Kirjoitukset avainsanalla internet

Oikomutkanen oli pitkään some-vastainen. Ajattelin, että some on vain ihmisille, jotka haluavat esitellä itseään ja asujaan ja kroppaansa netissä julkisesti. Aika pinnallista ja itsekeskeistä, mietin. Ajattelin, että some ei ole vakavasti otettava viestintäkanava eikä todellakaan aikani arvoista. En myöskään mistään hinnasta halunnut laittaa itseäni nettiin kaikkien kyylättäväksi tai kuluttaa aikaani somea selaillen. Ja miten lopulta kävikään?

Some-suhtautumiseni muutos juontaa juurensa tämän blogin perustamiseen. Vuoden sisään bloggaamisen aloittamisesta huomasin, että joskus olisi semmoistakin asiaa lukijoilleni, joka ei oikein sovi blogiin. Yksittäinen kuva tai pieni arjen sattumus, jonka kuitenkin haluaisin jakaa lukijoideni kanssa. Lopulta kahden ja puolen vuoden jälkeen taivuin perustamaan blogilleni sekä Facebook- että Instagram-tilin. Suhtautumisestani kertoo sekin, että edelleen käytän sanavalintaa ”taivuin”, eli aivan kuin olisin antanut periksi pitkällisen painostuksen alla. No, tavallaan annoinkin. Koen, että nykyään on tietyllä tavalla vaikeaa elää ilman somea. Jotkut ryhmät, tiedotukset ja osallistumiset ovat saatavilla vain Facebook-profiilin kautta. Some-tileistä on tullut uusi verkkopankki, jonka tunnuksilla kirjaudutaan milloin mihinkin palveluun. Somessa tulee olla, jos haluaa osalliseksi.

Some voikin siis pinnallisuuden ja itsekeskeisyyden sijasta olla tiedonvälitystä ja yhteisöllisyyttä. Olen käyttänyt Instaa ja Facea nyt noin kuukauden. Varsinkin Facebookin toiminnot ovat vielä vähän hakusessa, eli en kauhean hyvin osaa sitä käyttää. Siltikin tuntuu, että silmäni ovat avautuneet somen suomille mahdollisuuksille. Voin jakaa kuvia ja tietoa, voin nauttia toisten kauniista kuvista, voin osallistua ja saada toiset osallistumaan… Suurin oivallukseni on se, että eihän somen käyttäminen itsessään ole pinnallista ja itsekeskeistä. (Todellakin, tämä on pitkään ollut ajatteluani ohjaava stereotypia, josta en välttämättä ole niin kauhean ylpeä.) Päinvastoin, somekin on vain väline. Asiaahan voi ajatella siltäkin kantilta, että on kunnioitettavaa, että jotkut ihmiset pystyvät tuottamaan niin kiinnostavaa sisältöä, että se houkuttaa ja koukuttaa massoja.

Some on aiheuttanut ajatusmaailmani avartumisen lisäksi ajankäyttöni radikaalia muuttumista. Siinä missä ennen saatoin lukea kaksi tuntia kirjaa ennen nukkumaanmenoa, niin nykyään samat kaksi tuntia kuluvat liian nopeasti kännykän ruutua tuijotellen. Edelleen tuntuu, että somessa roikkumani aika menee jollain tavalla hukkaan, mutta sometusta on vaikea lopettaa, koska se imee mukaansa ihan huomaamatta. Eilenkin havahduin huomaamaan, että olin selaillut kenenpä muunkaan kuin itselleni niin läheisen Ron Mossin Insta-tiliä jo kaaaaaaauan. Some koukuttaa ja siitä on vaikea päästää irti!  Näin siitäkin huolimatta, että asiasta kysyttäessä vastaisin epäröimättä lukevani mieluummin. Some tarjoaa myös oivan mahdollisuuden kyttäillä tuttuja ja puolituttuja. Facebook-profiilin myötä olen alkanut etsimään puolituttujen tai menneiden tuttavuuksien profiileja ja vaklaamaan, mitä heille nykyään kuuluu. (Saako tällaista edes tunnustaa? Tämäkään ei välttämättä aiheuta suuria ylpeyden tunteita.) Toisaalta on mukava tietää, mitä esimerkiksi ala-aste-aikainen kaverini puuhaa nykyään ja toisaalta mitä väliä sillä on? Jos emme ole olleet yhteyksissä viiteentoista vuoteen, mitä väliä sillä minulle on mitä hänen kotikaupunkinsa kohdalla lukee? Ja silti se kiinnostaa - ja löytyy somesta.

______

Saunan jälkeen heti Facebookiin...
 
...ja ennen nukkumaan menoa vielä pikaiset Instagramit.

______

Loppuviikoksi reissuun Keski-Suomeen. Kelpuutankohan somea ollenkaan mukaan?

