Osallistuin huhtikuussa Tony Robbinsin seminaariin, joka yhtään liioittelematta mullisti elämäni. Vai pitäisikö sanoa asenteeni... Olen aina ollut tavoitteellinen ja kunnianhimoinen, kohdannut rohkeasti omat pelkoni ja mennyt kohti tuntematonta. Mutta jotain on aina kuitenkin puuttunut: En ole uskonut siihen, että olen asettamieni tavoitteiden arvoinen.

Seminaarin perusajatus oli vapauttaa osallistuja mielensä ja ajatustensa rajoituksista ja kääntää negatiivinen itsepuhe positiiviseksi. Ja oh boy! Enpäs ollutkaan tajunnut kuinka muutama pieni itselleni salaa hokema uskomus oli todellakin aiheuttanut itselleni rajoitteita tai tyytymättömyyttä. Juuri näiden kahden negatiivisen uskomuksen vuoksi, joita myös näköjään käytin omassa päivittäisessä puheessani puhuessani muille, olen tyytynyt vähempään ja vähätellyt itseäni.

Huijari-syndrooma

Yllättävän syvään oli ensinnäkin juurtunut käsite siitä, että "en ole tämän arvoinen" tai "en ansaitse tätä". Tuo asenne kohdistui ihmissuhteisiini, parisuhteisiini, työhöni, saavutuksiini, ammatillisiin verkostoihini, kotioloihini ja taloudelliseen tilanteeseeni. Oikeastaan ihan kaikkeen mahdolliseen. Hoin ääneen tai hiljaa mielessäni eri tilanteissa, jatkuvasti ja oikein tunteella, kuinka en oikeastaan ole nyt saavutusteni, haaveilemani ihmisen tai tavoitteen arvoinen, kuinka hämmästelen miksi nämä ammattinsa huiput haluavat viettää aikaa kanssani, kuinka tavoittelen työssäni asioita, joiden arvoinen en mielestäni ikimaailmassa olisi ja luovun sitten kustakin tavoitteesta tai "pienennän" tavoitettani ja toiveitani, jotta ne olisivat todellista itsepuhettani ja itsetuntoani vastaavia. Etteivät vain muutkin huomaa, etten ole todellisuudessa saavutusteni tai tavoittelemani arvoinen. Että olen täysi huijari! 

Kauhistus!

En ole yksin

Äärimmäisen (!) helpottavaa oli kuitenkin huomata, kuinka en olekaan yksin ajatusten kanssa. Kuinka yleinen juuri tällainen negatiivinen itsepuhe on riippumatta statuksesta, ammatillisesta menestyksestä, työstä tai koulutuksesta, ja kuinka niin moni muukin elää pelossa, että kohta jään kiinni muille etten olekaan tämän menestykseni, maineeni, taloudellisen tilanteeni tai seurustelemani ihmisen kaltainen. Ja että parempi olla vähän vaatimattomampi, etteivät muutkin huomaisi asiaa. Hämmentävää. Mutta niin kovin helpottavaa. Ja minä kun luulin, että olin yksin tässä pelossa. 

Käännettyäni tämän itsepuheen positiiviseksi, tunnen nyt hyvin vahvasti kuinka todellakin ansaitsen vain parasta. Kuulostamatta omahyväiseltä, me jokainen ansaitsemme vain parasta. Se ei tarkoita sitä, että olemme ylimielisiä, egoistisia tai epäkunnioittavia muita kohtaan, tai että hylkäisisimme nykyisen elämämme, parisuhteemme ja ihmissuhteemme tältä seisomalta.

Me jokainen ansaitsemme todellakin vain parasta, mutta saamme sitä, minkä arvoisena pidämme itseämme. Miksi siis tavoittelisimme sellaista, mikä on jopa meille vahingollista, kun voimme saada vain parasta!?

Toinen näistä negatiivisista itseuskomuksistani oli, että "en pysty tähän". Tämä liittyi itse asiassa niin vahvasti tuohon ydin-asenteeseeni (en ole tämän arvoinen), joten ymmärrettyäni ja käännettyäni tuon itseni vähättelemisen ja aliarvioimisen "ansaitsen vain parasta" - asenteeseen, muuttui myös asenteeni automaattisesti "tottakai pystyn tähän". Taivas on rajana! Miksi ei olisi?

