Oikomutkanen kävi kampaajalla leikkauttamassa hiuksiaan hieman lyhyemmäksi superkuuman kesän yllyttämänä. Lyhyempi tukka kun takaa viileämmän olon. Kampaajan tuoliin päästyäni näytin kampaajalle valokuvan siitä, millaisen leikkauksen haluaisin. Kampaaja esitti kuvan pohjalta myös omia ehdotuksiaan, mutta halusin pitää pääni ja lopulta päädyimme siihen, että kuvanmukainen tukka tehdään. (Linkki mallina käyttämääni kuvaan tässä, käytin kuvaa numero 1. Long Pixie.)

Nautin tapani mukaan valtavasti hiusten leikkuuta edeltäneestä tukanpesusta. Päätä pitkin valuva vesi sekä shampoon ja hoitoaineen hieronta tuntuu taivaalliselta, kun itse saa vaan rötköttää silmät kiinni ja keskittyä päänahan tuntemuksiin. Pesun jälkeen alettiin sitten leikkuuhommiin, ja kuinkas kävikään? Kun kampaaja tarttui suoristusrautaan ilmeisesti viimeistelläkseen uuden leikkauksen, huomasin, että niskasta tukka vaikutti olevan paljon sovittua pidempi. Sain niskan nähtäväkseni peilin kautta ja totta tosiaan, niskassa oli seitsemisen senttiä liikaa tukkaa. Leikkaus sinänsä oli taidokkaasti tehty, ja ensimmäinen ajatukseni olikin, että no olkoon sitten tällainen, kai tämäkin on ihan hyvä. Toinen ajatukseni oli kuitenkin se, että miksi tyytyisin johonkin mitä en oikeasti halunnut. Ja kolmas ajatus oli, että kehtaanko oikeasti sanoa kampaajalle päin naamaa, ettei työ kelpaa. Loppujen lopuksi sanoin ystävällisesti kampaajalle, että minusta leikkaus ei ollut sellainen kuin sovittiin, ja kysyin, voisiko hän leikata niskan uudelleen. Kuvan uudelleen nähtyään kampaaja suostui epäröimättä, ja lopulta niskasta tuli ihan hyvä.

_______

_______

Kampaajalta lähtiessäni mietin seuraavaa:

Miksi ihmeessä tuntuu niin vaikealta sanoa kampaajalle, ettei lopputulos miellytä? Uskon sen johtuvan siitä, että tilanne on päällä ja kampaajan ammattitaito kyseessä, jolloin muokkauksien pyytäminen kampaajan mielestä valmiiseen tukkaan tuntuu hänen ammattitaitonsa kyseenalaistamiselta. Ja tuolissa istuessani mielessäni kävi myös se, että tuhlaan hänen työaikaansa muokkausta pyytämällä. Ajattelen helposti myös niin, että ehkä en vain kertonut tarpeeksi selkeästi sitä, mitä haluan, joten lopputuloskin on sitten ansaitusti vähän sinne päin.

Onneksi minulla oli kuva mukana! Kuvan perusteella kampaaja saa tarkan käsityksen siitä, mitä toivon. (Tai ainakin olisi pitänyt saada. En tiedä, miksi hän ei heti leikannut kuvan mukaista mallia.) Jos kerron kampaajalle toivovani ”lyhyttä a-mallia”, hänen lyhyensä voi olla pidempi kuin minun tai hänen a-linjansa loivempi kuin minun. Tässä tapauksessa kuva oli myös ikään kuin todisteena siitä, että ensimmäinen versio ei ollut sitä, mitä sovittiin. Ilman mahdollisuutta vedota kuvaan olisin helpommin niellyt vastalauseeni ja jättänyt muokkauksen pyytämättä. Asia, joka olisi ollut minun ja kampaajan välinen erimielisyys, muuttui kuvaan vetoamisen myötä ikään kuin kuvan ja sen hetkisen tukkani väliseksi eroavaisuudeksi, eli huomattavasti helpommaksi asiaksi minun nostaa esiin ja ehkä helpommaksi kampaajallekin ottaa vastaan.

Olipa hyvä, että aukaisin suuni. Aiemmilla kampaajakäynneillä, kuvan kanssa tai ilman, olisin varmastikin niellyt vastalauseeni ja tyytynyt ensimmäiseen versioon. En tiedä, mikä nyt rohkaisi minua mainitsemaan asiasta. Vaikka muokkauksen pyytäminen tuntui vaikealta, oli lopullinen lopputulos huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Lähtiessäni kiitin kampaajaa siitä, että hän näki niin paljon vaivaa ja käytti tukkaani niin paljon aikaansa. Hän ei tuntunut olevan asiasta moksiskaan. Näin jälkikäteen ajattelen, että ehkä tein asiasta mielessäni suuremman numeron kuin se olikaan. Siinä missä itse halusin välttää kampaajan loukkaamista, kampaaja itse on luultavasti osannut suhtautua pyyntöihini neutraalisti ilman tunnetta siitä, että vähättelen hänen ammattitaitoaan. Lopulta kampaajakäynti meni siis niin kuin pitikin.

_______

PS. Tämänkertainen muutos hiusten mallissa oli pieni verrattuna siihen, mitä viimeksi kampaajalla käydessäni tapahtui. Helmikuussa olin hyvin tyytyväinen keventyneeseen kuontalooni, enkä ole jälkikäteenkään osannut kaivata pitkää lettiäni. Luulen, että pitkä tukka on osaltani (ainakin piiiiiiiitkäksi toviksi) historiaa.  

Tämä siis helmikuussa. Näillä heinäkuun helteillä paljas niska on paras!

 

Kommentit (6)

Agmioli

No nyt nuo kauniit kasvot korostuvat! Nyt kyl tilaan itsekin kampaajan, että pääsee tästä roikosta eroon. Jos vaik leikkauttais samanlaisen kampauksen, kun tuo on niin kiva..

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Kiitos, tää tuntuu itsestäkin kivalta! Monesti ainakin itse tiedän lopullisen mielipiteeni uudesta tukasta vasta muutaman sen kanssa eletyn päivän jälkeen. Netin kuvahauilla (vitsi tuo monikko kuulostaa hassulta, meneekö se noin? o_O) on helppo etsiä inspiraatiota tai vahvistusta sille, millaisen mallin haluaa. Parastahan olisi, kun olisi luottokampaaja, joka tietäisi melkein kertomattakin, mitä haluaisin. Sellainen on kuitenkin vielä itselläni hakusessa. Mukavaa kampaajareissua, toivottavasti saat kivan leikkauksen!

Vierailija

Kyllähän se tokikin kuuluukin vanhenevan naisen luonnolliseen kasvuun, että luopuu pitkistä lapsellisen tyttömäisistä hiuksistaan tietyssä vaiheessa elämäänsä.

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Minusta pitkät hiukset voivat sopia kaikenikäisille, riippuen vähän kasvonpiirteistä ja tukan mallista. Itse luovuin pitkästä letistäni lähinnä sen hankaluuden takia: lyhyttä tukkaa on helpompi hoitaa ja sen kanssa on helpompi elää. Siltikin pitkä hyväkuntoinen tukka on minusta kaunis. :)

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Kiitos! Olen aikoinani värjännyt hiuksiani säännöllisesti vaaleaksi. Sitten kokeilin punaista väriä, ja siitä tuli sen verran paha reaktio punoituksineen ja kutinoineen, että jätin värjäämisen kokonaan. Nyt olen ollut seitsemän vuotta omassa värissäni, ja minusta se on vuosien saatossa vaalennut asvaltin värisestä enemmän oljen värisen suuntaan. Joskus toivon sen olevan vielä hiukan vaaleampi, mutta värjäämään en enää ala.

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Blogiarkisto

2018