Törmäsin jokunen aika sitten Instagramissa erään seuraamani henkilön postaukseen, jonka sanoma pysäytti. Tästä on nyt aikaa 10 päivää ja edelleen tämä lause, tai se, mitä sen sanoma itselleni tarkoitti, on mielessä monta kertaa päivässä!

Olen nimittäin alkanut pikku hiljaa ymmärtämään, kuinka olen elänyt kaksois/kolmoiselämää reilusti yli kaksikymmentä vuotta!

Muiden miellyttämisentarpeen vuoksi olen yrittänyt pitää kaikki tyytyväisinä samalla esittäen konfliktien pelossa jotain muuta kuin mitä sisimmissäni olen. Ja samalla olen voimakkaasti protestoinut kaikkea mahdollista tietämättä edes oikein syytä protestoinnille.

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän tämän kyseisen postauksen teksti on alkanut resonoida! Olen todellakin ollut aika isosti hukassa, jos niin voi sanoa. 

Ennen kaikkea tämä kaksois/kolmoiselämä on näkynyt parisuhteissani. Olen nyt nelikymppisenä eronnut kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla olen hakenut kumppania, joka on ollut mielestäni juuri täydellinen. Kuitenkin olen molemmilla kerroilla saanut kumppanin, joka on nimenomaan ruokkinut jotain epävarmuuttani. Ja se, millainen olen itse tämän vuoksi ollut näissä parisuhteissani, on ollut sulkeutuva, hyökkäävä tai marttyyri tai sitten olen katsonut sormien läpi tai kestänyt asioita, joita kenenkään ei tulisi parisuhteessa sietää.  

Olen yrittänyt työstää itseäni puolisona, että olisin parempi, kauniimpi, hoikempi, seksikkäämpi, omistautuvampi tai viehättävämpi puoliso. En ole koskaan kuitenkaan parisuhteessa tuntenut itseäni miksikään näistä. Kodin ulkopuolella kyllä.

Tosiasia on, etten millään voikaan olla mitään näistä, jos yritän saada sillä huomiota puolisoltani tai haen sillä arvostusta.

Tragikoomisinta ehkä on, että vaikka sitten todellisuudessa saisinkin jotain huomiota, se ei kuitenkaan riitä itselleni, sillä joko en usko, että tuo huomionosoitus olisi vilpitöntä tai sitten se on mielestäni liian vaisua. Protestointini ja kiukutteluni on ollut voimakasta ja varmasti hyvin hämmentävää. Koskaan en ole kuitenkaan osannut sanoittaa pahaa oloani ja sen syitä puolisoilleni.

Ensimmäinen puolisoni on suureksi onnekseni myös paras ystäväni nykyään. Olemme nyt avoimesti ja hyvin henkisellä tasolla keskustelleet näistä asenne-ongelmistani, jotka tulivat näin jälkikäteen täytenä yllätyksenä ja jopa suruna hänelle. Olen onnistunut niin taitavasti peittämään kaiken. 

Kun olen nyt miettinyt näitä useita persoonia, joita olen yrittänyt olla parisuhteissani, erityisesti nyt, kun näen asiat turvalliselta etäisyydeltä, tuntuu täysin käsittämätöntä, miten olen voinut olla kaksi niin eri ihmistä kotona kuin kodin ulkopuolella. Miksi en siis tunne parisuhteessa itseäni samanlaiseksi kuin tunnen itseni parisuhteen ulkopuolella?

Mutta ehkä sillä ei ole niin väliä. Ehkä tätäkään ei tarvitse analysoida sen enempää. Olen nyt tietoinen asiasta ja voin jatkossa keskittyä siihen, että aidosti ja syvällisesti rakastan ja arvostan itseäni kaikissa tilanteissa ja ihmissuhteissa. Olin parisuhteessa tai en. Ja sitten aikanaan, kun olen taas valmis parisuhteeseen, voin rakastaa itseäni samalla tavalla kuin rakastan itseäni parisuhteen ulkopuolellakin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy

Hae blogista

Blogiarkisto

2018