Sain tällä viikolla mielenkiintoisen puhelun ihmiseltä, jota en ole tavannut 20 vuoteen. Huhu oli nimittäin kirinyt, että olen eronnut. Tämä nyt varattu ja juuri syntyneen pienen lapsen isä oli nimittäin sitä mieltä, että meidän tulisi tavata! Voisin tulla hänen luonaan käymään tai voisimme muuten soitella. Anteeksi mitä!? 

Hämmentävintä ei ollut saada puhelua menneisyydestä varatulta mieheltä ja vastasyntyneen lapsen isältä, vaan huomata (taas jälleen) millaisia ihmisiä tapanani on ollut kerätä ympärilleni. Olenko todella ollut niin kontrolloitavissa, manipuloitavissa ja miellyttämisen haluinen, että kuvitellaan näin ylimielisesti ja itsekkäästi minun taipuvan heti tällaiseen ehdotukseen, että olisin välittömästi kiinnostunut treffailemaan tai muuten säännölliseen yhteydenpitoon tai kenties jopa suhteeseen. Ihan kuin olisin odotellut tätä yhteydenottoa! Ja kaiken lisäksi vielä varatulta, tuoreelta isältä!

Yhtälailla hämmentävää oli kuunnella hänen mielipiteitään urakehityksestäni. Tämä "herrasmies" kertoi naureskelevansa, kun seuraa yritykseni asioita netissä. Kuulemma aina tuumaa, että Mitäs se Sanna nyt oikein kuvittelee!? Sehän on meidän Sanna. 

Ohhoh...

Hetken ensin itsekin nauroin tämän herrasmiehen jutuille ennen kuin tunnistin oman vahingollisen käyttäytymiseni. Olin juuri sortumassa taas itseni aliarvioimiseen, vähättelyyn ja toisen miellyttämiseen!

Ihana oli kuitenkin huomata kuinka viime vuodet ovat todella muokanneet asennettani itseäni kohtaan. Sen sijaan, että olisin lähtenyt sen enempää mukaan tähän itseni vähättelyyn, tuumasin vain, että jaa. En kokenut tarvetta puolustautua tai hyökätä. En tuntenut itseäni loukatuksi. Ei ollut tarvetta osoittaa ylipäätänsä miten eri maailmoissa olemme arkemme, uramme ja ylipäätänsä elämämme osalta. Huomasin vain, kuinka tässä tilanteessa oma asenteeni nimenomaan itseäni kohtaan olikin erilainen. Tuntui, kuin olisin ikään kuin katsellut tapahtumia ulkopuolisena ilman, että tunteet veivät mukanaan. Ja tuntui, kuin olisin päässyt jälleen seuraavalle tasolle oman henkisen kehitykseni polulla.  

Valtava tyytyväisyyden tunne valtasi itseni tämän a-haa - elämyksen myötä. On muutenkin avartavaa tavata vanhoja tuttavuuksia, jotka kohtelevat itseäni samoin kun olin aikanani antanut heidän kohdella itseäni. Eli siten, minkä arvoiseksi itseni koin. Nyt kun kehitystä on kovan työn ja tuskan jälkeen itsessäni tapahtunut, on ero helppo huomata. Olenko todella antanut ihmisten kohdella minua näin? Luulin aina olevani hyvin vahva ja omatahtoinen nainen. Menneisyyden yrittäessä palata paloittain elämääni huomaan asian olleen enemmän ulkoista vahvuutta kuin sisäistä vahvuutta.

Välillä jopa naureskelen, että universumi taitaa tuoda nämä kehitykseni kannalta juuri oikeat ihmiset ja muut tapahtumat eteeni juuri silloin, kun niitä tarvitsen. Tämänkin puhelun tarvitsin ymmärtääkseni kuinka pitkälle olen itseni arvostamisessa tullut ja kuinka paljon olenkaan sitä myöten muuttunut. Peace.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy

Hae blogista

Blogiarkisto

2018