Kommentit (2)

Ihana lukija

Joo, minäkin tässä teen koko ajan töitä enkä ollenkaan eksy naamakirjaan tai lukemaan mitään kivoja blogeja. Hankalaa. Niskasta kiinni vaan kai sitten! Mutta eka ihan nopeesti yks kommentti.

Oon miettinyt kovasti sitä, että sen, minkä sitten internettiin päästää, ei koskaan katoa sieltä. Siksi vaikka mulla onkin tili, en juuri julkaise mitään. Ja jos julkaisen, niin sitäkin on mietitty ja harkittu ja pohdittu kuukausia. Ja lisäksi somesta voi saada semmoisen kuvitelman, että on sosialisoinut, vaikka kukaan ei olekkaan sanonut kenellekkään mitään (ainakaan ihan suoraan), ja että ei olekkaan aivan niin yksinäinen kuin kuvitteli. Onkohan se hyvä vai huono...

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Hyviä pointteja! Joskus muistan lukeneeni sellaisenkin neuvon, että nettiin pitäisi päästää vain sellaista materiaalia, minkä oma äiti tai tuleva työnantaja voi nähdä. Ja sitten täytyy huomioida myös läheiset: haluaako mies että hänen naamansa näkyy mun facessa ja kuinka paljon haluaa lapsistaan näkyvän somessa. Eli onhan se vähän niinkin, että vaikka joku olisi yleinen tapa, ei se välttämättä ole suotavaa. Somessa on vaikeeta löytää tasapaino osallistumisen ja yksityisyyden suojaamisen välillä.

”Joo, nää laitteet voi vaan itekseen uudelleenohjelmoida itsensä. Nyt teet niin, että resetoit sen sun reitittimen, sit yrität vaan jotenkin päästä sinne reitittimen sisään vaihtamaan ne oletusasetukset semmosiksi että se sun kone tunnistaa sen verkon. Heippa.”

Ai sillä lailla saan nettiyhteyden taas toimimaan! No mutta heleppo homma!

NOT.

Nettiyhteyteni heitti toimimasta ennen joulua. Olin hoitamassa asioita koneellani, kun yhtäkkiä selain ilmoitti, että yhteyttä ei ole. Soitin nyt pyhien jälkeen vuokranantajani PSOAS:n tarjoamaan ATK-tukipalveluun. Sieltä sanottiin, että reitittimeni on mitä ilmeisimmin itsekseen päättänyt muuttaa siihen ohjelmoidut oletusasetukset sellaisiksi, että koneeni ei enää tunnista sen tarjoamaa yhteyttä. (Tai jotain vastaavaa, en ehkä ymmärtänyt ihan kaikkea kuulemaani sen puhelun aikana…) Viime kerrasta muistan kenties hämärästi, miten reititin ohjelmoidaan, mutta ongelmana on se, että siihenkin tarvitsisin jonkinmoisen yhteyden. Huoh.

Niinpä viimeiset pari viikkoa olen yrittänyt elellä parhaani mukaan ilman nettiä. Kolme asiaa on noussut vahvasti pinnalle sinä aikana:

Ensinnäkin asioita on vaikeaa hoitaa. Pankkiasioita eritoten. Laskujen maksaminen – tai maksatuttaminen, pankkini kun ei harrasta yleisiä maksupäätteitä – pankissa paikan päällä on aivan mahdottoman kallista. Julkisella koneella verkkopankin käyttö tuntuu yhtä paljastavalta kuin kalsarisillaan kaupassa käynti: vaikka voin poistaa selaushistorian ja muut tiedot koneelta istunnon päätteeksi, mitä jos seuraava tulija onkin hiukan valveutuneempi koneenkäyttäjähakkeri, joka pääsee käsiksi tiliini? Tai entäpä ne olkapäänylikyylääjät, joita aina on, koska totta kai oma vuoro tulee nopeammin, jos sitä odotellessa hönkäilee konetta juuri käyttävän niskaan? Ja eikö virkailijoilla ole koneessaan se toiminto, millä he saavat omille ruuduilleen näkymään asiakaskoneiden näytöt? Riskialtista, siis, on pankkiasiointi.

Toiseksikin netissä olevia asioita ei voi korvata. Olen erityisen tykästynyt Tori.fi-palveluun. Suorastaan rakastan selailla uusimpia ilmoituksia. Olen vakuuttunut, että kun vaan jaksan tarpeeksi selailla, voin löytää elämäni kaupat kaikesta mitä pieni ihminen vaan voi tarvita. Nyt olisi hakusessa uusi sohva… jota en koskaan tule löytämään, koska pääsen Toriin liian harvoin. Viime kauppareissulla lähimarkettiin huomasin toiveikkaasti silmäileväni kaupan ilmoitustaulua. Ei juurikaan ilmoituksia, ei kuvia, ei dynaamisuutta. Tori on omaa luokkaansa.

