistä moinen saalis, vastaisin vain salamyhkäisesti, että no comets. Ja jos joku alkaisi tinkaamaan, sanoisin sille tiukasti silmiin tuijottaen, että ime parsaa. Mustikoiden sijaan metsässä oli paljon karvamatoja ja muita öttiäisiä. Siinä vaiheessa, kun hämähäkinseittiä oli tarttunut pitkin kehoani monta metriä, pystyin ajattelemaan vain, että oispa kahavia.

Vaikka mitäpä muuta sitä tämmöinen maalla kasvanut osaisi vapaa-ajallaan tehdä kuin samoilla metsissä? Kun ei paljon kiinnosta hesalaisten meininki. Jos joku kysyy, ”no, mitä laitetaan?”, niin mustikkaretki ei minun mielestä ole ollenkaan hullumpi vastaus. (Paitsi tietyn sorttisille kyselijöille ainoa oikea vastaus on, että ”elä käy ehottelee, hyyi”.) Vielä kun saisi eväät ja polttoaineet firman piikkiin. Ja saalistakuun, niin etteivät täydet marjaämpärit jättäisi kenellekään epäselväksi, mitä jäbä duunaa. Saalista ei siis tällä kertaa tullut, mutta ei se mitään. Tunne siitä, että mie romahan, meni jo ohi, ja nyt olen menossa vahvasti valoa kohti.  

_______

 

Ne  harvat mustikat, mitkä onnistuin löytämään, olivat pieniä rupusia.

 

Polvisukat on pop punkkisuoja.
 
_______

Onneksi marjastuskautta on vielä jäljellä. Uutta yritystä kehiin!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018