Oikomutkanen juhlistamassa tapaamista ystävän kanssa. Lasissa kesän hitti aperol spritz. Kuva: Oikomutkanen.

Oikomutkanen täytti perjantaina kaksi vuotta! Tuo aika tuntuu julmetun lyhyeltä, sillä koen kirjoittaneeni blogia jo paljon pidempään. Samalla kaksi vuotta kuulostaa tosi pitkältä ajalta, koska tuntuu kuin olisin aloittanut bloggaamisen ihan vasta. Kaksivuotissynttäreiden innoittamana halusin palata blogitaipaaleni tärkeimpiin hetkiin.

Julkaisin ensimmäisen postaukseni 29.8.2016, muutama päivä sen jälkeen, kun varsinaisesti perustin blogini. Olin jo monta kuukautta ennen sitä huomannut MeNaisten sivuilla mahdollisuuden perustaa oma blogi. Harkitsin asiaa todella pitkään. Lopullisen sysäyksen antoi englannin yliopisto-opintoihini kuulunut kurssi, jonka puitteissa pidimme blogia. Nautin blogitekstien kirjoittamisesta enemmän kuin mistään muusta koko kurssilla. Siitä Oikomutkasen siemen sitten lähti hitaasti itämään. Muistan vieläkin kuinka pelottava asia ensimmäisen postauksen julkistaminen oli. Se tarkoitti itseni, mielipiteideni ja elämäni laittamista nettiin kaikkien näkösälle. Tekstien julkaisu oli alusta asti kuitenkin myös palkitsevaa. Vieläkin postausten kirjoittaminen antaa minulle aikaiseksi saamisen tunteen. Kirjoittamalla koen luovani jotain tyhjästä.

Kirjoittaminenkin onnistuu kotimaisten omppujen voimalla. Kuva: Oikomutkanen.

Palkitsevuuden tunne oli pian kuitenkin koetuksella. Vuosi sitten keväällä olin jo vähällä haudata koko blogin. Vuoden 2017 tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana kirjoitin kokonaiset kahdeksan postausta. Tein silloin graduani, ja blogin kirjoittaminen tuntui ylimääräiseltä painolastilta. Oli inhottavaa ensin istua koneella koko päivä kirjoittamassa englannin ääntämisen opettamisen nyansseista ja sitten jatkaa tietsikkamaratonia vielä blogin merkeissä. Tuota aikaa avaava postaukseni löytyy täältä. Lopettamis-ajatuksista en muistaakseni maininnut yhtään kenellekään. En halunnut tunnustautua luovuttajaksi, ja koin lopettamis-ajatusten olevan yksinkertaisesti kiellettyjä sen jälkeen, kun olin niin innoissani ollut perustamassa blogia. En muista koskaan tehneeni tietoista päätöstä blogin jatkamisesta, mutta veikkaisin, että bloggaaminen yksinkertaisesti alkoi taas maistua gradun valmistuttua. Nyt olen tyytyväinen siihen, että kävin tämänkin vaiheen läpi: enää ei ole mitään epäselvyyttä siitä, haluanko käyttää aikaani ja energiaani Oikomutkaseen. Jos aika ei riitä kaikkeen, karsin mieluummin jostain muusta kuin bloggaamisesta. Rakastan tätä juttua!

Puut halaavat hollantilaisessa metsässä. Kuva: Madame de Winter.

Aluksi pidin blogia anonyyminä, mutta koin sen vääräksi teitä lukijoita kohtaan. Ajattelin, että teillä on oikeus tietää, kuka näiden tekstien takana on ja kuka näitä mielipiteitä oikein laukoo. Pitkän harkinnan jälkeen paljastin kasvoni ja nimeni tämän vuoden maaliskuussa — en siis niin kovin kauaa sitten. Kyseisen postauksen voit lukea täältä. Ulostuloni jälkeen tunsin blogini olevan aidompi ja totuudenmukaisempi heijastus ajatuksistani. Anonymiteetistä luopuminen antoi minulle uutta virtaa blogin tekemiseen, koska sen jälkeen olen kokenut olevani tässä jutussa mukana sata lasissa ilman tarvetta himmailla.

Sateisen päivän iltana aurinko näyttäytyi vaeltajille Lofooteilla. Kuva: Oikomutkanen.

Anonymiteetin hylkäämisen myötä uskaltauduin myös sosiaalisen median valloitukseen. Facebookiin ja Instagramiin liittyminen oli minulle huiman iso askel, koska olen aiemmin kokenut somen lähinnä vihollisena (lue aiheeseen liittyvä postaukseni täältä). Nyt olen kuitenkin tavallaan jopa tykästynyt näihin kanaviin, koska ne ovat blogiin verrattuna niin erilaisia alustoja. Varsinkin Instagram on hauska paikka, koska siellä kuvat ovat pääosassa ja teksti jää sivurooliin. Insta haastaa minut aivan uudella tavalla, koska tekstit ovat vahvuusalueellani ja kuvat ovat kaukana siitä. Someen uskaltautuminen on siis ollut minulle merkityksellistä muutenkin kuin blogin takia.  

Kahden bloggaus-vuoden yhteenvetona voin todeta, että bloggaaminen antaa minulle paljon. Se on antanut rohkeutta tuoda ajatuksiani esiin ja itsevarmuutta seistä sanojeni takana. Oikomutkanen on kasvanut osaksi identiteettiäni. En voi tietää, jatkanko postaamista ikuisesti, mutta tällä hetkellä bloggaaminen on merkityksellinen osa elämääni ja tärkeä osa minua.

Kommentit (1)

ihana lukija

Paljon onnea blogille ja blogin pitäjälle! Kiva teksti ja kivat kuvat, erityisesti tuo kuva Lofooteilta.

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018