Joulu on jo ovella! Mutta ketä silloin juhlitaan?

Olen kristitty ja uskon Jumalaan. Onko mitään epätrendikkäämpää? Ehkä ei. Tai ainakin tuntuu, että tässä ajassa on jotenkin yleisesti hyväksyttävämpää tai vähemmän noloa kertoa uskovansa vaikkapa yksisarvisiin kuin Jumalaan. :P

Mietin pitkään tästä aiheesta kirjoittamista. En ole hyvä Raamatun tuntija enkä elä esimerkillisesti - voinko edes sanoa olevani uskovainen? Häpeääkö joku toinen kristitty, jos kerron näistä lähtökohdistani olevani uskossa? Haluavatko ihmiset lokeroida minut nyt johonkin ahtaaseen muottiin, johon en kuitenkaan tunne kuuluvani? Hylkääkö joku ystäväni minut tämän takia?

Mutta sitten taas - onko yhtä oikeaa tapaa olla kristitty? Miksi oletan, että oma uskontokuntani olisi niin tuomitseva, että en kelpaisi joukkoon sellaisena kuin olen? Ja ennen kaikkea miksi mietin, mitä muut miettivät? Lähimmät ystäväni tietävät jo uskostani eivätkä ole hylänneet. Haluan olla sinut itseni ja uskoni kanssa. Kovin moni ei nykyään kehtaa puhua uskonasioista, mutta minä päätin nyt kehdata. Toivottavasti tämä rohkaisee muitakin kaapissa olevia uskovaisia. :)

 

* * *

 

Minua kristinuskossa puhuttelee erityisesti lähimmäisenrakkaus ja arvomaailma. Esimerkiksi kymmenen käskyä on minusta loistava ohjenuora elämään, ja jos käskyjä noudatettaisiin käytännössä, olisi maailma paljon parempi paikka elää kaikille. Ei valehdeltaisi, petettäisi, varastettaisi, kadehdittaisi tai tapettaisi. Kelatkaa - maailmanrauha olisi mahdollinen parin käskyn kollektiivisella noudattamisella. :o

Myös vanhempien kunnioittaminen on mielestäni yksi tärkeä käsky, joka on jäänyt nykymaailmassa nuorten ja nuoruuden ihannoinnin jalkoihin. Samoin kultainen sääntö "Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille" kolahtaa. Sitäkään noudattamalla ei voi mennä pahasti vikaan.

 

* * *

 

Miten usko sitten näkyy elämässäni? Rukoilen joka ilta ja välillä myös aamuisin. Iltaisin käyn rukouksessa läpi rakkaani, kiitän heistä ja pyydän, etteivät he sairastuisi tai joutuisi onnettomuuteen. Kiitän puhtaasta juomavedestä, ruoasta ja ruokahalusta. Pyydän anteeksi pahoja tekojani, sanojani ja ajatuksiani ja pyydän, että osaisin olla parempi ihminen lähimmäisilleni. Välillä lähetän myös terveisiä edesmenneille lähimmäisilleni ja pyydän Jumalalta apua ajankohtaisiin asioihin. Uskon, että kuoleman jälkeen sielu siirtyy johonkin parempaan paikkaan ja saamme tavata edesmenneiden rakkaidemme kanssa.

Aamuisin (muistaessani) luen vain pappani lapsilleen opettaman rukouksen "Rauhassa olen maannut, kiitos Luojalle, uudet voimat saanut, kunnia Hänelle". Päivisin rukoilen spontaanisti myös silloin, kun kuulen hälytysajoneuvon ajavan lähistöllä. Silloin pyydän, että siellä, minne hälytysajoneuvo on matkalla, vältyttäisiin henkilövahingoilta. Oma rukouksensa on tavallaan sekin, kun toisinaan tien päälle lähtiessäni piirrän rintaani ristinmerkin siunatakseni alkavan ajomatkan.

