Vuosi 2017 on ollut minulle melko kiva ja hyvä. Käyn vuotta läpi blogini kautta, koska se itse asiassa muistuttaa minua siitä, mitä kaikkea on tapahtunut - mitä minulla on ollut mielessä ja mielen päällä. Selatessani näitä vuoden 2017 noin 90 blogipostausta, huomaan, että olen tänä vuonna antanut muodin ja tyylin vallata blogiani. Se on tapahtunut myös täällä oikeassa arjessa, ei vain täällä blogissa. Tyyliasioiden lisäksi olen näköjään kirjoittanut melko paljon unelmoinnista ja sitä olen myös tehnyt! Kesästä 2017 lähtien olen sitten tehnyt korviksia, niin paljon, että niitä on riittänyt myyntiinkin asti. Hupsistakeikkaa! Enpä olisi vuoden alussa osannut arvata, että näinkin voi käydä. Myös muita DIY-projekteja on mahtunut tähän vuoteen. Kerään tähän postaukseen muutamia vuoden aikana kertyneitä postauksii, joita uskallan suositella sinullekin!
 

Muotia ja tyyliä
Made in Finland -postauksissa esittelen Suomessa tehtyä naisten muotia: osa I, osa II  ja osa III
Pohdin vaateteollisuutta Ivana Helsingin muumihameessa täällä
Tein ihania nunumaisia kollaaseja inspiraatioksi itselleni ja teille, tsekkaa ainakin nämä: tämä, tämä ja tämä

Nizzassa lokakuussa 2017
Nizzassa lokakuussa 2017

Unelmointia ja yhteiskuntaa
Unelmien perässä ollaan ainakin tässä ja tässä postauksessa ja niiden toteuttamisen oikeaa ajankohtaan pohditaan tässä ja tässä postauksessa
Hanna Sumarille lähtee terveiset täällä ja Antti Rinteen synnytystalkoille täällä
♦ Onnellisuuden olemusta pohditaan täällä

Tyttären taidetta kesältä 2017
Tyttären taidetta kesältä 2017

DIY-projekteja
Tästä se korvisten tekeminen alunperin lähti liikkelle, nämä tehty vanhoista aineksista ja pääsivät jopa MeNaisten paperilehteen asti
Täällä tehdään hiuspampuloita, täällä heijastimia ja täällä nahkasta avaimenperiä
♦ Joulun aikaan tuunattiin kranssia täällä, joulupalloja täällä, tehtiin joulukortteja täällä ja täällä
♦ Omaa korvistuotantoani esittelin tässä postauksessa (koko valikoiman pääset parhaiten näkemään kuitenkin Nunun Facebook-sivulla täällä)

Ovikranssin uusi elämä jouluna 2017
Ovikranssin uusi elämä jouluna 2017

 

Onko sinulle jäänyt joku postaus erityisesti mieleen? Mikä inspiroi? Mistä haluaisit lukea lisää?

 

Nunu

ps. Ainiin ja olen tänä vuonna hurahtanut täysin Instagramiin! Pääset seuraamaan minua siellä nimellä @nununmaailma

Kommentit (6)

Fortheloveofla

Ihanaa vuotta 2018 ja mahtukoot sinne kivoja elämyksiä ja hetkiä. Suosikkejani oli mm. ”Synnytä keskenäs” ja arvonnat, pohdinnat, sekä kuvakollaasit. Jatka ajatustesi jakamista. Nunulla on kaunis mieli. Pohdintasi on ajatuksia herättävää, koomista ja mielekästä. Moninaisuutesi säilyttää lukijan mielenkiinnon. Jatketaan matkaa !

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Ihanasti sanottu! Kiitos kovasti paljon, että jaksat kommentoida, siitä olen kiitollinen ♥

E from the next door

Hyvää uutta vuotta Nunu 💜 mä oon iloinen, että vuosi vaihtuu, tää vuosi on ollut aika rankka!
Mun suosikkeja on sun DIY postaukset ja ylipäätään kaikki sun postaukset 😄

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Kiitos ihana E kommentista 😍 Mustakin tuntuu, että DIY-postaukset kiinnostaa ja niitä on kiva ideoida ja tehdä; eli niitä varmasti tulossa lisää ensi vuonna. Toivottavasti sun ensi vuosi ei oo niin rankka, jotain breikkejä ja lomia pitäs aina suunnitella aika ajoin. Haleja ♥

TääTää13

Tykkään etenkin yhteiskuntaan ja unelmointiin liittyvistä postauksista. Tosi hyviä ja hauskoja huomioita. Jatka samaan malliin Nunu!

Seuraa 

Nunun maailmassa unelmoidaan, etsitää iloa ja luovuutta sekä kannustetaan toisia. Tervetuloa mukaan inspiroitumaan ja inspiroimaan!

Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen nununmaailma(a)gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016