Oikomutkanen vietti eilen laiskan sunnuntain. Päivän, jolloin tein niin vähän ja verkkaisesti, etten oikeastaan tehnyt mitään - tai ainakaan mitään sellaista, mitä en oikeasti halunnut tehdä. Minulle on ehdottoman välttämätöntä saada viettää laiskoja päiviä säännöllisesti. Ne auttavat jaksamaan silloin, kun herätyskello soi ennen viittä aamuvuoron merkiksi ja  työpäivän jälkeen pitäisi vielä jaksaa salille ja kauppaan tai kun koko viikonloppu menee asioiden hoitamiseen ja kohteliaisuuskäynteihin. Vasta laiskan sunnuntain iltana tajusin, että päivä oli verkkaisuudestaan huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) loistava ja täynnä pieniä rakkauden tekoja.

Laiska sunnuntaini alkoi heti aamupalan jälkeen ruuanlaitolla. Poikaystäväni nukkui vielä, ja halusin saada ruuan valmiiksi tai ainakin hyvälle mallille jo ennen kuin hän heräisi. Ruoka on meillä yksi arjen rakkauden tekojen listan kärkipäässä. Minä pyrin tekemään ruokaa enemmän arkena, jotta pitempää päivää tekevä parempi puoliskoni saisi rentoutua lyhyeksi jäävän illan ja hän puolestaan muistaa aina ostaa kaupassa käydessään minulle välttämätöntä mutta hänelle yhdentekevää jääkaapintäytettä kuten maitoa ja raejuustoa. Pieni juttu, iso ilo! Ruokalistalla oli tällä kertaa lasagnea eli ruokaa, jota on helppo tehdä iso annos kerralla ja jota on näppärä ottaa töihin evääksi. Kaipa rakkautta on myöskin se, että kokki saa aina kehuja ruuasta eli ruoka on joko hyvää tai tositosihyvää!

 

Laiska sunnuntai jatkui Ruotsi - Suomi olympiajääkiekolla. Minä en välttämättä olisi jaksanut katsoa peliä kokonaan ja mies olisi ehkä halunnut katsoa sen rauhassa ilman pöljiä kommentteja, mutta kun siinä televisiota tuijotellessa oli niin hyvä tilaisuus lojua kylki kyljessä oikein ajan kanssa ja vain nauttia toisen vartalon lämmöstä. Purrr...

 

Jääkiekkomatsin jälkeen ajattelin lähteä haukkaamaan happea lyhyelle iltakävelylle, ja ohimennen kysyin poikaystävääni mukaan. En uskonut hänen lähtevän, sillä hänen mielestään kävelyllä käyminen on aivan liian TYLSÄÄ ja HIDASTA. Ei kuitenkaan ole kauaa siitä, kun viimeksi sanoin hänelle, että minusta olisi mukavaa käydä useammin iltakävelyllä yhdessä. Niinpä hän sitten vastoin parempaa tahtoaan lähti mukaan! Kävelimme pari kilometriä raikkaassa pakkasilmassa ja juttelimme niitä näitä. Juuri sopiva raitisilmahyppely laiskaan sunnuntai-iltaan.

 

Laiska sunnuntaini päättyi teemukillisen ja hyvän kirjan ääreen. Lukemisen merkitystä itselleni kuvaa se, että päähän tulee outo olo, jos en ole pitkään aikaan lukenut. (Kuulostaa pirun pöljältä, mutta minkäs teet.) Lukeminen on siis paitsi addiktio myös tapa rentoutua. Kirjaan uppoutumisen varjolla tulen myös antaneeksi poikaystävälleni tilaisuuden tehdä omia juttujaan rauhassa - mikä on rakkautta sekin.

Laiska sunnuntaini oli tuiki tavallinen päivä, joka oli aivan täydellisen onnistunut. 

______

Arjen huippuhetkiä meille kaikille myös alkaneeseen viikkoon - iloitaan pienistä!

Kommentit (2)

Ihana lukija

Ihana tunnelma välittyy noista kuvista, etenkin ensimmäisestä. Hauskaa, että oot tehny tommosen havainnon itsestäsi, että tarvit laiskojakin päiviä! Kivoja nuo pienet rakkauden tekoset. Hyvää loppuviikkoa!

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018