Oikomutkanen kävi Mantelisilmänsä kanssa Rokualla viikonloppuna yhden yön telttaretkellä. Rokua on reilun tunnin ajomatkan päässä Oulusta etelään, ja siellä on yhteensä noin 57 kilometrin edestä patikointipolkuja. Rokua on myös Vuoden Retkikohde 2018, joten kyllähän siellä nyt oululaisen on kerran kesässä käytävä. Rokualla ei näin toukokuussa ja vieläpä äitienpäiväviikonloppuna todellakaan ollut väkiryntäystä, joten saimme nauttia hiljaisuudesta sekä nukahtaa ja herätä pelkkiin linnunlaulun ääniin. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut käydä sunnuntaina 19 kilometrin mittainen Rokuan Keisarinkierros, mutta lopulta patikoimme vain Pookin polun neljä kilometriä. Lauantaina kilometrejä kertyi alle 10, kun etsiskelimme sopivaa leiripaikkaa.

Vaikka patikointi-osuus jäi retkellämme loppujen lopuksi melko vähäiseksi kuumuuden ja molempia enemmän tai vähemmän vaivaavan sitkeän köhän takia, jäi viikonlopusta todella ihana ja voimaantunut olo. (Oikeasti inhoan sanaa voimaantua, jossa on sosiaalityön ja henkisten voimavarojen vajavaisuuden korjaamisen kaiku, mutta tässä tilanteessa se on ainoa oikea valinta.) Luonnossa asiat asettuvat perspektiiviin: pari työtöntä päivää sijaisuuksien välissä ei tunnu merkittävältä enää siinä vaiheessa, kun on kahteen otteeseen pelastunut sähisevän kyykäärmeen ohi ilman puremaa. On jopa hieman kummallista, kuinka paljon reilu vuorokausi hiljaisessa metsässä saa aikaan. Oloni paikan päällä oli täysin rento, en kantanut huolta mistään, eikä mihinkään ollut kiire. Ilmatkin hellivät meitä todenteolla. Täydellistä! Vielä näin torstainakin tuntuu siltä, että viikonlopun energiat suorastaan jylläävät suonissa ja antavat minulle supervoimia tehdä mitä vaan!

______

______

Lauantain iltaruokana mummon muusia ja tuorejuustolla kuorrutettuja lihapyöryköitä. Taidan istua jonkin terävän tikun nokassa, kun olemus on vähän sen oloinen, että "ota nyt äkkiä se kuva että pääsen ylös tästä!".

______

En kuollaksenikaan enää muista mikä oli noin hauskaa. Ehkä teltan pystytys vastusti sen verran, että nauru oli ainoa keino selviytyä. Ei meinaan ois eka kerta.

______

______

Maisema Pookivaaran laella sijaitsevasta palovartijan tornista.
______
Ja selvyyden vuoksi kerrottakoon, että telttailimme Rokuan kansallispuistoalueen ulkopuolella. Kansallispuistossa kun saa leiriytyä vain siihen tarkoitetulla alueella.
______

PS. Oulun seudun sanomalehti Kalevassa oli jokin aika sitten juttu siitä, että kansallispuistojen ylläpitokustannukset nousevat, mutta valtion rahoitus niiden hoitamiseen pysyy ennallaan. Jutussa pohdittiin sitä, kannattaisiko kansallispuistojen kävijöiltä periä pääsymaksu. Toisaalta pääsymaksu auttaisi hoitokulujen kattamisessa ja siten osaltaan varmistaisi, että halukkailla on jatkossakin mahdollisuus retkeillä kansallispuistoissa. Toisaalta pääsymaksu sopii huonosti kansallispuistoihin liittyviin ideaaleihin jokamiehenoikeuksista ja vapaasta käytettävyydestä. Samassa jutussa kuitenkin esitettiin laskelma, jonka mukaan alle kahden euron pääsymaksu riittäisi kattamaan kansallispuistojen ylläpitokustannukset. Oikomutkanen ymmärtää, että nimellinenkin maksu on iso, jos asiasta tehdään periaatteellinen kansalaisten luonnossa liikkumisen oikeuteen liittyvä kysymys. Oikomutkanen ymmärtää myös, että kaksi euroa voi olla iso raha. Ja kuitenkin - jos joutuisin valitsemaan pienen pääsymaksun ja kansallispuistojen rapistumisen väliltä, valitsisin epäröimättä edellisen. Kaksi euroa on mitätön summa luonnon antamasta mielenrauhasta ja tunteesta, että juuri tässä hetkessä kaikki on hyvin.

 

Kommentit (2)

ihana lukija

Ihanalta näyttää! Ja jääkiekkoakin päästy katsomaan ihanasti luonnossa :)

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Mobiilinetti pelastaa paljon! Ja ajatella, että vielä ei-niin-kauan-sitten ajattelin tosissani, että se on ihan tarpeeton ylellisyys. Niin se mieli muuttuu.

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018