Kuva: Pixabay.com

Mehua suoraan tuttipullosta. Ei hampaidenpesupakkoa. Purkkaa vain joskus ja jouluna. Ei liene yllätys, että ensimmäiset reiät hampaissani paikattiin jo ennen kuin ehdin kouluikään. Niin surullista kuin se onkin, suussani on nyt (ja ikuisesti) enemmän paikattuja kuin täysin terveitä hampaita.

* * *

Kun aloin lähestyä täysi-ikäisyyttä, päätin, että tilanteeseen on tultava muutos tai muuten tulisi kalliiksi (kiitos vaan kaikille 1990- ja 2000-luvulla veroja maksaneille saamastani ilmaisesta hammashuollosta!). Ja eihän se hampaiden jatkuva vihlonta ja paikkaaminenkaan tietenkään mukavaa ollut. Niinpä muutin rutiinejani pala palalta. Aloin käyttää purkkaa joka aterian jälkeen ja langata hampaat iltaisin sekä vaihdoin tavallisen hammasharjani sähköhammasharjaan. Yksi tärkeä tekijä on tietysti myös ruokailutottumukset: vaihdoin janojuomani mehusta veteen ja aloin rajoittaa napostelua. Ryhtiliike auttoi, eikä hampaissani ole ollut reikiä enää vuosiin, mutta sokeri – se pirulainen ei ole silti päästänyt otteestaan.

Olen sokerikoukussa ja surullinen siitä. Sokerinhimon kitkemiseksi ja sitä kautta hampaideni suojelemiseksi olen koettanut yhtä sun toista. Kerran olin puoli vuotta karkkilakossa. Toisena vuonna aloin pitää viikoittaista karkkipäivää, ja se toimikin useamman vuoden ajan ihan ok, kunnes kyllästyin karkkipäivän jälkeisiin karkkikrapuloihin, jolloin suussa maistui aamulla epämääräinen ällötys eikä tehnyt mieli syödä oikein mitään. Sitten päädyin ”saan syödä viisi karkkia joka päivä” -periaatteeseen, jottei yhtenä viikonpäivänä menisi överiksi.

Mutta mikään näistä menetelmistä ei varsinaisesti toiminut, koska ongelmani eivät ole pelkät karkit vaan sokeri. Karkkilakon aikaan söin makeannälkääni keksejä, karkkipäivänä taas söin toisinaan karkkia enemmän kuin teki edes mieli, koska ”tämä päivä on se, kun saan syödä, joten nyt vedetään kaksin käsin” ja viiden karkin periaate piti yllä haitallista rutiinia siitä, että lähes joka päivä tosiaan söin ne viisi sallittua karkkia ja jos karkkia ei ollutkaan saatavilla, tulin kärttyisäksi, sillä kroppani kaipasi sokeria.

* * *

Luettuani tämän Tuomas Enbusken kirjoittaman kolumnin aloin miettiä omaa sokerikoukkuani jälleen kerran. Olen lukenut sokerin ylläpitävän kehon matala-asteista tulehdustilaa, altistavan kakkostyypin diabetekselle ja olevan syöpäsolujen herkkua. Miksi ihmeessä siis syön sitä, vaikka terveyssyistä kartan kuitenkin esimerkiksi tupakkaa ja energiajuomia? Tämä pohdinta sai minut jättämään omaksikin yllätyksekseni kaikki karkit, pullat, keksit, leivokset, jäätelöt ja sokeriset juomat kerralla. Kokonaisvaltaista "herkkulakkoa"* en ollutkaan ennen koettanut – ja mikä yllättävintä: se ei ollut edes vaikeaa, kun makeanhimon iskiessä vaan muistutin itseäni sokerilla kasvavista syöpäsoluista.

(* Kritisoin karkkien, leivonnaisten jne nimittämistä herkuiksi, sillä ne ovat todistetusti haitallisia terveydellemme. Näiden "herkkujen" aiheuttaman riippuvuuden ja taitavan mielikuvamainonnan ansiosta palkitsemme itsemme ja lapsemme usein sokerisilla elintarvikkeilla, vaikka hyvinvointimme kannalta ne ovat keholle käytännössä rangaistus eivätkä palkinto positiivisessa mielessä. Haluaisinkin kyseenalaistaa länsimaista herkuttelukulttuuria laajemmin ja mielestäni yksi tärkeä aspekti ovat sanavalinnat. Siksi käytän sokerisista "herkuista" kirjoittaessani lainausmerkkejä.)

