Oikomutkanen oli elokuun loppupuolella vajaan kahden viikon lomareissulla. Reissu oli sanalla sanoen ihana. Pääsin viettämään aikaa ihmisten kanssa, joita harvoin näen, ja ajatukseni irtautuivat työkuvioista täydellisesti. Pääsin viettämään päivän Rotterdamin eläintarhassa okapeja, rauskuja ja muita ihmeellisyyksiä toljottaen päivänä, jolloin aurinko paistoi juuri sopivan lämpimästi. Pääsin nauttimaan elämäni varmasti herkullisimman illallisen turkulaisessa ravintola Karussa, minkä jälkeen kykenin vierimään alamäkeen lumipallon tavoin. Pääsin nuuskuttelemaan ystäväperheeseen kesän alussa syntyneen tyttövauvan päälakitupsua, ja se hetki kertoi minulle, että kaikki on maailmassani hyvin.

Niin rentouttava kuin lomareissu olikin, oli myös ihana palata kotiin. Oli mukava tietää, ettei minun tarvitsisi enää elää matkalaukusta. Oli vapauttavaa todeta, että voin piereskellä vapaasti ilman, että kukaan nolostuu. Oli huojentavaa, kun sain itse maksaa ruokaostokset kaupassa. Oli kaikkein parasta, että pääsin jälleen kultani lähelle.

Kaikki mainitsemani asiat vaikuttivat kotiinpaluun ihanuuteen, mutta eivät yksinään riitä selittämään sitä. Kotonani voin olla vapaasti oma itseni, eikä minun siellä tarvitse välttämättä välittää suuresta maailmasta mitään. Voin käpertyä viltin alle avopuolisoni kainaloon ja juoda kuumaa kaakaota ja keskittää kaiken huomioni niinkin tärkeään asiaan kuin Masterchef Australia. Kotonani kukaan ei voi tulla sanomaan, miten minun tulisi elää tai mitä minun pitäisi tehdä tai mitä tavoitteita kohti minun kuuluisi pyrkiä. Pystyn hallitsemaan asioita ainakin kotini muutaman neliön sisällä jos en missään muualla. Kotini on myös täynnä muistoja eletystä elämästä: vaatehuoneen rekissä roikkuva mekko oli päälläni Kroatian rannalla auringon laskiessa, lipaston laatikon vesivärien punaista nappia olen käyttänyt kaikissa muutoissani särkyvää sisältävien laatikoiden merkkaukseen, keittiön pöydällä venyvä kuksa muistuttaa rakkaastani ja kirjahyllyssä seisovat stereot raahasin aikoinaan ihan itse hauikset repeillen keskustan Expertiltä silloiseen kotiini.

Kotini on linnani, pesäkoloni ja turvasatamani - siellä minulla on hyvä olla ja sinne on aina ihana palata. Minä rakennan kotini, ja kotini kertoo jotain siitä, millainen ihminen olen. Toivon sen kertovan tarinaa läheisyydestä, lämmöstä ja yhteisten hetkien tärkeydestä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018