Kolmanneksi vietän netissä todella paljon aikaa huomaamattani. Nyt, kun nettiaikaa ei tarvitse mahduttaa päivään, olen ehtinyt lukea kirjoja paljon enemmän. On niin täydellisen rentouttavaa viettää ilta kirjan kanssa sohvalla, tehdä välillä iltapalaksi lämpimiä leipiä ja lukea vielä yksi… vielä yksi… no vielä yksi luku. Ajattelinkin tehdä niin, että jos joku ihana saisi nettiyhteyteni lähiaikoina taas toimimaan, voisin hoitaa netissä vain välttämättömät asiat ja lopettaa turhan surffailun. Eli en ajattelisi nettiä ajanvietteenä vaan työkaluna. Ja koska liika ehdottomuus on useimmissa asioissa epätervettä, yksi poikkeus sallittakoon - Tori, totta kai. Pitäähän sitä tytöllä harrastuksia olla. 

PS. Vaikka nettini ei nyt toimikaan, niin haluan tähdentää, että PSOAS:n ATK-tuki on mahtava palvelu. Olen asunut PSOAS:n asunnoissa jo kuusi vuotta eri osoitteissa, ja tämä on ainoa kerta, kun nettiongelma on jäänyt yhteydenoton jälkeen roikkumaan. Edelliseen kotiini ATK-tuen herra teki kotikäynnin 15 minuuttia puheluni jälkeen ja laittoi modeemin hetkessä toimintakuntoon. Nykyiseen kotiini muuttaessani minua neuvottiin niin sanotusti kädestä pitäen puhelimen kautta vajaan tunnin verran, jotta sain nyt omapäiseksi käyneen reitittimeni toimimaan halutulla tavalla. Palvelua isolla P:llä, vai mitä?

Tällä haavaa yritän pärjätä sillä, että käyn netissä ystävieni luona. Oletko sinä, lukijani, joutunut joskus elämään ilman nettiä tai pitänyt vapaaehtoista netti- tai somepaastoa? Laittakaa kommenttiboksi laulamaan, teidän ajatuksianne on aina kiva lukea!

Tarmokasta tammikuuta!

Kommentit (4)

Vierailija

Mulla heitti netti pellaamasta ja itte semmonen nörtti, että painelin kaikki maholliset valikot läpi mitä windowssi käski, eikä vaikutusta ja kouluhommat tietenki vaati suorittamista niin rahakkaana hajin kaupasta uuen mööpelin, joka makso vishin toista kymppiä ja homma pelaa. Tai siis pihinä mulla oli tämä masiina kaapelin nokassa ja jos koulu olis sallinu niin olisisn vieny tämän takuu korjaukseen, mutta  koulun kiireellisyydestä johtuen ostin tuon langattomuus mööpelin (siis pihi ja pihi, mutta säästö alkaa ässällä).

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Hei Vierailija! Kuulemma mun läppärissä ei ole seinästä tulevan yhteyden tunnistavaa verkkokorttia tai vastaavaa. (Minkä takia siis reititin otettiin alunperin käyttöön, tulkkaamaan yhteyden koneen ymmärtämään muotoon. Tai tämä ainakin on käsitykseni asiasta, hah.) Ongelmani ratkeaisi siis sillä, että ostaisin uuden kannettavan, jossa verkkokortti olisi. Tämä ei kuitenkaan todellakaan ole budjettiini sopiva vaihtoehto, joten jää tekemättä. Mutta hauska kuulla, että sait osaltasi homman toimimaan. Hienoa!

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Tilannepäivitys: yhteys on! Eräs ihana ihminen kävi laittamassa mulle netin taas pelaamaan. Leikki hetken reitittimen kanssa ja abrakadabra - nettiä vaativat asiat (joita on kyllä aikasmoisen paljon!) sujuvat taas.

Ihana lukija

Kirjoituksen kruunaa tuo kuva, jossa näkyy särkynyt sydän. Niinkö siinä lopulta käy ilman nettiä? Mahtavaa, että löytyi ihana ihminen korjaamaan nettisi! Omia kokemuksia netittömyydestä ei onneksi ole paljoa. Missäköhän kunnossa etäsuhde olisi ollut, jos olisi ollut monta viikkoa netittä? Ei tullut kolmen vuoden aikana kuin muutama ilta, jollon ei netti toiminu muistaakseni. Miten onnistuisi yhteydenpito kaukana asuviin ystäviin ja perheeseen? Lomamatkoilla tulee monesti virkistystä, kun roikkuminen jää vähemmälle. Netti tunkee joka paikkaan kyllä. Ihailen sitä, että selvisit monta viikkoa ilman! Ja hienoa, että Posauksen palvelu pelaa!

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Blogiarkisto

2018