Kirjoitukset avainsanalla Hyvinvointi

1990-luvun Barbie-nukkeja.

Kävin jokin aika sitten kiertämässä Kansallismuseon pinkkiäkin pinkimmän Barbie - The Icon -näyttelyn. Katsellessani noita eri vuosikymmenten hittileluja aloin miettiä, miksi joillekin naisille ja miehille tulee pakkomielle muokata itseänsä juuri Barbien tai Kenin näköiseksi.

* * *

Toki itsekin ihailin Barbien kauneutta lapsena, mutta onneksi en imenyt itseeni sellaista mielikuvaa, että minun pitäisi aikuisena näyttää siltä. Jotkut näihin nukkeihin kuitenkin lehtijuttujen perusteella hurahtavat ja vieläpä niin lujaa, että ovat valmiita poistattamaan vaikkapa kylkiluitaan, vaihdattamaan silmiensä värin tai laitattamaan silikoni-implantteja ympäri kehoa oman terveytensä uhalla. Sick! Edes nenän mädäntyminen tai kauneusleikkauksen jälkeisten komplikaatioiden vuoksi teho-osastolle joutuminen eivät pysäytä pakkomielteisimpiä. Ja kaiken kukkuraksi operaatiot tietenkin maksavat maltaita.

Miten järjetöntä. Että joku käyttää omaisuutensa näyttääkseen nukelta ja riskeeraa leikkauksissa henkensä. Nuket ovat nukkeja – jonkun lelusuunnittelijan luomia fantasiahahmoja. Ihmisvartalolla on omat lainalaisuutensa hengissä pysymisen vuoksi, eikä se voi ikinä näyttää täysin samalta kuin muovinen lelu. Siksi henkilö, joka haluaa näyttää Barbielta tai Keniltä, tuskin tulee olemaan koskaan tyytyväinen peilikuvaansa, vaan aina täytyy leikata lisää ja lisää.

 

Ihmisvartalolla on omat lainalaisuutensa hengissä pysymisen vuoksi, eikä se voi ikinä näyttää täysin samalta kuin muovinen lelu.

 

Yleisesti ottaen on mielestäni edesvastuutonta toimintaa kirurgeilta suostua kaikkiin hullutuksiin, joita ihmiset keksivät haluta. Kyllähän ihminen keksii tarvitsevansa vaikka mitä tavoitellessaan vääristynyttä kauneuskäsitystään vastaavaa ulkonäköä tai onnellisuudentunnetta. (Esimerkiksi itse kuvittelin teininä, että navan viereen tatuoitu kiinalainen merkki olisi tosi cool ja että sitä kautta saisin arvostusta ja olisin suositumpi ja onnellinen. Huh, onneksi en pystynyt toteuttamaan silloista päähänpistoani eikä napani vieressä ole nyt kulahtanutta so last season suttua. xD Jos olisinkin päässyt "piireihin" tai saanut jonkun uuden kaverin tatuoinnin kautta, olisi se ollut aika pinnallista ystävyyttä.)

Pelottavinta kauneusleikkauksissa on mielestäni niiden peruuttamattomuus. Jos parikymppinen nainen tai mies yrittää paikata särkynyttä itsetuntoaan kauneusklinikan pedillä, ollaan pahasti hakoteillä. 15–25-vuoden iässä useimmat nuoret ovat vielä hyvin alttiita erilaisille haitallisille trendeille. Olisikin hyvä, jos plastiikkakirurgille ei pääsisi puhtaasti esteettisistä syistä vaikka alle 23-vuotiaana, ettei nuoruuden roihuavat päähänpistot kaduttaisi, kun ikää, kokemusta ja näkemystä on enemmän.

Sitäkin olen miettinyt, että kuinka moni näihin leikkauksiin lähtisi, jos meillä ei olisi esimerkiksi Instagramia, jossa erikoisella ulkonäöllä voi saada tuhansia seuraajia ja samanmielisten ihailevia kommentteja. Jos omia kuviaan ei saisi suuren yleisön nähtäville, tekisikö kukaan kauneusleikkauksia ihan vain omia silmiään varten?

* * *

P.S. Jo parin vuoden ajan on ollut saatavilla myös kurvikkaita, lyhyitä ja pitkiä Barbie-sarjan nukkeja eri ihonväreillä. Toivottavasti ne saisivat näkyvyyttä kauppojen leluhyllyillä ja vaikuttaisivat tulevien sukupolvien kauneuskäsitykseen positiivisesti. <3

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuvat: (C) Moraalimummo

Kuten täällä kirjoitin, olen ollut pienen ikäni sokerikoukussa. Syön päivittäin jotain makeaa. Jos yritän olla ilman "herkkuja", minun on vaikea keskittyä, pikku asiat ärsyttävät ja minusta kuoriutuu äksy sugarzilla. Haluaisinkin nyt päästä tästä ikävästä kierteestä eroon ja löytää jotain muuta mukavaa syömistä makeannälkään.

* * *

Taannoin Alepassa käydessäni silmäni osui Brunbergin sokerittomaan suklaalevyyn, ja aloin katsoa karkkihyllyä uusin silmin. Löysin nopealla skannauksella neljä eri makeistuotetta, joissa ei pakkauksen mukaan ole valkoista sokeria. Niinpä ostin ne testaukseen ja ajattelin kertoa makunystyröideni arviot samalla teillekin.

 

Halva: Sokeriton salmiakkiruutu (1,68 €, 90 g)

Karkki näyttää ihan perinteiseltä Halvan salmiakilta – joka on lempimakeiseni – mutta suutuntuma on tosi erilainen: salmiakki jää yllättäen toffeen tavoin lujasti kiinni hampaisiin. Maku on perinteiseen salmiakkiin tottuneelle vähän valju eikä valitettavasti tyynnytä salmiakinhimoa. Höh! Koska rakastan salmiakkia, odotukseni hyvän korvikkeen löytämiseen olivat korkealla.

 

Halva: Sokeriton lakritsi (1,49 €, 90 g)

Kiinteä, kiiltävä ja sliipattu laku. Jämäkkää pureskeltavaa. Maultaan kuitenkin aika mieto ja vähän mitäänsanomaton. Lakusta tulee mieleen sanonta "moni kakku päältä kaunis". Miehelleni nämä tosin maistuivat.

 

Sulá: Soft gums (1,19 €, 75 g)

Pakkaus sisältää oransseja, pinkkejä ja keltaisia pehmeitä viinikumeja, jotka ovat kaikki vähän erimakuisia. Keltaiset ovat aavistuksen kirpeitä, oranssit ja pinkit maistuvat vähän sokerittomille mehuille. Jos pitäisi valita suosikki, se olisi oranssi. Makeisten suutuntuma on hyvä mutta jälkimaku vähän epämiellyttävä. Uskoisin, että nämä maistuvat kuitenkin hyvin heille, jotka pitävät Fun Lightin tyyppisistä juomista.

 

Brunberg: Sokeriton suklaa (1,05 g, 50 g)

Suklaan rakenne on hyvä ja maku yllättävän lähellä perinteistä tummaa suklaata. Sokkotestissä en välttämättä huomaisi, että suklaa on makeutettu stevioliglykosidilla sokerin sijaan. Makeannälkä lähtee parilla palalla, wuhuu!

* * *

Tämän makutestin voittaja on ehdottomasti Brunbergin sokeriton suklaa! Sitä voisin ostaa toistekin – muut olivat valitettavasti vähän pettymyksiä. Makunsa toki kullakin, kuten lakun kohdalla huomattiin, eli jos sokerittomat makeiset kiinnostavat, kannattaa nämä ehdottomasti maistella itse läpi. Toivottavasti kauppoihin tulisi jatkossa lisääkin erilaisia vaihtoehtoja.

P.S. Sellaisen huomion tein maistelun lomassa, että sokerittomien karkkien kilohinta on aika kova. Ja että maistelu kannattaa tehdä maltilla, sillä makeutusaineilla on tapana aiheuttaa laksatiivisia vaikutuksia...

Kommentit (2)

Vierailija

Kannattaako viinikumi makeisia ostaa?
Oon erityis ruokavalioinen ja muistaakseni ne sopi...

Moraalimummo
Liittynyt23.10.2016

Moikka! Mun makuun eivät oikein olleet, mutta riippuu ihan, mistä tykkää :) Näistä jäi vähän sellainen aspartaamilla makeutetun mehun maku suuhun.

