Kirjoitukset avainsanalla muutos

Life is short, though I keep this from my children.

Life is short, and I’ve shortened mine

in a thousand delicious, ill-advised ways,

a thousand deliciously ill-advised ways

I’ll keep from my children. The world is at least

fifty percent terrible, and that’s a conservative

estimate, though I keep this from my children.

For every bird there is a stone thrown at a bird.

For every loved child, a child broken, bagged,

sunk in a lake. Life is short and the world

is at least half terrible, and for every kind

stranger, there is one who would break you,

though I keep this from my children. I am trying

to sell them the world. Any decent realtor,

walking you through a real shithole, chirps on

about good bones: This place could be beautiful,

right? You could make this place beautiful.

Good Bones, Maggie Smith

 

En koskaan totea, että on lottovoitto syntyä Suomeen, joka on paperilla maailman onnellisin maa. En, vaikka tiedän, että moni syntyy maailmaan, jossa joka päivä saa pelätä väkivaltaa ja kuolemaa. En sano niin, vaikka olen kaikesta hyvin kiitollinen, sillä se saa kuvittelemaan asioiden tilan olevan luonnollisia ja pysyviä.

Eivät ne ole, eikä kiitollisuus saa turruttaa ja alistaa epäoikeudenmukaisuuksiin, joita meidänkin yhteiskunnassamme on tällä hetkellä päivä päivältä enemmän. Hyvinvointivaltio ei ole onnenpotku, vaan kovan työn tulos. Älä vain kiittele onneasi, vaan tartu toimeen.

Enkä todellakaan sano, että on lottovoitto jo syntyä, sillä todennäköisyydet ovat sitä vastaan. Jos en olisi syntynyt, en voisi sitä harmitellakaan, eikö? Mutta minä synnyin, juuri tänne, juuri tähän aikaan. Oli se sitten onnekasta tai ei.

Minä synnyin, ei joku toinen sattumanvarainen vanhempieni geenien sekoitus. En valinnut tätä, mutta täällä olen. Minun kiitollisuuteni ei maailmaa paranna, ei vaikuta mihinkään, mutta tekoni vaikuttavat. Siksi minun velvollisuuteni, meidän kaikkien velvollisuutemme, on koittaa tehdä  tästä maailmasta kaikille sattumille parempi paikka syntyä ja elää. Jotta pienille ihmisille olisi oikeasti onnenpotku syntyä.

En välttämättä edes usko, että maailma on pohjimmiltaan hyvä paikka. Yhteiskunta on rikki, epäoikeudenmukaisuutta on paljon, julmuutta loputtomasti. Uskon, että maailma on sitä, mitä me siitä teemme. Uskon, että maailma voisi olla kaunis. 

Me voisimme tehdä siitä kauniin, ja meidän velvollisuutemme on yrittää.

 

Kommentit (0)

Me elämme unelmaköyhää elämää. Älkää käsittäkö väärin, toki meitä kehotetaan tavoittelemaan unelmiamme ja tekemään töitä niiden eteem, mutta vain tiukkojen raamien sisällä. Suuresta muutoksesta ei kannata puhua, koska mihinkäs nyt yksi ihminen pystyisi, hölmö.

Aikoinaan luin kolumnin, jossa kerrottiin 60-luvun haavetulevaisuudesta. Yksi puhui lyhyistä työpäivistä, toinen keinottelulta turvatusta perustoimeentulosta. Suurista unelmista, joissa yhteiskuntamme oli kaikille parempi paikka elää. Rakennemuutoksista, joiden kautta kaikki voisivat toteuttaa itseään joutumatta ahdistumaan perustarpeiden täyttymisestä.


Mikään näistä unelmista ei toteutunut, eikä niistä enää saa oikeastaan edes puhua. Nykyisin puhumme vain rahasta ja töistä. Unelmat saavat olla hillityn hallittuja urahaaveita, harmaita, yksilöllisiä ja itsekeskeisiä. Turha haaveksia suurista yhteiskunnallisista muutoksista, olehan nyt realisti, katso vaikka tätä tilastokäppyrää ja mene töihin.

