Silmälasikehysten valintaan kannattaa varata aikaa. Alussa vielä hymyilyttää. Kuva: Oikomutkanen.

Oikomutkasella on ollut silmälasit muistaakseni kolmosluokalta alkaen. Nyt uusien silmälasien hankinta on tullut taas ajankohtaiseksi, sillä nykyisissä laseissa linssien pinta on kuoriutunut paikoitellen jo pois. Olenkin tässä viime viikkojen aikana tehnyt muutaman ekskursion oululaisiin silmälasiliikkeisiin. Taktiikkana on ensin löytää mieleiset kehykset ja ostaa lasit sitten kyseisestä liikkeestä hinnasta välittämättä. Mieleisiä kehyksiä on kuitenkin ollut yllättävän vaikea löytää, sillä...

...kehykset eivät saa olla liian vaaleat. Valju väritykseni kaipaa kehyksiin jonkin verran särmää. 

Todella vaaleat tai värittömät kehykset eivät välttämättä ole vaaleaverikölle paras valinta. Näyttääkö yhtään paremmalta, jos siristelen viekoittelevasti? Kuvat: Oikomutkanen.

...kehykset eivät myöskään saa olla liian tummat. Valju väritykseni jää muuten liikaa kehysten jyräämäksi. 

Liian tummatkaan kehykset eivät vaaleaverikölle välttämättä sovi, vaikka toki makuja on monia. Kymmenennessä liikkeessä alkaa jo väsyttää. Kuva: Oikomutkanen.

...kehyksien pitää olla tarpeeksi ajattomat kuitenkaan olematta tylsät, sillä en voi jatkuvasti olla ostelemassa uusia laseja.

Hyvät kehykset kestävät aikaa olematta tylsät. Näistä varsinkin ylimmäiset vaikuttavat nyt ihan hyviltä, mutta tuntuvatko ne jo huomenna tylsiltä? Kuvat: Oikomutkanen.
 

...kehysten pitäisi tuntua omilta ja päätöksen olla helppo. Yhdetkään kehykset eivät ole vielä tuntuneet tarpeeksi omilta eikä päätös niin ollen helpolta.Ovatko silmälasikehykset hyvät vain siksi, etteivät ne ole huonot? Enää ei jaksa skarpata kuvissa, katse vaan kaukaisuuteen ja antaa mennä. Kuva: Oikomutkanen.

...olen kokeillut jo niin monet kehykset, etten tiedä enää mistään mitään. Silmälasien ostossa kannattaa tukeutua makutuomarin apuun. Tässä vaiheessa olisin melkein voinut ostaa lasit vain saadakseni asian päätökseen. Kuva: Oikomutkanen.

---

Auta mua valinnassa ja kerro kommenteissa, mitkä kehykset passais mulle parhaiten. Kuvien joukossa on myös oma suosikkini, mutta lopullinen päätös on todellakin vielä tekemättä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Kikka
1/5 | 

Ne, missä lukee Superdry tai ne, missä hintalapussa 79€. Ei liian värittömiä tai vaaleita.

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016
2/5 | 

Kiitos kommenteista! Meinasin tällä viikolla käydä hypistelemässä suosikkejani vielä kerran, joten toivotaan että silloin osaisin jo jotkut valita. Toisaalta se on varmaan niinkin, että ostipa sitten mitkä tahansa niin niihin tottuu 🤓 Tosi ihana kun kerroitte oman mielipiteenne, kiitos 🌷

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Kiitos mielipiteestä! Huomenna meinasin käydä kehyksiä vielä kokeilemassa, ja toivottavasti uskallan jotkut jo ostaa. Josko tulevissa postaus-kuvissa olisi jo sitten uudet lasit päässä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, 32-vuotias välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen(at)gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018