Kerroin viimeksi kuinka olin itsenikin yllättäen päätynyt kokeilemaan Tinderiä, löytänyt sieltä suureksi hämmästyksekseni upeita ihmisiä, mutta joutunut myös hyvin pian toteamaan, etten tiedä mitä sieltä haen. Istuin ensimmäisen exäni kanssa, joka on siis yksi parhaimmista ystävistäni, asiasta keskustellen ja päätin siltä seisomalta käydä poistamassa profiilini Tinderistä. Mitä ihmettä siellä teen, jos en kerran pysty ketään tosissaan tapailla?

Ennen profiilin poistamista tietysti päätin vielä kurkata viimeisimmät suositukset. Ihan uteliaisuudesta.

Ja kuinkas ollakaan! Joukosta löytyi eräs tuttu. Olihan niitä muitakin tuttuja siellä näkynyt, mutta nyt oli kyse miehestä, jonka olen tuntenut 7 vuotta ja jota aina salaa ihailin. Tätä pienimuotoista ihastusta en olisi koskaan ikimaailmassa tuonut esiin molempien ollessa parisuhteessa enkä luullut tuovani sitä esiin nyt molempien parisuhteiden päättymisen jälkeenkään. Tai niin luulin...

Nyt tuo ihminen oli kuitenkin Tinderissä. Kiljahdin ääneen, enkä oikein tiennyt oliko se innostusta, hämmästystä vai muuta. Hihkuin tietysti exällenikin asiasta, joka sanoi hyvin tiukasti "Pois Sanna. Poista se. Ei Sanna. Et tykkää."

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin jos tämä herra olisi ikinä avioliittoni aikana tai edes heti eroni jälkeen ehdottanut suoraan mitään pintapuolista ystävyyttä syvällisempää tuttavuutta olisin varmasti vetänyt niin sanotusti herneet nenään. Aika ei olisi ollut oikea eikä oikein muunlainen ystävyyskään. Nyt yllättäen huomasin asenteeni olevan erilainen mahdollista muunlaista ystävyyttä kohtaan...

Ehdin nanosekunnissa nähdä tulevaisuuteen. Saamamme yleisen paheksunnan yhteisiltä tutuiltamme ja omilta ystäviltämme, lastemme inhotuksen, ex-puolisoidemme epäilyt uskottomuudestamme heidän selkiensä takana ja lopulta suhteemme päättymisen vain, koska olisimme toimineet mielihalun/mielenpinttymän/ihastuksen innoittamana emmekä rationaalisten aikuisten tavoin, jne, jne. Pelot tulivat siis kyllä ihan ensimmäisinä mieleen.

Sitten vasta yltiöpäisen syyllisyydentunteen vaivaamana näin pikahduksen mahdollisesta onnesta. Vaikka en tosissaan koskaan olisi voinut kuvitellakaan hänen olevan vakavasti kiinnostunut itsestäni, pienimmässäkään määrin.

Sanoin joitakin ajatuksiani ääneen. Exäni yritti vielä kerran rauhoittaa minua, tässä vaiheessa hieman jo luovuttaneemmalla äänen painolla. "San-na". 

Olinkin jo juuri poistamassa herran, kun vielä empien päätin kurkata onkohan hänkin nähnyt minut ja kenties tykännyt minusta!! "Ei kun pakko nähdä onko se "tykännyt" minusta!" Exä tyytyi tässä vaiheessa huokaisemaan ja pudistelemaan päätään.

Herran jestas! Täällä se on, tykkääjien joukossa!! OMG! Mitäs nyt? Tykkäänkö vai poistanko hänet, kuten nyt niin vahvasti suositeltiin? 

Järjen ja exän ääni ei enää kuulunut. Koska toimin aina intuitiivisesti ja impulsiivisesti, niinpä nytkin päätin tykätä takaisin! En miettisi nyt enää asiaa sen enempää. Tuntui, että pakko päästä kertomaan ajatuksistani ja miten olen ihaillut häntä aina. Asian ei tarvitse mennä sen pidemmälle, kunhan saan tämän pois sydämeltä.

Aloitimme heti viestittelyn ja molemmat olimme kyllä enemmän kuin vähän hämmentyneitä, että mitä ihmettä. Kuinkas nyt? Eihän tämä ole soveliasta ollenkaan! Tämähän saisi järjettömän yleisen paheksunnan ja vihat meitä kohtaan. Eihän me todellakaan voida ainakaan tavata. 

Jälleen sen enemmittä puheitta plöräytin tunteeni ja ajatukseni yhtenä pitkänä litaniana ilmoille. Ei enää väliä, minkä reaktion se aiheuttaisi hänessä. Nyt vain tuntui, että pakko saada asiat sanottua.

Tiesin, ettei tällä miehellä voinut olla mitään käsitystä ajatuksistani. En ollut koskaan niitä tuonut pienimmässäkään määrin esiin.

