Kirjoitukset avainsanalla arki

Maailman parhaita ohukaisia. Kuva: Oikomutkanen

Laiska sunnuntai on paras päivä ohukaisten tekoon! Ohukaiset on juuri sellainen nopea herkku, johon tarvikkeet yleensä löytyvät kaapista myös ihan ex tempore kokkailua varten. Oikomutkanen otti ja pyöräytti puolikkaan pannaritaikinan, koska makeahammasta kolotti, mutta miehen ollessa reissussa en viitsisi yksikseni syödä koko pellillistä.  Sopivan pientä uunipannua ei ollut kuitenkaan saatavilla, joten paistoin taikinan sitten ohukaisiksi. Aah, miten hyviä! Näitä voi syödä paljaaltaankin, varsinkin silloin kun ovat vielä reilusti lämpimiä. Resepti on tietenkin äidiltä saatu ja siten täynnä rakkautta. Olkaapa hyvä, tässä resepti maailman parhaaseen pannariin, joka siis ohukaisiksikin taipuu:

8 dl                      maitoa

4 dl                      vehnäjauhoa (laita vajaa desi enemmän, jos teet ohukaisia)

3                          munaa

1 tl                       suolaa

1 tl                       vaniljasokeria

1 tl                       leivinjauhetta

0,5 dl                   sokeria

50 g                     voita sulatettuna

Sekoita kuivat aineet yhteen. Vatkaa ne pienissä erissä maitoon. Lisää kananmunat ja sulatettu voi. Kun lisäät kuivat aineet ennen munia, saat taikinasta paakutonta. Anna tekeytyä huoneenlämmössä 20 minuuttia. Paista 225°C noin puoli tuntia.

 

Ohukaiset voi syödä mansikoiden kera... Kuva: Oikomutkanen.

 

...tai niihin voi laittaa mansikoiden lisäksi sipauksen nutellaa ja muutaman palan banaania. Parhaita ne ovat kuitenkin melkein suoraan pannulta paljaaltaan syötynä. Kuva: Oikomutkanen.
 

Ohukaisten voimalla kohti uutta viikkoa!

Kommentit (0)

Arki maistuu samaan aikaan makealta ja kitkerältä. Oikomutkanen palasi kahden kuukauden kesälomalta (eli työttömyysjaksolta) arkeen ja takaisin töihin tämän viikon maanantaina. Loma oli pitkä, kuuma ja kutkuttavan mukavia juttuja täynnä. Sitäkin vaikeampaa oli kohdata ensimmäinen työpäivä. Viimeisen lomaviikonlopun vietin ihmetellessä mihin heinäkuu katosi.

Työskentelen ainakin joulukuun loppuun asti lastentarhanopettajana eräässä oululaisessa päiväkodissa. Toisaalta mulla on nyt vähän sellainen olo, että olikos sitä kesälomaa koskaan ollenkaan: väsyttää, enkä jaksaisi kohdata syksyn ja alkutalven loputtomia työpäiviä. Syyslukukautta eivät edes arkipyhät pätkitä. Toisaalta olen innokas kohtaamaan tulevien kuukausien haasteet. Ryhmän luominen eli lasten ryhmäytyminen, päivän sujumiseen liittyvien käytänteiden luominen, ryhmämme työntekijöiden tiimityön käynnistäminen ja omien työtapojen hiominen ovat asioita, joista haluan ja aion selvitä kunnialla. Ja onneksi tiedän, että väsymys väistyy kun opin nukkumaan yöni ilman, että herään montaa kertaa tarkistamaan kellosta olenko nukkunut pommiin.

Loman loppumisen myötä olen myös joutunut opettelemaan uudelleen aikaiset herätykset ja säpäkät aamutoimet. Herään puolitoista tuntia ennen töiden alkua, jotta saan herätä ja juoda aamukahvin rauhassa. Työmatkani tien toiselle puolelle kestää kokonaiset viisi minuuttia, ja joku voisikin ajatella, ettei säpäkkä ole paras mahdollinen sana viittä vaille puolentoistatunnin aamutoimien kuvaamiseen. Loman kolmen tunnin aamutoimiin aamukahveineen ja uutisten lukuineen verrattuna se on kuitenkin melko nopeaa toimintaa. Kun totun töihinlähtöön, nipistän aamutoimista vielä parikymmentä minuuttia lisäaikaa unille.

_______

_______

Paluu arkeen on kuitenkin kivaa. Minusta on palkitsevaa, kun päivissä on ryhtiä eli velvollisuuksia, aikatauluja, odotusten täyttämistä ja asioiden hoitamista. Tänä syksynä ajattelin hemmotella itseäni tekemällä säännöllisesti sitä kuuluisaa ”jotain kivaa”. Aion ainakin käydä elokuvissa (mulle tosi harvinaista), käydä kylpylässä (lapsena kävin viimeksi) ja nauttia kasvohoidosta (ikinä en oo käyny). Parasta on kuitenkin arki itsessään eli kaupassa käynti ja makaronilaatikon kokkaus, viikoittainen saunavuoro ja saunaolut sekä kutkuttava romaani ja kuuma kaakao. 

Kommentit (0)

Oikomutkasella ahdistaa. Mulla ahdistaa se, että mediasta ja ihmisten puheista huokuu kesän ainutlaatuisuuden vaatimus. Kesällä — ja varsinkin silloin, kun on lomalla — pitäisi olla koko ajan superhauskaa ja jotain erityistä arjesta poikkeavaa kesäistä tekemistä. Pitäisi koko ajan olla huippufiilis, ja pitäisi ottaa lomapäivistä kaikki irti. Viime päivinä on ollut ihania helteitä, mutta aina välillä olen halunnut vain olla sisällä ja katsoa Areenaa tai lukea Kodin Kuvalehteä ja MeNaisia. Ja sitten olen kokenut syyllisyyttä siitä, että en ole ulkona nauttimassa lyhyestä kesästä ja toivonut, ettei minun tarvitse myöntää kenellekään tätä suurta syntiäni.

Mulla ahdistaa myös se, etten tee kesällä mitään erityisen ainutlaatuista. Käyn uimassa ja pelaamassa frisbeegolfia, käyn puistojumpassa ja suunnistamassa, käyn piknikillä ja torilla jätskillä. Vaikka nämä asiat olivat juuri niitä juttuja mitä kesältä toivoin (voit lukea Kesän 2018 bucket list -postaukseni täältä), minulla on jatkuvasti sellainen tunne, että minun pitäisi haluta kesältä jotain enemmän. Miksi en siis halua? Miten ihmeessä olen tyytyväinen tällaiseen tavalliseen arkeen lomallanikin? En tiedä. Vaikka järjellä ajateltuna tiedänkin, että olen vapaa käyttämään lomani juuri niin kuin itse haluan, tunnen välillä paniikkia siitä että nyt on jo heinäkuun puoliväli ja työt alkavat kolmen viikon päästä enkä vieläkään ole tehnyt lomallani mitään erikoista! En edes tiedä mitä ”erikoinen” voisi olla, mutta tiedän, että kesästäni ei saa kiinnostavaa lomakertomusta aikaiseksi. Vaikka olenkin täysin tyytyväinen tällaisiin tavallisiin kesäpäiviin, tuntuu siltä, että jonkin universaalin kesälomasäännön mukaan minun tulisi haluta jotain enemmän.

_______

_______

Lisäksi tuntuu siltä, että tästä ei saa puhua ääneen. Meinasin kirjoittaa tästä aiheesta jo alkuviikosta, mutta jänistin, koska kesällä ei saa valittaa eikä ahdistua, vaan pitää nauttia! Sitten salaa sisällä naistenlehtiä lukiessani törmäsin Jenni Kokanderin kolumniin Onneksi juhannuksena on aina kylmä – vain se pelastaa meidät suorittamiselta (MeNaiset 25-26/2018), jossa Kokander kirjoittaa kesään kohdistuvasta jatkuvan hauskuuden vaatimuksesta. Toisaalta koin kolumnin antavan minulle osittaisen synninpäästön, ja toisaalta sain varmistusta sille, että kesään kohdistuva hauskuuden vaatimus on todella olemassa, eikä se ole vain oman pääni sisällä.

Yritän karistaa ahdistuksen pyrkimällä olemaan välittämättä muusta kuin siitä, että olen itse tyytyväinen kesälomaani. Olen viime päivinä miettinyt seuraavanlaisia kysymyksiä: Menenkö illalla tyytyväisenä nukkumaan? Teenkö asioita, joita haluan tehdä? Haluanko tehdä kesän aikana vielä jotain, mitä en ole toistaiseksi tehnyt? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on ollut kyllä. Kyllä, menen tyytyväisenä nukkumaan. Kyllä, teen haluamiani asioita. Kyllä, haluan kesän aikana vielä ehtiä melomaan nykyistä enemmän. Kaiken järjen mukaan siis voin jatkaa lomailuani muuten samaan malliin, mutta käydä useammin melomassa. Yritän siis täten ahdistua vähemmän ja käydä vesillä enemmän. Periaatteessa helppoa, ja ainakin alkuviikkoon verrattuna nyt ahdistaa jo huomattavasti vähemmän, että eiköhän se tästä.

_______

_______

Vähään tyytyväinen on helposti onnellinen. Mukavaa viikonlopun loppua sinulle, lukijani!

Kommentit (2)

ihana lukija

Ihana heinämölliäinen! :D Itsekin olen havainnut samanlaisia paineita aiheuttavia vaatimuksia leijumassa. Olen samaa mieltä, että siihen auttaa vain omaan juttuun keskittyminen, vaikka se on vaikeaa. Kiva juttu, että kuitenkin päätit julkaista kirjoituksen! Ja vaikka tällä ei oo mitään väliä, niin silti ainaki minun mielestä sun kesä kuulostaa just mukavalta.

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Kiitos kommentista, ihana lukija! Ahdistus olikin näköjään ohimenevää, kun nyt on jo vaan pelkästään (ainakin melkein) ilo pinnassa kesän ihanuuden vuoksi. Mukavaa heinäkuun loppupuolikasta sulle!

Postauksen kuvat ovat viikonlopun telttaretkeltä Oulujärven maisemiin. 

 

Oikomutkanen päätti kuukausi sitten seurata omia tulojaan ja menojaan kuukauden ajan. Tämä ihan vain siksi, että näkisin mihin rahaa menee ja kuinka paljon. Tarkoituksenani ei siis ollut elää mahdollisimman vähällä rahalla, vaan kartoittaa omia menojani ja tulojani. Tällaiseen kokeiluun minut sysäsi kokoomuksen kansanedustajan Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän Anna-Maija Tikkasen kohtaaminen mediahuomiota saaneessa ohjelmassa. Täältä pääset lukemaan aiheesta kirjoittamani postauksen, josta löytyy myös linkki kyseiseen ohjelmaan. Nyt on kuukausi rahankäytön seurantaa takana (viikkoraportit löytyvät Facebookista: vko 1, vko 2, vko 3, vko 4) – millaisia tuntemuksia heräsi?

______

______

Kuukauden asumiskulut olivat 330 euroa ja ruokakulut 120 euroa. Säästän paljon jo siinä, että asun mieheni kanssa yhdessä, jolloin asumiskulut pysyvät pieninä. Asumiseen liittyvät menot ovat sellaisia, joista en paljoakaan ota stressiä, koska ne on joka tapauksessa maksettava. Sen sijaan ruokalasku on se rahankäytön osa-alue, johon arjessa kiinnitän eniten huomiota. Toisaalta minussa asuva pieni säästäväinen kituuttelija ohjaa säästämään ruuassa tekemällä laihaa hernekeittoa ja pitämällä puuropäiviä. Toisaalta haluan tehdä ruokaa, joka maistuu hyvältä ja josta tulee hyvä olo. Yritän siis tasapainoilla noiden kahden asian välillä. Useimmiten jälkimmäinen painaa vaakakupissa kuitenkin enemmän, joten ruokamenotkin ovat kohtuuden rajoissa sellaisia, että niitä en kauhean paljon kyttäile. Kohtuuden raja piirtyy kanan fileepihvien ja kylmäsavulohen välille.

______

______

Kuukauden aikana herkkuihin ja jätskeihin ynnä muihin vähemmän välttämättömiin menoihin meni 63 euroa. Mielestäni elin tämän kuukauden aikalailla rennosti, ja jossain vaiheessa tuntui jopa siltä, että käytän tosi hurjasti rahaa kaikkeen turhaan. Olin pitkään vähätuloinen opiskelija. Opin tekemään edullisia ruokia, käyttämään tavarat loppuun asti, ostamaan vaatteeni kirpputorilta ja venyttämään välttämättömyyksienkin hankintaa. Sen sijaan en koskaan oppinut hyväksymään sitä, ettei minulla ollut valinnan varaa. En voinut koskaan päättää, että nyt voin tämän kauppareissun ajan ottaa rennosti ja valita jotain, mitä oikeasti haluan. Aina piti mennä kukkaron mukaan nuukaillen. Tätä taustaa vasten 63 euroa on minulle pieni hinta siitä, että minulla on menneen kuukauden ajan ollut valinnan vapaus.

______

______

Kuukauden menoni olivat yhteensä 806 euroa. Minusta tämä tuntuu pieneltä summalta juurikin siksi, että en koe mitenkään nuukailleeni menneen kuukauden aikana. Olen reissannut, harrastanut ja herkutellut, elänyt rennosti ja nauttinut kesästä. Toisaalta summa on melko suuri, jos sitä miettii siltä kannalta, että olen kesäkuun alusta asti ollut työttömänä. Kun tulevasta työtilanteesta ei ole tietoa, olisi tietenkin järkevämpää elää hyvin säästeliäästi ja maltilla. Olen kuitenkin halunnut suoda itselleni sen ylellisyyden, että elän nuukailematta niin kauan kuin voin, ja alan säästeliääksi sitten kun on pakko.

______

______

Kuukauden aikana tuloja kertyi lastentarhanopettajan sijaisuuksista 1 900 euroa, yksityisopetustunneista 85 euroa ja kielentarkistajan töistä 400 euroa eli yhteensä 2 385 euroa. Tuloja tuli siis ihan mukavasti, mutta osa näistä palkoista on jo aiemmin tehtyjä mutta nyt vasta maksettuja tunteja. Tämä summa lienee alle keskivertosuomalaisen työssäkäyvän ihmisen kuukausipalkan, mutta minusta se tuntuu älyttömän isolta rahalta! Olen kevään ajan tehnyt erimittaisia sijaisuuksia päiväkodeissa sekä silloin tällöin sivutöinä yksityisopettajan ja kielentarkistajan töitä, joten tulot ovat olleet melko epävarmalla pohjalla. Siksi tällainen tili tuntuu ylellisyydeltä, josta olen todella kiitollinen. Tuloihin nähden menot pysyivät kohtuullisina, sillä tuon 806 euron lisäksi pystyin jonkin verran maksamaan pois opintolainaa ja laittamaan ASP-tilille säästöön.

Mitä menneestä kuukaudesta jäi käteen? Tulojen ja menojen seuranta on tehnyt minut entistä tietoisemmaksi siitä, että kuulun onnekkaiden heimoon. Minulla on rahankäytön suhteen varaa valita – kaikilla sitä ei ole. Ja olen entistä varmempi siitä, että raha tekee rikkaaksi, mutta onni syntyy elämällä.

______

Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle, lukijani! Juhannus on jo nurkan takana, jee!

Kommentit (0)

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Blogiarkisto

2018