Olen vasta aloittanut Unelmahommissa-kirjan lukemisen, mutta jo nyt se on inspiroinut minua suuresti. Kirjassa on jo pariin otteeseen kehotettu "kaatumaan eteenpäin" eli uskaltamaan sanoa kyllä asioille jo silloin, kun niitä ei ehkä vielä täydellisesti osaa. Olen ainakin itse useasti sortunut ajattelemaan, että pitäisi olla valmis, täydellinen ja paras, jotta kannattaa joitakin asioita edes yrittää.

Kaaduin 1,5 vuotta sitten eteenpäin aloittaessani tämän blogin - ja mitä oivalluksia itsestäni olen tehnyt jo pelkän blogini perusteella. Aloitin blogin elämänvaiheessa, jossa kaipasin uutta suuntaa, halusin löytää uudestaan asioita, joita tykkään (vapaaehtoisesti) tehdä. Ja löytyihän niitä! Olen blogini siivittämänä löytänyt uudestaan luovuuteni, jonka olemassaolon olin jo unohtanut. Olen tunnistanut haaveitani ja ehkä jopa tunnustanut vihdoin itselleni niistä suurimman.

Olen jo monin tavoin unelmahommissani, kiitos noin 10 vuotta sitten tekemäni irtioton ikävästä (joskin vakituisesta) työpaikasta. Siihen aikaan vielä luulin, että minulle "työ on vain työtä", jota tehdään pakosta vapaa-ajan mahdollistamiseksi. Itse asiassa en tajunnut silloin, että työssä oikeastaan voi edes sen kummemmin viihtyä - tai että se olisi tarpeen. Nyt tunnen itseni paremmin ja tiedän, että en pysty tekemään työtä, jossa vain odotan sen loppumista: työpäivän päättymistä, viikonlopun alkua, seuraavaa kesälomaa ja viimeiseksi eläkkeelle pääsyä.

Onneksi rohkenin vaihtaa suuntaa. Aika ajoin olen herännyt miettimäään, miten erilaista elämäni olisi, jos olisin jäänyt. Jos en olisi silloin kaatunut reilusti eteenpäin, en olisi se ihminen, joka olen tänään. Niin paljon koen muuttuneeni pelkästään työni vuoksi. Nyt tiedän, että työllä on minulle suuri merkitys ja se on iso osa identiteettiäni. Enkä koe siitä minkäänlaista huonoa omatuntoa. Työ ei kuitenkaan tarkoita minulle "menestystä" (ks. aiempi postaus aiheesta täällä) sellaisena kuin se yleensä ymmärretään. Keskeisempää on, että on löytänyt tärkeitä puolia itsestään ja pääsee hyödyntämään vahvuuksiaan.

Omaan (työ)elämään liittyvät valinnat voivat tuntua itsestä summittaisilta ja sekaviltakin, mutta uskokaamme Steve Jobsin viisaita sanoja. Hän on sanonut, että näiden valintojen väliset yhteydet ymmärtää vasta jälkikäteen. Tähtikuvion tapaan niistä muodostuu tunnistettava kuvio. Jokaisella pisteellä on oma merkityksensä kokonaisuuden kannalta, vaikka sitä ei vielä tässä vaiheessa tajua.

Ehkä uskallan kaatua eteenpäin haaveeni kanssa. Jos mätkähdän nokalleni, niin pääseehän sieltä pystyyn. Hauskinta siinä eteenpäin kaatumisessa onkin ehkä itse nojailu, ei välttämättä lopputulos. Vaikka kaatuisin, tuo piste on yksi tärkeä tähti kuviossa, jonka muotoa en vielä tiedä.

 

Nunu

 

Kommentit (2)

Vierailija

Erittäin hyvä havainto, että itse tekee siirron, mikä myöhemmin palkitsee.
Kaikilla ei ole siihen uskallusta, eikä mahdollisuutta.

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Hyvä, että otit tämän asian esille. Silloin päätöksen tehdessäni en osannut vielä ajatella kovin pitkälle eteenpäin, oli vain pakko päästä pois. Muistan, kun minulle sanottiin monelta suunnalta, että "onpa rohkeaa", vaikka itse en kokenut olevani erityisen rohkea - itse asiassa tuntui, ettei ole vaihtoehtoja. Onneksi oli pari ihmistä kannustamassa, aivan yksin päätöksen tekeminen olisi ollut paljon vaikeampaa. Nyt iän myötä uskallan toivon mukaan tehdä oman näköisiä päätöksiä ilman muiden "hyväksyntää". Jätin kyllä itselleni vielä takaportin auki, mutta toivoin todella, että en joudu käyttämään sitä. Tajusin ja tajuan, että olin etuoikeutettu, kun pystyin tekemään silloin tuon loikan. Voisi melkein ajatella, että on jo "velvollisuus" tehdä tuollainen päätös, jos siihen on mahdollisuus. Vai onkohan se liian radikaali ajatus?

Seuraa 

Nunu tykkää hitaista aamuista, croissanteista, muodista ja diy-projekteista. Näiden lisäksi blogissa tarjoillaan ajattelemisen aihetta elämänmenosta ja ihmisen kokoisista unelmista. Tervetuloa mukaan!

Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen nunu.blogi(a)gmail.com

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram