Ihanaa! Tänä viikonloppuna korkkaamaan mökki talviteloilta. Sääennustukset ovat luvanneet kuivia, aurinkoisia päiviä - mikäs sen mukavampi sää aloittaa mökkikausi. Kassin pohjalle pakkasin uudet juoksuvermeet ja nappasin varoiksi toisen tyttären kengät. Ihan tarkkaa mielikuvaa ei nimittäin ollut, millaiset lenkkarit mökillä oikein olikaan. Tuskin ainakaan ehdat juoksukengät. Mökillä kun en aiemmin ole harrastanut sauvakävelyä tai pyöräilyä kummempaa urheilua hyötyliikunnan lisäksi.

Ilta ehti jo aika pitkälle, ennen kuin pääsimme mökille ja iltalenkille. Keli oli upea, viileä, mutta aurinkoinen ja melko tuuleton. Ensimmäinen kymmenminuuttinen meni taas hieman hytisten, sillä ohuttakin ohuemman juoksutakin- ja housujen alla oli taas pelkkä toppi ja caprijumppahousut. Mutta taas kun lähti rivakammin liikkeelle, niin lämpö alkoi mukavasti levitä ympäri kehoa.

Olipa erilaista juosta hiekkatiellä! Vähäisen lumen sulamisen jälkeen tiet olivat päässeet hyvin kuivumaan ja olivat melko kovat. Mutta ei läheskään niin kova kuin töksäyttävä asvaltti. Ja olivathan nuo maisemat hieman erilaiset kuin kotona. Ja se hiljaisuus.

Lenkin puolessa välissä ääntä kyllä alkoi kuulua. Erään maalaistalon pihalta innostui pystykorvan pentu juoksustamme ja lähti iloisesti haukkuen peräämme. Innostus oli niin suurta, että juoksu oli pakko hetkeksi keskeyttää pennun hyppimisen vuoksi ja lähdimme houkuttelemaan koiraa takaisin omalle pihalleen. Sinne se onneksi juosta jolkotteli sitten ja pääsimme jatkamaan treeniä. Sen verran vilu alkoi tulla auringon alkaessa laskea jo mailleen, että juoksimme 13 v valkun kanssa pikkuisen tavanomaista lujempaa, kuten alun juoksukuvasta näkyy. Valkku se siellä painaa menemään, en ihan vielä perässä pysy...

Huomioita:

- hiekkatiellä on asvalttia parempi juosta
- maalla on ihanan hiljaista!
- olut maistui erityisen hyvältä lenkin ja saunan jälkeen

Sää perjantaina 28.3.2014: pari astetta lämmintä, melko tuuleton mutta kirpakka keväinen keli

Kommentit (0)

Seuraa 

Kategoriat