Kristinusko antaa yleisesti ottaen pohjan moraalikäsitykselleni. Uskon kohtaloon ja Jumalan johdatukseen. Hyväksyn, etten aina itse tiedä, mikä minulle on pitkällä tähtäimellä parhaaksi, vaan luotan, että kaikki menee lopulta niin kuin Jumala on tarkoittanut. Ei tarvitse murehtia, kun tietää olevansa hyvissä käsissä. Pyrin myös olemaan nöyrä ja kiitollinen kaikesta hyvästä, jota olen saanut osakseni ja jakamaan hyvää muillekin.

Muutoin noin yleisesti vältän kiroilua ja osallistun lähiseurakuntani tapahtumiin. Joskus lahjoitan myös rahaa esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavulle tai lähetystyölle. Arvostan ylipäätään tosi paljon kirkon tekemää diakoniatyötä, jolla autetaan heitä, jotka eivät muuten pärjäisi. Sen työn tukeminen on jo itsessään mielestäni hyvä syy kuulua kirkkoon.

 

* * *

 

Yksi nykyajan trendeistä on antaa lapselle nimi ilman kastetta. Se tuntuu rehellisesti pahalta. Itse mieluummin pitäisin lapselle ristiäiset kuin jättäisin hänet ilman siunausta ja seurakunnan jäsenyyttä - eihän niistä ole hänelle mitään vahinkoa - päinvastoin. Saahan lapsi kuitenkin aikuistuttuaan tehdä oman valintansa, kuuluuko kirkkoon vai ei. Sitä päätöstä ennen on kuitenkin mielestäni hyvä jo ihan yleissivistyksenkin kannalta, että lapsi saa osallistua koulun uskontotunneille ja käydä rippikoulun. Vain näin hän saa kristinuskosta edes pintapuolisen yleiskatsauksen, jonka perusteella hän rakentaa siitä oman kuvansa ja tekee omat johtopäätöksensä.

Näin joulun alla nousee aina esiin se, onko ok, että kouluissa lauletaan Enkeli taivaan tai esitetään joulukuvaelma. Mutta sitten taas.. Samat ihmiset, jotka tuomitsevat joulujuhlien hengelliset ohjelmanumerot, saattavat uskotella lapsilleen, että Lapissa asuu punanuttuinen herra, joka tietää lasten hyvät ja pahat teot, ja jakaa lahjoja kerran vuodessa kiltteyden mukaan. Mielestäni se on vähän ristiriitaista. On myös vaikea ymmärtää, mikä edellä mainituissa kuusijuhlien esityksissä koetaan lapsille niin vahingolliseksi, että he eivät saisi kuulla tai nähdä niitä edes kerran vuodessa. Paljon moraalisesti kyseenalaisempaa sisältöä on lasten nähtävillä televisiossa ja YouTubessa ihan joka päivä.

Ylipäätään vaikka joulua vietetään alunperin Jeesuksen syntymän kunniaksi, kaupalliset toimijat ovat upottaneet joulun ydinsanoman tehokkaasti kaiken cocacolanpunaisen materialistisen härpäkeylitarjonnan alle. Christmas muuttuu X-maksiksi ja kauppojen joulukoristeosastoilta saa hakemalla hakea seimiasetelmia tai enkeleitä tonttujen, eläinten, robottien ja keijujen seasta. Hassun kaukana menneisyydessä tuntuu jo muuten olevan sekin aika, kun kaupan alalla sunnuntait pyhitettiin vielä lepopäiviksi.

 

* * *

 

Kiitos, kun luit. <3 Rauhallista joulua ja siunattua uutta vuotta! <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa Moraalimummo-blogin pariin! Maailma on täynnä kauniiden ihmisten, treenattujen vartaloiden ja kiillotettujen kotien kuvia, ja voin luvata, että tässä blogissa niitä ei tulla näkemään! ;) Blogissani pohdin ja analysoin nykymaailman menoa, kulutustottumuksia, pinnallisuutta ja ilmiöitä Moraalimummon tyyliin. Olen kolmekymppinen vanha sielu, ja kirjoittaminen on intohimoni. Toivottavasti viihdyt tekstieni parissa.

Seuraa

Yhteydenotot: moraalimummo@gmail.com

Hae blogista

Kategoriat