Kuten kuvassa näkyy, pussissa on merkintä "vegetarian", mutta muutoin en valitettavasti osaa sanoa, mitä allergeeneja mahdollisesti sisältävät. Pakkaus on toki pieni, joten paljon ei mene hukkaan, vaikka kokeeksi ostaisikin :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Kerro mitä kaikkee miehen tulee olla
Mitä miehen tulee olla kerro beibi mulle
Kun en usko naistenlehtiin
Haluun olla oikee sulle
Komeaa ja kaunista
Samaan aikaan kilttiä ja tuhmaa
Hoikkaa ja hauista
Ilmeessä älyä ja uhmaa
Kokemusta täytyy olla
Mutta sopivasti poikamainen
Eksotiikka plussaa on
Kunhan on suomalainen

Suurlähettiläiden hitti vuodelta 2003 listaa miehen oletuksia siitä, mitä ominaisuuksia naiset kumppaniltaan haluavat. Mutta mitä naiset todellisuudessa toivovat?

* * *

Omat toiveeni ovat eläneet vuosien varrella. Teininä poikakaverista haaveillessani ajattelin asiaa pitkälti ulkonäön ja ikäeron kautta, mutta silloin en vielä tiennyt mitään itse seurustelusta. Vasta ensimmäisessä pitkässä suhteessani opin, millaisilla ominaisuuksilla on oikeasti merkitystä. Käytyäni läpi noin vuoden mittaisen on-off-suhteen opin, mitä en halua jatkossa parisuhteeltani ja aloin miettiä, miten voisin jatkossa välttää pahimmat karikot.

Koska olin pitkiäkin aikoja sinkkuna, minua kuvailtiin lähipiirissäni krantuksi, mikä tuntui välillä vähän pahalta. Enhän halunnut olla jonkun kanssa vain miellyttääkseni muita tai siksi, että minulla olisi joku, vaan siksi, että tykkäisin jostakusta oikeasti ja se joku tykkäisi minusta. Tunteita ei voi pakottaa – sitäkin tuli yritettyä joskus jonkun kohdalla, kun järki sanoi, että ihana tyyppi, pitäisi tykätä, mutta sydän ei sykähtänyt.

Olen iloinen, että luotin vaistooni ja jatkoin etsimistä, sillä lopulta löysin tosi hyvän miehen. Todennäköisesti tarkalla raakaamisella vältin monta nalkutuksen aihetta =D

 

Tunteita ei voi pakottaa.

 

Tässä ominaisuuksia, joita itse arvostan miehessä ja joita lähdin hakemaan tulevalta kumppaniltani myös kahdeksan vuotta sitten:

1. Ei alkoholiongelmaa. Päihteiden kanssa kilpaillessa jää aina kakkoseksi.

2. Rehellinen. Rehellisyys on koko parisuhteen perusta, joten on olennaista, että kumppani on suoraselkäinen ja luotettava.

3. Tupakoimaton. Tupakka tappaa, u know. En halua, että kumppanini lyhentää elinajanodotettaan oma-aloitteisesti.

4. Samansuuntainen arvomaailma. Arvojen ja unelmien olisi hyvä olla suunnilleen samat, jottei yhteiselo menisi jatkuvaksi vääntämiseksi.

5. Luonto lähellä sydäntä. En pystyisi elämään miehen kanssa, joka vähät välittäisi ympäristön hyvinvoinnista ja heittäisi vaikkapa roskat auton ikkunasta.

6. Siisti. Tällä kriteerillä välttää monet turhat kinastelut. (Tosin minulle kävi niin, että löysin kumppanikseni itseäni tarkemman siivoajan, joten olen saanut itse skarpata xD)

7. Vanhempi kuin minä. Toivoin, että mies olisi jonkin verran vanhempi kuin minä, koska parikymppiset miehet ovat usein henkiseltä iältään vähän lapsekkaampia kuin samanikäiset naiset. Vanhemmalla iällä ikäeron suunta ja pituus menettävät kyllä merkitystään, mutta kaksikymppisenä ero oli konkreettisempi.

8. Pidempi kuin minä. Tämä menee jo vähän turhamaisuuden puolelle, mutta lähtökohtaisesti toivoin, että mies olisi minua pidempi, vaikka minulla olisi pienet korot jalassa.

9. Siniset silmät...

10. ja vaaleat hiukset. Jostain syystä tämä yhdistelmä on aina miellyttänyt minua (– joskin nämä viimeiset kohdat olivat silkkaa plussaa, eivät kynnyskysymyksiä).

