Kirjoitukset avainsanalla riippuvuus

Facebook-tauko teki hyvää! Kuva: Pixabay.com

Tykkään aina toisinaan haastaa itseäni ja kokeilla riippuvaisuuksieni rajoja. Viime vuonna joulun lähestyessä koin huonoa omaatuntoa ja turhautumista sosiaalisen median selailuun käyttämästäni ajasta ja halusin olla aidosti läsnä. Niinpä päätin aloittaa kahden viikon mittaisen Facebook-tauon ja keskittyä täysillä siihen, mikä elämässäni on olennaista, eli läheisiini.

Muutama ensimmäinen lakkopäivä meni niin, että aina luppoajan koittaessa käteni hamusi puhelinta ja olin ikään kuin autopilotilla menossa samantien Facebookiin. Onneksi olin kuitenkin poistanut Facebookin puhelimeni selaimen pikalinkeistä, mikä helpotti alitajuntaisten aikeideni pysäyttämistä.

Välillä ihan säpsähdin, kuinka piintynyt tapa Facebookin selaaminen oli minulle ollut pienenkin tilaisuuden tullen. Tuli ihan sellainen tunne, että mitäs sitä sitten edes keksisi tehdä, kun en päässytkään someen.

* * *

Olen pitänyt Facebook-taukoja ennenkin esimerkiksi lomareissujen ja joulun aikaan, mutta tämä kerta oli erilainen. Kun vuosi vaihtui ja minulla oli jälleen "lupa" kirjautua Facebookiin, minua ei olisi voinut aidosti v ä h e m p ä ä kiinnostaa. Ihan yllätyin! Kirjauduin sovellukseen vasta loppiaisen jälkeen päivittääkseni työnantajani tiliä.

Mittani oli totaalisen täynnä Facebookia ja siihen liittyviä lieveilmiöitä. Tajusin, miten paljon minulle oli vapautunut aikaa, kun en koko ajan näprännyt puhelinta - ja aloin vahvasti arvostaa noita minuutteja. Ja kun en seurannut muiden elämää ja verrannut omaani muihin, elin omaa elämääni onnellisemmin ja enemmän täysillä keskittyen siihen. Minun ei myöskään tarvinnut enää miettiä, mitä mieltä olen mistäkin ja mitä nyt kommentoisin tästä uutisesta tai kertoisin tällä kertaa elämästäni. Eikä tarvinnut ottaa yhden ainutta somekelpoista kuvaa.

Olin väsynyt elämäni Facebook-version rakentamiseen - vaikka en ole siitä mitään varsinaista kiiltokuvaversiota yrittänytkään antaa, mutta aina sitä tulee kuitenkin vähän suodatettua, mitä muille jakaa. Kivempi se on kertoa ihanista treffeistä kuin vuosisadan riidasta, nyt vaikka esimerkiksi.

 

"Tajusin, miten paljon minulle oli vapautunut aikaa, kun en koko ajan näprännyt puhelinta"

 

Osaltaan vahvasti kielteisiin asenteisiini vaikuttavat Facebookiin liittyvät uutiset siitä, kuinka hyytäviä asioita maailmassa on tapahtunut siksi, että ihmisten Facebook-profiilitiedot ovat päätyneet vääriin käsiin. Facebook mahdollisti esimerkiksi valeuutisten levittämisen ja äänestäjien manipuloinnin syksyn 2016 presidentinvaalien aikaan Amerikassa. Olisiko Trump vallassa ilman Cambridge Analytican ja Facebookin yhteistyötä? Tuskin. Ja kuinka paljon onkaan yksi ihminen ehtinyt saada hallaa aikaan maailmassa muun muassa tasa-arvolle ja ilmastonmuutoksen vastaiselle taistelulle vain kahdessa vuodessa. Ei ihan pikku juttu.

En haluaisi olla osaltani mahdollistamassa tällaista massaaivopesua. Ja kyllä se vähän pelottaa, minne kaikkialle tietoni, kuvani ja yksityisviestini ovat Facebookin kautta jo päätyneet.

* * *

Liityin Facebookiin muistaakseni syksyllä 2007, eli olen ollut siellä jo yli 11 vuotta. Karmivaa ajatella, että tuona aikana olen tuhrannut Facen selailuun varmasti päiviä, ellen viikkoja. Mitähän olen siitä hyötynyt? No okei, tapahtumakutsujen lähettäminen ja yhteydenpito siellä on toki kätevää. On vertaistukiryhmiä ja yritysten asiakaspalveluun saa näppärästi yhteyden. Mutta Facebook-mainonnan houkuttelemana on tullut tehtyä myös ei niin välttämättömiä heräteostoksia, sovellus on mahdollistanut ex-ihastusten elämän seuraamisen ihan tarpeettoman pitkään ja noin yleisesti ottaen olen kokenut rutosti turhaa huonommuuden tunnetta.

Minulta Facebook ottaa nyt enemmän kuin antaa. Jos työni ei vaatisi työnantajani Facebook-tilin päivittämistä, harkitsisin vakavasti koko sovelluksesta poistumista. En ole taukoni jälkeen tehnyt omia päivityksiä ja aion jatkaa muutenkin entistä huomattavasti epäaktiivisemmalla linjalla. En halua enää hukkua selaamaan Facebookin loputonta uutisvirtaa, vaan käyn siellä lähinnä lukemassa itselleni tärkeimpien ryhmien päivitykset. Ehkä jään paitsi jostain isoista uutisista, mutta luotan siihen, että todellinen lähipiirini ei jätä oikeasti olennaisten asioiden tiedotusta pelkän Facebookin varaan. Ja mitä tutun tuttujen kuulumisiin tulee, niin mitäpä minä niillä.

 

* * *

 

Lotta's Liv -blogin Lotta haastaa kaikki lukijansa osallistumaan helmikuun ajan Selätä Someahdistus -haasteeseen. I'm in.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Pixabay.com

Mehua suoraan tuttipullosta. Ei hampaidenpesupakkoa. Purkkaa vain joskus ja jouluna. Ei liene yllätys, että ensimmäiset reiät hampaissani paikattiin jo ennen kuin ehdin kouluikään. Niin surullista kuin se onkin, suussani on nyt (ja ikuisesti) enemmän paikattuja kuin täysin terveitä hampaita.

* * *

Kun aloin lähestyä täysi-ikäisyyttä, päätin, että tilanteeseen on tultava muutos tai muuten tulisi kalliiksi (kiitos vaan kaikille 1990- ja 2000-luvulla veroja maksaneille saamastani ilmaisesta hammashuollosta!). Ja eihän se hampaiden jatkuva vihlonta ja paikkaaminenkaan tietenkään mukavaa ollut. Niinpä muutin rutiinejani pala palalta. Aloin käyttää purkkaa joka aterian jälkeen ja langata hampaat iltaisin sekä vaihdoin tavallisen hammasharjani sähköhammasharjaan. Yksi tärkeä tekijä on tietysti myös ruokailutottumukset: vaihdoin janojuomani mehusta veteen ja aloin rajoittaa napostelua. Ryhtiliike auttoi, eikä hampaissani ole ollut reikiä enää vuosiin, mutta sokeri – se pirulainen ei ole silti päästänyt otteestaan.

Olen sokerikoukussa ja surullinen siitä. Sokerinhimon kitkemiseksi ja sitä kautta hampaideni suojelemiseksi olen koettanut yhtä sun toista. Kerran olin puoli vuotta karkkilakossa. Toisena vuonna aloin pitää viikoittaista karkkipäivää, ja se toimikin useamman vuoden ajan ihan ok, kunnes kyllästyin karkkipäivän jälkeisiin karkkikrapuloihin, jolloin suussa maistui aamulla epämääräinen ällötys eikä tehnyt mieli syödä oikein mitään. Sitten päädyin ”saan syödä viisi karkkia joka päivä” -periaatteeseen, jottei yhtenä viikonpäivänä menisi överiksi.

Mutta mikään näistä menetelmistä ei varsinaisesti toiminut, koska ongelmani eivät ole pelkät karkit vaan sokeri. Karkkilakon aikaan söin makeannälkääni keksejä, karkkipäivänä taas söin toisinaan karkkia enemmän kuin teki edes mieli, koska ”tämä päivä on se, kun saan syödä, joten nyt vedetään kaksin käsin” ja viiden karkin periaate piti yllä haitallista rutiinia siitä, että lähes joka päivä tosiaan söin ne viisi sallittua karkkia ja jos karkkia ei ollutkaan saatavilla, tulin kärttyisäksi, sillä kroppani kaipasi sokeria.

* * *

Luettuani tämän Tuomas Enbusken kirjoittaman kolumnin aloin miettiä omaa sokerikoukkuani jälleen kerran. Olen lukenut sokerin ylläpitävän kehon matala-asteista tulehdustilaa, altistavan kakkostyypin diabetekselle ja olevan syöpäsolujen herkkua. Miksi ihmeessä siis syön sitä, vaikka terveyssyistä kartan kuitenkin esimerkiksi tupakkaa ja energiajuomia? Tämä pohdinta sai minut jättämään omaksikin yllätyksekseni kaikki karkit, pullat, keksit, leivokset, jäätelöt ja sokeriset juomat kerralla. Kokonaisvaltaista "herkkulakkoa"* en ollutkaan ennen koettanut – ja mikä yllättävintä: se ei ollut edes vaikeaa, kun makeanhimon iskiessä vaan muistutin itseäni sokerilla kasvavista syöpäsoluista.