Eikä ollutkaan. En kuitenkaan edelleenkään ajatellut, että tämä asia menisi ehkä muutaman päivän keskustelua pidemmälle. Mahdollinen suhde tai syvemmät tunteet olivat itselleni, ja luulisin että hänellekin, jotenkin sen verran kaukaisia, etteivät asiat varmastikaan koskaan niin pitkälle päätyisi.

Mutta toisinhan siinä kävi. Pian huomasin, että keskustelumme olivat niin pitkäkestoisia, syvällisiä ja avoimia, että vaikea tässä on ilman tunteita olla.

Tiesin kuitenkin, että tämä mies etsii vakavissaan kumppania. Ei mitään hetken hurmaa, vaan elämän kumppania. Tästäkään syystä en nähnyt meillä tulevaisuutta. Minähän en yksinkertaisesti pysty mihinkään vakavaan vielä, kun omassa elämässä käytännön asiat ovat vielä niin levällään eikä omaa aikaa todellakaan ole, ehkä kaikista vähiten mahdolliselle parisuhteelle. Mies oli jo paljon pidemmällä erossaan eikä kärsivällisyys välttämättä riittäisi epävarmaan tulevaisuuteen ja liian työlääseen yhteisen ajan järjestelemiseen. Helpompaahan hänelle olisi valita kumppani, jolla on elämä kunnossa ja raiteillaan. Enkä oikein vieläkään nähnyt itseäni hänen arvoisekseen. Parempi olikin olla jo heti alkumetreiltä avoin ja rehellinen. Eipä tulisi sitten yllättäviä pettymyksiä kummallekaan.

Kaiken lisäksi vielä ikään kuin universumin kiusantekona itselleni sattui, juuri ennen mahdollista tapaamista tämän herran kanssa, yli viikon lomamatka Ruotsiin isäni mökille. Argh! Jotenkin olisi ollut kiva heti nähdä pelaavatko kemiat yhtä hyvin kuin ne pelasivat viestittelyssämme. Jos kemioita ei olisikaan ollut kasvotusten, olisi ollut helppo ottaa takapakkia ja todeta, että tämä oli tässä. Oli kiva jutella ja tutustua tarkemmin. Ja jatkaa sitten elämää tahoillamme.

Mutta nyt loman aikana, ilman mahdollisuutta kasvotusten tapahtuvaan tapaamiseen, pääsimme todella tutustumaan toisiimme paljon herkemmällä tasolla, kuin mihin olisimme muutoin tällä nopeudella päässeet. Aikaisemmissa suhteissani juuri se on ollut ongelmana, että ryntään päätä pahkaa vakavaan suhteeseen ehtimättä kunnolla edes tutustua mieheen. Näin syvällisiä keskusteluita en ole kenenkään seurustelukumppanini kanssa koskaan käynyt. En suhteen alussa, enkä sen aikanakaan. Itsellenihän on nimenomaan vaikeata puhua ajatuksiani ääneen. Tämä tutustuminen tuli siis kuin tilauksesta...

Pelottavaa silti, sillä en todella koskaan edes villeimmissä unelmissanikaan kuvitellut, että harkitsisimme suhdetta. 

Vaikka nyt etenemmekin vauvan askelin vasta ensi tapaamistamme odottaen ja henkilöllisyytemme vielä ainakin lapsiltamme salaten, tai ainakin molemmat hyvin impulsiivisina ihmisinä yritämme nyt toimia niin, on olo hyvä. Epävarmuus, jännitys ja pelko kyllä kalvavat jossain määrin, mutta olemme molemmat valmiita ottamaan asiat päivä kerrallaan. Asioita pakottamatta. Avoimuus, rohkeus olla haavoittuva ja molemminpuolinen luottamus päällimmäisinä asioina. Aika harvinaista herkkua, jos suoraan sanotaan.

En todellakaan tiedä, miten tässä tulee käymään. Kukapa tietää. Ensi tapaamisemme kasvotusten varmistanee sen, toimivatko kemiamme myös kasvotusten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Mummovm53
1/2 | 

En vielälään ymmärrä miksi rynnätä heti ... siis kokemaan kaikki. Keskustelkaa muutama vuosi jotta näette todelliset elämän arvot varsinkin jos on jo lapsia ennestään. Seksuaaliset halutkin lusääntyy ....onnea silti.

Sanna Svahn
Liittynyt12.4.2018

Niinpä... Tässä kävikin sitten toisin. En vain ollut valmis ja se tuli hyvin pian itselleni selväksi. Tai ehkä enemmänkin nuorimmaiseni ei ollut vielä valmis. Seuraava blogikirjoitukseni käsittelee juuri tätä aihetta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy

Hae blogista

Blogiarkisto

2018