Kirjoitukset avainsanalla vapaa-aika

Oikomutkanen juhlistamassa tapaamista ystävän kanssa. Lasissa kesän hitti aperol spritz. Kuva: Oikomutkanen.

Oikomutkanen täytti perjantaina kaksi vuotta! Tuo aika tuntuu julmetun lyhyeltä, sillä koen kirjoittaneeni blogia jo paljon pidempään. Samalla kaksi vuotta kuulostaa tosi pitkältä ajalta, koska tuntuu kuin olisin aloittanut bloggaamisen ihan vasta. Kaksivuotissynttäreiden innoittamana halusin palata blogitaipaaleni tärkeimpiin hetkiin.

Julkaisin ensimmäisen postaukseni 29.8.2016, muutama päivä sen jälkeen, kun varsinaisesti perustin blogini. Olin jo monta kuukautta ennen sitä huomannut MeNaisten sivuilla mahdollisuuden perustaa oma blogi. Harkitsin asiaa todella pitkään. Lopullisen sysäyksen antoi englannin yliopisto-opintoihini kuulunut kurssi, jonka puitteissa pidimme blogia. Nautin blogitekstien kirjoittamisesta enemmän kuin mistään muusta koko kurssilla. Siitä Oikomutkasen siemen sitten lähti hitaasti itämään. Muistan vieläkin kuinka pelottava asia ensimmäisen postauksen julkistaminen oli. Se tarkoitti itseni, mielipiteideni ja elämäni laittamista nettiin kaikkien näkösälle. Tekstien julkaisu oli alusta asti kuitenkin myös palkitsevaa. Vieläkin postausten kirjoittaminen antaa minulle aikaiseksi saamisen tunteen. Kirjoittamalla koen luovani jotain tyhjästä.

Kirjoittaminenkin onnistuu kotimaisten omppujen voimalla. Kuva: Oikomutkanen.

Palkitsevuuden tunne oli pian kuitenkin koetuksella. Vuosi sitten keväällä olin jo vähällä haudata koko blogin. Vuoden 2017 tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana kirjoitin kokonaiset kahdeksan postausta. Tein silloin graduani, ja blogin kirjoittaminen tuntui ylimääräiseltä painolastilta. Oli inhottavaa ensin istua koneella koko päivä kirjoittamassa englannin ääntämisen opettamisen nyansseista ja sitten jatkaa tietsikkamaratonia vielä blogin merkeissä. Tuota aikaa avaava postaukseni löytyy täältä. Lopettamis-ajatuksista en muistaakseni maininnut yhtään kenellekään. En halunnut tunnustautua luovuttajaksi, ja koin lopettamis-ajatusten olevan yksinkertaisesti kiellettyjä sen jälkeen, kun olin niin innoissani ollut perustamassa blogia. En muista koskaan tehneeni tietoista päätöstä blogin jatkamisesta, mutta veikkaisin, että bloggaaminen yksinkertaisesti alkoi taas maistua gradun valmistuttua. Nyt olen tyytyväinen siihen, että kävin tämänkin vaiheen läpi: enää ei ole mitään epäselvyyttä siitä, haluanko käyttää aikaani ja energiaani Oikomutkaseen. Jos aika ei riitä kaikkeen, karsin mieluummin jostain muusta kuin bloggaamisesta. Rakastan tätä juttua!

Puut halaavat hollantilaisessa metsässä. Kuva: Madame de Winter.

Aluksi pidin blogia anonyyminä, mutta koin sen vääräksi teitä lukijoita kohtaan. Ajattelin, että teillä on oikeus tietää, kuka näiden tekstien takana on ja kuka näitä mielipiteitä oikein laukoo. Pitkän harkinnan jälkeen paljastin kasvoni ja nimeni tämän vuoden maaliskuussa — en siis niin kovin kauaa sitten. Kyseisen postauksen voit lukea täältä. Ulostuloni jälkeen tunsin blogini olevan aidompi ja totuudenmukaisempi heijastus ajatuksistani. Anonymiteetistä luopuminen antoi minulle uutta virtaa blogin tekemiseen, koska sen jälkeen olen kokenut olevani tässä jutussa mukana sata lasissa ilman tarvetta himmailla.

