Suomi rankattiin vastikään maailman onnellisimmaksi maaksi YK:n onnellisuusraportissa. Oikomutkanen tuli uutisesta iloiseksi varsinkin siksi, että raportti perustuu kansalaisten omiin arvioihin omasta onnellisuudestaan. Vaikka raportissa onkin hyödynnetty myös sellaisia tietoja kansakunnan tilasta kuin bruttokansantuote ja korruptio, on määräävä muuttuja ollut nimenomaan kansalaisten tunnot.

Olen jo kauan sitten oivaltanut, että onni syntyy arjessa. Elämämme on suurelta osin arkea, joten on luonnollista, että arkemme määrittää hyvinvointimme. Minulle arjen yksi suuri rakennuspalikka on työ tai sen puute. Joillekin ihmisille työ on keino mahdollistaa muu elämä, minulle työ on tärkeä elämänsisältö itsessään. Olin viime syksynä pari kuukautta työttömänä ja tunsin itseni hyödyttömäksi epäonnistujaksi. Muut elämäni osa-alueet olivat kunnossa, mutta työttömyys oli niin kokonaisvaltaisen lamaannuttava ja epätoivoa luova osa elämääni, että silloin en millään pystynyt sivuuttamaan työttömyyden vaikutusta arkeeni ja sitä kautta onnellisuuteeni. Tammikuun alusta lähtien olen ollut töissä, ja vieläkin joinakin aamuina tajuan hyökyaallon lailla sen, miten mukavaa onkin lähteä töihin!

Työn lisäksi arjen onnellisuutta lisää myös vapaus tehdä elämästäni omannäköiseni. Minulla on mahdollisuus harrastaa kuntosaleilua ja hiihtoa ja bloggailua, mahdollisuus pitää rötväys-ilta silloin kun sitä kaipaan ja mahdollisuus opetella tshekkiä tai valokuvausta. Saan kehittää itseäni haluamaani suuntaan ja sisällyttää elämääni voimaannuttavia asioita. Vapauteen kuuluu myös taloudellinen vapaus: opiskeluajoista poiketen enää minun ei tarvitse valita kaupassa ostanko näkkileipää vai kaurahiutaleita, vaan voin kohtuuden rajoissa valita monipuolisesti sitä mitä tarvitsen ja mitä tekee mieli. Olen arjessani onnellinen siitä, että minulla on edellytykset olla oman elämäni sankari.

Arkeni onnellisuutta lisäävät tietenkin myös ihmissuhteet. Olen luonteeltani introvertti ja tykkään olla yksin, mutta minusta on silti korvaamatonta, että ympärilläni on ihmisiä, joiden kanssa olla silloin, kun siltä tuntuu. Melkein kaikki läheiset ihmissuhteeni ovat tosin kaukosuhteita eli samasta kaupungista meitä ei löydä, mutta sekin useimmiten riittää, että tiedän toisen olevan puhelinsoiton päässä. Vuorovaikutusta vaativa työ aiheuttaa sen, että arkipäivisin töiden jälkeen kaipaan usein eniten mahdollisuutta olla ihan itsekseni vaan.

Arkeen pieniä onnen muruja tuovat myös hyvä kahvi, keltaiset tulppaanit keittiön pöydän kulmalla, aurinkoinen päivä, vastalanattu hiihtolatu, unenpöpperöinen aamuhali miehen kanssa, päivittäinen sanomalehti, vartti aikaa katsoa Huomenta Suomea ennen töihin lähtöä, pyykkipuhtaat lakanat, siskon kutomat villasukat, ihanat kuvat ystävän lapsesta watsappissa, Yösyöttö-kirjan Paavo Pasanen, imurin letkussa ropisevien roskien rapina, iloinen tervehdys naapurin kanssa rappukäytävässä, nukkumaan mennessä sujahtaminen peiton alle viileässä makkarissa…

______

Onnellisia päiviä sinulle, lukijani!

Kommentit (4)

Ihana lukija

Nunu vei sanat suustani. (Kirjoitin ensin, että "Nunu vei nanat suustani." ;D ) Onpa ihanaa, että sulla on töitä ja että on kiva mennä töihin! Tuosta viimeisen kappaleen listasta tuli itsellekin pitkän päivän jälkeen oikeen ihana viileä tuulettunut raikas iloinen mieli. Onnellisia päiviä sinulle myös.

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Minulle taas tuli iloinen mieli siitä, että sinulle tuli tekstistä iloinen mieli! Niin se onni näköjään lisääntyy, kun sen jakaa!

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Blogiarkisto

2018