Viimeksi kirjoitin lastentarhanopettajan työn ihanuudesta. Nyt vuorossa sen kamaluus.

1. Melu. Laita 20 lasta samaan tilaan ja kuuntele kuinka heillä kaikilla on yhtä aikaa asiaa joko toisilleen tai sinulle tai molemmille yhtä aikaa. Lisää tähän innostuksen kiljahduksia, muutama riidanpoikanen, yksi känkkäränkkä ja kolme itkua. Harmittele, kuinka pienryhmillä melua voisi hillitä mutta kun tilat ja aikuisten määrä eivät mahdollista lapsiryhmän jakamista. Kuuntele iltaisin tinnittäviä korviasi.

2. Ainainen vuorovaikutus. Lastentarhanopettajan työ on jatkuvaa vuorovaikutusta. Päivässä ei ole montakaan hetkeä ilman vuorovaikutustilannetta lasten kanssa, vanhempien kanssa, työkavereiden kanssa, keltojen, eltojen ja toiminnanohjaajien kanssa. Kun menen kahvitauolle ja ajattelen hengähtäväni hetken hiljaisuudessa kahvikupposen höyrytessä käsiäni lämmittäen, tulee toisen ryhmän työkaveri ilmoittamaan, että hänen ryhmänsä toinen aikuinen on lähtenyt oksennustaudissa kotiin ja voisinko millään tulla hetkeksi paikkaamaan sairastunutta ennen kuin paikalle hälytetty sijainen saapuu? Vessatauot ovat päivän ainoat hetket, kun voin sammuttaa vuorovaikutusantennini.

3. Vain kaksi kättä. Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa sinulla on ulos lähdettäessä tai vessassa vastuullasi neljä alle kolmevuotiasta lasta. Näistä kaksi ei osaa itse pukea ollenkaan, kaksi osaa pukea jonkin verran (eli saavat pipon päähänsä väärinpäin, jalkansa haalarin hihoihin ja villasukkansa lelukorin uumeniin) ja kaikki käyttävät vaippaa. Sinulla on vain kaksi kättä. Lopputulos on, että nämä pienet joutuvat odottamaan joskus kohtuuttomiakin aikoja kun aikuinen vessattaa tai pukee kolmea muuta. Lapset tuskastuvat ja aikuinen kokee riittämättömyyttä. Puhumattakaan tilanteista, joissa yksi neljästä on erityistä tukea tarvitseva lapsi, joka ei siis saa kaipaamaansa tukea, koska lastentarhanopettajan koulutuksessa ei toistaiseksi ole jaossa pätevyyttä itsensä kloonaamiseen.

4. Karhuaminen. Olen karhuamassa vanhemmilta joka päivä jotain. Milloin lapselta ovat loppuneet vaipat tai varavaatteet, milloin omakustanteinen kauramaito tai puhtaat tutit. Vähintään kerran viikossa tarvitaan vanhempien nimmaria siihen, tähän tai tuohon lappuun. Ja ai niin, joulukuun muskareihin tarvitsisimme lapsille tonttupuvut ja itse joulujuhlaan päälle jotain tyylikästä valkoista sekä lahjapussukan lahjojen vaihtoa varten. Kiitos, kiva kun onnistuu!

5. Malliruokailu. Lastentarhanopettajan työhön kuuluu niin sanottu malliruokailu eli lasten kanssa samassa pöydässä syöminen hyvien ruokailutapojen ja -tottumusten opettamiseksi. Se tarkoittaa käytännössä jatkuvaa tempoilua antamaan lisää ruokaa / voitelemaan näkkäriä / kaatamaan maitoa / siivoamaan kaatuneen maidon. Se tarkoittaa kiireessä syötyä ruokaa, jota ei ehdi maistamaan ja vikkelien pikku käsien aikuisen lautaselta kähveltämää tomaattilohkoa.

______

PS. Poskionteloista löytyvien herneiden määrää vähentääkseni totean vielä, että listassa siis työhön kuin työhön väistämättä liittyviä huonoja puolia, ei niinkään työtä kokonaisuutena määrittäviä asioita. Huonoista puolista huolimatta jatkan työssäni pääosin tyytyväisenä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018