Kirjoitukset avainsanalla Luonto

Buenos tardesta vaan kaikille! Oikomutkanen kävi tänään mustikkametsässä. Ja ristus mikä reissu siitä tuli. Heräsin ja lähdin matkaan myöhään aamuyöstä kolmen tunnin unien jälkeen, jotta ei olisi niin kuuma poimia. Silti totesin autosta noustuani, että soijaa pukkaa. Jouduin toden teolla etsimään vanhaa luotettavaa mustikkapaikkaamme. Ajelin tienpätkää edestakaisin, koska en löytänyt apajalle johtavaa metsätienpuolikkaan liittymää, parkkeerasin lopulta auton kuoppaan kantojen keskelle, ja kävelin oikeaan paikkaan vain todetakseni, että hakemani liittymän vieressä oli leveä levähdyspaikka. Voi hyvät hyssykät sentään. Ajattelin kuitenkin, että haittaaks se, koska kohta saataisiin suut makiaks ja muutenkin häpi endiing.

No, voin kertoa (koska sitähän sä kysyit), että mustikat eivät olleet vielä kypsiä, eikä niitä tästä vakipaikasta tänä vuonna paljoakaan edes tule. Just dingel about it! Olin etukäteen ajatellut poimivani ainakin pari tuntia ja saavani marjoja ämpärillisen per tunti, ja kun kateelliset kyselisivät mistä moinen saalis, vastaisin vain salamyhkäisesti, että no comets. Ja jos joku alkaisi tinkaamaan, sanoisin sille tiukasti silmiin tuijottaen, että ime parsaa. Mustikoiden sijaan metsässä oli paljon karvamatoja ja muita öttiäisiä. Siinä vaiheessa, kun hämähäkinseittiä oli tarttunut pitkin kehoani monta metriä, pystyin ajattelemaan vain, että oispa kahavia.

Vaikka mitäpä muuta sitä tämmöinen maalla kasvanut osaisi vapaa-ajallaan tehdä kuin samoilla metsissä? Kun ei paljon kiinnosta hesalaisten meininki. Jos joku kysyy, ”no, mitä laitetaan?”, niin mustikkaretki ei minun mielestä ole ollenkaan hullumpi vastaus. (Paitsi tietyn sorttisille kyselijöille ainoa oikea vastaus on, että ”elä käy ehottelee, hyyi”.) Vielä kun saisi eväät ja polttoaineet firman piikkiin. Ja saalistakuun, niin etteivät täydet marjaämpärit jättäisi kenellekään epäselväksi, mitä jäbä duunaa. Saalista ei siis tällä kertaa tullut, mutta ei se mitään. Tunne siitä, että mie romahan, meni jo ohi, ja nyt olen menossa vahvasti valoa kohti.  

_______

 

Ne  harvat mustikat, mitkä onnistuin löytämään, olivat pieniä rupusia.

 

Polvisukat on pop punkkisuoja.
 
_______

Onneksi marjastuskautta on vielä jäljellä. Uutta yritystä kehiin!

 

Kommentit (0)

Oikomutkanen on innokas retkeilijä ja luonnossa liikkuja. Koluan säännöllisesti Oulun luontopolkuja, ja olen milloin tahansa valmis eväsretkelle lähimmälle makkaranpaistopaikalle metsän kupeeseen. Jokin aika sitten kävimme Mantelisilmän kanssa Rokualla (pääset lukemaan siitä täältä), ja eilen piipahdimme siskoni kanssa Jyväskylän lähellä sijaitsevassa Leivonmäen kansallispuistossa (kuvat Leivonmäeltä). Mikä siinä siis on, että puskaan pitää säännöllisesti päästä? 

 

Rauha ja hiljaisuus. Luonnossa ollessa on kuin itsestään sellaisessa paikassa, mihin ei kuulu liikenteen melu tai muut ihmisten äänet. Tilaa riittää joka suuntaan tarpeen tullen isommallekin väkimäärälle, joten vaikka retkeilisikin suositussa kohteessa, saa edetä ja olla omassa rauhassaan. Introvertti kun olen, mulle tämä on säännöllisin väliajoin välttämätöntä. Mieli saa levätä, kun kuuntelee lintujen laulua ja puiden huminaa.

 

Liikunta. Luonnossa ollessa tulee liikuttua ihan huomaamatta. Ajatukset suuntautuvat seuraavan mutkan takana odottavaan maisemaan, metsän tuoksuihin ja siihen, ettei polulla kompastu juuriin tai rakalla nyrjäytä nilkkaansa kivikossa. Vaihtuvat maisemat rytmittävät matkaa, ja reitin varrella olevien kohokohtien kuten järvien, taukopaikkojen ja pitkospuu-osuuksien kohtaaminen saa matkan pituuden unohtumaan. Tärkeämpää kuin matkan pituus tai nopeus ovat luonnon tarjoamat elämykset aisteille. Liikkumisen virkistävä ja mielialaa kohottava vaikutus tulee kaupan päälle.

 

Ajatukset selkiytyvät. Retken luonteesta riippuen retkellä voi keskittyä vain etenemiseen paikasta a paikkaan b tai nauttia pelkästä olemisesta vaikkapa eväiden kera nuotiolla. Työhön tai ihmissuhteisiin liittyvät pulmat ja paineet tulevat kyllä usein mukana, mutta hiljaisuus, luonto ja itse valittu seura saavat ne pian unohtumaan. Usein hetken irtautuminen auttaa oivaltamaan ratkaisuja muun elämän pulmiin ja huomaamaan asioiden merkityksen - tai ainakin se antaa hetken hengähdystauon raskaista ajatuksista. Jotenkin sitä tajuaa oman painoarvonsa, kun tuijottaa loputtomasti solisevaa puroa tai katselee silmänkantamattomiin jatkuvaa maisemaa harjun laelta: toisaalta olen maailman mittakaavassa niin pieni, että minun ei kuulukaan tietää tai osata kaikkea, ja toisaalta olen juuri sen kokoinen kuin on paikkani maailmassa - eli juuri sopiva.

 

Rentoutuminen ja hyvä olo. Kaikki edellä listatut kohdat johtavat auttamatta siihen, että retkeily rentouttaa. Retkeily ja luonto antavat kokonaisvaltaisen hyvän olon pitkäksi aikaa. Ne myös antavat iloa ja energiaa, jonka turvin jaksan arjen lukuisat askareet ja työelämän vaatimukset. Aah, autuutta!

 

Ja on hyvä muistaa, että retkeilyn ei tarvitse olla suureellinen matka loistokkaaseen kohteeseen. Jo piipahdus lähimetsässä riittää.

______

Aloitetaan pienestä, nautitaan joka retkestä - mukavia hetkiä alkavaan viikkoosi!

Kommentit (0)

Oikomutkanen kävi Mantelisilmänsä kanssa Rokualla viikonloppuna yhden yön telttaretkellä. Rokua on reilun tunnin ajomatkan päässä Oulusta etelään, ja siellä on yhteensä noin 57 kilometrin edestä patikointipolkuja. Rokua on myös Vuoden Retkikohde 2018, joten kyllähän siellä nyt oululaisen on kerran kesässä käytävä. Rokualla ei näin toukokuussa ja vieläpä äitienpäiväviikonloppuna todellakaan ollut väkiryntäystä, joten saimme nauttia hiljaisuudesta sekä nukahtaa ja herätä pelkkiin linnunlaulun ääniin. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut käydä sunnuntaina 19 kilometrin mittainen Rokuan Keisarinkierros, mutta lopulta patikoimme vain Pookin polun neljä kilometriä. Lauantaina kilometrejä kertyi alle 10, kun etsiskelimme sopivaa leiripaikkaa.

Vaikka patikointi-osuus jäi retkellämme loppujen lopuksi melko vähäiseksi kuumuuden ja molempia enemmän tai vähemmän vaivaavan sitkeän köhän takia, jäi viikonlopusta todella ihana ja voimaantunut olo. (Oikeasti inhoan sanaa voimaantua, jossa on sosiaalityön ja henkisten voimavarojen vajavaisuuden korjaamisen kaiku, mutta tässä tilanteessa se on ainoa oikea valinta.) Luonnossa asiat asettuvat perspektiiviin: pari työtöntä päivää sijaisuuksien välissä ei tunnu merkittävältä enää siinä vaiheessa, kun on kahteen otteeseen pelastunut sähisevän kyykäärmeen ohi ilman puremaa. On jopa hieman kummallista, kuinka paljon reilu vuorokausi hiljaisessa metsässä saa aikaan. Oloni paikan päällä oli täysin rento, en kantanut huolta mistään, eikä mihinkään ollut kiire. Ilmatkin hellivät meitä todenteolla. Täydellistä! Vielä näin torstainakin tuntuu siltä, että viikonlopun energiat suorastaan jylläävät suonissa ja antavat minulle supervoimia tehdä mitä vaan!

