Oikein toimiminen on joskus yllättävän vaikeaa. Kuva: Oikomutkanen.

Oikomutkanen jätti eilen naapurinsa tylysti pulaan. Homma meni näin:

Töistä tullessani näin kuinka naapurini yritti saada pakitettua autonsa ulos jäisestä ja matalien lumivallien ympäröimästä parkkiruudustaan taloyhtiömme parkkipaikalla. Auton renkaat vetivät sutia, eikä auto hievahtanutkaan. Ensimmäinen reaktioni oli mennä auttamaan, mutta heti perään ajattelin, etten viitsisi sekaantua toisen asioihin. Epäröin, mutta lopulta jatkoin matkaani sisään pysähtymättä.

Keittiön ikkunastani näin kuinka naapuri jatkoi sinnikkäästi yritystä. Itselläni harmitti tosi paljon, etten ollut tarjonnut apuani, ja ajattelin, että jos hän olisi vielä siinä kun saisin kahvini juotua, menisin pihalle auttamaan. Tällä välin naapuri kokeili laittaa takarenkaiden alle auton mattoja ja kuusen oksia. Hän jopa keräsi roskakatoksen eteen siroteltua hiekoitussoraa ja vei sitä renkaiden alle. Tuloksetta. Olin siis häpeilemättä seurannut keittiöstäni käsin tämän kutkuttavan draaman kaaren kehittymistä, ja tässä vaiheessa minulle tuli jo kiire ulos auttamaan poloista. Vedin ulkovermeet takaisin päälle — ja huomasin edelleen keittiön ikkunasta kuikuillen, että häntä olikin jo ennättänyt joku pariskunta auttamaan. Vastoin kaikkia järjen lakeja minua alkoi kaiken lisäksi harmittamaan ihan totaalisesti, että joku olikin ehtinyt hätiin ennen minua. En siis saanut mahdollisuutta korjata virhettäni.

Miksi apuun meneminen on näin vaikeaa? Kuten jo mainitsin, ajattelin tilanteessa etten kehtaa mennä häiritsemään naapuria. Voi hyvänen aika! Naapuri olisikin varmasti loukkaantunut verisesti, jos olisin mennyt kysymään ystävällisesti "Hei, olisitko tarvinnut apua?". Kertoessani myöhemmin miehelleni tapahtuneesta ja omista reaktioistani, ajattelin asiaa myös isommassa mittakaavassa. Rakensin siis päässäni melkoisen aasinsillan arkipäivän kohteliaisuudesta elämän ja kuoleman kysymyksiin: mietin, uskaltaisinko mennä apuun vaikkapa silloin, jos joku saisi Prismassa sairaskohtauksen? Väkijoukossa on helppoa ajatella, että kuuluisa "joku muu" voi hoitaa homman. Ensiapukurssin opit pätevät kuitenkin tässäkin: tärkeintä on, että yrittää auttaa kykyjensä mukaan. Meillä kaikilla on siihen velvollisuus.

___________

Pitäisikin ilmoittautua ensiapukurssille kertaukseen, sillä joku kaunis päivä saatan joutua olemaan joku muu. Tai ehkä joku muu oletkin silloin sinä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Ihana lukija
1/2 | 

Kysyin kerran joltain, tarviiko hän apua, kun odotti kainalosauvojen kanssa rappukäytävässä, mutta ei tarvinnut. Jälkeenpäin oon miettiny, oliko ihan typerää kysyä. Hän vaan odotti siinä jotain. Mua nolotti sitten. Mutta toivotaan, että hän ei loukkaantunu tästä. Kumpi on sitte epämukavampiaa: tyrkyttää apua johonki, missä sitä ei tarvita, vai _mahdollisesti_ jättää apua tarvitseva pulaan?

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016
2/2 | 

Niin, nämäki on vaikeita asioita. :) Jos miettisin omalle kohalle, niin tuommoinen turha avuntarjouskin vois kuitenki tuntua ihan mukavalta. Siis jos joku tulis multa kysymään tarviinko apua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, 32-vuotias välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen(at)gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018