Terveisiä vauvavahdilta! Kuten kuvasta näkyy, mulla on tosi rankkaa. Istun kahvilassa ja juon kokista samalla kun kavereiden vauva uinuu rattaissa.

Muistan vielä itse elävästi miten uuvuttavaa aikaa vauvavuosi oli. Vauvat ovat ihania, mutta se, että pitää olla 24/7-valmiustilassa ja toista palvelemassa on häkellyttävän väsyttävää. Ja kun se vauva vielä kirjaimellisesti imee äidin kuiviin.

Mutta siitäkin ajasta selviää. Toki isommat lapset väsyttävät edelleen, mutta eri tavalla. Nykyään pystyn esimerkiksi jo kohtuuhyvin nukkumaan yöni. Isommat lapset uskovat myös ainakin välillä puhetta ja ne voi lahjoa.

Vauvavuosina en kaivannut mitään muuta niin paljon kuin sitä, että saisin hetken olla kotona rauhassa. Ilman, että elokuvaa, suihkua tai päiväuniani keskeytettäisiin. Mutta jostain syystä vauvan antaminen muiden käsiin tuntui tosi vaikealta. Joku (hormonit?) siellä omassa päässä aina vastusti ystävällisiä avuntarjouksia. Vaikka miten tiesin, että tunninkin oma aika tekisi jaksamiselle ihmeitä.

Niinpä päätin yllättää ystäväpariskunnan ja ilmaannuin  puolen tunnin varoitusajalla heidän ovensa taakse. Ilmoitin, ettei vastusteluja sallita, otan vauvan nyt ja lähden ulos kärryttelemään. Vanhemmille vein tuliaisiksi oluet, karkkia ja leffan. He olivat liikuttavan hämmentyneitä ja kiitollisia.

Tiedättekö, kuka tästä tempauksesta on kuitenkin lopulta kaikista iloisin? Minä. Tuntuu ihanalta, että voin auttaa edes pienen hetken. Aina välillä pyörittelen ajatusta hyväntekeväisyystyöstä, mutta fakta on, että lähipiirissänikin riittää eri-ikäisiä autettavia.

Uskaltakaa siis auttaa toisianne! Ottakaa ensimmäinen askel, vaikka toinen vastustelisi (koska niin me suomalaiset aina teemme, olemme hiton huonoja vastaanottamaan apua).

Olen oppinut sen, että apua pitää vähän tuputtaa. Se, että lupaa auttaa, jos toinen pyytää, on ajatuksen tasolla ihanaa, mutta yleensä se jää arjen jalkoihin eikä mitään konkreettista tapahdu. En minä ainakaan osannut vauvavuonna ottaa vastaan apua, vaikka olisin sitä tarvinnut. Taidankin siis kärrytellä vauvan kanssa vielä ruokakaupan kautta takaisin kavereille. Vaikka he jo viestittivät, etteivät tarvitse sieltä mitään.

Kommentit (13)

Vierailija

Tämä olisi ehkä hieman jalomman tuntuinen tempaus jos siitä ei olisi tehty tätä juttua blogiin, nyt minulle ainakin heräsi epäilys sen pyytettömyydestä...

Vierailija

Mistä kumpuaa tarve maalata hienon asian päälle kielteinen harso?

Vierailija

Siis ensimmäinen ajatus oli se hyvän teon julkistamisen ihmettely, kommentti tuli väärään paikkaan...

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Ihanasti tehty! Jokainen vanhempi tarvitsisi jonkun, joka kävisi kaappaamassa vauvan joskus. Oma siskoni teki tämän minulle erään kerran niin sopivaan aikaan, että ei tosikaan. Sain nukuttua päiväunet, joiden voimilla jaksoin taas hetken.

Rosanna Naiseudesta
Liittynyt8.3.2017

Huippua, että sinulla oli sisko joka auttoi. Se, että muistat tuon yhden kerran vieläkin, kertoo siitä, miten merkittäviä tällaiset näennäisen pienet teot ovat :)

Vierailija

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta ennen laitettiin vain markka joulupataan nyt laitetaan euro joulupataan  kuva siitä instaan, twitteriin, blogiin ja kirjoitetaan raportti miten raskaalla työllä se ansaittiin jne. Pöydällä on kuvassa myös coca colaa

Vierailija

Et. Meillä on liian suuria eroavaisuuksia tietyillä osa-alueilla elämää ja arvoja, vaikkapa pyyteettömyytä yms ajatellen, joten sinulla ei ole keinoja auttaa minua eikä minulla sinua. Parempi että jätän blogisi omaan arvoonsa ja katselen jatkossa mielestäni ehkä hieman jalostuneempien ihmisten tekemisiä. Kiitos kuitenkin tarjouksesta, joka sekin kuitenkin oli jatkumoa sellaiselle joka häiritsee sinussa minua. Mukavaa jatkoa kuitenkin, monenkirjavia ovat nykyajan osta/myy ihmiset ja sulaudut varmasti hyvin nykyajan itseriittoisen  oikeistolaisen öykkäristön sekaan. Luultavasti tämä on molempia parhaiten tyydyttävä vaihtoehto, joten kivasti annan sinulle lopuksi jotain positiivista lahjaksia ihan ilman mitään taka-ajatuksia tai hyötyelementtejä itselleni. Siitä  ottaa oppia ja koppia...

Vierailija

Onpa vierailijalla vahva ylemmyydentuntoinen ajattelu ja kuva itsestään, huh huh. Melkein nauraisi, jollei arvelisi hänen olevan jopa tosissaan. Mutta hyvä, hän voi pitää illuusionsa paremmuudestaan kun ei enää lue blogia ;-D

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat