Kirjoitukset avainsanalla kielenkäyttö

Plitvice, Kroatia 2017.

Oikomutkanen on viime aikoina yrittänyt saada Torin kautta myytyä erinäistä kodintavaraa. Sen myötä olen myös saanut tusinoittain viestejä, ja niistä hälyttävän suuri osa on onnistuttu kirjoittamaan kokonaan ilman isoja alkukirjaimia, pilkkuja ja pisteitä. Tällaiset viestit osuvat minua kerta kerran jälkeen suoraan hermoon niin lujaa, että silmissä kipinöi. Ehkäpä siksi, koska olen pilkunviilaaja sekä ammatiltani että luonteeltani. Ammatiltani sikäli, että teen eräälle firmalle kielentarkistajan töitä eli tarkistan ja korjaan erilaisista teksteistä kieliopin, lauserakenteet ja oikeinkirjoituksen. Luonteeltani sikäli, että toimin paremmin sääntöjen kanssa kuin ilman niitä, haluan että sääntöjä myös noudatetaan, ja olen sitä mieltä, että huolellinen viimeistely erottaa hyvän erinomaisesta. Siksi on luonnollista, että rakastan pilkkua ja pilkkusääntöjä. (Ja muutakin kielenhuoltoa. Jopa niin paljon, että suoritin yliopiston suomen kielen opintoihin kuuluneen kielenhuollon kurssin kahteen kertaan. Oi niitä aikoja.) Siksipä tänään asiaa pilkusta.

Pilkku on pisteen jälkeen suomen kielen tärkein välimerkki. Ja koska se on käytöltään pistettä monimuotoisempi, sen käyttö on vaikeampi hallita. Kieltämättä tämä on pelkästään minun subjektiivinen näkemykseni – mutta silti niin totta, usko pois! Pilkku on tärkeä, koska se jäsentää lukijalle virkkeen rakenteen ja auttaa siten virkkeen merkityksen hahmottamisessa. Pilkku on siis vähän kuin merkkiselosteet maastokartan reunassa: ilman niitä edessä olevaa kuvaa olisi vaikea tulkita. Joskus pilkulla on suora vaikutus merkitykseen. On eri asia sanoa Hän näki miehen, joka vilkutti iloisesti, ja käveli sitten pois kuin Hän näki miehen, joka vilkutti iloisesti ja käveli sitten pois. Kirjoittajan on turha olettaa, että lukija alkaa tekstiä lukiessaan miettiä, onko pilkku oikeassa paikassa tai olisiko tyhjään kohtaan kuitenkin tarkoitettu pilkku. Itselleni on isojen kielentarkistusprojektien aikana vaikeaa lukea yhtään mitään tekstejä ilman moisia spekulointeja ja ontuvien lauserakenteiden bongailuja, mutta työmoodista päästyäni otan kyllä tekstit sellaisenaan. Varmastikin valtaosa lukijoista tekee niin eli ottaa tekstit sellaisenaan pilkuilla tai ilman, mikä tekee entistä tärkeämmäksi sen, että kirjoittaja osaa laittaa pilkut oikeisiin paikkoihin.  

Ja kuitenkin pilkkua parjataan netin keskustelupalstoilla. Siellä kirjoitellaan, kuinka pilkkusäännöt eivät ole kovinkaan tarpeellisia tavalliselle tallaajalle, koska niillä on oikeasti jotain väliä vain virallisissa asiakirjoissa. Onkohan ihan näinkään? Pilkuton tai väärin pilkutettu teksti on raskas luettava eikä se myöskään anna kirjoittajastaan kovin imartelevaa kuvaa, joten vaikkapa työhakemuksissa pilkkujen paikat on hyvä olla hallussa. Tai ainakin haluan uskoa, että sillä vielä on väliä: että vielä tänä face- ja insta-viestittelyn aikakautena löytyy huoliteltua tekstiä arvostava ja pilkun käytön perussääntöjen noudattamista normina pitävä valtaväestö. (Kukkuu, olettehan siellä, oi olettehan?) Tietysti on mahdollista, ettei työhakemuksen vastaanottajakaan perusta pilkkusäännöistä, jolloin niiden hallitsemisella ei olekaan kovin suurta merkitystä…

Kaikesta huolimatta tulevienkin sukupolvien kannattaa rakastua pilkkuun ja opetella käyttämään sitä oikein. Harva haluaisi tuomarikseen ihmisen, joka kirjoittaa Armoa ei, hirteen kun oikeasti tarkoittikin Armoa, ei hirteen.

______

Oikomutkanen toivottaa kaikille pilkunviilaustaidoista ja -taipumuksista riippumatta rentoa viikonloppua!

Kommentit (2)

Viilaten ja höyläten

Vai onko sittenkin niin, että huolellinen viimeistely erottaa erinomaisen hyvästä?

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Kyllä todellakin on juuri niin! Olet aivan oikeassa! Miten pääsikin tuollainen lapsus oikoluvusta läpi... *nauraa ääneen* Kiitos kovasti kommentista :) Toivottavasti kaikki tekstin lukijat lukevat kommenttisi.

(Kuvan lähde giphy.com)

Luen paljon erilaisia tekstejä sanomalehdistä blogeihin, ja minua tuskastuttaa epämääräinen kielenkäyttö. Kielenkäytön täsmällisyys on tärkeää vuorovaikutuksen sujuvuuden ja asioiden ymmärtämisen kannalta. Epämääräinen kielenkäyttö on erityisen raivostuttavaa silloin, kun viestin välittäjä on asemassa, jossa hänen sanomisillaan on painoarvoa ja paljon seuraajia. On kohtuullista olettaa, että työkseen kirjoittavat henkilöt kiinnittävät ymmärrettävyyteen huomiota ja haluavat panostaa tekstinsä oikeakielisyyteen, jolloin he pystyvät ilmaisemaan viestinsä tarkoittamassaan muodossa. Näin ei kuitenkaan todellakaan aina ole. Seuraavat esimerkit ovat eräästä tunnetusta blogista:

On kuitenkin paljon asioita joihin me voimme itse vaikuttaa omilla valinnoillamme ja sitä kautta saavuttamaan vahvemman itsetunnon! (Mihin sitä kautta viittaa? Omiin valintoihimme vai siihen väitettyyn tosiasiaan, että on asioita, joihin voimme itse vaikuttaa? Lisäksi pitäisi olla esimerkiksi pystymme saavuttamaan…)

Nykymaailma haastaa sitä [itsetuntoa] jatkuvasti ja jokainen meistä saa maistaa oman osuutensa tämän painosta. On kuitenkin eri asia päättääkö sitä kantaa itsessään? (Minkä painosta maistan osuuteni? Itsetunnonko? Vai sen, että itsetuntoa haastetaan… vai nykymaailman… vai täh? Ja mitä kannan itsessäni? Itsetuntoa? Vai nykymaailmaa… vai nykymaailman painoa… vai täh?)

Näillä ajatuksilla [jotka esitetty edellä] pitäisi koostaa myös se oma lähipiiri – pysyvänä, kukoistavana ja vakaana. (Eli minun pitäisi pystyä koostamaan lähipiirini ajatuksen voimalla ja olla sitä tehdessäni pysyvä, kukoistava ja vakaa, niinkö?)

Näissä esimerkeissä kirjoittajan viesti jää epäselväksi. Minä lukijana joudun tekemään omat tulkintani siitä, mitä kirjoittaja todennäköisesti on tarkoittanut. Lukemisen ilo kärsii, enkä voi olla varma, mitä kirjoittaja oikeastaan halusi tekstillään minulle kertoa.

Innokkaana lukijana törmään epämääräiseen kielenkäyttöön useammin kuin haluaisin. Väitän, että kaikki kirjoittajat pystyvät bongaamaan useimmat virkkeet, joissa viesti jää puolittain pimentoon, ihan vain oikolukemalla tekstinsä kirjoittamisen jälkeen läpi. Epäselvät virkkeet voi sitten korjata paremmiksi miettimällä, mitä oikeastaan olikaan tarkoitus lukijalle sanoa ja sanomalla se sitten tarpeeksi yksinkertaisin sanakääntein. On aina sääli, kun sinänsä hyvä argumentti tai ajatus kärsii hutiloidusta ilmaisusta.

Oikomutkanen ei tahdo kelleen, lannistuakseen tämän postauksen anti - vaan kaikille auttavana ja mietityttääköhänkään kirjoituksena.

Täh?

Kommentit (1)

Toinen pölijä

Mullakin ärsyttää tuollaiset epämääräisyydet ja kirotusvireet, joita on yllättäen hyvin monen tasoisissa teksteissä (monen tasoiset - yhteen vai erikseen?). Kiitos taas hyvistä nauruista!