* * *

Jos etsii jotain kestävää, kumppani kannattaa valikoida harkiten, sillä toista ei voi jälkikäteen muuttaa. Mitä paremmat lähtökohdat, sitä parempi todennäköisyys onnistua. Mitä ajatuksia teksti herätti?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Mehua suoraan tuttipullosta. Ei hampaidenpesupakkoa. Purkkaa vain joskus ja jouluna. Ei liene yllätys, että ensimmäiset reiät hampaissani paikattiin jo ennen kuin ehdin kouluikään. Niin surullista kuin se onkin, suussani on nyt (ja ikuisesti) enemmän paikattuja kuin täysin terveitä hampaita.

* * *

Kun aloin lähestyä täysi-ikäisyyttä, päätin, että tilanteeseen on tultava muutos tai muuten tulisi kalliiksi (kiitos vaan kaikille 1990- ja 2000-luvulla veroja maksaneille saamastani ilmaisesta hammashuollosta!). Ja eihän se hampaiden jatkuva vihlonta ja paikkaaminenkaan tietenkään mukavaa ollut. Niinpä muutin rutiinejani pala palalta. Aloin käyttää purkkaa joka aterian jälkeen ja langata hampaat iltaisin sekä vaihdoin tavallisen hammasharjani sähköhammasharjaan. Yksi tärkeä tekijä on tietysti myös ruokailutottumukset: vaihdoin janojuomani mehusta veteen ja aloin rajoittaa napostelua. Ryhtiliike auttoi, eikä hampaissani ole ollut reikiä enää vuosiin, mutta sokeri – se pirulainen ei ole silti päästänyt otteestaan.

Olen sokerikoukussa ja surullinen siitä. Sokerinhimon kitkemiseksi ja sitä kautta hampaideni suojelemiseksi olen koettanut yhtä sun toista. Kerran olin puoli vuotta karkkilakossa. Toisena vuonna aloin pitää viikoittaista karkkipäivää, ja se toimikin useamman vuoden ajan ihan ok, kunnes kyllästyin karkkipäivän jälkeisiin karkkikrapuloihin, jolloin suussa maistui aamulla epämääräinen ällötys eikä tehnyt mieli syödä oikein mitään. Sitten päädyin ”saan syödä viisi karkkia joka päivä” -periaatteeseen, jottei yhtenä viikonpäivänä menisi överiksi.

Mutta mikään näistä menetelmistä ei varsinaisesti toiminut, koska ongelmani eivät ole pelkät karkit vaan sokeri. Karkkilakon aikaan söin makeannälkääni keksejä, karkkipäivänä taas söin toisinaan karkkia enemmän kuin teki edes mieli, koska ”tämä päivä on se, kun saan syödä, joten nyt vedetään kaksin käsin” ja viiden karkin periaate piti yllä haitallista rutiinia siitä, että lähes joka päivä tosiaan söin ne viisi sallittua karkkia ja jos karkkia ei ollutkaan saatavilla, tulin kärttyisäksi, sillä kroppani kaipasi sokeria.

* * *

Luettuani tämän Tuomas Enbusken kirjoittaman kolumnin aloin miettiä omaa sokerikoukkuani jälleen kerran. Olen lukenut sokerin ylläpitävän kehon matala-asteista tulehdustilaa, altistavan kakkostyypin diabetekselle ja olevan syöpäsolujen herkkua. Miksi ihmeessä siis syön sitä, vaikka terveyssyistä kartan kuitenkin esimerkiksi tupakkaa ja energiajuomia? Tämä pohdinta sai minut jättämään omaksikin yllätyksekseni kaikki karkit, pullat, keksit, leivokset, jäätelöt ja sokeriset juomat kerralla. Kokonaisvaltaista "herkkulakkoa"* en ollutkaan ennen koettanut – ja mikä yllättävintä: se ei ollut edes vaikeaa, kun makeanhimon iskiessä vaan muistutin itseäni sokerilla kasvavista syöpäsoluista.

(* Kritisoin karkkien, leivonnaisten jne nimittämistä herkuiksi, sillä ne ovat todistetusti haitallisia terveydellemme. Näiden "herkkujen" aiheuttaman riippuvuuden ja taitavan mielikuvamainonnan ansiosta palkitsemme itsemme ja lapsemme usein sokerisilla elintarvikkeilla, vaikka hyvinvointimme kannalta ne ovat keholle käytännössä rangaistus eivätkä palkinto positiivisessa mielessä. Haluaisinkin kyseenalaistaa länsimaista herkuttelukulttuuria laajemmin ja mielestäni yksi tärkeä aspekti ovat sanavalinnat. Siksi käytän sokerisista "herkuista" kirjoittaessani lainausmerkkejä.)