...Kunnes 12 päivää oli kulunut ja meille tuli vieraita, jotka toivat kahvipöytään tarjolle ostamansa porkkanakakun. Päässäni surrasi, otanko vai enkö, mitä sanon vai sanonko mitään. Lopulta päätin olla kertomatta vieraille sokeriin liittyvästä päätöksestäni, koska lakkoni oli suhteellisen uusi juttu enkä ollut varma, kestäisikö luonteenlujuuteni kuitenkaan loppuelämääni, eli kannattaisiko asiasta tehdä numeroa nyt, kun olin vielä niin alussa. Valintaani perustelemalla olisin kuitenkin tullut ikään kuin demonisoineeksi heidän tuomia tuliaisia, mikä olisi ollut varsin tylyä. Sokerikeskustelun myötä vierailun tunnelma olisi todennäköisesti muuttunut kiusalliseksi ja muiltakin olisi voinut mennä ilo syödä kahvipöydän makeita antimia. Se taas olisi ollut tosi kurjaa, sillä ei minua oikeasti haittaa se, vaikka muut söisivät sokeria, halusin vain itse kokeilla, pystyisinkö olemaan ilman.

Ja niin siinä sitten kävi, että päätin ottaa kakkua. Tietysti olisin voinut jättää makeiden syönnin tuohon yhteen palaan, jolloin kaikki olisi ollut kokonaiskuvaa ajatellen hyvin, mutta valitettavasti en kyennyt – jäihän kakkua jääkaappiimme... Mikä siinä muuten onkin, että leivonnaisia ei pysty koskaan heittämään biojätteeseen, vaan ne on syötävä loppuun vaikka väkisin?

Mikä siinä muuten onkin, että leivonnaisia ei pysty koskaan heittämään biojätteeseen?

Asiaa pohtiessani olen huomannut, että sokerin karttaminen on minulle paitsi itsekuriin myös sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä haaste. En haluaisi olla se ”ilonpilaaja”, jonka sokerin syömättömyydestä tulee numero (en käytä pahemmin alkoholiakaan ja siitäkin tulee aina numero, johon olen jo vähän väsynyt) ja mahdollisesti muille huono fiilis. Monilla on kuitenkin tapana laittaa kahvipöytään pelkkää makeaa tarjottavaa, ja olisi sitten vähän hassua olla kyläpaikassa syömättä mitään toisten isolla vaivalla tekemistä jälkiruoista tai leivonnaisista. Omien eväidenkin ottaminen olisi jotenkin liioiteltua, kun en ole sokerille kuitenkaan allerginen.

Helpointa olisikin, jos luonteenlujuuteni riittäisi siihen, että vaikka joskus söisin sosiaalisissa tilanteissa pullan tai karkkia, niin pystyisin lopettamaan siihen, enkä retkahtaisi sen isommin. Vielä parempaa tietenkin olisi, jos sokerin välttelystä tulisi yleinen megatrendi eikä sitä tarvitsisi puolustella tai selitellä.

* * *

Alkoholistien ainoa pelastus on absolutismi. Miten on karkkiholistien laita, voiko sokerin kanssa flirttailla?

Kommentit (2)

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Kiitos hienosti kirjoitetusta tekstistä! Mä oon ainakin sellainen, että jos on kaapissa "herkkuja", niin ne on PAKKO syödä sieltä pois kuleksimista. Ja tosiaan oon kans tässä asiassa joko-tai, vaikka haluaisinkin, että itsehillintäni olisi sofistukoituneempi.

Moraalimummo
Liittynyt23.10.2016

Voi kiitos paljon! <3 Joo jotenkin se ehdottomuus on helpompaa kuin tasapainottelu siinä retkahtamisen partaalla ;D Suloisia koruja sulla btw!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tervetuloa Moraalimummo-blogin pariin! Maailma on täynnä kauniiden ihmisten, treenattujen vartaloiden ja kiillotettujen kotien kuvia, ja voin luvata, että tässä blogissa niitä ei tulla näkemään! ;) Blogissani pohdin ja analysoin nykymaailman menoa, kulutustottumuksia, pinnallisuutta ja ilmiöitä Moraalimummon tyyliin. Olen kolmekymppinen vanha sielu, ja kirjoittaminen on intohimoni. Toivottavasti viihdyt tekstieni parissa. moraalimummo@gmail.com