Oikomutkanen oli pitkään some-vastainen. Ajattelin, että some on vain ihmisille, jotka haluavat esitellä itseään ja asujaan ja kroppaansa netissä julkisesti. Aika pinnallista ja itsekeskeistä, mietin. Ajattelin, että some ei ole vakavasti otettava viestintäkanava eikä todellakaan aikani arvoista. En myöskään mistään hinnasta halunnut laittaa itseäni nettiin kaikkien kyylättäväksi tai kuluttaa aikaani somea selaillen. Ja miten lopulta kävikään?

Some-suhtautumiseni muutos juontaa juurensa tämän blogin perustamiseen. Vuoden sisään bloggaamisen aloittamisesta huomasin, että joskus olisi semmoistakin asiaa lukijoilleni, joka ei oikein sovi blogiin. Yksittäinen kuva tai pieni arjen sattumus, jonka kuitenkin haluaisin jakaa lukijoideni kanssa. Lopulta kahden ja puolen vuoden jälkeen taivuin perustamaan blogilleni sekä Facebook- että Instagram-tilin. Suhtautumisestani kertoo sekin, että edelleen käytän sanavalintaa ”taivuin”, eli aivan kuin olisin antanut periksi pitkällisen painostuksen alla. No, tavallaan annoinkin. Koen, että nykyään on tietyllä tavalla vaikeaa elää ilman somea. Jotkut ryhmät, tiedotukset ja osallistumiset ovat saatavilla vain Facebook-profiilin kautta. Some-tileistä on tullut uusi verkkopankki, jonka tunnuksilla kirjaudutaan milloin mihinkin palveluun. Somessa tulee olla, jos haluaa osalliseksi.

Some voikin siis pinnallisuuden ja itsekeskeisyyden sijasta olla tiedonvälitystä ja yhteisöllisyyttä. Olen käyttänyt Instaa ja Facea nyt noin kuukauden. Varsinkin Facebookin toiminnot ovat vielä vähän hakusessa, eli en kauhean hyvin osaa sitä käyttää. Siltikin tuntuu, että silmäni ovat avautuneet somen suomille mahdollisuuksille. Voin jakaa kuvia ja tietoa, voin nauttia toisten kauniista kuvista, voin osallistua ja saada toiset osallistumaan… Suurin oivallukseni on se, että eihän somen käyttäminen itsessään ole pinnallista ja itsekeskeistä. (Todellakin, tämä on pitkään ollut ajatteluani ohjaava stereotypia, josta en välttämättä ole niin kauhean ylpeä.) Päinvastoin, somekin on vain väline. Asiaahan voi ajatella siltäkin kantilta, että on kunnioitettavaa, että jotkut ihmiset pystyvät tuottamaan niin kiinnostavaa sisältöä, että se houkuttaa ja koukuttaa massoja.

Some on aiheuttanut ajatusmaailmani avartumisen lisäksi ajankäyttöni radikaalia muuttumista. Siinä missä ennen saatoin lukea kaksi tuntia kirjaa ennen nukkumaanmenoa, niin nykyään samat kaksi tuntia kuluvat liian nopeasti kännykän ruutua tuijotellen. Edelleen tuntuu, että somessa roikkumani aika menee jollain tavalla hukkaan, mutta sometusta on vaikea lopettaa, koska se imee mukaansa ihan huomaamatta. Eilenkin havahduin huomaamaan, että olin selaillut kenenpä muunkaan kuin itselleni niin läheisen Ron Mossin Insta-tiliä jo kaaaaaaauan. Some koukuttaa ja siitä on vaikea päästää irti!  Näin siitäkin huolimatta, että asiasta kysyttäessä vastaisin epäröimättä lukevani mieluummin. Some tarjoaa myös oivan mahdollisuuden kyttäillä tuttuja ja puolituttuja. Facebook-profiilin myötä olen alkanut etsimään puolituttujen tai menneiden tuttavuuksien profiileja ja vaklaamaan, mitä heille nykyään kuuluu. (Saako tällaista edes tunnustaa? Tämäkään ei välttämättä aiheuta suuria ylpeyden tunteita.) Toisaalta on mukava tietää, mitä esimerkiksi ala-aste-aikainen kaverini puuhaa nykyään ja toisaalta mitä väliä sillä on? Jos emme ole olleet yhteyksissä viiteentoista vuoteen, mitä väliä sillä minulle on mitä hänen kotikaupunkinsa kohdalla lukee? Ja silti se kiinnostaa - ja löytyy somesta.

______

Saunan jälkeen heti Facebookiin...
 
...ja ennen nukkumaan menoa vielä pikaiset Instagramit.

______

Loppuviikoksi reissuun Keski-Suomeen. Kelpuutankohan somea ollenkaan mukaan?

Kommentit (2)

Ihana lukija

Joo, minäkin tässä teen koko ajan töitä enkä ollenkaan eksy naamakirjaan tai lukemaan mitään kivoja blogeja. Hankalaa. Niskasta kiinni vaan kai sitten! Mutta eka ihan nopeesti yks kommentti.

Oon miettinyt kovasti sitä, että sen, minkä sitten internettiin päästää, ei koskaan katoa sieltä. Siksi vaikka mulla onkin tili, en juuri julkaise mitään. Ja jos julkaisen, niin sitäkin on mietitty ja harkittu ja pohdittu kuukausia. Ja lisäksi somesta voi saada semmoisen kuvitelman, että on sosialisoinut, vaikka kukaan ei olekkaan sanonut kenellekkään mitään (ainakaan ihan suoraan), ja että ei olekkaan aivan niin yksinäinen kuin kuvitteli. Onkohan se hyvä vai huono...

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Hyviä pointteja! Joskus muistan lukeneeni sellaisenkin neuvon, että nettiin pitäisi päästää vain sellaista materiaalia, minkä oma äiti tai tuleva työnantaja voi nähdä. Ja sitten täytyy huomioida myös läheiset: haluaako mies että hänen naamansa näkyy mun facessa ja kuinka paljon haluaa lapsistaan näkyvän somessa. Eli onhan se vähän niinkin, että vaikka joku olisi yleinen tapa, ei se välttämättä ole suotavaa. Somessa on vaikeeta löytää tasapaino osallistumisen ja yksityisyyden suojaamisen välillä.

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Blogiarkisto

2018