Missä sinä aliarvioit itseäsi?

Koetko sinä, että et ole haluamasi parisuhteen arvoinen ja haet kumppaneita, jotka ovat "turvallisia", mutta joihin et tunne vetoa, vai haetko vähätteleviä tai dominoivia kumppaneita? Jälkikäteen huomaat, kuinka aina päädyt samanlaisiin kumppaneihin ja kuinka parisuhteesi päättyvät aina samaan ongelmaan. 

Vai luovutko unelma-ammatistasi tai työstäsi, koska et kuitenkaan sitä syystä tai toisesta saa? Vihaat työtäsi, mutta et uskalla/halua vaihtaa työtä, koska et kuitenkaan saa sellaista työtä mitä todellisuudessa haluat. Niinpä pysyt nykyisessä työssäsi. 

Vai sen sijaan että säästäisit ja sijoittaisit varasi tulevaa varten, elätkö yli tulojesi ja varojesi yrittäen näyttää varakkaammalta, kuin mitä todellisuudessa olet? Näin saat muilta hyväksyntää. Vai puhutko liitoitellen saavutuksiasi tai tekemisiäsi, jotta vaikuttaisit paremmalta tai menestyneemmältä? 

Vai teetkö kuten minä, vähättelet saavutuksiasi, jotta et vaikuttaisi ylimieliseltä, jotta "muistaisit mistä olet lähtöisin", jotta muut eivät huomaisi ettet todellisuudessa ole todellisten saavutustesi arvoinen? Vähättelet omaa panostustasi saavutuksissasi ja painotat, kuinka onnekas olet ollut. Vai miten tämä itsesi aliarvioiminen omalla kohdallasi ilmenee?

Haluatko todella säilyä samanlaisena?

Tuon seminaarin jälkeen ymmärsin myös, kuinka en ole vieläkään päässyt täysin miellyttämisen tarpeestani ja kuinka se rajoittaa itseäni. Eräs parhaista ystävistäni letkaisi lempeän, täydellä rakkaudella tarkoitetun kommentin, joka avasi itselleni todella paljon syitäni miellyttämisen tarpeelleni.

Ymmärsin kuinka minut haluttiin edelleen nähdä sellaisena, joka olin murrosikäisenä ja mistä olosuhteista olin lähtöisin. Ei sellaisena, mistä olen lähtöisin ja mitä olen siitä huolimatta saavuttanut, vaan sellaisena mistä olen lähtöisin ja millainen todellisuudessa olen. Ikään kuin muutos ja kehitys ei ole hyväksi. Muuten vain esittäisin tai yrittäisin olla jotain, mitä todellisuudessa en ole ja minkä arvoinen en ole. Huh. Mutta kysehän ei ole siitä mitä ystäväni tarkoitti, vaan siitä, miten itse tulkitsin tuon ja kaikki muutkin vastaavanlaiset kommentit, ja miten ne ovat ruokkineet ja vahvistaneet tuota itseni kanssa käymää negatiivista puhetta, että en ole tämän arvoinen.

Auts. Valtava herätys! Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi säilyä samana? Sen vuoksi parisuhteitakin kariutuu kun toinen kehittyy ja toinen haluaa pysyä samanlaisena, tai haluaa että kumppanikin pysyy samanlaisena. Mehän olemme täällä kehittyäksemme ja kasvaaksemme. Emme säilyäksemme samanlaisena. Arvostakaamme itseämme!! Kunnioitetaan ja hyväksytään se, mistä olemme lähteneet ja juhlitaan sitä, mihin olemme päässeet ja mihin olemme matkalla!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Lambi
1/1 | 

Hienosti kiteytetty haastava aihe.
Puhutaan muutisvastarinnasta, mutta kyse taitaa olla juuri tästä itsekritiikistä. Mikä saattaa myös aiheuttaa kateuden - miksi joku muu ansaitsee menestystä, kun minä en ansaitse. Kaikki ansaitsevat onnea, eikä sitä saavuteta toisia tallomalla vaan suoristamalla selkä ja uskomalla itseensä. Kiitos tästä kirjoituksesta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy

Hae blogista

Blogiarkisto

2018