Totta kai on hyvä olla realistinen. Totuuden kieltäminen kun harvemmin päättyy hyvin. Olemassa on kuitenkin positiivista realismia ja negatiivista realismia: kaikki lähtee siitä, että tunnistaa ja tunnustaa todellisuuden.  Ratkaisevaa on kuitenkin se, näkeekö siinä uhkia vai mahdollisuuksia.

Negatiivinen realisti näkee todellisuudessa vain uhkia, vaaroja, pelkoa, ja siksi turvautuu pysyvyyteen ja toimettomuuteen: the devil that you know, ja niin edelleen. Hän pelkää muutosta, erilaisuutta, oman asemansa järkkymistä, etuoikeuksiensa menettämistä. Sitä, että hän heräisi jonain aamuna vieraasta maailmasta. Siksi hän ei tahdo muidenkaan unelmoivan, sillä toisten unelmat voivat muuttaa vastustajiensakin maailmaa. Tällä hetkellä elämme näiden negatiivisten realistien unelmamaailmassa: sanot vain, että siihen ei ole varaa, se on mahdotonta, ihmiset eivät kuitenkaan. Hylkää unelmasi, sillä maailma ei usko siihen.

Älä usko unelmaasi, sillä minä en enää edes muista omaani. 

Kaikki suuri alkaa kuitenkin mahdottomasta unelmasta. Kaikki uskomaton siitä, että uskallamme unelmoida paremmasta kaikille eikä vain minulle. Maailma muuttuu siksi, että positiivinen ihminen näkee maailmassamme mahdollisuuden parempaan, ihmisten sisällä hyvyyden siemenen. Maailma muuttuu siksi, että joku uskaltaa unelmoida ja hypätä tuntemattomaan. Tuttu voi olla turvallinen, mutta vieras voi olla parempi.

Human salvation lies in the hands of the creatively maladjusted. -Martin Luther King Jr.
 

 

Sanonnan "ihmeet tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella" ei tarvitse olla totta ainoastaan kuntosalilla.

 

Kommentit (2)

Hattivatti lainehilla

Tänään minä opin lentämään, ja jollen, niin sitten harjoittelen koko päivän. Tai sit vaan koetan suoriutua työpäivän loppuun asti. Sun blogiasi on kiva lukea.

Meidän elämäntapamme tällaisenaan - tienaa rahaa, kuluta, kertakäytä, heitä pois, aloita uudestaan - on väistämättä tulossa tiensä päähän. Sen voi nähdä uhkana ja loppuna tai mahdollisuutena parempaan.

 

Minä uskon jälkimmäiseen. Ja siitä tässä blogissakin on kyse: tavoitteesta päästä irti tästä myrkyllisestä, tuhoisasta noidankehästä, jota nykyinen elämäntapamme edustaa, ja etsiä keino elää luoden, uudistaen ja arvoa lisäten, ei kuluttaen ja tuhoten.

Kaikki hyvä, mitä meillä on, on seurausta teoista ja valinnoista. Siitä, että jotkut ovat päättäneet tarttua toimeen. Suuressa mittakaavassa asiat eivät ole koskaan olleet näin hyvin, sillä ihmiset ovat nähneet muutoksen tarpeen ja päättäneet toteuttaa sen.


Photo by The Library of Congress on Foter.com / No known copyright restrictions

He ovat unelmoineet suuria ja saavuttaneet sen teoillaan, puheillaan ja esimerkillään. Siinä onkin paremman tulevaisuuden ydin: muutos tapahtuu aina, joko parempaan tai huonompaan. Joku unelmoi aina ja on riittävän motivoitunut sen saavuttamaan. Tällä hetkellä unelmiaan toteuttavat ne, joiden mielessä siintää mahdollisimman lihava rahapussi, muista ja maailmasta viis.

Se, että meillä asiat ovat hyvin juuri nyt, ei saisi johtaa toimettomuuteen - se pitäisi ottaa todisteena siitä, että asioihin voi vaikuttaa. Että toimeen tarttuminen kannattaa. Todisteena siitä, että vastuun kantaminen kannattaa. Ja nyt en puhu yksilön vastuusta, se meillä kyllä on hanskassa - vaan yhteisvastuusta. Vastuusta kaikesta siitä, mitä jaamme kaikkien kanssa. Ihmisyydestä, inhimillisyydestä, oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, ympäristöstä, maapallosta.