(* Kritisoin karkkien, leivonnaisten jne nimittämistä herkuiksi, sillä ne ovat todistetusti haitallisia terveydellemme. Näiden "herkkujen" aiheuttaman riippuvuuden ja taitavan mielikuvamainonnan ansiosta palkitsemme itsemme ja lapsemme usein sokerisilla elintarvikkeilla, vaikka hyvinvointimme kannalta ne ovat keholle käytännössä rangaistus eivätkä palkinto positiivisessa mielessä. Haluaisinkin kyseenalaistaa länsimaista herkuttelukulttuuria laajemmin ja mielestäni yksi tärkeä aspekti ovat sanavalinnat. Siksi käytän sokerisista "herkuista" kirjoittaessani lainausmerkkejä.)

...Kunnes 12 päivää oli kulunut ja meille tuli vieraita, jotka toivat kahvipöytään tarjolle ostamansa porkkanakakun. Päässäni surrasi, otanko vai enkö, mitä sanon vai sanonko mitään. Lopulta päätin olla kertomatta vieraille sokeriin liittyvästä päätöksestäni, koska lakkoni oli suhteellisen uusi juttu enkä ollut varma, kestäisikö luonteenlujuuteni kuitenkaan loppuelämääni, eli kannattaisiko asiasta tehdä numeroa nyt, kun olin vielä niin alussa. Valintaani perustelemalla olisin kuitenkin tullut ikään kuin demonisoineeksi heidän tuomia tuliaisia, mikä olisi ollut varsin tylyä. Sokerikeskustelun myötä vierailun tunnelma olisi todennäköisesti muuttunut kiusalliseksi ja muiltakin olisi voinut mennä ilo syödä kahvipöydän makeita antimia. Se taas olisi ollut tosi kurjaa, sillä ei minua oikeasti haittaa se, vaikka muut söisivät sokeria, halusin vain itse kokeilla, pystyisinkö olemaan ilman.

Ja niin siinä sitten kävi, että päätin ottaa kakkua. Tietysti olisin voinut jättää makeiden syönnin tuohon yhteen palaan, jolloin kaikki olisi ollut kokonaiskuvaa ajatellen hyvin, mutta valitettavasti en kyennyt – jäihän kakkua jääkaappiimme... Mikä siinä muuten onkin, että leivonnaisia ei pysty koskaan heittämään biojätteeseen, vaan ne on syötävä loppuun vaikka väkisin?

Mikä siinä muuten onkin, että leivonnaisia ei pysty koskaan heittämään biojätteeseen?

Asiaa pohtiessani olen huomannut, että sokerin karttaminen on minulle paitsi itsekuriin myös sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä haaste. En haluaisi olla se ”ilonpilaaja”, jonka sokerin syömättömyydestä tulee numero (en käytä pahemmin alkoholiakaan ja siitäkin tulee aina numero, johon olen jo vähän väsynyt) ja mahdollisesti muille huono fiilis. Monilla on kuitenkin tapana laittaa kahvipöytään pelkkää makeaa tarjottavaa, ja olisi sitten vähän hassua olla kyläpaikassa syömättä mitään toisten isolla vaivalla tekemistä jälkiruoista tai leivonnaisista. Omien eväidenkin ottaminen olisi jotenkin liioiteltua, kun en ole sokerille kuitenkaan allerginen.

Helpointa olisikin, jos luonteenlujuuteni riittäisi siihen, että vaikka joskus söisin sosiaalisissa tilanteissa pullan tai karkkia, niin pystyisin lopettamaan siihen, enkä retkahtaisi sen isommin. Vielä parempaa tietenkin olisi, jos sokerin välttelystä tulisi yleinen megatrendi eikä sitä tarvitsisi puolustella tai selitellä.

* * *

Alkoholistien ainoa pelastus on absolutismi. Miten on karkkiholistien laita, voiko sokerin kanssa flirttailla?

Kommentit (2)

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Kiitos hienosti kirjoitetusta tekstistä! Mä oon ainakin sellainen, että jos on kaapissa "herkkuja", niin ne on PAKKO syödä sieltä pois kuleksimista. Ja tosiaan oon kans tässä asiassa joko-tai, vaikka haluaisinkin, että itsehillintäni olisi sofistukoituneempi.

Moraalimummo
Liittynyt23.10.2016

Voi kiitos paljon! <3 Joo jotenkin se ehdottomuus on helpompaa kuin tasapainottelu siinä retkahtamisen partaalla ;D Suloisia koruja sulla btw!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tervetuloa Moraalimummo-blogin pariin! Maailma on täynnä kauniiden ihmisten, treenattujen vartaloiden ja kiillotettujen kotien kuvia, ja voin luvata, että tässä blogissa niitä ei tulla näkemään! ;) Blogissani pohdin ja analysoin nykymaailman menoa, kulutustottumuksia, pinnallisuutta ja ilmiöitä Moraalimummon tyyliin. Olen kolmekymppinen vanha sielu, ja kirjoittaminen on intohimoni. Toivottavasti viihdyt tekstieni parissa.

Seuraa

Yhteydenotot: moraalimummo@gmail.com

Kategoriat