Plitvice, Kroatia 2017.

Oikomutkanen on viime aikoina yrittänyt saada Torin kautta myytyä erinäistä kodintavaraa. Sen myötä olen myös saanut tusinoittain viestejä, ja niistä hälyttävän suuri osa on onnistuttu kirjoittamaan kokonaan ilman isoja alkukirjaimia, pilkkuja ja pisteitä. Tällaiset viestit osuvat minua kerta kerran jälkeen suoraan hermoon niin lujaa, että silmissä kipinöi. Ehkäpä siksi, koska olen pilkunviilaaja sekä ammatiltani että luonteeltani. Ammatiltani sikäli, että teen eräälle firmalle kielentarkistajan töitä eli tarkistan ja korjaan erilaisista teksteistä kieliopin, lauserakenteet ja oikeinkirjoituksen. Luonteeltani sikäli, että toimin paremmin sääntöjen kanssa kuin ilman niitä, haluan että sääntöjä myös noudatetaan, ja olen sitä mieltä, että huolellinen viimeistely erottaa hyvän erinomaisesta. Siksi on luonnollista, että rakastan pilkkua ja pilkkusääntöjä. (Ja muutakin kielenhuoltoa. Jopa niin paljon, että suoritin yliopiston suomen kielen opintoihin kuuluneen kielenhuollon kurssin kahteen kertaan. Oi niitä aikoja.) Siksipä tänään asiaa pilkusta.

Pilkku on pisteen jälkeen suomen kielen tärkein välimerkki. Ja koska se on käytöltään pistettä monimuotoisempi, sen käyttö on vaikeampi hallita. Kieltämättä tämä on pelkästään minun subjektiivinen näkemykseni – mutta silti niin totta, usko pois! Pilkku on tärkeä, koska se jäsentää lukijalle virkkeen rakenteen ja auttaa siten virkkeen merkityksen hahmottamisessa. Pilkku on siis vähän kuin merkkiselosteet maastokartan reunassa: ilman niitä edessä olevaa kuvaa olisi vaikea tulkita. Joskus pilkulla on suora vaikutus merkitykseen. On eri asia sanoa Hän näki miehen, joka vilkutti iloisesti, ja käveli sitten pois kuin Hän näki miehen, joka vilkutti iloisesti ja käveli sitten pois. Kirjoittajan on turha olettaa, että lukija alkaa tekstiä lukiessaan miettiä, onko pilkku oikeassa paikassa tai olisiko tyhjään kohtaan kuitenkin tarkoitettu pilkku. Itselleni on isojen kielentarkistusprojektien aikana vaikeaa lukea yhtään mitään tekstejä ilman moisia spekulointeja ja ontuvien lauserakenteiden bongailuja, mutta työmoodista päästyäni otan kyllä tekstit sellaisenaan. Varmastikin valtaosa lukijoista tekee niin eli ottaa tekstit sellaisenaan pilkuilla tai ilman, mikä tekee entistä tärkeämmäksi sen, että kirjoittaja osaa laittaa pilkut oikeisiin paikkoihin.  

Ja kuitenkin pilkkua parjataan netin keskustelupalstoilla. Siellä kirjoitellaan, kuinka pilkkusäännöt eivät ole kovinkaan tarpeellisia tavalliselle tallaajalle, koska niillä on oikeasti jotain väliä vain virallisissa asiakirjoissa. Onkohan ihan näinkään? Pilkuton tai väärin pilkutettu teksti on raskas luettava eikä se myöskään anna kirjoittajastaan kovin imartelevaa kuvaa, joten vaikkapa työhakemuksissa pilkkujen paikat on hyvä olla hallussa. Tai ainakin haluan uskoa, että sillä vielä on väliä: että vielä tänä face- ja insta-viestittelyn aikakautena löytyy huoliteltua tekstiä arvostava ja pilkun käytön perussääntöjen noudattamista normina pitävä valtaväestö. (Kukkuu, olettehan siellä, oi olettehan?) Tietysti on mahdollista, ettei työhakemuksen vastaanottajakaan perusta pilkkusäännöistä, jolloin niiden hallitsemisella ei olekaan kovin suurta merkitystä…

Kaikesta huolimatta tulevienkin sukupolvien kannattaa rakastua pilkkuun ja opetella käyttämään sitä oikein. Harva haluaisi tuomarikseen ihmisen, joka kirjoittaa Armoa ei, hirteen kun oikeasti tarkoittikin Armoa, ei hirteen.

______

Oikomutkanen toivottaa kaikille pilkunviilaustaidoista ja -taipumuksista riippumatta rentoa viikonloppua!

Kommentit (2)

Viilaten ja höyläten

Vai onko sittenkin niin, että huolellinen viimeistely erottaa erinomaisen hyvästä?

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Kyllä todellakin on juuri niin! Olet aivan oikeassa! Miten pääsikin tuollainen lapsus oikoluvusta läpi... *nauraa ääneen* Kiitos kovasti kommentista :) Toivottavasti kaikki tekstin lukijat lukevat kommenttisi.

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018