Sateisen päivän iltana aurinko näyttäytyi vaeltajille Lofooteilla. Kuva: Oikomutkanen.

Anonymiteetin hylkäämisen myötä uskaltauduin myös sosiaalisen median valloitukseen. Facebookiin ja Instagramiin liittyminen oli minulle huiman iso askel, koska olen aiemmin kokenut somen lähinnä vihollisena (lue aiheeseen liittyvä postaukseni täältä). Nyt olen kuitenkin tavallaan jopa tykästynyt näihin kanaviin, koska ne ovat blogiin verrattuna niin erilaisia alustoja. Varsinkin Instagram on hauska paikka, koska siellä kuvat ovat pääosassa ja teksti jää sivurooliin. Insta haastaa minut aivan uudella tavalla, koska tekstit ovat vahvuusalueellani ja kuvat ovat kaukana siitä. Someen uskaltautuminen on siis ollut minulle merkityksellistä muutenkin kuin blogin takia.  

Kahden bloggaus-vuoden yhteenvetona voin todeta, että bloggaaminen antaa minulle paljon. Se on antanut rohkeutta tuoda ajatuksiani esiin ja itsevarmuutta seistä sanojeni takana. Oikomutkanen on kasvanut osaksi identiteettiäni. En voi tietää, jatkanko postaamista ikuisesti, mutta tällä hetkellä bloggaaminen on merkityksellinen osa elämääni ja tärkeä osa minua.

Kommentit (1)

ihana lukija

Paljon onnea blogille ja blogin pitäjälle! Kiva teksti ja kivat kuvat, erityisesti tuo kuva Lofooteilta.

Keskiviikon kauneusrutiinit

Keskellä viikkoa on kauneuspäivä,

on aika poistaa kehosta joka kuonan häivä.

Silloin on myös vuoro saunan ja löylyn,

hiljaisuuden, rentouden, puhdistavan höyryn.

 

Ihan ekana aika on mun jalat kylpyyn upottaa,

vesi vähän kuumaa on mut se merisuolan liuottaa.

Suolakylvyn jälkeen on jalat pakko hioa,

muuten alkaa kovettumat taivaita hipoa.

 

Nassu se seuraavaksi kuorinnan saa,

jonka jälkeen naamio kasvoi' koristaa.

Kun se naamal' itseni hissiin lykkään,

naapuri-parka säikähtää eikä enää musta tykkää.

Yritän sil' selittää ja anteeksi pyydellä,

mut se vaan tärisee ja melkein alkaa äksyillä.

 

Sitten on vuoroni saunaan mennä,

ei huolet tai murheet tänne lennä.

Ne oven taakse jäävät ehkä odottamaan,

tai luultavimmin painuvat jo unholaan.

 

Kun höyrystä kuumasta pehmyt on iho,

kuorinta on paikallaan ja siit' on iso ilo.

Voide tuoksuu sitrukselta, kesältä ja kukkaiselta,

ei sen tuoksutusta lakata kai millään malta.

 

Illalla olo on niin puhdas, niin raikas,

ei parempaa kai kukaan kaivata taitais.

Hetkeksi vielä sohval' jalat mussukan syliin,

ei mee siitä enää kauaa niin nukkumatin kyytiin.

Kommentit (0)

Ryhmäliikunta on kivaa, mutta jumpassa voi myös menettää hermonsa totaalisesti. Oikomutkanen lajitteli jumppasalien ärsyttävimmät lajityypit TOP5-listaan. Nää on niitä, jotka pistää veren kiehumaan.

