Aina puhutaan siitä, että meidän (naisten) pitäisi verkostoitua: vinkata toisillemme työpaikoista, jakaa osaamistamme ja kannustaa toisiamme. Minusta on aina tuntunut jotenkin päälle liimatulta ajatukselta kaiken maailman verkostoituminen (inhoan sitä sanaa!) ja kontaktien luominen ventovieraiden kanssa. En olisi kuuna päivänä uskonut, millainen kohtaaminen tapahtui ventovieraiden naisten kesken pari viikkoa sitten junassa, kun VR toi meidät saman pöydän ääreen.

Olipa taas kerran pitkä työviikko toisella paikkakunnalla takana ja olipa taas kerran talvi, joka yllätti VR:n. Junakuulutuksesta kuului ne liian usein kuullut sanat "teknisestä viasta" ja pakosta vaihtaa junaa. Pakkauduin todella kiukkusena ja väsyneenä jo  entuudestaan täpötäyteen junaan, johon siis tungettiin vielä toisen junan matkustajat. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää mahtua ravintolavaunuun. Löysin seisomapaikan neljän muun naisen seurasta. Aluksi valitettiin valtion rautateista, sitten alettiin puhua muustakin. Ja mikä keskustelu siitä syntyikään!

Neljän naisen kopla höpötti koko matkan kiinnostavista ja monipuolisista uristaan. Paljastamatta liikaa osallistujien elämästä, neljän naisen joukosta löytyy muun muassa näitä: vastavalmistunut terveystieteen maisteri, juristi, lääkäri, yliopistonopettaja, tutkija, opiskelija, taidekasvattaja, muusikko, korvistentekijä, väitellyt, väitöskirjan tekijä, väitöskirjaa suunnitteleva ja yrittäjä. Nämä kaikki vain neljässä naisessa! Ja sanottakoon vielä, että meillä kaikilla oli vielä rutkasti matkaa eläkeikään.

Kun saimme kielenkannat auki, eivät ne sulkeutuneet koko 1,5 tuntisen matkan aikana. Jaoimme toisillemme vinkkejä mahdollisista työpaikoista ja aivan kaikesta muustakin, kannustimme toisiamme löytämään omia juttujaan ja tekemään niitä (palmusunnuntain kunniaksi pääsiäisvertaus: jos näistä naisista ottaa mallia, ei ole tarpeen laittaa munia vain yhteen koriin). Kyselimme toisiltamme innosta puhkuen, miten olimme päätyneet siihen, missä ja mitä nyt teimme. Pohdimme sitä, onko mahdollista saada kaikki - tai ainakin aika paljon. Loppumatkasta jo toivoin, että juna jäisi taas jumiin jonnekin, että matka ei ihan vielä loppuisi.

En ole ollut pitkään aikaan ollut niin inspiroitunut kuin tuolla junamatkalla. Yksi kohtaaminen voi muuttaa niin paljon: tuoda uskoa tulevaisuuteen ja askelmerkkejä omaan työelämään, ehkäpä jopa linkin unelmien työpaikkaan. Uskomatonta oikeastaan ajatella, miten monta tuollaista kohtaamista on mennyt ohi vain siksi, että harvoin tulee avattua suuta ventovieraille. Yhteydenpitomme jatkuu Instagramissa ja Facebookissa. Toivottavasti pystyisimme tapaamaankin myös kasvokkain pian, sillä en saanut näistä ihmisistä vielä tarpeeksi.

Tätä kai se verkostoituminen parhaimmillaan on: vaikuttamista ja vaikuttumista, mitä parhaassa seurassa.

Nunu

Kommentit (4)

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Voi, miten ihana kommentti Lotta ❤ Se oli kyllä jotenkin niin inspiroiva ja epäsuomalainen junamatka. Todellista arjen luksusta!

Läheinen

Oli todella hyvä kirjoitus. Oikein tulin hyvälle mielelle. Ajattele jos juna olisi tullut normaalisti.
Tota ihanaa, ikimuistosta tapaamista, ei olisi
ollut.

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Niinpä! Niin sanotusti onni onnettomuudessa. Joskus joku yllättävä "särö" voikin viedä tilanteen mutkan kautta parempaan suuntaan kuin alkuperäinen suunnitelma. Tulee myös mieleen, että kannattaisi useamminkin olla avoin uusille kohtaamisille. Ihmisillä on niin paljon kiinnostavia tarinoita kerrottavanaan, ja todennäköisesti itselläkin, vaikka sitä ei itse tajuisi.

Seuraa 

Nunun maailmassa unelmoidaan, etsitää iloa ja luovuutta sekä kannustetaan toisia. Tervetuloa mukaan inspiroitumaan ja inspiroimaan!

Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen nununmaailma(a)gmail.com

Blogiarkisto

2017
2016