...Kunnes 12 päivää oli kulunut ja meille tuli vieraita, jotka toivat kahvipöytään tarjolle ostamansa porkkanakakun. Päässäni surrasi, otanko vai enkö, mitä sanon vai sanonko mitään. Lopulta päätin olla kertomatta vieraille sokeriin liittyvästä päätöksestäni, koska lakkoni oli suhteellisen uusi juttu enkä ollut varma, kestäisikö luonteenlujuuteni kuitenkaan loppuelämääni, eli kannattaisiko asiasta tehdä numeroa nyt, kun olin vielä niin alussa. Valintaani perustelemalla olisin kuitenkin tullut ikään kuin demonisoineeksi heidän tuomia tuliaisia, mikä olisi ollut varsin tylyä. Sokerikeskustelun myötä vierailun tunnelma olisi todennäköisesti muuttunut kiusalliseksi ja muiltakin olisi voinut mennä ilo syödä kahvipöydän makeita antimia. Se taas olisi ollut tosi kurjaa, sillä ei minua oikeasti haittaa se, vaikka muut söisivät sokeria, halusin vain itse kokeilla, pystyisinkö olemaan ilman.

Ja niin siinä sitten kävi, että päätin ottaa kakkua. Tietysti olisin voinut jättää makeiden syönnin tuohon yhteen palaan, jolloin kaikki olisi ollut kokonaiskuvaa ajatellen hyvin, mutta valitettavasti en kyennyt – jäihän kakkua jääkaappiimme... Mikä siinä muuten onkin, että leivonnaisia ei pysty koskaan heittämään biojätteeseen, vaan ne on syötävä loppuun vaikka väkisin?

Mikä siinä muuten onkin, että leivonnaisia ei pysty koskaan heittämään biojätteeseen?

Asiaa pohtiessani olen huomannut, että sokerin karttaminen on minulle paitsi itsekuriin myös sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä haaste. En haluaisi olla se ”ilonpilaaja”, jonka sokerin syömättömyydestä tulee numero (en käytä pahemmin alkoholiakaan ja siitäkin tulee aina numero, johon olen jo vähän väsynyt) ja mahdollisesti muille huono fiilis. Monilla on kuitenkin tapana laittaa kahvipöytään pelkkää makeaa tarjottavaa, ja olisi sitten vähän hassua olla kyläpaikassa syömättä mitään toisten isolla vaivalla tekemistä jälkiruoista tai leivonnaisista. Omien eväidenkin ottaminen olisi jotenkin liioiteltua, kun en ole sokerille kuitenkaan allerginen.

Helpointa olisikin, jos luonteenlujuuteni riittäisi siihen, että vaikka joskus söisin sosiaalisissa tilanteissa pullan tai karkkia, niin pystyisin lopettamaan siihen, enkä retkahtaisi sen isommin. Vielä parempaa tietenkin olisi, jos sokerin välttelystä tulisi yleinen megatrendi eikä sitä tarvitsisi puolustella tai selitellä.

* * *

Alkoholistien ainoa pelastus on absolutismi. Miten on karkkiholistien laita, voiko sokerin kanssa flirttailla?

Kommentit (2)

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Kiitos hienosti kirjoitetusta tekstistä! Mä oon ainakin sellainen, että jos on kaapissa "herkkuja", niin ne on PAKKO syödä sieltä pois kuleksimista. Ja tosiaan oon kans tässä asiassa joko-tai, vaikka haluaisinkin, että itsehillintäni olisi sofistukoituneempi.

Moraalimummo
Liittynyt23.10.2016

Voi kiitos paljon! <3 Joo jotenkin se ehdottomuus on helpompaa kuin tasapainottelu siinä retkahtamisen partaalla ;D Suloisia koruja sulla btw!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tervetuloa Moraalimummo-blogin pariin! Maailma on täynnä kauniiden ihmisten, treenattujen vartaloiden ja kiillotettujen kotien kuvia, ja voin luvata, että tässä blogissa niitä ei tulla näkemään! ;) Blogissani pohdin ja analysoin nykymaailman menoa, kulutustottumuksia, pinnallisuutta ja ilmiöitä Moraalimummon tyyliin. Olen kolmekymppinen vanha sielu, ja kirjoittaminen on intohimoni. Toivottavasti viihdyt tekstieni parissa. moraalimummo@gmail.com