1. Raisa Rytmitajuton, tunnin ohjaaja. Yleensä Raisa vetää pumppia, joskus myös combatia ja steppiä. Musiikissa on selvä biitti, mutta Raisa ei saa siitä kiinni. Ei. Sitten. Niin. Millään. Parhaiten tämä näkyy liikesarjojen alkaessa, kun Raisa lähtee liikkeelle ykkösiskun sijaan kolmosiskulla. Itse voi toki pitää kiinni oikeasta rytmistä, mutta se vaikeutuu siinä vaiheessa, kun ei muista seuraavaa liikekomboa ja ohjaaja tulee muutaman toiston perässä. Pahinta on, kun Raisa Rytmitajuton laskee mikkiin rytmiä yksi-kaksi-kolme-neljä-alas-alas-ylös-ylös VÄÄRÄSSÄ TAHDISSA. Voi luoja ota minut jo pois täältä.

2. Marsa Myöhäläinen, kanssajumppari. Marsa tulee tunnille aina elegantisti myöhässä. Siinä vaiheessa kun tunti on juuri alkamaisillaan, Marsa alkaa vasta katsoa varusteitaan kuntoon. Marsan seura on parasta pumppitunneilla, koska niiden aikana tarvitaan aikas paljon välineitä (lauta, matto, tanko, muutama eri setti painoja, painojen kiinnikkeet). Saadakseen kaiken kasaan Marsan täytyy marssia oman paikkansa ja varustekaapin väliä vähintään kolme kertaa – ja samalla muut joutuvat lämpän aikana varomaan häntä ja varusteitansa. Marsa Myöhäläisen mielestä tämä ei ole riittävä syy saapua ensi kerralla jumppaan seitsemän minuuttia aikaisemmin, koska hei, hänhän puikkelehtii salissa silleen näppärästi ja nopeesti ja ihan vähän vaan.

3. Tiina Takariviläinen, Marsan serkku. Tiina on kuin Marsa, mutta hieman pahempi vielä. Tiina nimittäin haluaa ehdottomasti takariviin. Siitä huolimatta, että suomalaiseen tyyliin jumppasalin takarivi täyttyy aina ensin, eikä siellä Tiinan saapuessa oikeasti ole enää tilaa. Tiina kuitenkin änkeää itsensä johonkin koloon tai vaikka väkisin jonkun kainaloon. Tämä johtaa siihen, että joku tunnille ajoissa tulleista takariviläisistä joutuu siirtymään salin etuosaan, jotta loukkaantumisilta vältyttäisiin. Tiina ei tajua, että ekana tulleet pääsevät valitsemaan paikkansa ja vikana tulleet menevät sinne missä on tilaa. Nyt pois sieltä mun kainalosta prkle!

4. Liisa Lyömätön, kanssajumppari. Liisa on combat-tunnin jumppakaveri. Hän on käynyt tunneilla jo iät ja ajat, mutta ei vieläkään ole oppinut sääntöä numero yksi: katso AINA mihin potkaiset ja mihin lyöt. Ehei. Liisa heittelee takapotkuja katse tiukasti ohjaajassa, sivupotkuja katse tiukasti ohjaajassa, kaikki lyönnit joka hemmetin suuntaan katse tiukasti ohjaajassa. Omaa suoritusta hillitsee kummasti, kun tajuaa, että Liisa sattui vieruskaveriksi sekä vasemmalle että oikealle…

5. Sirkku Sosiaalinen, tunnin ohjaaja. Sirkku vetää spinningiä + Sirkulla on puheripuli = spinningtunnilla ei kuule musiikkia, kuulee Sirkun. Spinningtunnin aikana tekniikkaohjeet ja kehotukset säätää vastusta ovat ihan ok. Miksi, oi miksi, Sirkun pitää hölöttää niiden lisäksi kaikesta muusta mahdollisesta? Musiikki kun kuitenkin on spinningissä se juttu, jota ilman polkeminen on todella tylsää ja jota ilman on helpompi luovuttaa kun voimat loppuvat. Paha vain, että Sirkun tunneilla MUSIIKKIA EI KUULE! Saattaa jossain vaiheessa se mikin piuha mystisesti katketa.

_______

Alkavalla viikolla mulla on kuntosalitreenin vuoro, joten jumppasalien hirmuja ei tarvitse kohdata. Seuraavalla viikolla sitten...

