Oikomutkasella ahdistaa. Mulla ahdistaa se, että mediasta ja ihmisten puheista huokuu kesän ainutlaatuisuuden vaatimus. Kesällä — ja varsinkin silloin, kun on lomalla — pitäisi olla koko ajan superhauskaa ja jotain erityistä arjesta poikkeavaa kesäistä tekemistä. Pitäisi koko ajan olla huippufiilis, ja pitäisi ottaa lomapäivistä kaikki irti. Viime päivinä on ollut ihania helteitä, mutta aina välillä olen halunnut vain olla sisällä ja katsoa Areenaa tai lukea Kodin Kuvalehteä ja MeNaisia. Ja sitten olen kokenut syyllisyyttä siitä, että en ole ulkona nauttimassa lyhyestä kesästä ja toivonut, ettei minun tarvitse myöntää kenellekään tätä suurta syntiäni.

Mulla ahdistaa myös se, etten tee kesällä mitään erityisen ainutlaatuista. Käyn uimassa ja pelaamassa frisbeegolfia, käyn puistojumpassa ja suunnistamassa, käyn piknikillä ja torilla jätskillä. Vaikka nämä asiat olivat juuri niitä juttuja mitä kesältä toivoin (voit lukea Kesän 2018 bucket list -postaukseni täältä), minulla on jatkuvasti sellainen tunne, että minun pitäisi haluta kesältä jotain enemmän. Miksi en siis halua? Miten ihmeessä olen tyytyväinen tällaiseen tavalliseen arkeen lomallanikin? En tiedä. Vaikka järjellä ajateltuna tiedänkin, että olen vapaa käyttämään lomani juuri niin kuin itse haluan, tunnen välillä paniikkia siitä että nyt on jo heinäkuun puoliväli ja työt alkavat kolmen viikon päästä enkä vieläkään ole tehnyt lomallani mitään erikoista! En edes tiedä mitä ”erikoinen” voisi olla, mutta tiedän, että kesästäni ei saa kiinnostavaa lomakertomusta aikaiseksi. Vaikka olenkin täysin tyytyväinen tällaisiin tavallisiin kesäpäiviin, tuntuu siltä, että jonkin universaalin kesälomasäännön mukaan minun tulisi haluta jotain enemmän.

_______

_______

Lisäksi tuntuu siltä, että tästä ei saa puhua ääneen. Meinasin kirjoittaa tästä aiheesta jo alkuviikosta, mutta jänistin, koska kesällä ei saa valittaa eikä ahdistua, vaan pitää nauttia! Sitten salaa sisällä naistenlehtiä lukiessani törmäsin Jenni Kokanderin kolumniin Onneksi juhannuksena on aina kylmä – vain se pelastaa meidät suorittamiselta (MeNaiset 25-26/2018), jossa Kokander kirjoittaa kesään kohdistuvasta jatkuvan hauskuuden vaatimuksesta. Toisaalta koin kolumnin antavan minulle osittaisen synninpäästön, ja toisaalta sain varmistusta sille, että kesään kohdistuva hauskuuden vaatimus on todella olemassa, eikä se ole vain oman pääni sisällä.

Yritän karistaa ahdistuksen pyrkimällä olemaan välittämättä muusta kuin siitä, että olen itse tyytyväinen kesälomaani. Olen viime päivinä miettinyt seuraavanlaisia kysymyksiä: Menenkö illalla tyytyväisenä nukkumaan? Teenkö asioita, joita haluan tehdä? Haluanko tehdä kesän aikana vielä jotain, mitä en ole toistaiseksi tehnyt? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on ollut kyllä. Kyllä, menen tyytyväisenä nukkumaan. Kyllä, teen haluamiani asioita. Kyllä, haluan kesän aikana vielä ehtiä melomaan nykyistä enemmän. Kaiken järjen mukaan siis voin jatkaa lomailuani muuten samaan malliin, mutta käydä useammin melomassa. Yritän siis täten ahdistua vähemmän ja käydä vesillä enemmän. Periaatteessa helppoa, ja ainakin alkuviikkoon verrattuna nyt ahdistaa jo huomattavasti vähemmän, että eiköhän se tästä.

_______

_______

Vähään tyytyväinen on helposti onnellinen. Mukavaa viikonlopun loppua sinulle, lukijani!

Kommentit (2)

ihana lukija

Ihana heinämölliäinen! :D Itsekin olen havainnut samanlaisia paineita aiheuttavia vaatimuksia leijumassa. Olen samaa mieltä, että siihen auttaa vain omaan juttuun keskittyminen, vaikka se on vaikeaa. Kiva juttu, että kuitenkin päätit julkaista kirjoituksen! Ja vaikka tällä ei oo mitään väliä, niin silti ainaki minun mielestä sun kesä kuulostaa just mukavalta.

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Kiitos kommentista, ihana lukija! Ahdistus olikin näköjään ohimenevää, kun nyt on jo vaan pelkästään (ainakin melkein) ilo pinnassa kesän ihanuuden vuoksi. Mukavaa heinäkuun loppupuolikasta sulle!

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Blogiarkisto

2018