 Photo by Binyamin Mellish from Pexels

 

Lähes meillä kaikilla on synnynnäinen tarve ja kyky empatiaan, samaistua ja auttaa muita: juuri nyt emme käytä tätä kykyämme tarpeeksi jahdatessamme hetkellistä, yksilöllistä täyttymystä. Siksi olemme onnettomia, vaikka emme syytä ymmärräkään. Emme ota vastuuta asioista, joihin meillä olisi valtaa vaikuttaa, ja tunnemme itsemme voimattomiksi ja turhautuneiksi. Ei meidän ole pakko tuntea näin, jos vain avaisimme silmämme. Yhdessä.

 

 

Ensimmäinen kuva Pixabay

Kommentit (0)

On olemassa oikeita syitä ja tekosyitä. Oikeat syyt voivat olla huonoja tai hyviä, faktapohjaisia tai virheelliselle tiedolle perustuvia, mutta ne ovat sentään rehellisiä. Tekosyyt ovat vain tapa valehdella itselleen ja muille, peitellä sitä oikeaa syytä, jota joko häpeilee tai ei itsekään tunnista. Tekosyyt seisovat aina muutoksen tiellä ja mukautumisen puolella.

Tekosyy olisi, ettei minulla ollut aikaa kirjoittaa viime viikolla. Oikea syy on, että aikaa olisi ollut, mutta priorisoin muut asiat, eikä siinä ole mitään väärää. En haluakaan sanoa, ettei oikeita syitä tai perusteita ole - en vain kestä selittelyä itseltänikään. Se jos joku jarruttaa kehitystä ja muutosta.

Tekosyyt ovat verho, jonka taakse piilotetaan oikeat motiivit joko itseltä tai maailmalta. Ne ovat jo nimeltään teennäisiä.

Viime aikoina blogimaailmassa on kuohunut tästä postauksesta lähtenyt keskustelu siitä, onko äitien liikkumattomuus vain tekosyillä perusteltua, ja tehdäänpä tässä nyt selkeä ero: väsymys ja kiire voivat olla ihka aitoja syitä, vaikka ne eivät jokaiseen pätisikään. Sen sijaan esimerkiksi rahattomuus ei ole syy, vaan tekosyy, sillä liikunta voi olla aivan ilmaista. Varattomuuden aiheuttama masennus ja toivottomuus taas ovat aitoja syitä. Huomaatteko eron?

Jos tuntuu tältä....


... ei ehkä tarvii näyttää tältä. Tekosyillä tai ilman.

Minä karsastan tekosyitä, olivatpa ne sitten omia tai muiden. Osana tätä oikean elämän etsintää onkin se, että pääsisin eroon tekosyistä. Jos perustelen valintojani asioilla, jotka eivät oikeasti pidä paikkaansa tai jotka verhoavat niitä todellisia syitä, kuinka voin ikinä valita oikein? Oikeiden ja tekosyiden välillä on kuitenkin vissi ero - toiset vain ovat, ja toiset täytyy erikseen tehdä.

Kuitenkin meillä on tapana olla armottomia, usein vähintään toisia, välillä itseämmekin kohtaan. Kutsumme helposti toisten selityksiä tekosyiksi, vaikka emme oikeasti tiedä. Emme tiedä, kuinka hyvä tekosyyn verhoama motiivi voi olla, eikä ihmisiä voi syyttää siitä, etteivät he halua kaikelle kansalle sydäntään paljastaa. Inhoamme tekosyitämme ja tunnemme niistä syyllisyyttä, mutta emme tule ajatelleeksi, että niiden takana voi piillä jotain vakavampaa. Tekosyiden takaa voi löytyä jotain sellaistakin, mitä emme uskalla itsellemmekään myöntää.

Vaikka inhoan tekosyitä, en paheksu ihmisiä, jotka niitä kertovat (poikkeuksena ne, jotka kertovat valheellisen hyveellisiä tekosyitä hyötyäkseen henkilökohtaisesti. Mutta ei heistä sen enempää.) Enkä missään nimessä väitä, ettei tekosyitä saisi olla tai antaa. Haluaisin vain, että jokainen punnitsisi mielessään sen, onko niistä enemmän hyötyä vai haittaa, suojelevatko vai pettävätkö ne kertojaansa. 

 

Kommentit (0)

Seuraa