Kommentit (0)

Kuvituskuva. Oikomutkasen kirjahyllyn tynkä. Huomaa punakantinen Iloinen Aapinen, kirja 26 vuoden takaa.

Viime postauksessa Oikomutkanen esitteli viisi ensimmäistä valintaansa Helmet-lukuhaasteeseen. Tässä tulevat loput viisi:

 

6. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja: Laurence Sterne (1759), Tristram Shandy: elämä ja mielipiteet

Kirjan on suomentanut Kersti Juva. Juva on varmastikin yksi tunnetuimmista ja kiiteltyimmistä suomalaisista kääntäjistä. Yle Areenassa teosta kuvaillaan näin: ”Tristram Shandy on romaani, jonka kääntämistä pidettiin mahdottomana sen loputtomien sanaleikkien, sanamonimielisyyksien ja puhtaan pähkähulluuden takia. Kersti Juvan kiitelty ja palkittu suomennos ilmestyi kuitenkin vuonna 1998, ja siitä lähtien teos ei ole jättänyt häntä rauhaan.” En malta odottaa moiseen monimieliseen pähkähulluuteen uppoutumista. Jos jostain saan käsiini alkuperäisen, saatan ammatillisen mielenkiinnon vuoksi myös hiukan vertailla alkuperäistä ja käännöstä.

 

7. Kirja käsittelee vanhemmuutta: Keith Stuart (2017), Poikani Sam

Poikani Sam perustuu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin isän ja autistisen pojan suhteesta. Itse en tiedä mitään autistisen lapsen vanhemman todellisuudesta, joten kirja voi tehokkaasti avartaa näkökulmaani maailmaan.

 

8. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa: Ane Riel (2017), Pihka

Kodin Kuvalehdessä on toimitus suosittelee -palsta, jossa nostetaan esiin lukemisen arvoisia kirjoja. Toimittaja esitteli siellä Pihkan seuraavin sanakääntein: ”Tämän kirjan vuoksi lähetin koko perheeni päiväksi pois. -- Huh huh, olipa inhottava, inhimillinen, viisas, rakkaudellinen ja kammottava tarina.” Totta kai minun pitää selvittää, millainen on samaan aikaan kammottava ja rakkaudellinen tarina, joka on pitänyt toimittajan pauloissaan koko päivän putkeen.

 

9. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama: Roman Schatz (2014), Voi maamme, Suomi : what a country! = Finland

Schatzilla on hauskan miehen maine. Haluan selvittää, onko mies kirjoittajana maineensa veroinen.

 

10. Valitse kirja sattumanvaraisesti: Suosittele minulle kirjaa!

Mikä on sinun suosikkikirjasi juuri nyt tai on ollut sitä jo vuosia? Suosittele minulle teosta kommenttikentässä. Kuulisin mielelläni myös, mikä kirjassa teki vaikutuksen. Lupaan tarttua suosittelemaasi kirjaan, jos se vain kirjastosta löytyy.

________

_______

PS. Viime postauksessa auki jäänyt neljäs kohta, Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja, on nyt selvinnyt. Se on Maria Veitolan elämäkerta Veitola. Kiitos suosituksesta isosiskolle, tätä teosta en olisi itse osannut ollenkaan ajatella tähän listaan.

_______

Mulla on vielä tämä viikko lomaa. Mitäköhän kivaa sitä keksisi? Mukavia elokuun alkupäiviä sinulle!

Kommentit (5)

Toinen pölijä

Saatanpa alkaa itsekin toteuttaa lukuhaastetta ainakin joiltain osin sitten, kun nykyisen kirjasarjan luettuani taas kerran mietin, mitä ihmettä sitä osaisi sieltä kirjastosta valita. Kiitti vinkistä!

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Ole hyvä! Käsitykseni mukaan aina vuoden alussa tulee uusi Helmet-lukuhaaste, joten jos kirjojen valinta on vaikeaa, kannattaa uusi haaste tsekata tammikuussa.

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Blogiarkisto

2018