______

______

Lauantain iltaruokana mummon muusia ja tuorejuustolla kuorrutettuja lihapyöryköitä. Taidan istua jonkin terävän tikun nokassa, kun olemus on vähän sen oloinen, että "ota nyt äkkiä se kuva että pääsen ylös tästä!".

______

En kuollaksenikaan enää muista mikä oli noin hauskaa. Ehkä teltan pystytys vastusti sen verran, että nauru oli ainoa keino selviytyä. Ei meinaan ois eka kerta.

______

______

Maisema Pookivaaran laella sijaitsevasta palovartijan tornista.
______
Ja selvyyden vuoksi kerrottakoon, että telttailimme Rokuan kansallispuistoalueen ulkopuolella. Kansallispuistossa kun saa leiriytyä vain siihen tarkoitetulla alueella.
______

PS. Oulun seudun sanomalehti Kalevassa oli jokin aika sitten juttu siitä, että kansallispuistojen ylläpitokustannukset nousevat, mutta valtion rahoitus niiden hoitamiseen pysyy ennallaan. Jutussa pohdittiin sitä, kannattaisiko kansallispuistojen kävijöiltä periä pääsymaksu. Toisaalta pääsymaksu auttaisi hoitokulujen kattamisessa ja siten osaltaan varmistaisi, että halukkailla on jatkossakin mahdollisuus retkeillä kansallispuistoissa. Toisaalta pääsymaksu sopii huonosti kansallispuistoihin liittyviin ideaaleihin jokamiehenoikeuksista ja vapaasta käytettävyydestä. Samassa jutussa kuitenkin esitettiin laskelma, jonka mukaan alle kahden euron pääsymaksu riittäisi kattamaan kansallispuistojen ylläpitokustannukset. Oikomutkanen ymmärtää, että nimellinenkin maksu on iso, jos asiasta tehdään periaatteellinen kansalaisten luonnossa liikkumisen oikeuteen liittyvä kysymys. Oikomutkanen ymmärtää myös, että kaksi euroa voi olla iso raha. Ja kuitenkin - jos joutuisin valitsemaan pienen pääsymaksun ja kansallispuistojen rapistumisen väliltä, valitsisin epäröimättä edellisen. Kaksi euroa on mitätön summa luonnon antamasta mielenrauhasta ja tunteesta, että juuri tässä hetkessä kaikki on hyvin.

 

Kommentit (2)

ihana lukija

Ihanalta näyttää! Ja jääkiekkoakin päästy katsomaan ihanasti luonnossa :)

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Mobiilinetti pelastaa paljon! Ja ajatella, että vielä ei-niin-kauan-sitten ajattelin tosissani, että se on ihan tarpeeton ylellisyys. Niin se mieli muuttuu.

OIkomutkasen ja kaverin vajaan viikon hiihtovaellus reitillä Kaaresuvanto - Syväjärvi - Puusasvaara - Hirvasvuopio - Puusasvaara - Kaaresuvanto. Suomi 100 vuotta -juhlavaelluksen Kittilän Könkäältä Haltille järjestänyt Raiski Palosaari totesi Kalevassa 29.4. seuraavasti: "Kun Saana lakkaa näkymästä, tietää, ettei tarvitse muusta huolehtia kuin siitä hetkestä, jossa ollaan, ja niistä ihmisistä, jotka ovat matkassa." Me emme Saanaa tällä kertaa nähneet, mutta muuten voin yhtyä toteamukseen täysin. Arki jää taakse, kun ainoa mitä pitää miettiä on eteneminen, ruokailut ja seuraavan yön majapaikka. Vaikkakaan emme tainneet ihan kauhean kauas sivistyksestä päästä, olihan yhdessä mökissä jopa sähköt. Kukapa olisi uskonut? Alla olevassa kuvassa takanani näyttäisi olevan mikä lie paha henki; tarkoitus oli blurrata anonymiteetin vuoksi auton rekkari, mutta menikin koko auto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mukavaa oli! Kesäisiä pyöräilyretkiä odotellessa...

 

Kommentit (2)

Ihana lukija

Ihania kuvia. Tuli rentoutunut fiilis pelkästään niiden katsomisesta. Kiitos!

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Hei, Ihana lukija! On hassua katsoa nyt noita lumisia kuvia, Oulussa kun on jo aika keväiset maisemat. Jotenkin kuvista kyllä huokuu rauha.

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Blogiarkisto

2018