Tämä postaus liittyy partitiiviin, yhteen suomen kielen keskeiseen sijamuotoon. Ison suomen kieliopin eli tuttavallisemmin ISKin mukaan partitiivi kuvaa muun muassa rajaamatonta paljoutta (§1226). Vau, mikä määritelmä: rajaamaton paljous lienee vähän niin kuin universumi, joka on ääretön, mutta kuitenkin laajenee koko ajan. Enemmän kuin pieni ihmislapsi voi ymmärtää. Tämä postaus liittyy myös rakkauteen. Niinhän sitä sanotaan, että suu puhuu sitä, mitä sydän on tulvillaan. Partitiivin ilmaiseman rajaamattoman paljouden tavoin myös rakkaus on ymmärryksen tuolla puolen.  

Oikomutkasen elämässä moni asia on mallillaan. Yksi niistä on se, että elämässäni on se yksi erityinen ihminen, kenelle voin kertoa joka aamu, että rakastan häntä. Minä rakastan sinua on monen mielestä kielen kuin kielen kaunein lause. Suomea vieraana kielenä opiskelevat ihmettelevät joskus, miksi suomessa vannotaan rakkautta ilmauksella, jonka voi tulkita tarkoittavan Minä rakastan sinua osittain. Tämä tulkintamahdollisuus syntyy sanan sinä partitiivimuodosta. On myös huomattava, että rakastaa-verbi vaatii melkein aina kaverikseen nimenomaan partitiivin. Eikö suomen kielellä sitten voi rakastaa kokonaan? Voi, ja vieläpä kestävästi! Näin Kari Toiviainen kommentoi suomen kielen rakastaa-verbin ja partitiivin liittoa viitaten objektilla tekemisen kohteeseen eli tässä sanaan sinä (Kielikello 4/1998): ”-- partitiiviobjekti kertoo, että työ jatkuu. Näin on tulkittava myös lause Minä rakastan sinua. Kyseessä ei ole kertaluonteinen tapahtuma, vaan suomalainen mies rakastaa ja rakastaa, ja rakkaus kestää, toisin kuin etelän aurinkorannoilla, joiden kielillä ilmaistuna rakkaus on kerrallinen tapahtuma --. Näin siis kielikin ilmentää jotain olennaista ihmisten välisestä käyttäytymisestä ja suhteista – ja tällä kertaa ilmaus on vain kunniaksi Suomen miehelle.” Suomen kielessä rakkaudentunnustuksissa korostuu siis rakkauden hamaan tulevaisuuteen jatkuva aikaulottuvuus. Itse haluan tulkita tämän niin, että toista voi rakastaa, vaikkei hän olisikaan täydellinen, ja jokainen meistä ansaitsee tulla rakastetuksi, vaikka emme myöskään itse olisi täydellisiä. Tällainen puutteetkin hyväksyvä, jatkuva ja rajaamattoman paljoudellinen rakkaus voi sitten kestää koko loppuelämän.

PS. Sano sana paljoudellinen nopeasti monta kertaa peräkkäin. Kauanko kestää, että sanassa ei ole enää mitään mieltä?

Sanotaan tänäänkin rakkaimmillemme nuo kaikkein ihanimmat sanat, olivat ne sitten Minä rakastan sinua, I love you tai Ik hou van je.

Kommentit (2)

Vierailija

Huippu teksti! Yllattava ja hauska. Kerrassaan kutkuttavia huomioita. Niita mietin pitkaan.

Ihanaa etta asiat on mallillaan!

Meillä on viisi sormea. Niistä myös nimettömällä on nimi. Meillä on samaten viisi varvasta: pottuvarvas, pikkuvarvas ja kolme muuta.

Omena kuivattuna on kuivattu omena, luumu kuivattuna on kuivattu luumu, aprikoosi kuivattuna on kuivattu aprikoosi. Viinirypäle kuivattuna on rusina.

Käytämme sairauksista nimityksiä rintasyöpä, haimasyöpä, eturauhassyöpä, ihosyöpä… aivokasvain.

Ihmettely jatkuu.

 

Kommentit (2)

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Luulis, että on, maailmassa on niin paljon kieliä. Voisiko varpaiden nimettömyys johtua siitä, että niihin tarvitsee viitata aika harvoin? Jos jossain on kulttuuri, jossa varpaat on tärkeitä, niin kaipa niillä sitten on nimikin.

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Blogiarkisto

2018